Saimme kerrankin
nukkua hyvät yöunet ennen matkustusta, sillä koneemme lähti
lentoon vasta klo. 16:35. Kazakstanin suurimpaan kaupunkiin Almaty:n
lensimme Minski:n kautta ja saavuimme määränpäähän vasta klo.
4:00 paikallista aikaa (aikaero Suomeen on 3 tuntia eteen). Kahdeksi
ensimmäiseksi yöksi olimme varanneet vähän paremman hotellin
Almatyn eteläpuolella olevasta vuoristosta.
Lentokenttäbussit
aloittivat liikkumisen vasta klo. 6, joten jouduttiin hengailemaan
lentokentällä parisen tuntia. Se nyt sinänsä ei haitannut, sillä
hotellien check-in alkaa yleensä vasta puolen päivän jälkeen.
Kuudelta siis kaupungin keskustaan ja siellä edessä oli metro
matkustamista ja vähän evästä, joidenka jälkeen hyppäsimme
bussiin jolla pääsimme vuoristokylään nimeltä: Medeo. Siellä
vaihdoimme vain isosta bussista pikkubussiin ja matkustimme
kymmenisen kilometriä lopulliseen määränpäähämme Shimbulak:in.
Saavuimme sinne jo klo. 10:00 ja toivoimme, että saisimme huoneen jo
silloin. Saimme kuin saimmekin sen, kyllä maistui 2,5 tunnin
päiväunet.
Unien jälkeen
olimme edelleen hyvin väsyneitä, mutta pakko oli nousta ylös jotta
saisimme heti rytmit kuntoon. Loppupäivä meni hotellin lämmitetyssä
ulko uima-altaassa polskiessa ja illalla kävimme myös pikku
kävelyllä vuoriston juurella.
Nukuimme hyvät
yöunet ja olimme aamulla valmiita reissun ensimmäiseen vaellukseen.
Shimbulakista lähtisi hiihtohissit korkeammalle vuoristoon, mutta ne
aloittivat toimintansa vasta 10:00. Halusimme lähteä liikkeelle
aikaisemmin, joten kävelimme aikalailla hiihtohissien alapuolella 2
260 metristä 3 200 metriin, johon asti hissit kulkivat.
Hissien yläpäästä
jatkoimme matkaa vielä 3 500 metrisen vuoren päälle. Näkymät
huipulta olivat hyvät, mutta uskomme vahvasti, että tulemme
näkemään vielä todella paljon näyttävämpiä maisemia.
Vuorelta kapusimme
takaisin 3 200 metriin ja hiihtohissillä pääsi kätevästi
takaisin Shimbulakiin ilmaitteeksi (ainoastaan ylöspäin
matkustaminen maksaa). Kello oli jo 16:00 kun saavuimme takaisin
hotellillemme. Vaellus oli sen verran rankka ja palkitseva, ettei
meitä haittanut vain lekoitella ja näprätä kännyköitä
loppupäivä.
20.7 Torstai
Tänään oli aika
aloittaa reissun toinen vaellus. Päätimme lähteä liikkeelle vasta
klo. 10:00 ja mennä hiihtohissillä 3 200 metriin ja aloittaa
vaellus sieltä (ja tämähän ei ole huijausta, sillä eilenhän me
jo kävelimme kyseisen matkan ilman hissin apua :)). Tavoitteemme oli
valloittaa 4 010 metriä korkea vuori.
Matka alkoi vähän
jyrkemmällä nousulla, jonka jälkeen menimme usean kilometrin
tasaisen kivimurskan päällä. Noin 1,5 tunnin kävelyn jälkeen
tasaisen kivimurskan päälle oli romahtanut valtava määrä isoja
kivenmurikoita viereiseltä vuorelta. Kivenmurikoiden päällä
käveleminen oli haastavaa ja yhden kerran iso kivi lähti liikkeelle
kun Joppe hyppäsi sen päälle, mutta onneksi Joppe on niin
akrobaattinen kaveri, että hyppäsi valtavan loikan kivivyöryn
edestä turvaan. :)
|
Matka sai alkaa. |
|
Sieltä me tulimme. |
|
Ja tällaiseen paikkaan saavuimme. |
|
Kivimurskan päällä kävelemistä. |
Kivenmurikoiden
jälkeen kävelimme vielä lumista rinnettä ylös, kunnes saavuimme
viimeisen jyrkän nousun luokse ennen huippua. Pidimme siinä
evästauon ja seurasimme kun jyrkkää rinnettä pitkin kapusi 3
vaeltajaa alas. He tulivat juttelemaan meille ja sanoivat, että
huipulle meneminen on hyvin vaarallista, koska jäätikkö sulaa
vauhdilla päiväsaikaan ja sieltä vyöryy suuria kiviä alas. He
eivät päässeet huipulle asti. Pakkohan siinä oli itsekin sitten
tehdä raskas päätös ja käännyttiin takaisin. Vaellus oli hyvä
vaikka huippu jäi valloittamatta, mutta kyllähän se kirsikka jäi
kakun päältä tällä kertaa saamatta. Pientä mielihyvää antoi
se fakta, että takaisin tulomatkalla kuljimme pilven sisällä,
joten ehkä emme olisi mitään nähnytkään vaikka vuoren olisimme
valloittanutkin. Takaisin Shimbulakissa söimme vähän ruokaa ja
aloitimme matkan takaisin Almatyyn.
|
Lumista rinnettä ylös. Edessä häämöttää viimeinen nousu jota emme koskaan päässyt kiipeämään. |
Almatyyn
saavuttuamme menimme samantien tourist information centeriin kysymään
ohjeita; miten mennä seuraavaan kohteeseemme. Officessa oli samaan
aikaan belgialainen pariskunta. He kuulivat meidän suunnitelmasta ja
kysyivät olisimmeko kiinnostuneita liittymään heidän seuraansa
Charyn kanjonille? He olivat lähdössä private-jeepillä
liikenteeseen seuraavana päivänä ja haluisivat meidät mukaan,
jotta voisimme puolittaa kulut. Joppe oli aikaisemmin miettinyt
kanjonille menoa, mutta oli juuri hinnan vuoksi päättänyt jättää
sen väliin. Nyt asia oli kuitenkin toinen ja ei meidän oikeastaan
tarvinnut edes miettiä asiaa. Ilmoittauduimme siis mukaan. Lisäksi
ostimme tourist centeristä matkan Kolsay-järville, johon lähdemme
kanjonilta tulon jälkeen.
Kello oli jo paljon
kun saimme hoidettua matka-asiat ja emme kerenneet Almatyssa tehdä
muuta kuin syödä ja pakata reput valmiiksi huomista varten.
21.7 Perjantai
Lähtö kanjonille
oli jo kello 8:00. Jeeppi tuli ensin hakemaan meidät hotelliltamme
ja sen jälkeen otettiin belgialaiset kyytiin. Matkaa kanjonille oli
kolmisen tuntia. Matkan aikana saimme ihastella Kazakstanin luontoa,
joka on suurimmaksi osaksi tasaista ja kuivaa lääniä, ja lääniähän
täällä riittää, sillä Kazakstanhan on maailman kahdeksanneksi
suurin valtio. Matkan aikana tutustuttiin hieman belgialaisiin
kavereihimme ja he ovat oikein mukavia ihmisiä. :)
|
Kazakstanin luontoa. |
Ajattelimme että
kanjonilla tulee olemaan todella kuuma. Sinne saavuttuamme tajusimme,
että siellä tosiaan on kuuma, mutta ei mitenkään tukalan kuuma
kuitenkaan. Heti ensimmäisten näkymien perusteella huomasimme, että
olimme hyvin onnekkaita tavattuamme belgialaiset joiden ansiosta
tulimme koko paikkaan. Olemme nähneet reissuillamme monia kanjoneita
ja tämä on ehdottomasti yksi parhaista. Maisemat olivat todella
hienoja, mutta ehkä parasta paikassa oli se, että alueella ei ollut
kuin muutama hassu ihminen ja saimme kulkea siellä lähes
keskenämme. Lisäksi paikkaa ei ollut pilattu minkäänlaisella
infranstruktuurilla, joten se oli hyvin luonnollinen paikka.
|
Charyn-kanjoni. |
|
Reissarit ihastelevat kanjonia korkean kivipylvään päältä. |
|
Aijaijaiajai! Siinä se taas on. WoW! |
|
Jenni, Mare, Joppe ja Joseph. |
Saavuimme takaisin
Almatyyn kuuden pintaan ja menimme neljästään hyvään kahvilaan
syömään sekä istuskelemaan pariksi tunniksi. Bussimme kohti
Kolsay-järviä lähti klo. 21:30 ja matka sinne kesti 5 tuntia ja 30
minuuttia.
22.7 Lauantai
Saavuimme Saty
nimiseen kylään vähän klo. 3:00 jälkeen. Siellä marssimme
paikallisen perheen kotiin, jonka emäntä majoittaa turisteja
lisätulon vuoksi. Jaoimme neljän hengen huoneen belgialaisten
kanssa. Asunnon emäntä tuli herättämään meidät jostain syystä
jo klo. 7:00, vaikka lähtö ensimmäiselle järvelle oli vasta 9:00,
saimme nukuttua vain noin 2 tuntia.
Klo. 9:00 siis
hyppäsimme bussin kyytiin joka ajoi meidät ensimmäiselle järvelle
asti. Matka sinne kesti rasittavat 1,5 tuntia. Bussi saapui noin 100
metriä järven yläpuolelle, joten näköalat olivat heti todella
hienot. Vähän aikaa ihastelua ja sitten lähdimme kahdestaan
kävelemään; ensin järven rantaa pitkin, jonka jälkeen matka
jatkui noin 10 kilometriä metsäisessä ja mäkisessä maastossa.
Matkalla ajattelimme miten haluamme palkita itsemme tämän
reippailun jälkeen kun saavumme takaisin Almatyyn. Lopputulos oli
seuraava: KFC:n kanoja noin 3 kipaletta, pari juuri leivottua juusto
leipää paikallisesta katukeittiöstä ja jälkkäriksi herkullisen
näköistä pehmisjäätelöä viereisestä kojusta, ja kaikki nämä
löytyvät kiven heiton päästä Almatyn hotelliltamme. :P
|
I believe I can fly. |
|
Ensimmäisen järven vieressä tallustamista. |
|
Sen jälkeen pikkaisen aukeampaa maastoa, jonka jälkeen loppumatka toiselle järvelle meni metsässä. |
Rankan vaelluksen
jälkeen saavuimme toiselle järvelle, joka oli saman tyylinen kuin
ensimmäinenkin. Ainoastaan sinne saavuimme järven rantaan, joten
sitä järveä emme päässeet ihastelemaan korkealta, täten
jälkimmäinen järvi hävisi kauneudessa hieman ensimmäiselle
järvelle. Jälleen hyvä vaellus, mutta vähän jäi kirsikka taas
ansaitsematta. Ehkä huomenna onnistaa kun menemme vielä kolmannelle
järvelle, joka on järvistä kaikkein kuuluisin. Bussin opaskin
sanoi, että se on hänen mielestä kaikkein kaunein paikka
Kazakstanissa.
|
Toinen järvi. |
|
Tukki jätkä. |
Saavuimme takaisin
majapaikkaamme 19:30 aikoihin. Saimme syödä melkein samantien aidon
kazakstanilaisen illallisen, jonka jälkeen pääsimme
venäläistyyliseen saunaan. :D Meillähän oli jo kokemusta
samanlaisesta saunasta Kirgisian reissultamme, mutta tällä kertaa
sauna lämmitettiin lehmän kakan sijasta aidolla puulla, joten
löylytkin olivat jopa suomalaiselle riittävät (käytännössä
Jopelle siis). :D
23.7 Sunnuntai
Vielä aikasempi
herätys tänään; klo. 6:00. Onneksi menimme kuitenkin nukkumaan
22:00, joten tällä kertaa saimme nukuttua kelpo yöunet. Meitä
tultiin hakemaan maastoautolla vähän seitsemän jälkeen
majapaikastamme ja pääsimme sillä Lake Kaindy:n (= kolmas järvi)
lähelle. Auton jättöpaikasta oli vain reilu 5 minuutin kävely
järven rantaan.
Kun saavuimme
järvelle, näkymä oli tottakai hieno, mutta päätimme heti
suunnata läheisen vuoren kukkulalle katsomaan järveä ylempää.
Matkaan sisältyi joen ylitys joka hoidettiin perinteiseen malliin:
eli Joppe otti Jennin reppuselkään ja kahlasi jääkylmän veden
sekä terävien kivien läpi vastakkaiselle rannalle. :D
|
Lake Kaindy. |
Joen jälkeen
kävelimme noin kilometrin vuorta ylöspäin, jolloin saavuimme
kivalle tasaiselle kivimurska tasanteelle, josta oli mahtavat näkymät
järvelle sekä sitä ympäröivään vuoristoon. Kaikki muut
turistit jäivät järven rannalle ilakoimaan, joten saimme olla ihan
kahdestaan kuvan kauniissa romanttisissa maisemissa. <3 Parin
tunnin ihastelun jälkeen palasimme takaisin parkkipaikalle, josta
maastoauto poimi meidät kyytiin ja vei takaisin majapaikkaamme.
|
Ihan mukavaa maisemaa näkyi myös jäven vastakkaiseen suuntaan. |
|
Järveen heijastui hienosti alueen vuoret sekä puut. |
|
Romantic. |
|
Tämä Jopen rankentama torni mahdollisti mahtavat kameran itselaukaisimella otetut kuvat. :D |
|
Ei Lake Kaindy nyt ihan Kazakstanin kauneimman paikan titteliä ottanut, mutta oli se ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. |
|
Takaisin päin. |
Nautimme
Saty-kylässä vielä maittavan lounaan ja lepäilimme hetken aikaa,
kunnes bussi starttasi matkan takaisin Almatyyn. Matka oli pitkä ja
hikinen, mutta mukava pieni yllätyskin siihen sisältyi. Nimittäin:
matkan aikana oli 2 taukoa ja toinen niistä pidettiin Charyn
kanjonin luona. Ei kuitenkaan samassa kohtaa kuin missä jo
aikasemmin kävimme, joten saimme ihastella ilmaiseksi uudestaan tätä
yhtä reissun isoimpaa highlightiä.
|
Charyn kanjonin toinen osio. |
|
Kanjonin ympärilläkin oli mahtavaa näkymää. |
Almatyyn saavuttua
aioimme toteuttaa meidän unelmoimamme päivällisen, mutta kojut
olivat niin suosittuja, että jonot niihin olivat tosi pitkät. Emme
jaksaneet rinkat selässä jonotella kojuihin ja päätimme täten
siirtää sitä nautintoa huomisiltaan. KFC:n mätöt hoitivat kyllä
ihan kivasti matkasta puutuneiden reissareiden mielihalut. :P
24.7 Maanantai
Otimme tähän
väliin yhden ansaitun vapaapäivän Almatyssa. Suunnitelmissa oli
rentoa kaupunki hengailua, kahviloissa ramppaamista ja tietenkin
hyvää ruokaa. Aloitimme päivän nousemalla Kok-Tobe nimiselle
kukkulalle Almatyn keskustassa, ja koska tämähän päivä oli
lepopäivä, suoritimme nousun kaapelihissillä.
|
Hissillä ylös. |
Kok-Toben huipulla
oli vaikka mitä. Huvipuisto laitteita, ravintoloita, tietysti hyvät
näköalat kaupunkiin ja surullinen eläintarha. Surullinen siksi,
että eläinten häkit olivat todella pieniä ja niihin oli sullottu
niinkin iso eläin kuin strutsi. Eläimistä komein oli ehdottomasti
riikinkukko joka levitti sulkansakin sopivasti juuri kun kävelimme
sen häkin ohi.
|
Vuoret suorastaan kutsuvat meitä. |
|
Almaty Kok-Tobelta. |
|
Komea lintu vangittuna syyttömänä. |
|
Viides Beatles, pianisti Jenni. |
Kok-Tobelta
laskeuduttuamme kävimme vähän kaupunkia kiertelemässä ja
totesimme: ”on tämä Almaty kyllä jännä paikka”. Nimittäin
vaikka tämä on lähes 2 miljoonan ihmisen kaupunki, niin silti sen
keskusta vaikuttaa aivan joltain pikkupaikalta. Se johtuu siitä,
että tiet ovat hyvin leveitä ja niitä reunustaa aina sankka
puujono joka peittää näkyvyyden rakennuksiin, joten aina kun
kaupungilla kävelee näkee oikeastaan vain tietä ja puita.
Kaupungilla kiertelyn ohessa kävimme myös meille jo tutussa tourist
information centerissä suunnittelemassa seuraavaa retkeä, joka
alkaa huomenna. Kuuma Almaty vei sen verran voimia, että oli aika
syödä hieman evästä ja jälkkäriksi herkulliset pehmikset. Kun
maha oli täytetty, maistui mennä ilmastoituun hotellihuoneeseen
lepäilemään pariksi tunniksi.
|
Vapauden aukio. |
|
Neuvostoliitto tyylinen kaupunkimaisema. |
|
Pietarin ja Moskovan tavoin täälläkin on todella hienot metropysäkit. |
|
Oijojoijoijoi! Näyttää herkulliselta ja sitä se myös oli. Ainoastaan annos oli vähän liian iso yhdelle kertaa, kuten kuvasta saattaa sen nähdä. |
Illalla kävimme
vielä vähän katsastamassa kaupunkia ja ostamassa evästä
seuraaville päiville.
|
Illan kaupunki kiertelyiden kohokohta oli tämä ortodoksikirkko. |
25.7 Tiistai
Yksi lepopäivä
teki terää ja olimme taas valmiita actioniin. Eilen tourist
officessa saimme taksiyhtiön numeron jonka autolla pääsisimme
seuraavaan kohteeseemme. Kaikki vain kuullosti liian hyvältä
ollakseen totta. Matkaa kohteeseen oli noin tunnin verran ja taksi
olisi määrä maksaa vain 1 830 tengeä (= noin 5 euroa). Auto tuli
hakemaan meitä sovitusti klo. 9:00. Alkumatka näytti hyvältä;
taksi ajoi oikeaan suuntaan ja kuski näytti tietävän kohteen.
Kuitenkin noin 10 minuutin ajon jälkeen kuski alkoi kysellä
venäjäksi mihin olemme menossa? Sanoimme kohteen nimen ja näytimme
kartasta missä se on, mutta kuski ei oikein tajunnut kartasta missä
se on. Jonkin aikaa ihmeteltiin asiaa ja silloin kuski sanoi ettei
hän halua ajaa perille asti. Hän ilmeisesti pelkäsi, että menemme
Kirgisian raja-alueelle ja silloin hän joutuisi kaiketi vaikeuksiin.
Maksoimme kuskille 1 000 tengeä ja hypättiin kyydistä. Samaan
aikaan kun nousimme autosta, tietä pitkin meni bussi jolla
pääsisimme lähemmäksi kohdettamme. Bussi oli ahdettu niin täyteen
kuin mahdollista ja meillä oli kamat aivan levällään kun
ajateltiin, että päästään autolla perille asti. Aika holtitonta
kyytiä bussissa oli ja muutamat varpaat tuli tallottua, mutta
pääsimme noin 3 tunnin vaellusmatkan päähän kohteestamme.
Ajattelimme kävellä ne 3 tuntia, mutta ennen kuin kerkesimme edes
aloittaa, niin ohitsemme meni auto joka suostui heittämään meidät
perille 5 000 tengellä.
Salaperäinen
kohteemme oli Alppiruusu-majatalo vuoristossa, josta on noin tunnin
vaellusmatka kuvankauniille Big Almaty Lake:lle. Heitimme isot reput
huoneeseemme ja suuntasimme järveä kohti. Kävelimme hetken aikaa
tietä pitkin, kunnes näimme tien vieressä paksun vesiteräsputken
jota pitkin johdetaan vettä Big Almaty järvestä Almatyyn. Putken
päällä oli oikein mukava kävellä ja se menee linnuntietä
suoraan järvellä, kun taas tietä pitkin olisi joutunut kiertämään
serpentiinimutkia.
|
Alppiruusu-majatalo. |
|
Putkea pitkin ylös. |
Kun saavuimme järven
läheisyyteen yritimme liikkua mahdollisimman huomaamattomasti, sillä
järven seutu on niin lähellä Kirgisian rajaa, että rajavartiat
eivät välttämättä päästä ihmisiä liikkumaan alueella.
Pääsimme hiipparoimaan huomaamattomasti järveltä (joka sijaitsee
2 500 metrin korkeudessa) aina noin 2 850 metrin korkeuteen, kunnes
sotilaat huomasivat meidät ja huitoivat meille, että menkää pois.
Siinä vaiheessa koukkasimme vain hieman alas ja ajattelimme mennä
toista reittiä reilun 3 kilometrin korkuisen vuoren päälle. Ei
keritty kauaa kävellä kun takaamme kuului ääni ja kovaa
puuskuttava nuori sotilas oli juossut tukikohdasta meidän luokse
pyytäen nähdä passimme. Hän tarkasti passit nopeasti ja pyysi
meitä mukaansa. Menimme yhdessä sotilastukikohdan vieressä
menevälle tielle ja hän näytti, että menkää tietä pitkin alas.
Tämä oli viimeinen mahdollisuus valloittaa vuori Kazakstanissa ja
sekin kosahti sotilaisiin. Parempi onni sitten aikanaan Serbiassa.
Kyllähän me 1 vuori täällä valloitettiin.
|
Järveltä ylöspäin. |
|
Ja pettyneenä tietä pitkin alas. |
Menimme hetken aikaa
tietä alas ja koukkasimme kivan näköiselle ruohikkotasanteelle
ihastelemaan järvi/vuoristo maisemia. Ehdottomasti tänne kannatti
tulla, mutta olisi se vuori ollut kiva valloittaa :/ Tunnin verran
ihasteltiin mahtavia näköaloja, jonka jälkeen palasimme
majataloomme. Siellä vietimme loppupäivän rauhassa, syöden sen
hyvässä ravintolassa ja katsoen elokuvaa.
|
Näköalat ruohikkotasanteelta Big Almaty Lakelle. |
|
Takaisin alas. |
|
Takaisin putkella. Autotien serpentiinimutkat menivät usean kerran putken päältä ja silloin piti vähän kontata. |
26.7 Keskiviikko
Aamun otimme
rauhassa Alppiruusussa. 11 maissa aloitimme paluumatkan Almatyyn. 1/3
matkasta meni vesiputkea pitkin alas, putki kuitenkin siirtyi maan
alle ja jouduimme siirtymään autotielle. Päivä oli kuuma ja
tiellä oli tylsä kävellä. Kerksimme siirtyä noin 3 kilometriä
tietä pitkin kunnes ohitsemme ajoi nuori poika autolla ja kysyi
haluammeko kyydin? Poika otti meidät kyytiin 1 000 tengestä (= noin
2,5 euroa) ja pääsimme ensimmäiselle bussipysäkille asti. Sen
jälkeen siiryimme kahdella eri bussilla sekä metrolla takaisin
tuttuun hotelliimme.
|
Putkea pitnkin kohti Almatya. |
Päivän suunnitelma
oli mennä elokuviin ehkä kaupungin hienoimmassa ostoskeskuksessa.
Kuitenkin sinne päästyämme kävi ilmi, että siellä on vain yksi
dubbaamaton elokuva ja se alkaisi vasta 4 tunnin päästä, sen
lisäksi Joppe oli jo nähnyt kyseisen elokuvan. Eikä siinä vielä
kaikki; elokuva oli myös tylsä. :D Ei ole siis vaikea arvata, että
emme tarttuneet tähän ”mahdollisuuteen”. Epäonni jatkui kun
katsoimme, että ostoskeskuksen lähellä on 3 parturikampaamoa ja
Joppe olisi tukan leikkuuta vailla. 1. kampaamo ei ollut enää
toiminnassa, 2. kampaamo oli kiinni ja 3. kampaamo oli remontissa. :D
|
Kaupungin mäkihyppy mäet, ostoskeskuksen ikkunata. |
|
Ostoskeskuksessa oli tosi hyviä ravintoloita. |
Ostoskeskukseen
pääsimme kätevästi halvalla taksilla jonka hotellimme työntekijä
meille tilasi, mutta taksit joita ostoskeskuksen ovella pörräsi
olivat 2,5 kertaa kalliimpia. Se oli liikaa, joten hyppäsimme vain
johonkin random bussiin ja toivoimme, että pääsisimme sillä
lähellä hotelliamme; emme päässeet! Jouduttiin kävelemään
kolmisen kilometriä 39 asteen helteessä lähimmälle
metropysäkille. Säästettiinpä ainakin 6 euroa (näin näitä
reissuja pystytään tekemään 4-6 kipaletta vuoteen kun säästetään
kaikessa). ;D
|
Kävelyä metroasemalle. |
Illalla käytiin
vähän jumppailemassa hotellin läheisellä ulkoliikunta pisteellä.
27.7 Torstai
Tänään oli aika
lentää Almatysta 3 tunnin ja 30 minuutin matka länteen. Kazakstan
on kuitenkin niin iso, että siinä ajassa emme edes poistu maasta.
Meillä oli vielä hyvin aikaa Almatyssa ennen lentoa, sillä se
lähti vasta klo. 18:10. Nautimme lomailusta ja otimme lentoa
edeltävän ajan rennosti lepäilemällä ja kahvilassa istuen.
|
Lentokentältä oli loistavat näkymät Almatyn vuoristoon. |
Lentomme saapui
aivan maan läntiselle reunalle Kaspianmeren rannalle, kaupunkiin
nimeltä Aktau. Enää ei näkynyt jylhiä lumihuppuisia vuoria, vaan
toisella puolella kaupunkia maailman suurin järvi ja toisella taas
kuivaa ja tasaista erämaata. Lentokentältä oli noin 30 kilometrin
matka kaupunkiin ja sinne saavuttuamme sen hienous yllätti meidät.
Se näytti paikoittain aivan Lähi-Idän öljyrahalla rakennetuilta
kaupungeilta. Hostellimme sijaitsi kaupungin keskustan ulkopuolella,
sinne hulppeus ei kuitenkaan enää ylettynyt. Sen seutu oli jätetty
Neuvosto-aikaiseen kuntoon. Itse majapaikkammekin oli todella
epämääräinen rakennus, jossa ei ollut minkäänlaista kylttiä
saati respaa. Joku nainen vain kysyi meiltä hostellin pihalla (kun
olimme ihan pihalla): ”hotel?” ja sen jälkeen hän antoi meille
avaimen, pyyhkeet ja vessapaperin ja pääsimme huoneeseemme.
28.7 Perjantai
Heti aamusta alkoi
rasittava asioiden selvittely. Syy, miksi lensimme näin kauaksi, oli
alueen karut kalliot ja kanjonit sekä kuiva erämaa. Tämä alue ei
vain ole mitenkään turistiseutua, joten täällä on vaikea löytää
yhtiötä joka järjestäisi kulkuneuvon niille seuduille.
Opaskirjamme mukaan hotellimme lähellä olisi yksi tour-company,
joka järjestäisi retkiä autiomaahan. Yllätys-yllätys, paikka oli
lopettanut toimintansa. Asioiden hoitamisen teki entistä
rasittavammaksi 40 asteen kuumuus ja hotellimme toimimaton wifi sekä
yhden kahvilan erittäin hidas wifi.
|
Asioiden hoitamisen lomassa näimme myös hieman kaupunkia. Kuvassa Neuvosto-aikainen MiG-hävittäjä. |
|
Siellä se maailman suurin järvi komeilee. |
Lopulta löysimme
jonkinlaisen matkailuliikkeen, se ei kuitenkaan järjestänyt ko.
retkiä, mutta siellä työskentelevä nuori nainen oli erittäin
mukava ja avulias. Hän soitteli puheluita, antoi kirjan lahjaksi,
tarjosi vettä ja keksiä sekä hommasi meille taksin kandulta
erittäin halvalla. Hänen ansiosta löysimme yhtiön joka järjesti
meille sunnuntaiksi 12 tunnin retken autiomaahan.
|
Kaspianmeren rannalla oli kiva kävelykatu. |
Hotellimme huonous,
asioiden hoitamisen rasittavuus ja kaupungin kuumuus saivat meidät
vaihtamaan majapaikkaa. Siirryimme korkeintaan puolikkaan tähden
hostellista, hulppeaan 5 tähden hotelliin. Siellä ilmastointi
pelasi, wifi toimi ja näiden lisäksi saimme nauttia kuntosalista
sekä uima-altaasta.
|
Lähes meidän tasoista majoittumista. |
|
Näköalat hotellin kattoravintolasta. |
|
|
|
|
29.7 Lauantai
Aamu starttasi
hotellin loistavalla aamupalalla, jonka jälkeen huoneessa löllöilyä.
Rennon aamun jälkeen läksimme kaupunkia tutkimaan hieman lisää.
Ilma oli edelleen erittäin kuuma, mutta kun tasaisin välein osti
kylmää juotavaa tai jäätelöä sekä kävi ilmastoiduissa
kahviloissa/ostoskeskuksissa, niin päivä oli oikeastaan ihan kiva.
|
Aktaun pääkatu jonka Neuvostoajan jälkeinen nimi on: Kazakhstan Respublikasy Prezidentininy Dangyly. Helppo ymmärtää miksi ihmiset haluavat kutsua sitä vielä vanhalla nimellä joka on simppeli: Lenina. :D |
|
Kaspianmeren rantaa. |
|
Toisen maailman-sodan muistomerkki: Eternal Flame. |
Olemme nähneet sekä
Aktaussa, että Almatyssa ihmisten seisovan tien vieressä ja
liftaavan taksikyytiä ihan normi autoilta. Olemme nyt ottaneet
täällä Aktaussa mallia paikallisista ja itsekin liftailemme
jatkuvasti kyytiä ohi ajavilta autoilta. Kilometrin parin matka
maksaa noin 40-60 centiä.
Tähän väliin
hauska juttu Aktausta. Kaupungissa on vain muutama tie joka on
nimetty. Kaupunki on jaoteltu districteihin (= alueisiin) kuin
Nälkäpeli elokuvassa, mm. meidän hotelli on district 13:ssa.
Alueiden sisällä talot ovat numeroitu, kuin myös talojen asunnot.
Joten kun hotellimme district on 13, talon numero on 25A ja huoneemme
on 1403, niin esim. postikorttiin kirjoitettaisiin osoitteeksi:
13-25A-1403. :D Onkohan Neuvosto-ajalta jäänyttä perintöä tämä?
Kaupunki tutkimisien
jälkeen palasimme hotellille, lepäilimme vähän ja menimme syömään
läheiseen ravintolaan. Mahat täytettynä painelimme ensimmäistä
kertaa elämässä Kaspianmereen uimaan (tai no tarkemmin: Joppe ui
ja Jenni kastoi jalkansa). Ranta oli kallioinen ja erittäin matala.
Vaikka Joppe hyppi vedessä kalliolta kalliolle noin 100 metrin
päähän, niin siltikään vettä ei ollut kuin vyötäröön asti.
Kyllä se kuitenkin lähes 40 asteen helteessä hyvältä tuntui.
Uinnin jälkeen syömistä, salia, leffaa ja nukkumista.
|
Helpotusta kuumuuteen. |
|
Vedessä raikastumisen jälkeen, eikuin lisää vaan hikoilemaan. |
|
Auringonlasku Kaspianmerelle. |
30.7 Sunnuntai
Tänään siis
läksimme katsastamaan Mangystau:n aavikkoa. Toyota Prado merkkinen
maasturi, Anton niminen kuski ja Svetlana niminen opas tulivat
hakemaan meitä hotelliltamme klo. 8:00. Ensimmäiselle etapille oli
matkaa noin 60 kilometriä. Anton osasi kohtalaista englantia ja
Svetlana ei lainkaan, joten matkan aikana Svetlana kertoi
Mangystausta, Aktausta ja Kazakstanin kulttuurista ja Anton tulkkasi.
Aika hyvin tarinat menivät perille, vaikka jonkin verran kielimuuria
olikin.
Ensimmäinen etappi
oli Karagie Depression; yksi maailman matalimmista kohdista kuivalla
maalla (132 metriä meren pinnan alapuolella). Korkeasta kohdasta
katsottuna se näytti ihan kivalta, mutta ei ollut mitenkään
erikoinen. Hauska oli kuitenkin käydä yhdessä vihamielisimmissä
ympäristöissä maan päällä.
|
Karagie Depression. |
Karagiesta jatkoimme
matkaa noin 100 kilometriä Hirakty Mountain:lle. Se on vuori
keskellä tasaista aavikkoa. Jälleen kivan näköistä, mutta ei
ihan vielä wow-momenttia tullut kuitenkaan.
|
Tässä kohdassa oli pieni puro, joka sai alueen vähän vihertämään. |
|
Hirakty Mountain. |
|
Samaisen vuoren vierellä. |
|
Menopelimme. |
Hirakty-vuorelta
ajoimme paimentolaiskotiin, jossa perhe vuohien ja hevosten
paimentamisen lisäksi ylläpitää ravintola/jurtta majoituspaikkaa.
Söimme siellä lounaan rauhassa ja lepäilimme vähän jurtassa.
|
Perheen 10 jurttaa. |
|
Tais tulla uusi ennätys ulkolämpötilassa. |
Lounaan jälkeen
ajoimme vielä Sherkala Mounatain:lle, joka oli samantyyppinen vuori
kuin Hirakty. Tämä olikin retken viimeinen etappi ja pieni
pettymyksen maku jäi suuhun. Eipä näistä paikoista kunnolla tiedä
ennen kuin niissä itse käy. Ei tämä nyt missään nimessä mikään
hirveä paikka ollut, mutta kun tietää, että Kazakstanissa olisi
ollut paljon muutakin nähtävää, niin sen vuoksi harmittaa vähän,
että päädyimme valitsemaan Mangistayn.
|
Kutsuimme koko jengin kokoon. |
|
Sherkala Mountainilla. |
|
|
|
|
|
|
Sherkalalta oli
parin tunnin matka Aktauhun ja siellä kirjauduimme halpaan
hostelliin. Halpuudessa oli huonotkin puolensa, sillä hostellissa ei
ollut ilmastointia ja vaikka Aktaussa oli kymmenisen astetta vähemmän
kuin aavikolla josta tulimme, silti huoneessamme oli erittäin
epämielyttävä olla ja nukkua.
31.7 Maanantai
Koneemme takaisin
Almatyyn lähti klo. 7:40. Olimme hyvin väsyneitä, sillä
nukkumisesta ei meinannut kuumuuden vuoksi tulla mitään. Almatyssa
otimme aivan lentokentän vierestä hotellin, jossa ei myöskään
ollut ilmastointia, mutta onneksi lämpöasteitakin oli hitusen
vähemmän kuin Aktaussa. Veimme vain reput huoneeseen ja läksimme
vielä viimeisen kerran kaupungin keskustaan.
Keskustassa
kiertelimme hieman ympäri-ämpäri ja Joppe kävi vihdoinkin
leikkauttamassa hiuksensa. Päivän hauskin juttu oli kun kävimme
marketti-alueella ja Joppe löysi itselleen halvalla verryttelyasun.
Lompakossa ei kuitenkaan ollut enää tarpeeksi massia, joten
kysyimme myyjältä missä on lähin automaatti? Myyjä päätti
oikein kädestä pitäen lähteä saattamaan meitä automaatille ja
koko ajan matkalla yritti sanoa meille venäjäksi jotain kamerasta
ja kuvaamisesta. Ei kuitenkaan ymmärretty mitä hän yritti sanoa.
Kun rahat olivat nostettu ja palailimme takaisin marketti-alueelle,
myyjä sanoi vastaantulijalle venäjäksi, että ottaa meistä
kolmesta kuvan meidän kameralla. Ei tiedetä miksi myyjä halusi
saada meille kuvan jossa pällistelemme kolmestaan, mutta joku idea
hänellä varmasti oli (tai sitten ei). :D
|
Tässä se nyt on. :D |
|
Hei hei Almatyn vuoret, teitä tulee ikävä. |
Marketin jälkeen
palasimme hotellille ja menimme aikaisin nukkumaan, sillä seuraavana
päivänä kone lähti jo aamuyöllä uuteen maahan: Valko-Venäjälle,
Minsk:n.
1.8 Tiistai
Tiesimme, että emme
saa hirveästi nukuttua. Sitä emme kuitenkaan tienneet, että
sängyissämme on bedbugeja. ”Nukuimme” sängyssä hetken aikaa
kunnes alkoi paikat kutisemaan, siiryimme lattialle nukkumaan vähäksi
aikaa, mutta kun sielläkin alkoi kutittamaan niin päädyimme
lopulta hotellin aulan sohville. :D Respan työntekijä oli
pahoillaan asiasta, mutta eipä edes tarjonnut toista huonetta.
Kaippa sitä muutama tunti nukuttiin.
Lento Minskiin kesti
5 tuntia, joka meni aika nopeasti väsymyksen vuoksi. Nukahdimme
aikalailla samantien kun kone lähti liikkeelle, heräsimme kun ruoat
tulivat ja uudestaan kun laskeutumiseen oli enää puolisen tuntia
jäljellä.
Saavuimme Minskiin
jo kahdeksan maissa aamulla. Majapaikkana meillä toimi asunto, jonka
check-in oli vasta 13:00. Väliajan käytimme kahvilassa istumiseen
ja pesulan etsimiseen tuloksetta. Onneksemme asunnossamme oli
pesukone, vaikka varaussivusto sitä ei kertonutkaan. Kun pääsimme
asuntoon, otimme ensiksi parin tunnin unoset.
Noin viiden maissa
lähdimme tutkimaan kaupunkia. Ensivaikutelma Minskistä oli
yllättävä: Kaikki tuntui olevan vimosen päälle, ei pelkästään
keskustassa, vaan myös sen ulkopuolella. Tietysti katukuvassa on
paljon Neuvostoliiton aikaisia jättikerrostaloja, jotka eivät ole
niin silmiä hiveleviä, mutta niitä paikkasi hyvin lukuisat
kukkaistutukset teitten varrella. Myös ihmisetkin olivat vimosen
päälle: kaupungissa näkyi paljon pyöräilijöitä joilla lähes
kaikilla oli allaan kallis ja uusi pyörä. Sen lisäksi käsivarressa
kiinnitettynä uusimpia älypuhelimia, mistä kuuntelivat musiikkia.
Tuli siis fiilis, että Suomi on ihan köyhäläisvaltio tähän
verrattuna.
|
Ensimmäinen ateria jonka Minskissä söimme oli meksikolaista settiä, hyvissä joki näköaloissa. |
|
Vähän (alkoholitonta) pina coladaa ruokaa odotellessa. |
|
Vimosen päälle olevassa Minskissä käppäilyä. |
|
Itkevä pikku enkeli. |
|
Oopera/baletti -talo. |
Kaupungissa oli
miellyttävä käppäillä; kaikkialla oli nättiä, keli oli hyvä,
hyviä ruokapaikkoja oli paljon ja ihmiset olivat sankoin joukoin
liikkeellä. Muuten kaupunki menisi ihan tavallisena Eurooppalaisena
kaupunkina (kuten Praha), mutta turistien vähyyden vuoksi, me
molemmat rankkaamme Minskin hyvin korkealle Euroopan
kaupunki-rankingissa.
|
Minskin modernimpaa puolta. |
Mukava päivä oli,
vaikka jonkin verran väsyttikin kahden huonosti nukutun yön
jälkeen. Normaalisti luonto on se juttu, mistä nautimme
reissuillamme. Nyt kuitenkin nautimme kaupungissa olemisesta oikein
kunnolla, sillä Kazakstanin kaupungit eivät olleet niin hyviä.
|
Ostoskeskuksen ylimmästä kerroksesta oli kelpo näkymät keskustaan. |
2.8 Keskiviikko
Olemme ennenkin
nukkunut asunto-majoituksessa reissuillamme, mutta koskaan niihin ei
ole sisältynyt aamupalaa. Tällä kertaa sisältyi; klo. 9:00 kaksi
nuorta tyttöä toi meille suoraan ovelle puuroa ja makeita
leivoksia. :) Se oli pieni aamupala joka antoi juuri sen verran
energiaa, että jaksoimme ottaa metron keskustaan toiselle
aamupalalle. :D
Aamupalojen jälkeen
matkustimme metrolla keskustan ulkopuolle kansalliskirjastoon, jonka
näköalatasanteelta oli ihan ok näkymät kaupungille. Kirjastosta
menimme viereiseen ostoskeskukseen kerryttämään vähän nälkää,
sillä lähistöllä oli hyvä ravintola, jonka listalta löytyy
paikallisen panimon oluita.
|
National library |
|
Ja näkymät sieltä. |
|
Mmmm. :P |
|
Oluen jälkeen vähän kahvia ja suklaa leivosta jäätelön kera. |
Pikkupurtavien
jälkeen metrolla takaisin keskustaan, jossa vähän kiertelimme
paikkoja sekä söimme vähän lisää kaupungin monissa hyvissä
ravintoloissa. Olimme jo näiden kahden päivän aikana tutkineet
kaupungin mielenkiintoisimmat paikat, joten illalla päätimme mennä
leffateatteriin kun vihdoin ja viimein löysimme teatterin jossa on
dubbaamaton leffa.
|
Takaisin keskustassa. |
|
Illalla tuli pikku sadekuuroja ja vähän ukkostakin oli ilmassa. |
|
Leffan jälkeen kävimme vielä nauttimassa hienosta illasta Minskin keskustassa viimeisen kerran. |
|
Fiilistelyä. |
|
|
3.8 Torstai
Lyhyt, mutta sopivan
pitkä visiitti Minskissä päättyi tänään. Klo. 13:20 hyppäsimme
jälleen lentokoneen kyytiin ja matkustimme reissun kolmanteen sekä
viimeiseen maahan: Serbiaan. Matkalla kone teki lyhyen pysähdyksen
Budapestissä, ja Serbian pääkaupunkiin: Belgrad:n saavuimme klo.
15:30. Olimme varanneet auton reissu kulkuneuvoksi ja haimme sen
kätevästi lentokentän autonvuokraus tiskiltä.
Ensimmäinen
kohteemme oli Majdanpek -niminen kylä lähellä Romanian rajaa.
Sinne oli aikalailla tasan 200 kilometrin ajomatka. Matkan
ensimmäinen noin 100 kilometriä päästiin hyvää kaksikaistaista
moottoritietä pitkin, jonka jälkeen käännyimme pienemmille
maaseututeille. Se ei kuitenkaan mieltä masentanut, vaan nautimme
maisemista jotka kertoivat takuuvarmasti sen, että olemme
Etelä-Euroopassa.
|
Joppe pääsi ensimmäsitä kertaa tällä reissulla ratin taakse. |
|
Olimme innoissaan. |
|
Maaseutujen läpi. |
Majdanpekiin
saavuimme vähän ennen yhdeksää. Kävimme syömässä
ravintolassa, kirjauduimme hyvään hotelliin ja painuimme nukkumaan.
4.8 Perjantai
Vaikka Majdanpek on
kiva kylä vuoristoisella seudulla, niin se ei kuitenkaan ollut syy
miksi tänne tulimme. Todellinen kohteemme oli: Derdap National Park,
joka sijaitsee heti Romanian rajalla. Hotellistamme Derdapiin oli
noin puolisen tuntia matkaa metsäistä vuoristotietä pitkin. Kun
lähestyimme korkealta vuoristosta puistoa, näimme Romanian puolelle
sekä maita erottavan mahtavan Tonavan. Joen vartta pitkin kulkee
hyvä asfaltti-tie joka kulkee koko puiston läpi. Matkaa puiston
päästä päähän on noin 80 kilometriä.
Kun saavuimme
Tonavan varrelle olimme aikalailla puiston keskikohdilla. Ajoimme
ensiksi 40 kilometriä joen kulkusuuntaan Golubac -nimiselle
linnalle. Se on oikein näyttävä, heti joen rantaan rakennettu
linna. Harmi, että kunnostustöiden vuoksi sinne ei päässyt
käymään sisällä. Hienommalta se tietenkin ulkoapäin näyttää,
mutta olisi kiva ollut kiivetä korkeimman tornin huipulle katsomaan
maisemia. Ulkoapäin ihastelemista haittasi hieman koko
Etelä-Eurooppaa vaivaava kuumuus, joka täälläkin oli lähemmäksi
40 astetta. Ajattelimme Magnistayn jälkeen, että olemme jo kokeneet
reissun kuumimman paikan, mutta kyllä tämä aika lähellä sitä
oli.
|
Saavuimme Derdabin luonnonpuistoon. |
|
Siellä se linna komeilee. |
|
Golubac Castle. |
Linnalta matkasimme
takaisin joen vastavirtaa ravintolaan, josta on hyvät näkymät
puistoon. Tarkoituksemme oli syödä siellä, mutta sinne olisi
pitänyt soittaa etukäteen, jotta he kerkeisivät valmistaa ruoan.
Näkymät olivat silti hyvät vaikka ruoan sijasta nautimme
paikallisen viinitilan antimista. :P
|
Ravintolassa kissa hakeutui kokoajan allergisen Jennin syliin. |
|
Ja sen jälkeen Jenni hakeutui Jopen syliin. |
|
Kivat näkymät. |
Ravintolasta oli
lyhkäinen matka puiston suurimpaan kylään: Donji Milanovac:n.
Siellä söimme kookkaan kana-aterian hyvän alkusalaatin kera. Kun
mahat olivat täynnä ajoimme noin 30 kilometriä vaelluspolun
juurelle ja aloitimme kiipeämisen Mali Strbac (768 metriä)
nimiselle vuorelle.
|
Suuri kana-ateria. |
|
Lähellä vaellureitin alkua Tonavan rannat muuttuivat kallioisemmaksi. |
Huipulle oli noin 4
kilometrin matka, josta ¾ meni kuoppaista metsätietä pitkin. Matka
ei ollut pitkä, mutta kuumuus ja todella suuret paarmat tekivät
siitä rasittavan. Matkan varrella oli erilaisia kuvatauluja, jossa
kerrottiin alueen kasveista ja eläimistä. Yhdessä taulussa oli
kuva huipun maisemista ja se ei näyttänyt kummoiselta. Kun paarmat
olivat niin rasittavia ja odotukset huipun maisemista eivät olleet
kummoiset, niin olo oli vähän turhauttava.
|
Kohti huippua paarmojen ahistamana ja kuumuuden kärventämänä. |
Viimeinen ¼
matkasta kulki metsäpolkua pitkin. Kun saavuimme huipulle, totesimme
että taulun kuva ei ollut mitään verrattavissa huipun huimiin
näkymiin! Serbian sekä Romanian puoleiset kalliot, joki sekä
ympäristön kumpuilevat maisemat olivat todella näyttäviä. Myös
paarmatkin kaikkosivat huipulla ollessamme tuulen sekä aukean
maaston ansiosta. Ensiksi ajattelimme hengailla huipulla
auringonlaskuun saakka, mutta noin tunnin jälkeen siniseltä
taivaalta porottava aurinko oli vienyt meistä energian, eikä
jaksettu odottaa enää toista tuntia.
|
Melkein perillä. |
|
Tadaa; siinä ne ovat. |
|
Kuningas tähystää maitaan ja mantujaan. |
|
Ja kuningatar vain istuu ja hymyilee. |
|
Siniveriset yhdessä. |
|
Kiipeilijä Jenni. |
|
Ja lentävä Joppe. Tiedetään että tässä blogissa oli jo hyppykuva, mutta se oli Kazakstan ja nyt ollaan Serbiassa. |
|
Panorama view. |
Kaikki vetemme jotka
vaelluksella oli mukana olivat aivan kuumia. Hölläsevin juttu oli
vaelluksen jälkeen ajaa Donji Milanovacin supermarkettiin ostamaan
kylmää urheilujuomaa. Ai että se maistui hyvältä! :P Paluumatka
hotellille kulki samaa vuoristoista metsätietä pitkin jota tänne
tulimmekin. Pimeys oli jo laskeutunut ja saimme vähän bongata
villieläimiä matkan varrella. 4 kettua ja 2 jänistä poukkoilli
keskellä tietä kun ajelimme pitkät päällä mutkaista tietä
pitkin.
5.8 Lauantai
Otimme aamun
rauhassa Majdanpekissa. Noin 11:00 maissa aloitimme matkan Nis
-nimiseen kaupunkiin. Eilen saimme suosituksen ravintolan
tarjoilijalta, että lähistöllä on hyvät viinialueet. Ne olivat
vielä lähes matkan varrellamme, joten teimme siellä
välipysähdyksen. Viinialue oli suuri ja tien varrella oli paljon
kylttejä eri kyliin, jossa mainostettiin viinejä. Eilinen
tarjoilija kuitenkin sanoi, että Rajac on alueen paras viinikylä.
Sinne saavuttuamme näytti ensiksi siltä, että koko kylässä ei
ole yhtään mitään, mutta sitten näimme kyltin jossa luki: ”to
winecellars.” Nousimme noin 100 metriä korkeutta ja saavuimme
alueelle jossa oli parikymmentä kivirakennusta, jotka kaikki olivat
viininsäilytykseen tarkoitettuja. Ajelimme hetken aikaa eteenpäin
kun joku mies huitoi meitä hänen luokseen. Hän vei meidät yhteen
kellareista ja saimme maistella eri viinejä sekä omenaviinaa (48% =
ihan kamalaa). Päätimme ostaa 2 punaviini ja yhden valkoviini
-pullon, hyviä siis olivat. :P
|
Viinikellareilla. |
Rajacista ajoimme
130 kilometriä vuoristoisen maaseutualueen läpi Nisin kaupunkiin.
Siellä kirjauduimme hotelliin ja läksimme katsastamaan kaupunkia.
Kiertelimme keskustaa reilu 3 tuntia. Ilma oli edelleen sen verran
kuuma, ettei kaupungilla jaksanut tehdä kuin pikku pyrähdyksiä,
jonka jälkeen ilmastoidut sisätilat kutsuivat luokseen. Parasta
kaupungissa oli sen linnoitus, josta oli hyvät näköalat
kaupungille ja auringonlaskukin oli todella näyttävä muurien
päältä katsottuna.
|
Saavuimme Nisiin. |
|
Kaupungin noin kilometrin mittainen kävelykatu. |
|
Smoothieta, viilentävän vesisumutteen viilentämänä. |
|
Kaupungin joki. |
|
Auringonlasku linnoituksen muurien päältä. |
|
Näkymät kaupunkiin samaisesta paikasta. |
|
Itse muuri ja sen sivustella oli useampi ravintola sekä kahvila. |
6.8 Sunnuntai
Aamulla hypättiin
auton rattiin ja käytiin katsomassa vielä yksi nähtävyys Nisissä.
Menimme katsomaan mielenkiintoisen kuuloista pääkallo kirkkoa. Se
oli pikku kirkko jonka keskelle oli muurattu tiilikasa, jossa oli
muutama serbi pääkallo kiinni. Eli siis lähes täysin turha
pysähdys tehtiin, onneksi ajamista ei ollut kuin kilometrin verran.
|
Skull Towerilla. |
Nisistä ajoimme
aikalailla 100 kilometriä Davolja Varos:in toiselta nimeltään:
Devil’s town. Se on alue jossa on erikoisia kivitorneja, joilla on
”hattu” päässä (= isompi kivi kasan päällä). Todella
erikoinen paikka käydä ja oltiin iloisia, että tulimme vaikka
jouduimme poikkeamaan isolta tieltä noin 50 kilometrin matkan.
|
Devil's Townin kivipylväät. |
|
Pylväiden jälkeen syötiin Devil's Kebabia. |
Kivitorneilta oli
vielä toiset 100 kilometriä Kopaonik:n laskettelu kylään. Se on
vuoristossa sijaitseva pieni kylä, joka on talvisin suosittu
laskettelupaikka. Matkalla Kopaonikiin huomasimme, että Serbian
vuoret eivät ole niin jylhiä kuin muualla Itä-Euroopassa, niistä
tulee enemmänkin mieleen Lapin tunturit. Kylässä kirjauduimme
hyvään hotelliin ja loppupäivän pyhitimme ansaitulle levolle.
|
Saavuimme Kopaonikin vuoristoon. |
7.8 Maanantai
Ei varmaan tullut
kenellekkään yllätyksenä, että seuraavana suunnitelmana oli
vähän vaeltaa vuoristossa. Aamulla herätessä meitä odotti
kuitenkin ikävä pilvinen yllätys; vuorien huiput olivat aivan
niiden peitossa. Plan B oli suunnata läheiseen pikku kaupunkiin:
Novi Pazaar:n.
Se oli ihan kiva
pikku kaupunki, mutta ei mikään erikoinen. Pari tuntia kierreltiin
ja käytiin mukavan kävelykadun kahvilassa istahtamassa.
|
Novi Pazaarin kävelykatu. |
|
Njams. :P |
Kopaonikiin
palattuamme keli oli jo hieman kirkastunut, mutta vieläkin pilvet
vähän häiritsivät. Päätettiin kokeilla onneamme ja siirrettiin
vuorilla käymistä vielä seuraavan päivän aamulle, toivottavasti
keli on silloin suotuisa. Oli mukava ottaa toinenkin päivä vähän
rennommin, sillä sellaisia päiviä ei reissullamme ole montaa
ollut.
|
Takaisin Kopaonikiin. |
|
Päivällistä syödässä Jenni bongasi kilpikonnan ylittämässä tietä. Joppe kävi pelastamassa sen juuri ennen kuin letka autoja oli tulossa sitä kohti. |
8.8 Tiistai
Aamulla Kopaonikin
korkeudessa oli pilvetön taivas, mutta noin 500 metriä alempana oli
sankka pilvikerros. Suuntasimme aamupalan jälkeen alueen
korkeimmalle vuorelle: Mt. Pancicev:lle joka on pikkaisen reilu 2 000
metriä korkea. Nousu ei ollut rankka, sillä valloitimme huipun
tällä kertaa neljällä pyörällä. Tie sinne oli jyrkkä ja
kivinen, mutta luotettava Renault Twingomme painoi ylös kuin tankki
konsanaan. Näkymät olivat ihan hyvät, pilvet alempana näyttivät
aika siistiltä. Serbian reissun alussa olimme vain 100 metrin päässä
Romanian rajasta, nyt ollessamme Pancicevin huipulla olimme vain noin
100 metrin päässä Kosovon rajasta.
|
Mt. Panciciev. |
Kosovon rajalta
matka jatkui länteen kohti toista vuoristoa ja tällä kertaa
lähelle Bosnia & Hertsegovinan rajaa, matkaa sinne kertyi reilut
200 kilometriä. Matkalla sinne teimme yhden välipysähdyksen
Studenica Monastery:lla. 1 100 luvulla rakennettu luostari oli
ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Itse rakennus ja sen muurit
olivat hieno näky, mutta sitä ympäröivät vuoret tekivät siitä
upean. Luostarin vieressä oli kahvila jossa kävimme syömässä.
Kahvilan kokki oli ilmeisesti luostarin työntekijä ja uskon mies
joka sanoi meille, että kahvila ei ole mikään perinteinen kahvila
ja heillä ei ole ruokalistaa saati hintoja ruoille. Hän vain kysyi
mitä haluamme syödä ja voimme maksaa ruoasta lahjoittamalla minkä
tahansa summan luostarin lahjoitus-laatikkoon. Söimme hyvän kolmen
ruokalajin lounaan ja lahjoitimme noin 8 euroa lahjoitusboksiin. :)
|
Studenica Monasteryllä. |
|
Pää luostari |
|
Taustalla kohoavat vuoret. |
Luostarilta oli
vielä 130 kilometriä ajettavaa Zlatibor -nimiseen vuoristo
kaupunkiin. Se on kaupunki jonka keskusta oli rakennettu vain, ja
ainoastaan turisteille. Eli turistikrääsää myytiin joka
kadunkulmassa, hyviä ravintoloita ja kahviloita oli paljon sekä
vaatekauppoja. Ei hirveästi tykätty paikasta ja käytiinkin vain
juomassa pirtelöt ja kahvit yhdessä kahviloista ja jatkoimme
matkaa.
|
Parasta Zlatiborissa oli tämä tekojärvi ja sen rannalla olevat kahvilat. |
Vielä oli jäljellä
40 kilometriä majataloomme, joka niin ikään sijaitsi vuoristossa.
Kun saavuimme perille, lepäilimme vain hetken ja lähdimme
katsastamaan vain kahden kilometrin päässä olevaa pelkästään
puusta tehtyä pikku kylää: Drvengrad:a. Se oli kyllä ihan
näpsäkkä paikka; puurakennukset sekä -tiet olivat näyttävä
näky, tietysti kirsikka kakun päällä oli taustalla kohoavat
vuoret. Päivä kruunautui loistavaan buffet-illalliseen yhdessä
puukylän ravintoloissa.
|
Drvengradin puukylä. |
|
Puinen pääkatu. |
|
Hanhilauma ylittämässä tietä. :D |
|
Näkymää ympärille. |
|
Illan kruunaaja. |
9.8 Keskiviikko
Valitsimme tämän
alueen Tara National Park:n vuoksi. Sinne suuntasimme heti aamupalan
jälkeen. Majatalosta oli vain kahden kilometrin matka luonnonpuiston
rajalle, samantien sinne kääntymisen jälkeen tie lähti jyrkkään
nousuun. Saimme korkeutta noin 600 metriä ja saavuimme 1 400 metrin
korkeuteen, jossa tie muuttui hyvästä asfaltti tiestä kuoppaiseksi
hiekkatieksi. Eipä se paljoa mieltä masentanut sillä maisemat
olivat hyvät, niin hiljainen vauhti riitti hyvin.
|
Saavuimme Tara National Parkiin. |
Ensimmäinen
kohteemme puistossa oli kuuluisa näköala-tasanne: Banjska Stena.
Matka sinne ei ollut rankka, sillä saimme ajettua noin kilometrin
päähän tasanteesta ja kävelimme loput matkasta. Tasanteelle
saavuttuamme emme ihmetelleet miksi paikka on niin kuuluisa.
Edessämme oli jyrkkä kanjoni, jonka pohjalla virtasi joki ja sen
toisella puolella näkyi Bosnia-Hertsegovinan vuoret.
|
Banjska Stena. |
|
|
|
|
|
|
Banjska Stenalle oli
ilmeisesti liian helppo mennä, sillä seuraava kohteemme tuotti
suuria vaikeuksia. Ostimme puiston info-centeristä kartan ja
tutkailimme sieltä seuraavan kohteen minne mennä. Valitsimme noin
30 kilometrin päässä olevan näköalapaikan. Ajomatka sinne meni
ihan hyvin, yhden kerran jouduimme laittamaan Rellun koville ja
menimme todella jyrkän ja kivikkoisen mäen ylös, mutta auto jaksoi
kuin jaksoikin sen ylös. Autolla pääsi noin 2 kilometrin päähän
määränpäästämme. Puolet kävelymatkasta ei tuottanut mitään
ongelmia, mutta sen jälkeen polku vain katosi. Harhailimme puolisen
tuntia kunnes Joppe löysi keskeltä metsää polun uudestaan. Sen
jälkeen menimme polkua pitkin hetken aikaa kunnes se taas katosi.
Silloin päätimme vain lähteä kävelemään jyrkkää metsäistä
rinnettä ylös kohti määränpäätä. Aikamoista rämpimistä se
oli ja kahden kilometrin matkaan kesti yhteensä 2 tuntia ja 15
minuuttia, mutta lopulta pääsimme perille. ’:D Näkymät olivat
hyvät, ainoa miinus oli se, että ne olivat aika samantyyliset kuin
Banjska Stenalla. Takaisintulo matka oli helpompi seurata polkua,
mutta siinä kyllä huomasi, miksi emme nähneet sitä aikasemmin.
Polku yksinkertaisesti vain katosi välillä.
|
Ajelua kohti seuraavaa vaellusta. |
|
Aloitimme vaelluksen. |
|
Rankkaa menoa metsikössä. |
|
Vihdoin perillä. |
|
Vähän evästä. |
|
Siellä se auto odotti meitä kiltisti. |
Edelliseen
vaellukseen meni suunniteltua pidempi aika, eikä meillä täten
ollut enää aikaa kuin yhteen näköalapaikkaan ennen pimeää.
Suuntasimme alueen yhdelle korkeimmista vuorista: Zboriste:lle (1 546
metriä). Sen valloitus ei ollut ongelma, sillä autolla pääsi noin
700 metrin päähän huipusta. Huipun näköalat olivat olemattomat
runsaan kasvuston takia, mutta onneksi löysimme takaisin
tulomatkalta mukavan ruohikko-aukion, josta saimme ihastella
auringonlaskua.
|
Zboristen huipun alapuolen ruohikkotasanne. |
|
Hengailua. |
|
Ja ihalemista. |
|
Lovely. |
Päivä oli rankka,
mutta palkitseva. Lisäksi palkitsimme itsemme samassa
buffet-ravintolassa missä edellisiltanakin illallistimme. Se olikin
päivän ensimmäinen ruoka ja sitä nautimme vasta klo. 20:00. :)
10.8 Torstai
Viimeinen reilu 200
kilometrin ajo. Matka kulki Bosnia-Hertsegovinan rajalta tällä
kertaa Somalian rajalle… No eivaa, kohteena oli: pääkaupunki
Belgradin läheisyydessä oleva Novi Sad. Majailimme siellä yhden
yön majatalossa, vähän kaupungin keskustan ulkopuolella. Kuuman
ajomatkan jälkeen hölläilimme hetken aikaa ilmastoidussa
huoneessa, jonka jälkeen hyppäsimme uudestaan auton rattiin ja
ajoimme kaupungin ytimeen.
|
Aamu sarasti majatalomme parvekkeelta. |
|
Rumaako luvassa? |
|
En sanoisi niin. |
|
Kyl oli ihan mukavaa maisemaa Novi Sadin matkallakin. |
Ensimmäinen
nähtävyys oli kaupungin suuri linnoitus. Itse linnoitus ei ollut
kummoinen, mutta näköalat kaupungin läpi virtaavalle Tonavalle
sekä keskustaan olivat hienot.
|
Novi Sadin linnoitus. |
|
Näkymät sieltä. |
|
Kiertelyä linnoituksella. |
Linnalta ylitimme
Tonavan ja saavuimme kaupungin ydinkeskustaan. Hetken aikaa
pällistelimme hienoa aukiota, jossa on kaksi kirkkoa sekä sieltä
lähtevä kävelykatu oli myös kiva. Kuumuus oli kuitenkin niin
tukala (38 astetta ja aurinko), että ilmastoidut sisätilat olivat
taas suosiossamme. Olimme viettäneet edelliset 4 päivää
vuoristossa, siinä ajassa kerkesimme jo unohtaa miten kuuma täällä
matalammalla on. ´:S
|
Kaupungin ydinkeskustassa. |
|
Hieno aukio. |
|
Saman aukion toiselta puolelta. |
|
Ja illallista. |
Novi Sadin
tutkimisen päätimme hyvään päivälliseen loistavassa
ravintolassa, jonka jälkeen noustiin vielä toistamiseen
linnoituksen huipulle katsomaan, miltä kaupunki näyttää
iltavalaistuksien kera.
|
Vielä viimeiset nautiskelut linnan päältä. |
|
|
11.8 Perjantai
Aamulla olikin aika tehdä viimeinen retki vuokra-autollamme
takaisin Belgradin lentokentälle. Teimme välissä kuitenkin yhden
välipysähdyksen Sremski Karlovci -nimisessä kylässä. Se oli ihan nätti
pikkukylä kivan luonnonpuiston reunamilla. Itse kylä ei kuitenkaan ollut pääsyy
miksi siellä kävimme. Reissun alussa eräs paikallinen neuvoi meille, että ko.
paikassa on Serbian parhaat viinitilat. Tutustuimme kylässä pienviinitilan
omistajaan ja hänen viineihinsä. Päädyimme ostamaan viiniä, joka on juuri sen
alueen erikoisuus ja sitä ei valmisteta missään muualla. Mukavata oli!
|
Sremski Karlovcin näköalatasanteelta. Jenni löysi uuden ystävän. :) |
|
Kylän keskustaa. |
|
Viinikellari. |
Omalla autolla reissaaminen on aina todella mukavaa ja joka
kerta vähän harmittaa palauttaa auto takaisin vuokraamoon. :( Kun auto oli
palautettu jouduimme matkustamaan ensimmäistä kertaa Serbiassa julkisella
kulkuneuvolla kaupungin keskustaan. Siellä meitä odotti hyvä ja halpa hotelli
aivan ydinkeskustassa. Heitimme rinkat huoneeseen ja painelimme
ravintolakäynnin kautta kaupungin linnalle. Yleensä kaikki linnat joissa olemme
käyneet, eivät ole koskaan nähnyt kunnon taisteluita. Tämä linna oli nähnyt
historiansa aikana niidenkin edestä. Linnassa on käyty reilu 200 taistelua ja
se on tuhottu ja jälleenrakennettu yli 40 kertaa. Novi Sadin linnan tavoin itse
linnoitus ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta näköalat olivat kivat.
|
Saavuimme Belgradiin. |
|
Linnoituksen sisäänkäynti. |
|
Näköalat Tonavalle. |
|
Linnoituksen rakennuksia ja muuria. |
Linnan jälkeen tutkimme vähän laajaa kävelykatujen verkostoa
kaupungin keskustassa. Niissä oli menoa ja meininkiä, vähän liikaa meidän
makuun. Terassit olivat täynnä, joka puolella soi musiikki ja kadulla ei
meinannut mahtua edes kävelemään. Moni nuori reissaaja olisi ollut innoissaan
moisesta, mutta me läksimme nukkumaan. :D
|
Meininkiä täynnä olevat kävelykadut. |
12.8 Lauantai
Saimme eilen illalla vielä ikävän viestin lentoyhtiöltämme.
Lentomme piti lähteä Belgradista 00:50, saapua 4:35 Moskovaan ja sieltä
Helsinkiin 10:20. Lentoyhtiö oli kuitenkin jostain syystä muuttanut lentoja ja
Moskovasta kone lähteekin vasta 18:20. Jippii!
Koko reissun aikana ei ole satanut kuin kerran, mutta nyt
näin viimeiseksi päiväksi oli luvattu sateita. Aamulla keli oli kuitenkin hyvä,
joten kiertelimme hieman lisää keskustaa. Ennen sateiden alkua painelimme niitä
karkuun ostoskeskukseen ja siellä teimme perinteisen kahden leffan kombon. :D
|
Aamullakin kävelykaduilla riitti porukkaa. |
Leffojen jälkeen satoi vielä kaatamalla, mutta onneksi se
loppui pian ja pääsimme kuivana hakemaan reput hotellilta ja matkasimme
bussilla lentokentälle.
Loppusanat:
Reissumme Kazakstaniin, Minskiin ja Serbiaan oli hyvin
monipuolinen, ja se ehkä olikin siinä parasta. Noin 5 vuotta ahkeraa reissailua
se otti, mutta nyt alkaa olla suunnittelupuoli aika kivasti hanskassa. Ainut
juttu minkä reissusuunnitelmasta muuttaisimme näin jälkikäteen, olisi Aktaussa
käyminen. Sielläkin nautimme kyllä olostamme ja alueesta jäi hyviä muistoja,
mutta silti jokin toinen paikka niin suuressa maassa kuin Kazakstan on, olisi
ollut vieläkin antoisampi.
Kazakstan:
Ensimmäisenä maasta tulee mieleen, että se on laaja autiomaa
missä ei ole oikein mitään. Vaikka se 90 % pitääkin paikkansa niin se loppu 10
% on hyvin monipuolista ja mahtavaa seutua. Kirgisia on yksi lempimaistamme ja
varsinkin Almatyn seutu oli hyvin samantyyppistä kuin Kirgisia, joten Kazakstan
luonnollisesti kuuluu samaan sakkiin. Luonto on se juttu! Kaupungit (Almaty ja
Aktau) eivät olleet kummoisia.
Hintataso:
Ei mikään halvin paikka missä olemme käyneet, mutta ei
myöskään kallein. Hinnat olivat noin puolet Suomen hinnoista.
Sää:
Kaikkialla paitsi vuoristossa oli kuuma, mutta eipä myöskään
satanut.
Ihmiset:
Ystävällisiä, vieraanvaraisia ja auttavaisia ihmisiä.
Yhtäkään pässiä emme tavanneet.
Minsk:
Tykkäsimme todella paljon. Nähtävyydet eivät ehkä olleet
niitä kaikkein hienoimpia jos vertaa muihin Euroopan kaupunkeihin, mutta
turistien vähyyden vuoksi tämä oli yksi lempi kaupungeistamme Euroopassa. Hyvää
oli myös julkinen liikenne; eli käytännössä metro toimi hyvin ja pysäkkejä oli
reippaasti ympäri kaupunkia. Vietimme kaupungissa 2 päivää, joka ainakin meille
oli riittävästi. Ilman viisumia maassa saa viettää 5 päivää, mielellämme
olisimme jatkaneet Valko-Venäjällä vielä 3 päivää ja käynyt tutustumassa
muihinkin alueisiin.
Hintataso:
Aika samaa luokkaa kuin Kazakstanissakin.
Sää:
Täällä sattui se reissun ensimmäinen sadepäivä (joka oli
kyllä aika mitätön). Muuten keli oli Kazakstanin kuumuuden jälkeen ihana.
Ihmiset:
Kyllä vähän jää Kazakstanin varjoon, mutta ei voi silti
valittaa.
Serbia:
Itä-Eurooppa on kyllä mahtavaa seutua! Olemme käyneet
(varsinkin Joppe) monessa Itä-Euroopan maassa ja kyllä Serbia taitaa ottaa
kruunun. Kuten aikaisemmin sanoimme: reissun suunnittelu-taitomme on kehittynyt
ja täten moni maa olisi varmasti parempi jos nyt kävisimme niissä. Siitä
huolimatta Serbia oli aivan loistava!
Hintataso:
Tämän reissun halvin maa. Hyviä ravintola-aterioita sai 3-5
eurolla, bensalitra oli pikkaisen reilu euro ja yöpymiset hyvissä hotelleissa
(joihin kuului aamupala) oli 12–20 euroa per. nuppi.
Sää:
Kazakstanin tavoin vuoristossa oli mukavaa. Lähempänä
merenpinnantasoa oli tuskaista. Pääasia kuitenkin, että vettä ei tullut kuin
yhtenä päivänä ja täten saimme toteuttaa kaikki suunnitelmamme.
Ihmiset:
Pääasiallisesti täälläkin kaikki olivat mukavia, mutta
jossain palveluammateissa tapasimme tympeitä hapannaamoja.
|
Joppe kiittää Jenniä mahtavasta reissusta. :D Se ois sitten Azerbaidzan seuraavana vuorossa lokakuussa. |