 |
| Svaneti National Park, Georgia. |
Minä, Joppe, reissaan tällä kertaa kahden armeijakaverini, Arsin ja Eliaksen, kanssa. Matkakohteenamme olivat Kaukasuksen maat Georgia ja Armenia. Kolmen viikon mittainen matkamme starttasi kesäkuussa 2013.
Lauantai 29.6.
Saavuimme Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin vasta myöhään illalla. Koska lentokentällä ei näkynyt takseja, päätimme maksaa jollekkin satunnaiselle tyypille taksimatkan verran rahaa, ja hän heitti meidät hostellille (Hostel Romantic). Paikka ei todellakaan ollut nimensä veroinen, sillä siellä järjestettiin hulvattomia bileitä joka ikinen ilta!
 |
| Reissajista, Arsi |
 |
| Reissumies, Elias |
Sunnuntai 30.6.
Unilevot jäivät vähiin kuumuuden ja hostellin metelin vuoksi. Jet lagikin painoi vielä päälle, mutta ei auttanut itku markkinoilla. Väsymys ei meitä hidastanut, vaan suuntasimme heti aamusta kaupungille hankkimaan tarvikkeita reissun vaelluksia varten.
 |
| Hostellin edustalta. |
Ensivaikutelma Tbilisistä oli hieman ristiriitainen: kaupungin keskusta oli todella nätti, mutta muuten paikka vaikutti aika ränsistyneeltä. Tärkeintä kuitenkin oli, että löysimme hyviä ruokapaikkoja ja metrolinja toimi loistavasti.
Törmäsimme kaupungilla zombaillessamme mieheen, joka tuli tarjoamaan apua suunnistamisessa. Äijä ei kuitenkaan osannut puhua sanaakaan englantia, joten auttamisesta ei tahtonut tulla mitään. Pian paikalle saapui toinen mies – tällä kertaa amerikkalainen, joka luonnollisesti puhui loistavaa englantia. Jenkki kehotti meitä tulemaan mukaansa ja sanoi tietävänsä, minne meidän kannattaisi mennä. Ensimmäinen äijä puuttui kuitenkin heti peliin:
– Te ette mene minnekään! Haluan tarjota teille oluet!
Jenkki kuiskasi meille, että tarjouksesta kieltäytyminen olisi erittäin epäkohteliasta. Eihän siinä auttanut muu kuin jäädä oluelle.
Niinpä georgialainen mies kävi hakemassa parin litran tonkan olutta viereisestä kioskista, jota aloimme sitten kitata. Pian ympärille alkoi kertyä muutakin porukkaa, ja he kaikki tuntuivat tuntevan tämän meidät alun perin pysäyttäneen paikallisen. Samalla jenkkiläinen käänsi meille tilannetta: hän kertoi ympärillemme kerääntyneen porukan kuuluvan paikalliseen jengiin ja olevan vaarallista väkeä. Samaan aikaan kun jenkki jutteli jengiläisille georgiaksi, hän kuiskasi meille englanniksi:
– Let's just drink these fast and get the hell out of here! :D
Lopulta useamman muovimukillisen jälkeen pääsimme onneksi lähtemään tilanteesta rauhallisesti. Todellisuudessa jengiläiset eivät olleet tulleet auttamaan meitä, vaan ottamaan selvää, mitä hyypiöitä heidän reviirillään oikein liikkui.
Illalla kymmenen maissa suuntasimme kymmenen tunnin junamatkalle kohti seuraavaa kohdetta: Svanetian aluetta ja Kaukasusvuoristoa.
 |
| Kohti tuntematonta. :) |
Maanantai 1.7.
Unet jäivät tälläkin kertaa vähiin. Junassa ei nimittäin ollut makuupaikkoja, vaan jouduimme istumaan koko yön penkeillä. Perille saavuttuamme hyppäsimme ulos junasta ja nousimme minibussiin, jolla matkasimme vielä kolmisen tuntia syvemmälle vuoristoon, keskelle Svanetian jylhiä maisemia.
 |
| Pitkän junamatkan jälkeen odotimme minibussia. |
Puoliltapäivin saavuimme Mestia-nimiseen pikkukylään. Olimme kaikki innoissamme siitä, että pääsisimme aloittamaan vaelluksen näin hyvissä ajoin – vaan eipä päästykään... Elias oli nimittäin onnistunut hukkaamaan Tbilisistä ostamamme kartan. Jouduimme odottamaan iltakuuteen asti, että Mestian karttakauppaan saapuisi uusi erä karttoja. Kulutimme siis kuusi tuntia hengailemalla Mestiassa ja kierrellen hieman paikkoja.
Mestia.
|
 |
| Odotellaan karttoja. |
Kylää ympäröivät jo todella hienon näköiset vuorenhuiput, joten paikka ei todellakaan ollut sieltä huonoimmasta päästä odottelua ajatellen. Lopulta pääsimme matkaan. Kävelimme ensimmäisen vaelluspäivän aikana noin 10 kilometriä, minkä jälkeen laitoimme teltan pystyyn. Maisemat eivät vielä tässä vaiheessa päätä huimanneet, vaikka kaunista oli kyllä koko ajan.
 |
Kohti korkeita huippuja ja koskematonta luontoa.
|
 |
| Ensimmäiset noin 8 km kulkivat hiekkatietä pitkin. |
 |
| Ensimmäinen yöpymispaikka. |
Tiistai 2.7.
Ensimmäinen yö sujui oikein mukavasti – varmaankin huiman univelan ansiosta. Yöllä oli satanut hieman vettä, mutta olimme kaikki sen verran taju kankaalla, ettemme edes huomanneet sitä. Aamu valkeni onneksi poutaisena. Kymmenen maissa jaksoimme kömpiä ulos teltasta, ja pienen aamupalan jälkeen suuntasimme taas eteenpäin.
Maisemat alkoivat askel askeleelta muuttua upeammiksi, ja odotimme innoissamme, mitä kaikkea vaellus vielä toisi tullessaan. Kävelimme leiripaikalta noin viisi kilometriä seuraten koko ajan joenrantaa, kunnes eteen tuli este: valtava sivujoki, joka laski siihen jokeen, jota olimme viimeiset kilometrit seuranneet. Tämä sivujoki sai voimansa kolmesta eri jäätiköstä korkealta vuorilta, joten sen virtaus oli aivan liian voimakas ylitettäväksi.
 |
Aamu sarasti ihan mukavan näköisenä.
|
 |
Joen vieressä käppäilemistä.
|
 |
Maasto muuttui kokoajan. Välillä käveltiin tiheässä kasvustossa...
|
 |
...ja välillä kivikossa.
|
 |
| Itse joki. |
Sivujoessa oli kaksi haaraa, joista jälkimmäisen yli kulki kolmesta ohuesta puunrungosta kyhätty silta. Eihän sitä kukaan meistä uskaltanut lähteä ylittämään, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kiertää koko sivujoki. Eipä siinä auttanut muu kuin lähteä nousemaan vuorta ylöspäin toiveena saavuttaa jäätiköt, joiden kohdalta joen yli ehkä pääsisi. Tarvoimme ylämäkeen varmaan kahdeksan tuntia, kunnes joen kuohut vaimenivat sen verran, että ylitys oli vihdoin mahdollinen.
 |
Ei kun sivujokea vaan kiertämään.
|
 |
Väillä mentiin myös tämän tyylisissä kanjoneissa.
|
 |
Vieläkin joki oli liian voimakas ylitettäväksi.
|
 |
Pikkuhiljaa joki menetti voimiaan.
|
 |
Ylempänä näkyi lumikenttä, jonka yli joen voisi päästä ylittämään.
|
 |
Ja siitähän pääsi yli.
|
 |
Lumikentän jälkeen piti myös ylittää tällainen mukava koski.
|
 |
Joen ylittämisen jälkeen jouduttiin tulemaan hieman alaspäin.
|
 |
Alaspäin meneminen oli mukavaa, kun oli lunta jonka päällä laskea.
|
 |
Pysyykö pystyssä...
|
 |
| ...Ja pysyhän se. |
Emme ehtineet rentoutua joen ylityksen jälkeen kovinkaan pitkään, sillä seuraava luonnon eteemme heittämä este oli älytön vuorenrinne, joka oli pakko ylittää. Se olikin sitten astetta hikisempää hommaa: rinteen jyrkkyys oli noin 60 prosenttia. Maassa kasvavista kukista ja mättäistä sai ottaa käsillä kunnolla tukea ja kiskaista itseään ylöspäin, samalla kun jaloilla ponnisti eteenpäin. :D Nousu oli erittäin raskas, mutta lopulta pääsimme ylös asti.
 |
| Vuorijonon päälle kiipeämistä. |
Ylhäällä pidimme pienen tauon ja mietimme seuraavaa siirtoa. Tosiasia oli, että nälkä kurni jo vatsassa ja pimeyskin alkoi vähitellen laskeutua. Parhaaksi vaihtoehdoksi jäi siis pystyttää teltta suoraan vuorijonon päälle! :D
 |
Vuorijonon päältä maisemat olivat kyllä koistavat.
|
 |
Pilvien seasta pilkistää Mt. Ushba:n huippu (4710 metriä).
|
 |
| Huipun tunnelmaa. |
Ei telttapaikasta mikään turvallisuusihme tullut: jouduimme nukkumaan jalat koukussa jyrkässä alamäessä ja aivan kuilun reunalla. :) Keskellä yötä meidän oli pakko nousta ylös siirtämään telttaa hieman ylemmäs, sillä se oli valunut jo puolisen metriä alaspäin kohti pudotusta! :) Unta ei sinä yönä hirveästi kertynyt, mutta oli silti huomattavasti turvallisempaa jäädä vuoren harjalle kuin lähteä tarpomaan pilkkopimeässä jyrkkää mäkeä alas.
 |
| Joskus teltta on ollut suoremmassakin asennossa. |
Keskiviikko 3.7.
Aamu valkeni ikävästi vesisateessa. Raahauduimme sateessa vuoren vastakkaista rinnettä alas. Märkä kasvillisuus teki rinteestä liukkaan, joten liikuimme hitaasti, mutta varmasti. Laskeuduimme lopulta kokonaan alas sen saman ison joen varteen, jota olimme edellisenä päivänä seuranneet.
 |
Märkää on!
|
 |
| Alas vuorijonolta. |
Alas päästyämme jatkoimme matkaa vielä kolmisen kilometriä joen vartta pitkin. Näkyvyys oli kuitenkin melkein nolla, kaikki varusteemme olivat litimärkiä ja meitä kaikkia vitutti sen verran rankasti, että päätimme lyödä teltan pystyyn ja nukkua koko loppupäivän sekä seuraavan yön. Poistuimme teltasta ainoastaan vessakäynneille ja ruoanlaittoon.
 |
Päivän parhaat maisemat.
|
 |
Kyllähän maistu päästä telttaan ja ottaa litimärät sukat sekä kengät pois.
|
 |
| Miellyttävän näköisethän ne ovat. |
Torstai 4.7.
Tämä päivä alkoi onneksi sateettomana. Päätimme jättää teltan paikoilleen, pakkasimme ruokaa sekä juomaa pikkureppuihin ja lähdimme valloittamaan leiripaikkamme vierestä kohoavaa vuorta. Vuoren huippu häämötti noin 2 900 metrissä, kun taas telttapaikkamme sijaitsi noin 1 500 metrin korkeudessa.
Edessä oli jälleen erittäin rankka, noin 60 prosentin nousu kivikkoisessa maastossa. Kiipesimme kolmisen tuntia ja olimme päässeet jo noin 2 600 metrin korkeuteen, kun alkoi taas sataa. :( Koska emme uskaltaneet enää jatkaa liukkaalla kalliolla huipulle asti, käännyimme takaisin kohti telttaa. Vaikka emme päässeetkään aivan ylös asti, maisemat olivat silti aivan huikaisevat. Tämä päivävaellus oli parasta koko reissulla tähän mennessä.
Illalla viihdytimme toisiamme rentouttavilla iltasaduilla. Jaoimme muun muassa tarinan dokumentista, jossa karhu hyökkäsi teltassa nukkuneiden karhututkijoiden kimppuun – ja homma päättyi aika raa'asti. Tosiasiahan on, että tälläkin alueella, jossa tämän yön vietimme, asustelee todella paljon karhuja. :D Ennen kuin unen päästä sai kiinni, tuli kyllä säpsähdeltyä vähän jokaista teltan ulkopuolelta kuuluvaa rapinaa.
Perjantai 5.7.
Seuraavana aamuna laskeskelimme, että vaellusmuonamme ei taidakaan riittää, jos jatkamme vielä pidemmälle erämaahan. Siispä lähdimme tallailemaan takaisin kohti sivistystä. Keli oli mitä mukavin: ensimmäistä kertaa koko vaelluksen aikana aurinko paistoi meille miltei pilvettömältä taivaalta. Se lämmitti mieltä kummasti.
 |
Näin mukavan sininen taivas meitä odotti kömmittyämme ulos teltasta.
|
 |
Naatiskelua.
|
 |
| Lähestymme pelättyä sivujokikohtaa. |
Noin viiden tunnin kävelyn jälkeen saavuimme takaisin sille samalle sivujoelle, jonka joudimme viimeksi kiertämään. Päätimme nyt yrittää sen yli, sillä kolmesta puunrungosta tehty silta oli juuri sillä puolella jokea, missä nyt olimme. Eihän siinä auttanut muu kuin suunnata hitaasti, varmasti ja vähän pelonsekaisin tuntein kohti "siltaa". Se näytti kyllä huomattavasti hurjemmalta kuin mitä todellisuudessa oli, ja ylitys sujuikin lopulta suhteellisen helposti.
 |
Elias "Daredevil" Annila testasi sillan kestävyyden ensimmäisenä.
|
|
Ja ei kuin yli vain.
|
 |
"Sillan" jälkeen piti ylittää vielä joen toinen haara. (Sekin oli huomattavasti hurjempi kuin mitä kuva antaa ymmärtää.)
|
 |
| Arsi ylitti joen viimeisenä. |
Joen ylityksen jälkeen edessä oli vielä noin viiden tunnin matka takaisin Mestian laitamille. Käveltyämme pari tuntia kohti Mestiaa katsoimme kelloa, joka näytti vasta yhtätoista aamupäivällä. Aikaa oli siis ennen pimeän tuloa vielä niin valtavasti, että päätimme lähteä kaupan päälle vielä yhdelle pienelle, noin neljän tunnin vaellukselle.
 |
Takaisin kuivalla maalla.
|
 |
Menomatkalta tuttua maisemaa.
|
 |
| Vielä viimeiselle vaellukselle. |
Kävelimme muutaman kilometrin verran metsikössä, jossa ei juuri kummempia maisemia näkynyt. Kaikki kuitenkin muuttui kertaheitolla, kun metsä yhtäkkiä loppui ja edessämme avautui valtava jäätikön reuna. Kiipesimme jyrkän, irtokivien peittämän rinteen päälle, josta avautuivat aivan huikeat näkymät yli jäätikön ja sitä ympäröivien vuorten.
 |
Metsikön loputtua meille avautui tällaiset maisemat.
|
 |
Noin 8 metriä korkea jäätikön reuna.
|
 |
Maisemat mäen päältä.
|
Löysimme Mestiasta mukavan majatalon, johon kirjauduimme yhdeksi yöksi. Pitkän vaelluksen ja retkipöperöiden jälkeen iltapizzat maistuivat kyllä aivan uskomattoman hyviltä! :P
 |
| Vielä piti yksi este "ylittää" ennen Mestiaan saapumista. Keskimmäinen lehmä näyttää aika vihaiselta. |
Lauantai 6.7. – sunnuntai 7.7.
Aamulla oli edessä aikainen herätys, sillä lähdimme pikkubussilla kohti seuraavaa kohdetta jo aamuviideltä. Suuntana oli Mustanmeren rannalla sijaitseva lomakohde Batumi. Matka perille taittui kahdella eri minibussilla ja kesti tuskaiset seitsemän tuntia.
 |
Viimeiset nuuhkailut raikasta vuoristoilmaa.
|
Aikaisen lähdön ansiosta saavuimme perille jo kahden maissa iltapäivällä. Batumissa silmiin pistivät heti erikoiset ja modernit rakennukset, joita nousi vähän joka puolella. Täällä ne näyttivätkin todella siisteiltä, kun niitä oli useita vierekkäin. Sen sijaan Tbilisissä yksi ainoa huippumoderni rakennus kaikkien rähjäisten hökkeleiden keskellä ei ollut ollenkaan yhtä näyttävä näky.
 |
Levottomia rakennuksia.
|
 |
Ihan siistikson Batumi laitettu.
|
 |
Georgialainen keittiö tarjoaisi vaikka mitä herkkuja, mutta me kiskoimme vain kebabia.
|
 |
| Njam! ;P |
Viikonloppu Batumissa sujui leppoisasti rentoutuen. Rankan vaelluksen jälkeen teki kyllä todella hyvää päästä uimaan ja tankkaamaan runsaasti döner-kebabia!
 |
Batumin kivistä rantaa.
|
 |
Eikun uimaan vaan.
|
 |
Maistuu...
|
 |
<3
|
 |
Pyörivät ja pussailevat patsaat.
|
 |
Kaupungin vilskettä.
|
Maanantai 8.7.
Maanantain koittaessa rentoutumiset olivatkin sitten ohi. Otimme heti aamusta junan kohti Armenian pääkaupunkia Jerevania. Junamatka Tbilisin kautta kesti rapiat 17 tuntia, mutta makuupaikkojen ansiosta matka sujui yllättävän mukavasti.
Saavuimme Jerevaniin seuraavana aamuna kello seitsemän ja suuntasimme asemalta suoraan taksilla kohti Armenian korkeinta huippua, Aragats-vuorta (4 090 m). Tavoitteenamme oli valloittaa tämän vuoren korkein huippu, eli miltei 4 100 metriin kohoava nyppylä.
Taksikyydillä pääsimme lähes 3 000 metrin korkeuteen, josta jatkoimme matkaa apostolikyydillä kohti huippua. Emme kuitenkaan ehtineet edetä pitkälle, kun minua ja Eliasta alkoi heikottaa kunnolla. Olimme luultavasti saaneet ruokamyrkytyksen hatsapureista (georgialaisista juustoleivistä), jotka söimme Batumissa aamupalaksi juuri ennen junaan nousua. Eihän siinä auttanut muu kuin lyödä teltta pystyyn noin 3 100 metriin ja nukkua koko loppupäivä sekä seuraava yö. Sillä välin kun me podimme tautia teltassa, Arsi kävi yksin valloittamassa vuoren matalamman huipun, joka sekin kohosi pikkaisen alle 4 000 metriin.
 |
Ei kuin teltta vaan pystyyn ja nukkumaan paskatautia pois.
|
 |
| Arsi huolehti sairaista keittämällä meille ruokaa. :) |
Keskiviikko 9.7.
Aamulla olo tuntui meillä molemmilla jo hieman paremmalta. Päätimme lähteä yrittämään Aragatsin valloitusta pelkkien päiväreppujen kanssa ja jättää painavat rinkat suosiolla teltalle. Eteneminen oli tosin melko hidasta, varsinkin kun noin tunnin välein oli pakko pysähtyä ripulipaskalle vuorenrinteelle. :( Mutta eihän siinä auttanut – laskuvarjojääkärit taistelevat spartalaisten tavoin aina loppuun asti. Never retreat! Never surrender!
 |
Alkumatkan maisemaa.
|
 |
Luminen rinne oli miltei ylivoimaisen raskas minulle ja Eliakselle.
|
 |
| "Helppoa" :D |
Mitä korkeammalle kapusimme, sitä mahtavammaksi maisemat muuttuivat. Loppumatka huipulle oli jo aika jännittävää kiipeilyä, sillä jouduimme ottamaan käsillä tukea jalkojen avuksi, ja vieressä odotti yli 500 metrin äkkijyrkkä pudotus. Etenimme rauhassa syke vähintään 160 lyönnissä minuutissa, ja niin vain siitäkin selvittiin. Vuoren huipulla ihastelimme upeita maisemia jonkin aikaa, kunnes edessä oli vielä pitkä paluumatka takaisin alas.
 |
Alaspäin menossa.
|
 |
Vähän lepoa.
|
 |
Sitä samaa.
|
 |
Teltta näkyy jo.
|
 |
| Vimoset tasapainottelut liukkaalla rinteellä. |
Alas tultuamme suuntasimme takaisin paikkaan, johon taksi oli meidät edellisenä päivänä jättänyt. Paikan vieressä sijaitsi hotelli, josta kävimme kysymässä, voisivatko he soittaa meille kyydin takaisin Jerevaniin. Hotellin työntekijä osoittautui erittäin ystävälliseksi: hän ei ainoastaan tilannut meille taksia, vaan tarjosi odotellessa myös teetä ja luumuja. :D Yritimme tarjota hänelle rahaa vastineeksi ystävällisyydestä, mutta nainen ei suostunut ottamaan vastaan lanttiakaan.
Taksilla painettiin takaisin Jerevaniin ja etsittiin sieltä halpa hostelli. Illalla vointi vaikutti jo sen verran hyvältä, että olin varma meidän olevan seuraavana päivänä täysin terveitä.
Keskiviikko 10.7.
Paskataudin loppuminen oli pelkkää toiveajattelua – tauti nimittäin vain paheni, kenties edellispäivän liiallisen fyysisen rasituksen vuoksi. Heräsin kahdelta yöllä nousevaan kuumeeseen, ja ripulointi jatkui entisestään. Kello kuudelta aamulla kuvioihin astui kaiken lisäksi vielä oksennus. Aamulla kuumemittari näytti 39 asteen kuumetta, ja olo oli erittäin voimaton.
Päivän mittaan kuume alkoi onneksi pikkuhiljaa laskea ja olo kohentua. Illansuussa pystyin jo kävelemään apteekkiin hakemaan lääkettä, jota hostellin työntekijä oli minulle suositellut. Seuraavan yön sainkin nukuttua jo melko mukavasti. Eliaksella tauti meni jo tämän päivän aikana täysin ohi, joten hän pääsi Arsin kanssa seikkailemaan kaupungille koko päiväksi.
Torstai 11.7.
Aamulla olo oli jo huomattavasti parempi. Ainoa miinus oli se, että kaikki peräpäästä tuleva oli edelleen täysin nestemäistä. Kun hätä yllätti, pidättelemisestä ei tahtonut tulla mitään. Olosuhteet eivät siis olleet aivan ihanteelliset kymmenen tunnin junamatkalle takaisin Tbilisiin. :D Mutta eihän siinä auttanut muu kuin lähteä matkaan.
Alkuun homma toimikin hyvin. Junassa oli vessa, joten apu oli aina lähellä hätätilan iskiessä. Kaikki sujui hienosti, kunnes...
Aina kun juna pysähtyi asemalle, henkilökunta kävi lukitsemassa vessojen ovet, jotta kukaan ei ulostaisi suoraan asemalaiturille. Varmaan arvaattekin, että juuri tällaisessa kriittisessä sekunnissa minulle iski aivan järjetön hätä. Odottelin tuskaisena wc:n oven takana sen aukeamista, mutta tietysti junan piti seistä tällä nimenomaisella asemalla yli puoli tuntia. Noin viisi minuuttia ennen kuin ovi lopulta avattiin, housuun turahti aika mukava satsi lierua. :D
Vessaan päästyäni heitin bokserit suoraan roskiin ja yritin parhaani mukaan siivota wc-paperilla kuraa shortseistani. Epäonnikseni vessan vesihana ei tietenkään toiminut.
Kun lopulta pääsin ulos vessasta, kiipesin suoraan yläpunkkaani ja pysyin siellä visusti koko loppumatkan. Luulen kyllä vahvasti, että useampikin matkustaja haistoi melko epämiellyttävän lemun kävellessään punkkani ohi. :D
 |
Junamatkan maisemaa.
|
Juna saapui Tbilisiin iltamyöhään. Kirjauduimme takaisin Hostel Romanticiin, ja minä kiiruhdin suoraan suihkuun. Aijaijai, että se tuntuikin hyvältä!
Perjantai 12.7.
Tbilisissä ei tälläkään kertaa yhtä yötä pidempään viihdytty, vaan suuntasimme heti aamulla kohti pohjoisia vuoristoalueita ja Kazbegin kansallispuistoa. Matka minibussilla kesti reilut viisi tuntia. Päivä oli sateinen ja olimme aivan poikki jatkuvasta matkustamisesta. Emme siis tehneet muuta kuin kirjauduimme mukavan tädin omistamaan majataloon ja kävimme illalla syömässä.
 |
| Kazbegin kaupunki. |
Lauantai 13.7.
Aamu valkenikin onneksi täysin pilvettömältä taivaalta. Päätimme heti aamusta, että olisi mukavaa tutkia luontoa vaihteeksi kaakin selästä käsin, joten vuokrasimme meille kaikille hevoset. Hauskan tilanteesta teki se, että Elias oli ratsastanut muutaman kerran aikaisemmin, Arsi joskus pienenä ja minä en koskaan! :D
Ratsastimme kaupungista nousevalle vuorelle noin 1 500 metrin korkeuteen. Vuoren huipulla saavuimme upealle vanhalle kirkolle, jonka kupeesta kelpasi ihastella aivan mahtavia vuoristomaisemia. Matka ylös kesti pari tuntia ja alaspäin tulimme puolessatoista tunnissa.
 |
Arsi painaa.
|
 |
Hevostaituri Elias.
|
 |
Ja hevoskuiskaaja Joppe.
|
 |
Kirkon viereiset hienot maisemat.
|
Alas tullessamme kisailimme hieman Arsin kanssa, ja laitoin hevoseni ravaamaan. Jyrkkää alamäkeä ravaaminen ilman minkäänlaista ratsastuskokemusta ei kuitenkaan ollut mikään loistava idea, ja olin jo vähällä lentää selästä. Sain onneksi rauhoitettua hevosen juuri ennen kuin hätä oli sen näköinen. :D
Myös Arsi oli vähällä pudota kyydistä. Hänen satulansa ei ollut kunnolla kiinni, ja sen takakiinnikkeet pettivät jyrkässä rinteessä. Arsi onnistui kuitenkin huikeilla akrobaattisilla kyvyillään pitämään itsensä hevosen selässä. Oli todella täpärällä, ettei hän lentänyt suoraan hevosen pään yli maahan.
Kun pääsimme takaisin kaupunkiin, päivä oli vasta alussa. Vaihdoimme hevoset lennosta maastopyöriin ja rälläsimme niillä vielä muutaman tunnin upeita vuoristopolkuja pitkin.
 |
| Maastoajoa. |
 |
Pyöräretken maisemia.
|
Kaiken touhuamisen jälkeen nautimme majatalossamme aivan loistavan päivällisen. Paikan omistaja valmisti meille kunnon georgialaista ruokaa, joka koostui useasta eri ruokalajista runsaine lisukkeineen. Se oli ehkä koko reissun paras ateria – eikä hintaa kertynyt kuin vajaa viisi euroa henkilöltä! :P
 |
| Aivan loistava kotitekoinen päivällinen ja tärähtänyt tiedemies :D |
Sunnuntai 14.7. – maanantai 15.7.
Vietimme Kazbegissa kaksi yötä, minkä jälkeen suuntasimme takaisin Tbilisiin. Lento takaisin Suomeen häämötti jo parin päivän päästä. :(
Aiemmilla Tbilisin-visiiteillämme emme olleet juuri tehneet mitään erikoista, ja vasta nyt tajusimme, että Georgian yli miljoonan asukkaan pääkaupungissa oli yllättävän vaikeaa löytää tekemistä kolmelle aktiiviselle reissaajalle. Esimerkiksi urheilumahdollisuudet olivat kiven alla: kaikkiin kuntosaleihin, kiipeilyhalleihin ja uimahalleihin vaadittiin vähintään kuukauden jäsenyys, jotta sisään olisi päässyt treenaamaan.
Myös viihdetarjonta tuotti pettymyksen, sillä elokuvateattereissa ei pyörinyt lainkaan kansainvälisiä elokuvia, vaan pelkkää paikallista tuotantoa. Viimeisenä oljenkortena pidimme kaupungin vesipuistoa, joka olisi ollut aivan mahtava pelastus Tbilisin läkähdyttävässä helteessä. Sekin oli kuitenkin palanut poroksi jonkin aikaa sitten, joten sinnekään emme päässeet.
Lopulta löysimme sentään jonkinlaisen underground-kiipeilyhallin, jota paikalliset harrastajat pyörittivät. Paikka ei ollut mikään virallinen kiipeilykeskus, joten heillä ei ollut lainkaan vuokravälineitä. Saimme onneksi kuitenkin boulderoida hetken paljain varpain, ja Arsi pääsi jopa lainaamaan erään paikallisen valjaita ja kenkiä valloittaakseen nopeuskiipeilyseinän.
 |
Arsi painaa.
|
 |
| Varmistuslaite oli jotain aivan uutta. :D |
Kaiken kukkuraksi Arsikaan ei säästynyt tällä reissulla sairastumisilta, vaan viimeisenä päivänä hän alkoi oksentaa ja hänen kuumeensa nousi. Hän sai ruoasta jonkin ikävän bakteerin, joka vaivaa häntä vieläkin, vaikka reissusta on kulunut jo yli vuosi. :( Kyseessä on jokin sitkeä bakteeri, joka aiheuttaa jatkuvaa niveltulehdusta. Vaivan pitäisi kuitenkin onneksi parantua 6–18 kuukauden kuluessa tartunnasta.
 |
Tblisin maisemaa.
|
Loppuun vielä Georgianreissusta editoitu reissuvideo. Videon editoinut Elias Annila. (klikatkaa alla olevaa linkkiä videon katsomiseksi)
