CRW

CRW
Maailmanmatkaajat Joppe Vuorela ja Jenni Wihinen

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Malta 21-27.1.2019

Valletta, Malta.
Uusi vuosi, uusi reissu, uusi maa, mutta vanha pariskunta. Tämä kaikki toteutui jo heti tammikuussa 2019, kun läksimme Välimeren pienelle saarivaltiolle: Malta:lle. Tällä kertaa teimme vähän erilaisen reissun. Luvassa oli huomattavasti tavanomaista rennompi reissu. Yövymme kaikki reissun 6 yötä samassa All Inclusive hotellissa ja käymme sieltä käsin vuokra-autolla kiertelemässä saaren nähtävyyksiä. Myös urheilu on isossa osassa reissua, sillä käydään joka aamu reenamassa hotellin hyvällä kuntosalilla.

21.1 Maanantai
Jyväskylästä liikkeelle oli lähdettävä jo klo. 2:00. Lentomme Frankfurtin kautta Luqa:n (= siellä sijaitsee Maltan lentokenttä) lähti aamulla klo. 7:25. Saavuimme Luqaan ajallaan klo. 13:00. Pian olimmekin jo auton ratin takana ja matkalla hotelliimme. Jopelle tuli yllätyksenä maan vasemmanpuoleinen liikenne, mutta onneksi siihen oli juuri tullut harjoitusta Etelä-Afrikan reissulta. Hotellimme sijaitsee lähes toisella puolella maata kuin lentokenttä, mutta silti sinne oli matkaa vain 17 kilometriä. :D Ei siis koolla ole pilattu tätä maata. Hotellille saavuttuamme nälkä ja väsymys oli kova, siispä menimme oitis buffet ravintolan lounaspöytään mässäilemään ja huoneeseen ottamaan reilun tunnin nokoset.

Lomamme sai alkaa.
Unosten jälkeen kävimme ottamassa neitsyt reenit. Hotellin sali oli oikein hyvä, ainoastaan porukkaa oli vähän liikaa, sillä salia käyttää myös muutkin kuin hotellin asiakkaat. Päivän reenit olivat enemmänkin tutustumista salin laitteisiin, mutta kyllä siinä siltikin hiki virtasi vuolaana. Salin jälkeen ei sitten muuta enää jaksanutkaan kun illallis buffetin ja nukkumaan univelkoja pois.

Neitsyt reenit.

Hurjaa vauhtia.
22.1 Tiistai
Aamu rutiinille heräsimme klo. 9:00, eli melkein kellon ympäri tuli nukuttua. Reissun aamurutiinit ovat seuraavat: ensin jykevä aamupala, sitten salille pumppailemaan, jonka jälkeen palauttava proteiinipitoinen lounas.

Tänään jalkareenit.


Reenien jälkeen oli mukava lähteä vähän saarta kiertämään. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli pienen kaupungin (=Mellieha) keskustassa, josta oli ihan kivat näkymät ympäristöön sekä merelle.

Näkymät Melliehan keskustasta.


Melliehasta näimme pienen punaisen linnan noin 5 kilometrin päässä, päätimme lähteä katsomaan miltä siellä näyttää. Näkymät merelle olivat jälleen hyvät ja linnakin oli ihan hauska. :)

Näkymät linnalta.





Punainen linna. St. Agatha's Tower.
Maltalla ajomatkat ovat mukavia, sillä seuraavaankin kohteeseen oli matkaa vain seitsemisen kilometriä. Tämä kohde olikin päivän mielenkiintosin; se oli Popeye's Village (= Kippari-Kallen kylä). 1980 vuonna Maltalla kuvattiin Kippari-Kalle elokuva, jota varten rakennettiin ko. kylä. Se on pidetty hyvässä kunnossa ja toimii turistinähtävyytenä. Kylän kaduilla oli ihan hauska käppäillä ja viereisiltä kalliolta oli hyvät näkymät kylään sekä sitä ympäröiviin kallioihin.

Popeye's Village.

Aurinkokin alkoi laskemaan.

Kylä kokonaisuudessaan.
Tuommoinen muutaman tunnin reissu oli mukava breikki hotellin mukavuuksista nauttimiseen, mutta vähintään yhtä mukava oli myös palata niiden pariin. Hotellilla nautiskelimme loistavan illallisen, jonka jälkeen Joppe pääsi nauttimaan Jennin heleästä äänestä hotellin karaoke-baarissa.

Tämä hahmo esitti roolin Popeye's elokuvassa. :D

Arvaatteko noista sanoista mikä biisi?
23.1 Keskiviikko
Aamurutiinit jälleen samanlailla kuin eilenkin.

Tänään vähän työntäviä liikkeitä yläkropalle.


Autoseikkailut saarella suuntasivat tänään ensiksi Mdina:n vanhankaupungin kaduille. Se oli aika tavanomainen eurooppalainen vanhakaupunki ohkaisine katuineen ja korkeineen muureineen. Hienoin juttu kaupungissa oli suuri katedraali, joka varsinkin sisäpuolelta oli oikea taideteos.

Siellä se komeilee Mdinan vanhakaupunki.

Vanhan kaupungin katuja.

Katedraalin sisältä.

Näkymät vanhankaupungin muurien päältä.
Mdinan jälkeen oli tarkoitus mennä katsomaan maailman vanhimpia vielä pystyssä olevia kivirakennuksia (600 vuotta vanhempia kuin Egyptin pyramidit). Sinne päästyämme meidät käännytti takaisin 10 euron sisäänpääsyliput, jotka olivat meille aivan liikaa. Vaihtoehtoinen suunnitelma oli mennä katsomaan Dingi Cliff:seja (merenranta kalliot). Kalliot olivat oikein näyttävät ja muuallakin ympäristössä oli hienon näköistä, ainoastaan kova tuuli vähän haittasi tunnelmaa. Jonkin aikaa alueella pyörittiin, jonka jälkeen palailimme jälleen takaisin hotellillemme. Siellä samanlaiset iltarutiinit kuin eilenkin.

Dingi Cliffsien läheltä.

Matkalla kallioille.



Dingi Cliffs.

Näkymät toiseen suuntaan.


24.1 Torstai
Päivä lähti liikkeelle perinteisin menoin.

Aamupala. :P

Kattavan aamupalan jälkeen säkki sai kyytiä.

Jennikin laittoi juoksumattoon huikeat 18,6 km/h nopeudet. Jopen pohjat olivat 24,6 km/h.
Reenin jälkeen palauttava lounas.
Tänään oli luvattu epävakaista keliä, joten päätimme ottaa päivän rennosti hotellilla. Kävimme ainoastaan kävelemässä pikku lenkin kaupungissa (Qawra), jossa hotellimme sijaitsee. Takaisin hotellilla kävimme tutustumassa sen saunatiloihin ja uima-altaaseen. Saunassa ei ollut löylykippoa eikä kauhaa, joten voidaan tuomita saunaosasto alimpaan tyrmään.

Käppäilylenkillä Qawrassa. Synkkää on.

Käppäilyjen jälkeen vähän afternoon snack:iä.

Lopuksi vielä kunnon illallinen.
25.1 Perjantai
Eilisen rennon päivän jälkeen oli hyvä ottaa sitten se kaikkein aktiivisin päivä tähän väliin. Emme edes tehneet aamurutiineja normaaliin tapaan, vaan heräsimme jo klo. 7:00, söimme aamupalan ja lähdimme liikkeelle. Matkasimme 15 kilometrin matkan Maltan satamaan, josta jatkoimme matkaa autolautalla Maltalle kuuluvalle saarelle: Gozo:lle. Matka kesti 25 minuuttia. Heti Gozolle saavuttuamme siellä näytti paljon kivemmalta kuin Maltalla.

Lautalla Gozoa kohti.

Hyvältä näyttää heti kättelyssä.
Gozon satamasta ajoimme 8 kilometriä Mixta Cave:lle (= luola). Se ei varsinaisesti ollut mikään luola, vaan enemmänkin reikä kalliossa, josta oli lähes paratiisimaiset näkymät merelle sekä saaren kallioille.

Matkalla Mixta Cavelle.

Mixta caven päällä.

Mixta Cave.

Couple jumping 'round the world.
Luolasta jatkoimme matkaa 6 kilometrin verran Salt Plain:lle (= suola tasangot). Tasangoilla merenrantakallioon on kaiverrettu altaita, joissa merivettä kuivatetaan ja tämän jälkeen kerätään altaan pohjalle jäänyt suola talteen. Parasta paikassa oli kallionkolo johon merivesi tunkeutui, ja kun se oli täpötäynnä, niin vesi oikein räjähti sieltä ulos.

Salt Plains.

"Räjähtävät aallot".
Seuraavana vuorossa oli 5 kilometrin päässä oleva kirkko ja sieltä lähtevä "Religion Walkway". Kirkko oli oikein näyttävä ja kävelyreitin varrella oli patsaita, jotka esittivät Jeesuksen matkan opetuslasten luota ristiinnaulittavaksi. Muuten kävelyreitti olisi ollut pettymys, mutta se kulki onneksi ylöspäin, joten polun päästä oli hyvät näkymät ympäristöön.

Gharb Parish Church.

Religion Walkwaylla.

Näkymät polun päästä.
Viimeisin etappi Gozolla oli luonnonsilta (Azure Window) merenrannalla. Kävelimme alueella useita kilometrejä ja näimme hienoa merenrantamaisemaa, mutta itse siltaa emme koskaan löytäneet. Ehkä se on romahtanut. :D

Azure Windown luona.

Kummalla on parempi ryhti?





Ei näy luonnon siltaa.
Gozo oli oikein mahtava paikka ja kerkesimme nähdä kaikkein kiinnostavimmat paikat noin 6 tunnissa. Olimme innoissamme, että kello oli vasta 15:00, kun olimme valmiita lähtemään lautalla takaisin Maltalle, eli olisi vielä paljon päivää jäljellä hotelli meiningeistä nauttimiseen. Olimme jonottomassa autolla lautalle jo 14:45, mutta meidän auto sekä yksi auto ennen meitä eivät mahtuneet enää lautan kyytiin. Jouduimme siis odottamaan seuraavaa lauttaa kokonaiset 45 minuuttia. :/

Takaisin hotellilla söimme ja lepäilimme vähän aikaa, jonka jälkeen maksoimme aamusta jääneet reenivelat takaisin menemällä tekemään kunnon reenit. Illalla selvitimme miksi emme löytäneet Azure Windowta Gozolta. Se oli kuin olikin romahtanut 8.3.2017 kovan myrskyn vuoksi.

Tänään vähän selkää sekä rinnallevetoa.

Jenni taas kiskoi maasta hirvoitä painoja.
26.1 Lauantai
Happy birthday for Jenni! Reissun viimeinen kokonainen päivä alkoi jälleen tutuilla rutiineilla.

Jalka- sekä vatsapäivä salilla. Jenni vääntää voipyörää.

Joppe taas työstää räjähtävyyttä jalkoihin.
Kovien reenien sekä hyvien ruokien jälkeen lähdettiin tutkimaan Maltan pääkaupunkia: Valletta:a. Matkaa sinne oli jälleen köykäiset 15 kilometriä. Heti autosta ulos noustuamme kaupunki näytti oikein viehättävältä. Kaupungin karttaa katsottaessa se muistuttaa hieman New Yorkin Manhattania rantaviivan ollessa saman muotoinen. Eli melkeinpä milloin missä vain kaupungissa kävellessä pystyi näkemään meren. Aluksi kävelimme muutaman kilometrin kaupungin itärannikkoa pitkin, jolloin saavuimme kaupungin pohjoiskärkeen ja "Elmo" -nimiselle linnoitukselle.

Saavuimme Vallettaan.

Ensin kävelimme ranta boulevardilla.

Rannalta nousimme korkealle kaupungin ydinkeskustaa kohti.


Linnoitukselta käännyimme etelään, jolloin kuljimme pitkää kävelykatua pitkin keskellä Valletan "Manhattania". Erityisen hienoja olivat kapeat kadut joiden molemmilla puolilla oli hienoja rakennuksia heinoine parvekkeineen.

Keskustan ohkaisia katuja hienoine parvekkeineen.
Leveämpi kävelykatu.

Chillailua paksujen muurien päällä.
Jennikin chillailee.
Päivä Vallettassa huipentui kaupungin korkeiden muurien päälle, josta oli mahtavat näkymät lahdelle ja sen takana oleviin kaupunkeihin.

Jiiihaaa!
Vallettan kruunaus.
Aurinko paistaa hienosti pilvien väleistä.


Jenni kävelee tyylikkäänä.


Takaisin hotellilla viettelimme rauhassa loppupäivän. Illalla menimme Jennin synttäreiden kunniaksi hotellin toiseen ala carte ravintolaan syömään synttäri-illallisen. Ravintola oli marokkolais- intialais tyylinen ja ruoka oli oikein makoisaa.

Viimeinen illallinen syntymäpäivien merkeissä.
27.1 Sunnuntai
Vaikka tänään lähdemme matkustamaan Suomeen, niin silti aamurutiinit tehtiin tuttuun tyyliin.

Viimeiset reenit.

Näin paljon kehityimme viikon aikana.
Hotellilla tuli vähän kiirus, sillä halusimme syödä vielä lounaan ennen lähtöä lentokentälle. Lounas alkoi klo. 12:30 ja auto piti palauttaa kentälle tuntia myöhemmin. Matkaa kentälle oli noin 30 minuutin verran. Sunnuntailounas oli vieläpä kaikkein laadukkain, niin millään ei olisi halunnut kiirehtiä, mutta pakkohan se oli. Kerkesimme kuitenkin juuri sopivasti kentälle, emmekä joutuneet maksamaan mitään lisäkuluja myöhästymisestä. Lentomme Saksan kautta Suomeen lähti klo. 17:25, joten Maltan kentällä jäi mukavasti blogin päivitysaikaa.

Loppusanat:
Viikko on aika sopiva aika tutkia maa nimeltä Malta. Tietysti olisimmme voineet olla täällä vaikka kuukauden, ja nauttia vain hotellin mukavuuksista, mutta itse maan tutkii helposti tässäkin ajassa. Vaikka tammikuu on kaikkein kylmin kuukausi, niin silti auringon paistaessa ja tuulen ollessa maltillinen, ilma lämpeni aina t-paita keliksi. Tietysti mereen ei viitsinyt mennä uimaan veden ollessa hyvin kylmää. Tämä viikko sattui olemaan ehkä jopa vuoden sateisin, tuulisin sekä kylmin viikko, mutta silti keli oli meidän mielestä ihan hyvä. Kova tuuli oli isoin miinus. Tässä asiassa mahtava kääntöpuoli on kuitenkin se fakta, että turisteja on aivan naurettavan vähän verrattuna sesonkiaikaan.

Luonnonnähtävyyksistä Gozon -saari oli ehdottomasti kuningas, Maltankin ollessa ihan kiva tässä kategoriassa. Kaikki kaupungit missä kävimme olivat ihan viehättäviä, mutta ehdoton helmi oli Valletta. Missä tahansa päin kaupunkia kulkikin, niin aina oli hienon näköistä. Lisäksi kaupungin keskustan pystyy helposti tutkimaan jalkaisin yhdessä päivässä. Veikkaamme että kesäkuukausina emme olisi tykänneet kaupungista, sillä turreja olisi ollut kuin sieniä sateella. Nyt kaupungin kaduilla oli oikein mukava käyskennellä. Valletta menee ainakin Euroopan kaupunki -rangingissa aivan kärkikuhinoihin, voi olla että ottaa jopa kärkipaikan, mutta näin suurta väitettä joutuu vähän makustelemaan enemmän. New York sekä Rio De Janeiro saavat kuitenkin olla aivan rauhassa kärkipaikoilla, sen voimme luvata jo tässä vaiheessa. Mihin sitten Malta menee maa-rankgingissa? Top 10 jää ainakin koskemattomaksi, se on varmaa. Oikeastaan kaikki oli kohdallaan tässä maassa, mutta maan ollessa niin pieni, niin ei sitä voi kovin korkealle kuitenkaan nostaa. Ykköspaikan Malta ottanee kuitenkin tämän kokoluokan maissa.

Auto oli ehdottomasti kulkuvälineiden aatelia. Kannattaa semmoinen vuokrata, jos vasemmanpuoleinen liikenne ei jännitä liikaa. Bussitkin näyttivät kulkevan ihan mukavasti, mutta kyllä meitä oikein hölläsi lähteä kurvailemaan nähtävyyksiltä pois, kun näimme muiden ihmisten jäävän linkkipysäkille seisoskelemaan.

Hintatasosta emme voi sanoa kovin tarkasti, sillä söimme yhtä ateriaa lukuunottamatta kaikki ateriamme hotellimme buffetista. Sen mitä näimme, voisimme sanoa että syöminen on noin 30% halvempaa kuin Suomessa. Hotellimme maksoi 6 yöltä 520 euroa, lennot: 280 euroa ja auton vuokraus: 28 euroa viikolta. :D Näiden lisäksi käytimme erilaisiin pääsymaksuihin ja pikku menoihin noin 200 euroa. Koko reissubudjetti kahdelta oli siis noin 1,000 euroa.

Kiitoksia taas tästä. Heissulivei!