Intia 19.11-18.12.2013

Taj Mahal, Intia

Seuraava seikkailumme suuntautuu eksoottiseen ja ainutlaatuiseen Intiaan! Matkaan lähti tällä kertaa kaksi seikkailijaa, minä, Joppe ”The Barbarian” Vuorela ja Mika ”The Jackson” Sääkslahti. Reissun kestoksi oli varattu kokonainen kuukausi.

19.11. Tiistai
Matka starttasi tiistaina, ja Suomessa satoi yllättäen vettä kuin Esterin perseestä. Lähdimme junalla Jyväskylästä kohti Tikkurilan asemaa. VR:n juna saapui Jyväskylään ”vain” 30 minuuttia myöhässä – VR on paras!

Viimein pääsimme liikkeelle, mutta juna eteni kuin etana pakkasessa. Meillä piti olla yllin kyllin aikaa syödä Tikkurilassa ja napata sieltä bussi lentokentälle, mutta suunnitelmat menivät uusiksi. Olimme vasta Keravan kohdalla, kun koneen lähtöön oli enää puolitoista tuntia. We were in big trouble!

Juna kurvasi vihdoin Tikkurilaan tasan kello 11.52, ja lentomme oli määrä lähteä klo 13.10. Emme olleet tehneet lähtöselvitystä netissä, joten nyt oli aika juosta kuin tuli perseen alla. Laukkasimme täyttä vauhtia taksitolpalle, josta nappasimme heti kyydin. Kuski laittoi tallan pohjaan, ja ehdimme lähtöselvitystiskille tasan kolme minuuttia ennen sen sulkeutumista. Huhhuh!

Teimme välilaskun Istanbulissa, ja ennen kuin huomasimmekaan, matkasimme jo kohti Delhiä. Koneessa viereemme istui intialainen mies, joka työskenteli Barcelonassa. Kaveri ei ehkä ollut kynän terävin osanen. Kun tuli aika täyttää maahantulokortit, hän kyseli jatkuvasti neuvoa: ”Mitä tähän pitää täyttää?” ja ”Laitanko allekirjoituksen hindiksi vai...?” Tavailimme korttia yhdessä läpi kuin isä ja poika konsanaan. :D

20.11. Keskiviikko
Saavuimme Delhiin keskiviikkoaamuna. Ennen kuin suuntasimme hotellille, yritimme hankkia junaliput seuraavaan kohteeseemme Darjeelingiin. Lipunosto kesti ”vain” vajaa kuusi tuntia. Meitä ei ole koskaan yritetty kusettaa niin paljon kuuden tunnin aikana kuin tuolloin.

Olo oli kuin Matrixissa – kehenkään ei voinut luottaa. Juna-asemalla perässämme hännystellyt äijä oli täysiverinen huijari ja ympäripuhumisen maailmanmestari. Luotimme muutaman kerran liikaa vääriin ihmisiin ja kävelimme suoraan ansaan, mutta lopulta löysimme oikean lipunmyyntipisteen rautatieasemalta. Oli kyllä syvältä, varsinkin kun takana oli jo 20 tunnin rankka matkustaminen.

Väsyneet matkailijat saapuivat Delhiin. Kuvassa: Mika.

Vielä väsyneemmän näköinen: Joppe. :D

Illalla kierreltiin vielä hotellimme lähiympäristöä eli Paharganjin kaupunginosaa. Meille tulikin heti paljon parempi fiilis kaupungista, kun ei tarvinnut enää pyöriä juna-aseman ympärillä.

21.11. Torstai
Heräilimme aamulla noin kello 9.00 aikoihin ja päätimme nukkua vielä tunnin. Minä olin kuitenkin erehdyksissä katsonut ajan kännykästä, joka oli vielä Suomen ajassa. Todellisuudessa kello olikin jo paljon enemmän, ja heräsimme lopulta vasta kello 14.00! :D

Hotelliltamme lähtevä katu.

"We gotta' see that!"

”Aamupalan” jälkeen lähdimme metrolla tutkimaan Delhin keskustaa. Olimme hotellilla merkinneet karttaan hyvän ruokapaikan ja muutaman mielenkiintoisen oloisen kohteen, jotka voisimme käydä tsekkaamassa. Kartta jäi kuitenkin onnellisesti minun sängylle – eipähän ainakaan häviä matkan varrella! :D

Samoilimme Delhin keskustassa ja päädyimme kadulle, joka oli täynnä pelkästään pankkeja eikä siellä ollut mitään nähtävää. Kyselimme vastaantulijoilta ahkerasti reittiohjeita ja löysimme lopulta tutulle paikalle: Connaught Placelle, joka tunnetaan paremmin jäätävänä liikenneympyränä. Ajattelimme, että sieltä on helppo löytää takaisin hotellille, ja lähdimme kävelemään rennosti eteenpäin kuin Delhin vanhat asukkaat konsanaan.

"Pankkikadun" jälkeen edessämme oli jälleen menoa ja meininkiä.

Kävelimme aikalailla tunnin verran liikenneympyrää ympäri, kunnes Mika kysyi: ”Jokos meidän kohta pitäisi kääntyä?” Heti sen lauseen jälkeen huomasimme olevamme täsmälleen samassa kohdassa liikenneympyrää, josta olimme aloittaneet kiertämisen. Silloin myönsimme tappiomme ja otimme metron takaisin kotipysäkille.

Metroasemalla sekoilimme vielä hieman lisää ja lähdimme mukamas oikaisemaan kadulle, jonka varrella tiesimme hyvän ravintolan olevan. Kierroksen tuloksena oli jälleen 30 minuutin turha lenkki pikkukujilla, ja päädyimme takaisin samalle metropysäkille, josta olimme lähteneetkin. Jälleen jouduttiin nöyrtymään ja kävelemään ravintolaan niitä kaikkein tutuimpia katuja pitkin. :D

Ravintolaa kohti.

Mahan täyttämisen jälkeen suunnitelmana oli valvoa koko yö, jotta seuraavana aamuna alkava pitkä junamatka taittuisi rattoisasti höyhensaarilla.

Delhin mainoskylteistä tulee mieleen jotkin vanhat Hollywood filmit ja USA:n silloisien kaupunkien kadut.

22.11. Perjantai
Noin 25 tunnin junamatkamme New Jalpaiguriin (joka sijaitsee Darjeelingin lähellä) starttasi kello 6.50. Matkaevääksi olimme varanneet herkullisia Subway-patonkeja – kolme per ukko. Delhin juna-asemalla suurinta ihmetystä aiheutti junan pituus, johon olimme hyppäämässä.

Minä tokaisin siihen: ”On muuten saatanan pitkä juna.”
Mika: ”Veit sanat suustani.”

Junan vaunut jatkuivat niin pitkälle, ettei silmällä pystynyt enää näkemään loppua. Good bye, saastainen Delhi!

Junamatkalla Mikalle iski reissun ensimmäinen vatsatauti. Siitä syystä hän ei pystynyt syömään mitään kevyen 35 tunnin aikana. Onneksi meillä oli sentään makuupaikat, joten näinkin pitkä matka ei tuntunut loppujen lopuksi kovinkaan pahalta – oli sitä vatsatautia tai ei.

yläpunkat.

Junan ovet olivat matkan aikana auki.

Maisemien ihailua.

23.11. Lauantai

Juna saapui määränpäähän viisi tuntia myöhässä – mikä on kuitenkin suhteessa paremmin kuin VR:llä! New Jalpaigurista jouduimme jatkamaan matkaa jeepillä vielä kolmisen tuntia ylös vuoristoon ja Darjeelingiin. Tätähän me emme etukäteen tienneet, joten matka-aikamme piteni oletetusta 25 tunnista vielä yhteensä kahdeksalla tunnilla. Lopputulos: 33 tuntia Delhistä lähdön jälkeen olimme vihdoin saapuneet määränpäähämme!

Matkalla Darjeelingiin.

Darjeeling (2 100 m) vaikutti heti hyvältä paikalta, vaikka saavuimme sinne vasta pimeän tultua. Delhiin verrattuna desibelitaso laski huimasti, eikä saastepilvestä ollut tietoakaan. Odotimme innolla seuraavaa päivää, jolloin pääsisimme näkemään Himalajan vuoriston elämämme ensimmäistä kertaa. :)

24.11. Sunnuntai
Sunnuntai tarjosi meille rentoa menoa Darjeelingissa. Saimme nukuttua matkaväsymyksen pois, ja Mikan vatsatautikin meni onneksi nopeasti ohi. Teimme tänään pienen irtioton toisistamme ja eronnut matkamme vei meidät eri suuntiin: Mika lähti shoppailemaan ja minä suuntasin salille.

Auringonnousu Darjeelingissä hostellimme katolta.

Himalajan vuoristoa, jotain kevyttä 7 000 metriä. Niin ikään hostellin katolta.

Mika suuntasi kaupungin basaarialueelle etsimään shoppailumestoja. Siellä hän pääsi yllättäen näkemään – ja ennen kaikkea kuulemaan – miten paikallinen kommunistinen puolue haki lisää kannattajia. Puolueen rekrytoija huusi megafoniinsa kuin palosireeni, ja menosta tuli elävästi mieleen historian hysteerisimmät poliittiset palopuheet. Kaiuttimen kohdalla kuulo oli mennä kokonaan, mutta korvia ei oikein kehdannut peittää. Kadulla istui puolueen kannattajia korvat höröllään, joten ele olisi voinut näyttää hieman epäkohteliaalta. Sillä välin minä löysin vihdoin kuntosalin, mutta hikoilemaan asti en kuitenkaan päässyt, sillä sali oli suljettu.

Iltapäivällä lyöttäydyimme jälleen yhteen ja lähdimme hankkimaan passikuvia Sikkimin pääsylupaa varten. Sikkim on Intian osavaltio, joka kiilautuu mielenkiintoisesti Kiinan, Nepalin ja Bhutanin väliin. Valokuvausliikkeessä kuvaaja kaivoi esiin muinaisen digipokkarin – ilmeisesti niitä aivan ensimmäisiä markkinoille tulleita malleja – ja räppäsi kuvat suoralla salamalla. Sanomattakin on selvää, että jälki oli karmivaa. Salama korosti karkeita piirteitämme niin armottomasti, ettei näitä kuvia voi kyllä käyttää Intian ulkopuolella yhtikäs mihinkään. :D Onneksi ne eivät olleet hinnalla pilattuja: kahdeksan ”passikuvaa” maksoi yhteensä huikeat 50 senttiä.

Myös Darjeelingissä on juna-asema.

Ei kuitenkaan mikään pitkän matkan juna. "Toy Train" nimikin viittaa jo siihen. :)

25.11. Maanantai
Aamulla suuntasimme heti paikalliseen Happy Valley Tea Estateen. Kyseessä on Intian korkeimmalla sijaitseva teeplantaasi. Darjeelingin tee on maailmankuulua, ja tällä kyseisellä plantaasilla se valmistetaan täysin luomuna ilman minkäänlaisia myrkkyjä. Ihailimme hetken aikaa upeita maisemia, tutustuimme teen valmistusmetodeihin, joimme kupposet ykkösluokan teetä ja lähdimme lätkimään. Kaikin puolin mukava päivä!

Happy Valley tea estate.

It's a deal!

26.11. Tiistai
Tämä päivä alkoi asioiden hoitamisella hulluuden partaalla. Työlistalla oli vain kaksi asiaa, joten homma ei äkkiseltään vaikuttanut kovin pahalta. Todellisuus oli kuitenkin toinen. Sikkim-luvan kanssa ravasimme luukulta toiselle pelkästään hakemassa leimoja ja nimmareita.

Saimme vielä lisää haasteita junalippujen varauksesta. Lippujonossa seisoessamme paikallinen kännikala liimautui suoraan kiinni minun selkääni. Aina kun yritin ottaa hieman etäisyyttä, kännikala siirtyi saman verran lähemmäksi. Mikaa nauratti tilanteen seuraaminen aivan sairaasti. Näytti – eikä pelkästään näyttänyt – siltä, että ukko lepuuttaa leukaa olkapäälläni. Tätä parempaa komediaa saa hakea, vaikka sillä hetkellä tilanteesta oli vaikea hakea huumoria. Jonotuksen jälkeen pääsimme vihdoin tiskille, mutta jostain perkeleen syystä emme saaneet ostettua lippuja sieltä, joten koko rumba oli täysin turha. Onnistuimme kuitenkin saamaan liput myöhemmin pienestä matkatoimistosta, joka otti vain kolmen euron välityspalkkion vaivannäöstä.

Aikaa näiden kahden pienen asian hoitamiseen kului yhteensä 4–5 tuntia. Intialla on aivan ihmeellinen kyky heittää kapuloita rattaisiin joka välissä. Missä tahansa muussa maassa kyseisiin asioihin menisi noin 15 minuuttia, mutta täällä homma kesti melkein kaksikymmentä kertaa kauemmin. :S

Olut rauhoitti mukavasti hermoja.

Asioiden hoitamisen jälkeen saimme onneksi rauhoittua ja myös nauttia tästä maasta. Kiipesimme hostellimme vieressä olevalle mäelle katsomaan siellä sijaitsevaa temppeliä ja ihailemaan mahtavia vuoristomaisemia. Siellä aika vierähtikin siivillä aina auringonlaskuun asti.

Mikan käden alapuolella kohoaa vuori nimeltä "kanchenjunga". 8 586 metrin korkeudella, se on maailman kolmanneksi korkein vuori.

Paikallisia herrasmiehiä.

Kummun päällä oleva temppeli ja jäätävän paljon rukouslippuja.

Kun kamerat olivat laulaneet tarpeeksi, lähdimme kapuamaan pimeässä takaisin alas. Matkan varrella joku äijä istui tienvarren penkillä. Kun lähestyimme miestä, hän alkoi yllättäen käyttäytyä kuin Manaaja-leffan riivattu tyttö. Mika yritti vielä tervehtiä miestä rauhallisesti, mutta tämän manaus sen kuin yltyi. Kävelimme vain rauhallisesti ohi ja poispäin miehestä, välillä taaksemme vilkuillen. Meillä molemmilla oli rystyset valmiina rivissä pahan päivän varalle. Onneksi näitä lain mukaan aseeksi luokiteltuja tappajia ei tarvinnut tällä kertaa käyttää! 

Kukkulalta alas tultuamme, oli temppuilun aika. Tässä minun tyylinäyte!

Mikan tyylinäyte.

Jabilla ois jo manaaja pudonnut.

Yleisöäkin kertyi katsomaan huikeaa näytöstä.

27.11. Keskiviikko

Tänään hyvästelimme Darjeelingin muutamaksi päiväksi ja lähdimme jeeppikyydillä kohti Sikkimiä. Matka osavaltioiden rajalle kesti kaksi tuntia kuoppaista hiekkatietä pitkin. Rajalla poliisit ottivat syyniin passit, viisumit ja vaivalla hankitut Sikkim-luvat. Passissamme olevat sähköiset lentokenttäviisumit olivat rajavartijoille täysin tuntematon käsite, ja hetken näytti jo siltä, että siitä koituu meille kunnon ongelmia. Saimme kuitenkin puhuttua heidät ympäri, ja matka pääsi jatkumaan.

Lähdössä Darjeelingista.

Matkasimme rajalta vielä kolme tuntia lopulliseen määränpäähämme Pellingiin. Matkan aikana silmiimme osui erittäin koominen näky, kun rakennustyömaan varoituskyltissä luki ytimekkäästi: ”Accidents are painful.” Kiitos tiedosta, Sherlock!

Heebot jeepissä.

Pellingissä emme jaksaneet tehdä enää mitään ihmeellisempää. Etsimme vain hotellin sekä ravintolan ja vetäydyimme huoneeseemme katsomaan leffaa (vuorossa oli Paranormal Activity 4 – meidän asteikollamme vahva IMDb: 9.2).

28.11. Torstai
Heti aamusta aloitimme pienen vaelluksen kylän lähettyvillä kohoavalle kukkulalle. Huipulla meitä odotti jälleen temppeli ja upeat maisemat. Päätimme oikaista kukkulalle vähän omia reittejämme pitkin suoraan metsikön läpi. Matkan varrella onnistuin astumaan suoraan paskakasaan, joka vahvasti vaikutti laadun perusteella ihmisen tuotoksilta. Pienestä miinasta huolimatta luonnossa oli mukava käppäillä.

Vaelluksen maisemaa.

Oiiii! Miten ihana!

Maisemaa matkan puolestavälistä.

Metsikössä harhaillessa löysimme tällaisiakin kivipömpeleitä.

Löysimme temppelin parin harhailureissun jälkeen keskeltä sankkaa metsikköä. Itse temppeli ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan kummoinen, mutta näköalat kukkulalta olivat aivan mahtavat. Saimmekin napsittua sieltä koko reissun parhaimpia kuvia.

Temppeli häämöttää taustalla.

Flying Finnishman.

Fiilistelyä.

Temppelin viereiset näköalat olivat huikaisevat.

Takaisin kaupunkiin saapuessamme pimeys alkoi pikkuhiljaa laskeutua. Aurinko painuukin täällä mailla mailleen jo hyvissä ajoin kello 17.30. Loppuilta sujui mukavasti hotellihuoneen ylellisen laajakuvatelkkarin ääressä, jolla oli kokoa kunnioitettavat 12,5 tuumaa.

Vimosen päälle laitettu. Kyllä ois suomalaiset amikset ihmeissään.

Matkalla takaisin kaupunkiin piti opettaa paikallisille lapsille vähän nöyryyttä.

29.11. Perjantai
Tänään oli taas aika vaihtaa maisemaa, kun siirryimme Pellingistä toiseen pikkuiseen kaupunkiin, Yuksomiin. Jeepin oli määrä lähteä Pellingistä kello 13.00, mutta kuski starttasikin auton vasta kello 15.30. Ärsytti pikkaisen, kun päivän koko valoisa aika hurahti pelkästään kyytiä odotellessa.

Pellingissä. Maisemia majatalomme katolta.

Voiko aamua enää paremmin aloittaa?

Majatalomme.

Yuksomiin saavuttuamme etsimme itsellemme huoneen, jossa oli televisio. Iltaisin pimeän aikaan täällä ei nimittäin ole oikein mitään tekemistä, kun kaikki paikat tuntuvat menevän kiinni jo kello 19.00.

30.11. Lauantai
Aamulla kävimme katsomassa Yuksomin keskustan vieressä sijaitsevan temppelialueen, joka oli todella hauskan näköinen paikka. Alueella oli paljon erikokoisia rukousmyllyjä sekä aivan järjettömän kokoinen puu, jonka ympärillä oli käynnissä jotain paikallisia uskontohommeleita.

Yuoksomin lapsukaisia.

Joka paikassa tuntuu liehuvan rukouslippuja.

Ruokousmyllyjä.

Yksi päivän monista temppeleistä.

Temppeliltä lähdettyämme luotimme seikkailijanvaistoomme ja painelimme pikkupolkua pitkin suoraan viidakon sydämeen. Siellä seurasimme jäniksen tarkkaa kuuloamme ja suunnistimme kaukaisuudesta kuuluvaa kosken kuohuntaa kohti. Pari tuntia viidakossa alamäkeen paineltuamme saavuimme kosken läheisyyteen. Jyrkkä pudotus ja kasvillisuuden tiheys estivät meitä kuitenkin pääsemästä aivan kuohujen viereen, mutta hauska seikkailu se silti oli! :) Reitti takaisin kaupunkiin oli puolestaan mukavan rasittavaa ja jyrkkää ylämäkeä.

Jaliskentän läpi kohti viidakkoa.

Viidakkoseikkailun maisemaa.

Kuvan vasemmassa laidassa näkyy koski, jonka jäniksen tarkat korvamme kuulivat kilometrien päästä.

Eläinrakas ja kasvisyöjä (= hihhuli) retuuttaa lehmänpoikasta. :D

Takaisin sivistyksen pariin päästyämme ostimme kylmät paikalliset oluet ja yritimme etsiä mukavaa paikkaa, josta voisimme ihailla auringonlaskua. Mitään virallista näköalapaikkaa ei kuitenkaan ottanut löytyäkseen, joten päädyimme lopulta juomaan oluemme erään paikallisen asukkaan takapihalle! :D Talon väki huomasi meidät kyllä, mutta he vain tervehtivät meitä iloisesti – eivät varmaankaan kehdanneet alkaa häätää meitä pois. :P

Intian kansallislaji: kriketti.

1.12. Sunnuntai
Yuksomista jatkoimme matkaamme apostolikyydillä 20 kilometrin verran Tashiding-nimiseen kylään. Matka starttasi kello 10.00, ja sää oli mitä mainioin: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja lämpöä oli varmaankin parisenkymmentä astetta.

Puolivälissä matkaa edessämme siinsi hieno vesiputous, jonka viereen pääsi helposti kiipeämään. Se oli kyllä yksi koko reissun hienoimmista yksittäisistä paikoista. Vesiputouksen alla oli aivan mahtavaa ottaa viilentävä suihku kesken kuuman vaelluspäivän – aaaaaaaaaahaahahhhaaaaa!!!

Vesiputous.

Noin viisi kilometriä ennen määränpäätä joku vihainen koira alkoi räksyttää meille, mutta emme aluksi edes huomanneet koko elukkaa. Kun olimme jo kävelleet ohi, koira hiipi kuitenkin salakavalasti takaapäin ja näykkäsi minua pohkeesta. Ei onneksi aivan täysiä, mutta sen verran, että hampaanjäljet jäivät ihoon. On todella harmi, etten tajunnut tilannetta ajoissa – se koira olisi ollut entinen, jos olisin huomannut hyökkäyksen sekuntia aiemmin.

Heti puraisun jälkeen kajautin ilmoille ”MITÄ HELVETTIÄ!!!” -huudon, jonka saattamana koira juoksi häntä koipien välissä karkuun. Minua tulee varmasti harmittamaan koko loppuelämän ajan se fakta, etten päässyt päästämään tuota hiipivää purijaa päiviltä. Eläinrakas Mika kuitenkin rauhoitteli tilannetta parhaansa mukaan. Taitaa vihani kotieläimiä kohtaan tämän episodin jälkeen vain yltyä yltymistään! :D

Maisemaa matkan varrelta.

Matkalla nähtiin myös tämä hieno kanjoni.

Heti Tashidingiin saavuttuamme huomasimme, ettei koko kylä ollut oikein mistään kotoisin. Siellä ei ollut tarjolla oikeastaan yhtään kunnollista majapaikkaa saati ravintolaa. Kyllä olisi maistunut vaikkapa kunnon pizza tuon rankan kävelyreissun ja koirataistelun jälkeen!

Tashiding.

2.12. Maanantai

Heti aamupalan jälkeen hyppäsimme jeeppiin ja suuntasimme takaisin kohti Darjeelingia. Molemmilla oli lihakset aivan tukossa eilisestä pitkästä vaelluksesta: Mikalla huusivat pohkeet ja Jopella puolestaan perse. :)

Matkalla takaisin Darjeelingiin. Nainen peltotöissä.

Edelliskerralla Darjeelingissa ollessamme olimme jo varanneet junaliput seuraavaan kohteeseemme, Varanasiin. Loogisesti sitä voisi olettaa, että nyt vain kävelisimme toimistolle ja nappaisimme matkaan valmiiksi maksetut liput. Mutta eeeeeeeiiii! Ei se nyt niin helppoa Intiassa voi olla. Jouduimme juoksemaan uudet passikopiot, koska tiskin takana huseerannut äijä oli onnistunut hukkaamaan vanhat kopiot, jotka olimme hänelle jo kertaalleen antaneet.

Eikä siinä vielä kaikki: junan piti alun perin lähteä seuraavana päivänä vasta kello 19.00, mutta nyt lähtöaika olikin aikaistunut aamuun kello 11.10. Koska Darjeelingista on kolmen tunnin matka juna-asemalle, edessämme oli aikainen herätys. Huhhuh! Ei mahtanut mitään: kello herättämään kello 5.00 ja matkaan taas kunnon univeloissa. Darjeelingissa ei tämän lippuruljanssin jälkeen oikeastaan muuta tehty kuin vähän shoppailtiin ja otettiin loppupäivä täysin lunkisti.

Darjeelingin pääaukio.

Auringonlasku.

Mielenkiintoista menoa läheisessä talossa.

3.12. Tiistai

Aamulla siis painelimme jeepillä aikaisin juna-asemalle. Perille päästyämme kaikki se lippujen eteen nähty vaiva ”palkittiin” sillä tiedolla, että junamme oli myöhässä vaatimattomat 30–40 tuntia! :D Eihän sitä kukaan selväjärkinen jaksanut jäädä kahdeksi päiväksi asemalle odottelemaan. Saimme onneksi vaihdettua liput junaan, joka oli lähdössä jo kolmen tunnin päästä. Piti vain maksaa 500 rupiaa ylimääräistä – kuulostaa paljolta, mutta euroissa se teki vain reilut kuusi egeä.

Aurinko kerkesi nousta juuri ennen lähtöä Darjeelingistä.

Lippujen ostamisen jälkeen katsoimme lippujamme tarkemmin ja ihmettelimme, miksi määränpään kohdalla luki Delhi, vaikka meidän oli tarkoitus mennä Varanasiin. Kysyimme sitten juna-aseman isoimmalta pomolta neuvoa: ”Miksi lipussa lukee Delhi eikä Varanasi?” Big Boss totesi siihen vain tyynesti: ”Se on vain junan päätepysäkki, ei teidän asemanne.”

Muutama tunti kului, ja kun olimme jo junassa, aloimme kysellä asiasta uudestaan varmistaaksemme, oliko lippu todella voimassa vain Varanasiin asti. Eipä tietenkään ollut! Jostain kumman syystä juna-aseman lipunmyyjä oli myynyt meille liput Delhiin asti, vaikka olimme aivan selvästi sanoneet monta kertaa olevamme menossa Varanasiin. Koska olimme kerran maksaneet junamatkan pääkaupunkiin asti emmekä jaksaneet enää säätää sekuntiakaan näiden hemmetin junien kanssa, päätimme matkustaa suoraan Delhiin. Takuuvarmasti ikimuistoinen – niin hyvässä kuin todennäköisesti erittäin pahassa mielessä oleva – Varanasi jäi siis tällä kertaa kokonaan väliin.

"My friend! Where are you going? I can take u there. My friend, Hey! My friend."

New Jalpaigurin juna-asema.

Junassa oleilua.

Noin 27 tunnin junamatka sujui tällä kertaa oikein mukavasti – juna oli kaiken lisäksi vain vaivaiset kolme tuntia myöhässä – ja olimme taas takaisin Delhissä.

4.12. Keskiviikko
Junamatkan jälkeen loppupäivä Delhissä meni erittäin leppoisasti. Otimme rankan reissun kunniaksi hieman paremman hotellihuoneen samalta alueelta, missä olimme aikaisemminkin majoittuneet. Viimeksi kun lähdimme täältä, meille molemmille jäi tästä saasteisesta, meluisasta ja ahtaasta Intian pääkaupungista melko huono maku suuhun, eikä kumpikaan meistä odottanut innolla tänne palaamista.

En tiedä, voidaanko tässä puhua siitä kuuluisasta sanonnasta, että aika kultaa muistot, vai mistä ihmeestä tämä johtuu – mutta juuri nyt Delhi tuntui aivan kodilta. Oli erittäin mukava tulla takaisin! :)

Takaisin "kotona!" :)

5.12. Torstai
Otimme aamulla aikaisin lyhyen junamatkan Agraan. Ei olisi kyllä millään jaksanut herätä kello 5.30, mutta liput oli jo ostettu, joten ei auttanut kuin mennä.

Agraan saavuttuamme huomasi heti, että kaupunki on Intian kuuluisimman nähtävyyden koti. Kaikki paikalliset hiostajat tulivat nimittäin heti kättelyssä kaupustelemaan kaikennäköisiä matkapaketteja ja muuta paskaa. Emme jääneet ihmettelemään, vaan tinkasimme äkkiä oikeanhintaisen riksan alle ja suuntasimme täysiä kohti Taj Mahalia. Riksakuskikin yritti matkan aikana myydä meille omaa matkapakettiaan, mutta sanoimme hänelle, että paina vain hanaa ja ole hiljaa :D (Ei nyt oikeasti aivan noin tylysti sanottu).

My new the best friend.

Taj Mahal! Olihan se kiva nähdä taas yksi maailman virallisista ”must see” -paikoista, mutta meidän molempien mielestä kohde on kyllä yliarvostettu! Hienon näköinen valkoinen palikkahan se on, mutta loppujen lopuksi vain yksi rakennus muiden joukossa.

Mieltä masensi vielä se, että turvatarkastuksessa tavaramme syynättiin viimeisen päälle tarkasti, ja muuan Devil Woman päätti takavarikoida pelikorttimme. Nainen lupasi, että saisimme kortit takaisin poistuessamme. Kun matkan päätteeksi menimme lunastamaan niitä takaisin, kortit olivat heitetty kylmästi roskiin. Muija alkoi kyllä vielä tonkia niitä sieltä esiin, mutta kahdeksan urheaa korttia jäi pysyvästi jätteen sekaan. :( Kaikesta huolimatta Taj Mahal oli silti käymisen arvoinen paikka.

Epic training.

On siihen marmoria mennyt.

Muita vaatimattomimpia pytinkejä Taj Mahalin ympärillä.

Pääsisäänkäynti.

Pelleilylle on aina aikaa. :D

Ennen kuin suuntasimme takaisin Delhiin, kävimme vielä Agran linnoituksessa (Agra Fort), mikä ei kyllä ollut mikään kovin kummoinen paikka. Kyseessä on valtava, muurien ympäröimä alue, jossa ei loppujen lopuksi ollut oikein mitään hienoa nähtävää. Kaikki vartiotornien ja muurien päälle vievät ovet oli teljetty ketjuilla – toisin sanoen pääsy kaikkiin parhaisiin paikkoihin oli tylysti kielletty.

Parasta linnassa olikin se, että Taj Mahal näkyi upeasti sen yläkerrasta. Toiseksi parasta oli puolestaan ottaa kunnon tasajalkapomppukisa linnan tasanteella. Paikalliset seurasivat meidän kisailuamme vähintään yhtä suurella innolla kuin me itse katsoisimme olympialaisten satasen finaalia livenä paikan päällä. Paikallisten silmissä olimme varmasti suuria sankareita!

Muutenkin linnoituksen sisällä olo oli kuin suoraan Hollywoodista – olimme kuin Brad Pitt ja George Clooney konsanaan (saat itse päättää, kumpi on kumpi :D). Lähemmäs 50 yläasteikäistä koululaista nimittäin jonotti vuorollaan päästäkseen meidän kanssamme samaan kuvaan ja kättelemään.

Taj Mahal, Agra Castleltä käsin nähtynä.

Yksi vartiotorneista, johon ei päästetty ihmisiä.

Linnan 2. kerroksesta.

Linnoitusvierailun jälkeen meille jäi vielä muutama tunti luppoaikaa ennen kuin junamme starttasi takaisin kohti Delhiä. Käytimme tuon ajan kierrellen Agran katuja. Kaupunki osoittautui kyllä erittäin meluisaksi ja ahtaaksi paikaksi – kumpikaan meistä ei tykästynyt siihen pätkääkään. Oli suorastaan ylellistä päästä illalla hyppäämään junaan ja matkustamaan takaisin tuttuun, turvalliseen Delhiin.

 

Spede riksakuski.

6.12. Perjantai

Itsenäisyyspäivää vietimme visusti rennoissa merkeissä. Takana oli sen verran rankkaa menoa reilun viikon ajan, että pieni lepopäivä maistui enemmän kuin hyvältä. Kävimme vähän shoppailemassa, söimme hyvin ja katsoimme hotellilla leffoja.

Intialaista ruokaa, kuvassa lihaversio...

...ja kasvisversio.

Olimme kyllä tajunneet sen jo paljon aikaisemmin, mutta en ole siitä vielä täällä blogissa maininnut: Intia on ehdottomasti halvin maa, jossa olemme koskaan käyneet. Esimerkkinä mainittakoon, että erittäin hyvän ravintola-aterian ja juoman saa järjestään alle kahdella eurolla.

Minulla meni jossain välissä housut rikki, ja niiden korvaaminen uusilla kevensi lompakkoani kokonaiset 50 senttiä. Myös Mika uskaltautui lopulta raottamaan kukkaronnyörejään sen verran, että sijoitti uusiin pöksyihin! :D

 

Siinä ois kyllä mun sali, jos täällä asuisin. 

7.12. Lauantai
Tänään lähdimme jatkamaan reissua kohti uusia seikkailuja. Kello 16.00 junamme lähti tuksuttamaan kohti Ramnagar-nimistä kaupunkia. Matka sinne kesti viitisen tuntia. Tämä junamatka oli ehdottomasti kaikkein mielenkiintoisin tähän mennessä!

Ensinnäkin matka maksoi alle kaksi euroa. Meillä oli varattuina paikkaliput, mutta käytännössä ne tarkoittivat penkkejä, joilla istui jo valmiiksi neljä muuta tyyppiä. Kun juna kurvasi lähtöasemalle, kaikki viralliset istumapaikat täyttyivät salamannopeasti. Sen lisäksi yli satapaikkaiseen vaunuun änkesi vielä noin 200 ihmistä lisää. Olo oli vanhan sanonnan mukaisesti todellakin kuin sillit suolassa! :D Siitä huolimatta matka meni loppujen lopuksi oikein mukavasti.

Kohti uusia seikkailuja.

Ramnagar osoittautui todella vilkkaaksi, niin sanotuksi junanvaihtokaupungiksi. Siellä ei ollut oikeastaan mitään nähtävää – eikä kyllä juuri mitään muutakaan tekemistä. :D Joten emme me muuta tehneetkään kuin etsimme halvan hotellin, söimme hyvät sapuskat ja painuimme suorilta nukkumaan.

Ramnagarin vilkas pääkatu.

8.12. Sunnuntai
Aamulla jatkoimme matkaa Himalajalla sijaitsevaan Uttarakhandin osavaltioon ja siellä Nainital-nimiseen kaupunkiin. Matka Ramnagarista kesti kolme tuntia bussilla. Myös bussissa saimme matkustaa erittäin ahtaissa tunnelmissa! :)

Nainital teki heti meihin molempiin todella positiivisen vaikutuksen. Kaupunki sijaitsee upeassa vuorten ympäröimässä laaksossa, jonka keskellä on kaunis pieni järvi. Paikka ei oikeastaan tuntunut lainkaan tyypilliseltä intialaiselta kaupungilta – enemmän siitä tuli mieleen joku eurooppalainen alppikylä. Oikeastaan vain uskomattoman alhainen hintataso ja länsimaisten turistien vähyys erottivat tämän paikan Euroopasta.

Nainital.

:D

Ensimmäisenä päivänä kiertelimme vain hieman lähiympäristöä ja otimme muuten suhteellisen rennosti.

Myös tämä herrasmies otti rennosti.

9.12. Maanantai
Tänään alkoikin sitten kunnon extreme! :) Aamupalan jälkeen suuntasimme heti kohti vuoristoa. Lähtökorkeutemme oli aikalailla tasan 2 000 metriä ja tavoitteena ollut huippu puolestaan noin 2 600 metrissä. Edessä ei siis pitänyt olla mikään kovin paha urakka.

Alkumatkan etenimme valmiita polkuja pitkin, mutta sitten päätimme lähteä rämpimään suoraan metsään. Noin 2 500 metrin korkeuteen asti matka taittuikin aika helposti, mutta sen jälkeen vastaan alkoi tulla todella vaikeita kohtia. Minä kiipesin aikalailla 30 metrin ja Mika noin 40 metrin päähän huipusta. Lähelle päästiin, mutta melkein pystyjyrkkä ja irtokivistä muodostuva loppupätkä oli ilman kiipeilyköysiä hieman liian vaarallinen valloitettavaksi. :S

Alkumatkan hupi-kiipeilyt.

Puolessa välissä matkaa.

Nainital yläilmoista.

Maisemat 30 metrin päässä huipusta.

Päätimme kuitenkin lähteä etsimään toista reittiä ylös. Löysimmekin todella helpon väylän suoraan vuoren harjanteelle, jota pitkin kulki selkeä polku – aivan kuten olimme vähän ounastelleetkin. Sitä pitkin olikin erittäin helppo lampsia aivan huipulle asti. Valitettavasti meillä oli mennyt metsikössä seikkailemiseen niin paljon aikaa, että iltapäivän pilvet olivat jo ehtineet kertyä ympärillemme. Huipulta ei siis loppujen lopuksi nähnyt oikein mitään.

Vaihteeksi polkua pitkin.

Pilvet bloggasivat näkyvyyden huipulta.

Seikkailijat.

Illaksi kapusimme takaisin kaupunkiin syömään, ja nälkä olikin jo aivan hirmuinen. Onneksi ravintola, johon suuntasimme, osoittautui aivan huippupaikaksi!

Paluumatkan kiipeilyt.

OMMOOMOO!

10.12. Tiistai
Jalat olivat eilisen extreme-urakan jäljiltä sen verran puutuneet, että päätimme ottaa tämän päivän vähän rennommin. Päivän ensimmäinen operaatio oli suunnata housuostoksille, sillä vanhat pöksyni repesivät haaroista eilisten kiipeilyjen tiimellyksessä.

Halusimme kuitenkin tehdä tästä tavallisesta ostosreissusta vähän mielenkiintoisemman. Marssimme sisään vaatekauppaan ja valitsimme mieleiset housut. Kun olimme tinkineet hinnan kohdalleen ja maksaneet ostoksen, kysyimme myyjiltä: ”Voimmeko vaihtaa uudet housut jalkaan suoraan tässä kaupassa?” Liikkeessä ei ollut minkäänlaista sovituskoppia, joten vaihto-operaatio pitäisi suorittaa keskellä myymälää. Myyjät nyökkäilivät iloisina: ”Totta kai voitte vaihtaa ne täällä.”

No, kun kerran ne vanhat housut olivat jo valmiiksi rikki, otimme niistä kunnon otteen ja repäisimme ne keskellä kauppaa oikein kunnolla kahtia! Kun housut roikkuivat kahtena eri palasena, lausuimme ilmoille seuraavat, tarkkaan mietityt vuorosanat:

Joppe: ”We are out of pants.”
Mika: ”We need new pants.”
Molemmat yhtä aikaa: ”IMMEDIATELY!” 

Myyjät katsoivat meitä suu auki ja ilmeellä, joka sanoi enemmän kuin tuhat sanaa: ”Mitä helvettiä täällä tapahtuu?” Otimme tämän koko eeppisen performanssin onneksi talteen piilokameralla!

Nainitalin krikettikenttä.

Ja kentän paras pelaaja.

Ostosten jälkeen kävelimme kaupungin keskellä sijaitsevan järven ympäri. Kaupungin keskusta ja sen takana kohoavat massiiviset vuoret näyttivät erittäin hienoilta järven toiselta puolelta katsottuna. Kaikin puolin mukava ja leppoisa pikkulenkki!

 

Järveä kiertämässä.

Järven toisella puolella.

Lenkin jälkeen takaisin keskustaan päästyämme joku erittäin innostunut sonni alkoi juosta meitä kohti pelottavan uhkaavasti. Väistimme otusta tietenkin salamannopeasti, ja se laukkasi lopulta vain vauhdilla ohitsemme. Emme tiedä, olisiko se jyrännyt surutta päällemme, jos olisimme jääneet seisomaan paikoillemme – emmekä kyllä viitsineet alkaa sitä testaamaankaan! :)

Hmmmm! Naan leipää.

Nämä kaverit väänsivät loistavaa munakasta, johon tuli kolme kananmunaa ja lisukkeet. Maksoi tiukat 30 senttiä. :D

11.12. Keskiviikko
Tänään hyppäsimme gondolihissin kyytiin ja hurautimme ylös vuoristoon. Hissin yläasemalla meitä odotti pieni tivoli, jossa pääsimme ajelemaan vähän kartingia. Kuusi kierrosta lyhyellä radalla maksoi vain kaksi euroa, ja meno oli kyllä pirun siistiä!

Maisemaa tivolin vierestä.

Kaksi korkeinta vuorta on yli 7 000 metriä korkeita.

Karting-ajeluiden jälkeen patikoimme nelisen kilometriä upeaa vuoristoharjanteen polkua pitkin saman vuoren huipulle, missä olimme käyneet maanantainakin. Tällä kertaa näkyvyys oli täydet sata prosenttia! Mukava auringonpaiste sai meidät jäämään huipulle useammaksi tunniksi hengailemaan. Keksimme siellä kaikenlaisia eri variaatioita ja räpsimme huikeita hyppy-, pomppu- ja akrobatiakuvia.

Tällä kertaa huipulta oli aivan huikeat näköalat.

Temppuilua.

Kyllästynyt elämään.

Jäätävä potku.

On se helppoo.

Takana oli jälleen kerran rankka päivä, jonka jälkeen hyvä ruoka ja hotellihuoneen televisio maistuivat enemmän kuin hyvältä.

Nainitalin ravintolat olivat kyllä mahtavia

12.12. Torstai
Mika on jälleen asteen lähempänä vanhuutta täytettyään tänään 29 vuotta! :)

Jalkamme olivat taas hieman puutuneet eilisestä rehkimisestä, mutta päätimme silti painella vuoristoon. Aikaisempina päivinä olimme kiivenneet kaupungin itäpuolella kohoaville rinteille, mutta nyt otimme suunnaksi kaupungin läntisen puolen. Reittejä pitkin matka oli teknisesti helppo, mutta puutuneilla jaloilla ylämäkeen puskeminen teki kävelystä normaalia raskaampaa. Lähes 2 300 metrin korkeuteen kohoavalle huipulle päästiin kuitenkin parissa tunnissa, ja maisemat ylhäällä olivat aivan mahtavat.

Huipun näköalat.

Jatkoimme matkaamme huipulta toista reittiä takaisin kaupunkia kohti. Matkan varrella saavuimme Lands End -nimiseen paikkaan, joka sijaitsi noin 2 100 metrin korkeudessa. Talsimme sinne huipulta noin puolessa tunnissa. Lands Endistä olisi varmasti ollut aivan huikeat näkymät, mutta Aasian maissa tuntuu olevan järjestään sellainen mystinen iltapäiväsumu, joka peittää kaikki maisemat alleen.

Matka takaisin kaupunkiin oli kuitenkin hieno, ja kokonaisuudessaan reissu oli oikein mukava, noin viiden tunnin pikkukäppäily. Kun saavuimme takaisin kaupungin läheisyyteen, edessämme oli laumoittain hevosia. Joku oli aivan koko ajan tulossa kaupittelemaan meille jonkinlaisia hevosvaelluksia. Se alkoi käydä jo aika rasittavaksi, siispä ainoa oikea ratkaisu oli pilailla hieman heidän kustannuksellaan. :)

Ei muuta kuin piilokamera päälle ja odottamaan seuraavaa kaupustelijaa:

Kaupustelija: ”Do u wanna go horseride?”
Me: ”No, we don't want to ride horses, but do you have any dogs?”
Kaupustelija: ”This is a good horse, take this.”
Me: ”No, it's the wrong animal. We wanna ride dogs. Where we come from, we always ride dogs.”

Kaupustelijat olivat aivan ihmeissään, ja kun kävelimme poispäin, takaa kuului vain epäuskoista naurua: ”By dogs? Hahahahah.” Uskomme vahvasti, että nämä paikalliset kaverit taisivat mennä lankaan ja luulivat meidän todella ratsastavan Suomessa koirilla! 

13.12. Perjantai
Jälleen oli aika pakata laukut ja aloittaa matka kohti meidän omaa, jo kodilta tuntuvaa Delhiämme. Aamulla lähdimme liikkeelle bussilla. Välietappina meillä oli matkan varrella jälleen se sama vilkas junanvaihtokaupunki Ramnagar, jossa vietimme tälläkin kertaa yhden yön.

Pyhä lehmä.

Lehmiä näkyi Intian kaduilla kyllä vähemmän kuin mitä odotin.

Bussimatkan aikana kamerani todennäköisesti pöllittiin. Tai no, toinen vaihtoehto sen mystiselle katoamiselle on se, että se pääsi putoamaan taskustani, kun kävin bussia odotellessani kunnon kyykkypaskalla. Oli miten oli, mutta karu tosiasia on se, että kamera ja puolet tämän huikean reissun valokuvista menivät sen siliän tien. :'(

Välietappi jälleen Ramnagarissa.

14.12. Lauantai
Aamulla jatkoimme matkaamme takaisin kohti Delhiä. Kuuden tunnin junamatka tuntui heittämällä koko reissun pisimmältä ja epämukavimmalta etapilta. Matkustimme jälleen junan halvimmassa luokassa, joten porukkaa riitti enemmän kuin tarpeeksi. Minä istuin käytäväpaikalla, Mika keskellä, ja ikkunapaikkaa isännöi vanha mummeli, joka oli hapan kuin sitruuna.

Heti kättelyssä mummo alkoi valittaa meille siitä, ettemme muka saisi istua omilla paikoillamme. Koko matkan ajan hän tuijotti visusti vain ikkunasta ulos erittäin tuimalla ilmeellä, eikä vahingossakaan vilkaissutkaan meitä päin. Kun juna vihdoin kurvasi päätepysäkille ja kaikilla oli älytön kiire päästä ulos vaunusta, tällä mummolla oli kaikkein suurin hätä. Hän yritti tunkea väkisin meidän ylitsemme ja runnoi samalla armottomasti sekä meidät että kaikki meidän matkatavaramme. :) Loogisesti sitä voisi luulla, että ikkunapaikalla istuja odottaisi ensin keski- ja käytäväpaikkalaisen nousemista, mutta tämä mummo osasi näköjään ajatella laatikon ulkopuolelta! 

Juna kohti Delhiä.

Junamatkan jälkeen nälkä oli aivan valtava. Päätimme ottaa lennosta autoriksan ja suunnata kohti tuttua ja turvallista herkkupaikkaa – eli KFC-ravintolaa! :P Ruoka maistui pitkän rääkin jälkeen aivan taivaalliselta.

Mutta ei siinä vielä kaikki, sillä kyseisessä KFC:ssä koimme koko reissun uskomattomimman sattuman. Kaikki vähänkään matkustaneet tietävät, että maailmalla törmää usein suomalaisiin tai suomen kieleen. Se ei sinänsä ole mitään uutta, mutta tämä oli jotain aivan käsittämätöntä.

Ravintolan seinään oli nimittäin ripustettu tienviitta, jossa luki selvällä suomen kielellä: ”Naissaari” ja ”Vaajakosken sulku”. Siis aivan älyttömän spookia! Ei se olisi ollut läheskään niin outoa, jos kyltissä olisi lukenut vaikkapa ”Helsinki” ja ”Kehä III”. Nyt se osui suoraan minun ja Mikan lapsuuden kotiseuduille – kahteen pienenpieneen paikkaan tässä valtavassa maailmassa. :D Tämän mystisen aterian jälkeen loppupäivä menikin puhtaasti junamatkasta toipuessa.

Lapsuuden kotimaisemista erittäin tuttu kyltti.

15.12. Sunnuntai
Tänään kävimme vielä vähän shoppailemassa, mutta emme tehneet mitään sen kummempaa. Minä en juuri ostellut mitään, mutta Mika päätti sen sijaan alkaa törsätä oikein kunnolla! :)

Polkupyörä rickshaw.

16.12. Maanantai
Kävimme tänään vielä kakkoskierroksella samoilla shoppailupaikoilla, ja tarina oli pitkälti sama kuin eilenkin. Intia on kyllä edelleen ehdottomasti halvin maa, missä olemme ikinä olleet. Jos siis haluaa kunnon shoppailureissulle, Delhi on kyllä juuri se paikka, jonne kannattaa suunnata! :P

Porukkaa Intian kaduilla riittää.

17.12. Tiistai
Sitten koittikin meidän aivan viimeinen reissupäivämme. Tänäänkään meillä ei ollut mitään sen kummempaa ohjelmaa suunnitelmissa. Minä päätin käydä ajattamassa kuukauden mittaisen reissuparran pois ja laittamassa samalla hiuksetkin uuteen uskoon. Kaupan päälle parturi teki vielä kunnon niska-, pää-, selkä- ja käsihieronnat. Kaikki tämä lysti maksoi pyöreät kaksi euroa!

Loppuyhteenveto:

Matkoja on aina vaikea laittaa mihinkään ehdottomaan paremmuusjärjestykseen, joten Intia menee heittämällä siihen samaan huippukohteiden nippuun Kiinan, Perun, Bolivian ja Georgian kanssa.

Reissu oli kaiken kaikkiaan aivan loistava. Vaikka tekstieni perusteella saattoi välillä saada sen kuvan, että koko kuukausi koostui pelkästään jatkuvasta sähläyksestä. Nautimme siitä huolimatta lähes jokaisesta hetkestä. Suosittelemme Intiaa matkakohteena ehdottomasti kaikille niille, joille huippuhygieenisyys ja asioiden helppous eivät ole ne kaikkein tärkeimmät kriteerit lomanvietossa! :)

Plussat ja miinukset:

+ Halpuus: Kaikki on aivan törkeän halpaa, vaikket jaksaisi edes tinkiä. Tinkimällä jo valmiiksi edulliset hinnat tippuvat aivan naurettavan alas.
+ Seikkailu: Kyseessä on puhtaasti seikkailukohde – minkään asian hoitaminen ei nimittäin ole helppoa! 
+ Monipuolisuus: Maasta löytyy merta, vuoristoa, aavikkoa, suurkaupunkeja, viidakkoa, villieläimiä sekä valtavasti erilaisia uskontoja ja kulttuureita.
+ Ihmiset: Noin 90 % kohtaamistamme ihmisistä oli erittäin hyviä tyyppejä, vaikkakin valtaosa paikallisista tuntuu ottavan elämän hyvinkin verkkaisesti ja omalla rauhallisella tahdillaan. 

- Melu: Kaupungeissa ei saa hetkeksikään rauhaa jatkuvalta autojen tööttäilyltä. Onneksi maassa riittää vielä koskematonta luontoa vastapainoksi.
- Pitkien junamatkojen varaaminen: Parin tunnin junamatkojen varaaminen oli helppoa, mutta yli vuorokauden mittaisten matkojen säätäminen voi olla erittäin hankalaa. Suosittelemme ehdottomasti oman tunnuksen tekemistä Intian rautateiden nettivarauspalveluun hyvissä ajoin.
- Junien myöhästymiset: Vain joka kuudes juna kulki ajallaan.
- Huijarit: Eivät mikään ylitsepääsemätön ongelma, mutta juna-asemien ja suosituimpien turistikohteiden läheisyydessä kannattaa suhtautua kaikkiin vastaantulijoihin suurella varauksella. Näiden solmukohtien ulkopuolella ihmisiin voi kuitenkin yleensä luottaa todella hyvin.

Reissaajat kiittää.