|
Riaño, Castilla y León, Espanja. |
Reissuun… Mikä
ihana sana. Jos joku olisi sanonut
meille 2 vuotta sitten, että elämämme pisin reissu tulee suuntautumaan
Espanjaan, olisimme vain nauraneet. Nyt koronan vuoksi vähintään 7 viikon
reissu juurikin Espanjassa, kuulostaa paremmalta kuin kärryllinen kultaa. Sanoinko
äskeisessä lauseessa ”vähintään”? Kyllä sanoin. Sanoin sen siksi, että meillä
molemmilla on nyt täysi rokotussarja koronaan vastaan ja täten pystymme
todennäköisesti lykkäämään kotiin paluuta peräti kahdella viikolla. Olimmehan
varautuneet Suomeen paluussa mahdolliseen 14 päivän karanteeniaikaan ennen
töiden alkua. (Kahden rokotuksen turvin karanteenin ei tällä hetkellä tarvitse
Suomeen palatessa jäädä).
Reissumme on
tarkoitus kulkea lähinnä Espanjassa, mutta varmasti aiomme käydä myös
Andorrassa ja mahdollisesti myös Portugalissa. Kuten yleensä: matkamme koostuu
lähinnä mahtavista luontomestoista, ja tällä kertaa kaupungit voivat jäädä jopa
normaaliakin vähemmälle, jos koronarajoitukset tästä kiristyvät. Tilanne
reissun alkaessa näytti Espanjan kohdalla kuitenkin lupaavalta, sillä
tartuntamäärät olivat olleet laskussa jo viikkoja.
17.8. Tiistai
Vain pari
viikkoa sitten Espanja tiukensi maahantulosääntöjä Suomesta matkustaville ja
tämä tarkoitti meidän kohdalla sitä, että emme pääse maahan ilman negatiivista
koronatestitulosta. Tästä syystä Jyväskylästä piti lähteä matkustamaan jo klo.
10:15, jotta kerkeäisimme ottamaan Finnairin tarjoamat halvemmat testit ennen
lentoon lähtöä. (Suomessahan kiskotaan testeistä törkeää 200 euron hintalappua,
joten Finnairin 65 euron testi oli suorastaan halpa.) Vähän pitkäksi aika kävi
totaaliremontin myllerryksessä olevassa Helsinki-Vantaan kentällä, kun koneemme
kohti Barcelonaa lähti vasta 20:30.
Barcelonaan
saavuimme 23:15. Olimme varanneet meille hostellin lentokentän läheltä, jonne
matkustimme majapaikan tarjoamalla kyydillä. Vuokra-autollahan me tulemme
täällä liikkumaan, mutta vuokraamo lentokentällä oli mennyt jo kiinni klo.
22:00, joten jouduimme täten tyytymään muiden kyyteihin.
18.8.
Keskiviikko
Saimme auton
käyttöön 12 maissa, ja ennen kuin pääsimme kunnolla reissusta nauttimaan, oli
vielä hoidettava muutamia asioita. Hurautimme ensiksi läheiseen
kauppakeskukseen, josta nappasimme mukaan muutamia puutuvia retkeilyvarusteita
sekä rutkasti muonaa supermarketista. Kun auto oli pakattu ja lähdimme oikeasti
nauttimaan reissusta, oli fiiliksemme taivaissa!
Ensimmäinen
varsinainen kohteemme sijaitsi Barcelonasta pohjoiseen reilun sadan kilometrin
ajomatkan päässä. Matka meni nopsaan intomme vuoksi. Olimme täten saapuneet:
Susqueda Reservoiriin (= vuorien ympäröimä tekojärvi). Olimme aika puutuneita
matkustamisista, joten loppu päivän kävimme vain vähän käppäilemässä
pystysuorien kallioiden päällä, josta näkymät tekojärvelle olivat täyttä
timanttia.
|
Susqueda Reservoir. |
Pikku
käppäilyjen jälkeen olimme aika poikki, mutta päätimme vielä jaksaa pakata
repun täyteen illallistarvikkeita ja suuntasimme lyhyen matkan päähän
kokkailemaan ja nauttimaan ilta-auringosta. Kun mahamme olivat täytettyjä, emme
jaksaneet enää lähteä etsimään telttapaikkaa, vaan jäimme vain autoon nukkumaan.
|
Alkumaljoina espanjalaista La Rioja alueen viiniä. :P |
|
Kelpaa kokkailla näissä puitteissa.
|
19.8. Torstai
Valehtelisimme
jos väittäisimme nukkuneemme hyvin. Jenni nukkui vähän paremmin, mutta Joppe
vain noin 30 minuutin pätkiä. Kaikki on kuitenkin hyvin niin kauan kuin
samanlaisen yön jälkeen ei ole edessä työpäivää. Ajelimme ensiksi kiemuraisia pikkuteitä
reilun 20 kilometrin verran padolle, joka on syyllinen tämän upean tekojärven
syntyyn. Padon vieressä olevilla portailla oli mukava kokkailla aamupalaksi
jykevät kanamunaleivät, tietysti Serranon-kinkun kera. :P
|
Aamupalan jälkeen käppäilimme vähän portaita ylöspäin katsomaan patoa korkeammalta. |
|
30 astetta ja aurinko, kyllä kelpaa. |
Seuraavaksi ajoimme
patoa pitkin järven pohjoiselle rannalle, ja lähdimme tekemään noin 8
kilometrin vaellusta: Puig De Forca -vuoren (740 metriä) huipulle. Polku ylös
ei ollut erityisen hyvässä kunnossa, sillä piikkipensaat vähän raastoivat ihojamme,
mutta huippu saavutettiin silti noin tunnissa. Näkymät olivat samantyyliset
kuin eilisetkin näkymät, mutta aavistuksen paremmat.
|
Puig De Forcan huipulla! |
Takaisin autolle kuljimme eri reittejä pitkin. Nämä polut olivat paremmassa kunnossa, mutta matka oli lähes 3 kertaa pitempi. Hyvä reissu kaikesta huolimatta, ainoa miinus vain, että Jennin ennalta vaivaamat polvet hieman vihoittelivat vuorelta alas tultaessa.
|
Takaisintulomatkalla oli myös hienoa maisemaa. |
|
Yleensä kotkia näkee todella harvoin, mutta nyt näimme jo useamman eilen ja tänään. |
Melkein saman
tien takaisin autolle saavuttuamme alkoi sataa. Nälkä oli kuitenkin kova, joten
Joppe meni yksin parkkipaikan läheisille piknik pöydille kokkailemaan sateeseen.
Kyl tuli hyvät (suorastaan gourmet) makaroni tonnikalat väännettyä! Evästyksien
jälkeen ajelimme jälleen 20 kilometrin verran pikkuteitä pitkin järven
pohjoisrannan vuorien päälle, jolloin kello alkoikin olemaan jo niin paljon,
että oli aika alkaa etsiä telttayöpymispaikkaa. Järven pohjoispuoli oli
luonnonsuojelualuetta ja täten telttaileminen oli kiellettyä. Joppe käytti
kuitenkin sissitiedustelijan taitojaan, ja etsi meille hyvän telttapaikan
pusikoiden takaa ja vieläpä loistavilla näköaloilla.
|
Viehettävä pikkukylä Rupit. |
|
Illallista jälleen mahtavassa paikassa. |
|
Tällaisella kaaralla täällä kurvaillaan. |
20.8. Perjantai
Ei voi yöunia
taaskaan kehua. Tällä kertaa me molemmat nukuimme huonosti. Eiköhän se tästä
reissun edetessä lähde rullaamaan. Heti aamusta nälkä ei ollut vielä kova, joten päätimme lähteä ajamaan kohti Andorraa ja
kokkailla matkan varrella jossain vaiheessa. Löysimmekin ihan kivan
nurmikkoalueen valtatien vierestä, jossa kokkailimme herkullisen aamupalan kuin
hipit konsanaan.
|
On sitä huonommissakin paikoissa tullut telttailtua. |
|
Hippi ruokailut. |
Andorran
rajalle oli aivan hillittömät ruuhkat eivätkä ne helpottaneet edes
rajanylityksen jälkeenkään. Tämän lisäksi meille tuli 200 euroa sakkoa, kun
emme olleet kysyneet lupaa autovuokraamolta Andorraan tuloon. He saivat asian
tietoon saman tien kun ylitimme rajan, sillä jokaisesta rajan ylittävästä
autosta otettiin kuva ja tieto meni salamana vuokraamolle. >:/ No can do.
Asia on vain unohdettava ja jatkettava reissua.
Andorrassa
saavuimme majatalolle hienon pikkukylän: Ordinon läheisyyteen, ja menimme
oikein ravintolaan syömään lounasta. Siellä totesimme espanjaisten olevan hyvin
röyhkeitä, kun he häikäilemättömästi etuilivat ravintolan pöydän odotus
jonossa, vaikka tiesivät meidän saapuneen ennen heitä. Täytyypä jättää normaali
kohteliaisuutemme vähän vähemmälle tällä reissulla, ja alkaa pitämään kunnolla puoliamme.
Ruoka oli onneksi hyvää! Majatalolla 3 päivän suihkutauon jälkeen peseytyminen
tuntui: no voit varmaan kuvitella miltä se tuntuu. :D
|
Majapaikkamme Andorrassa ei ollut mikään luksus, mutta näköalat olivat mitä parhaimmat. |
Illalla majatalomme työntekijä suositteli meille kilometrin
päässä olevaa pizzeriaa, jonne päätimmekin lähteä nauttimaan illallista. Ruoka
siellä oli tosi hyvää, vaikkakin majatalon työntekijä hieman ravintolan
hintatasoa kaunistelikin.
|
Ordinon katuja. |
|
Nacho lautanen ja pizza tulossa. |
|
Uutta ja jännää blogissa. Tämä kartta päivittyy sitä mukaa kun reissumme etenee. Ajamamme reitti kulkee kartalla punaisella, ja paikat joissa olemme käyneet ovat merkattu/kirjoitettu mustalla. (Huom! Karttaa joutuu vähän zoomailemaan siihen kolkkaan jossa kuljemme, jotta paikat näkee paremmin.) |
21.8. Lauantai
Tänään oli aika aloittaa reissun ensimmäinen varsinainen
vaellus. Kohteenamme oli Andorran luoteisnurkassa sijaitseva: Comapedrosa
Nature Park (= eli vuoristoinen luonnonpuisto.) Ennen vaellukselle lähtöä
edessämme oli ikävä kamojen ”välppäys”, johon kului aikaa lähemmäs 2 tuntia.
Vihdoin 12 pintaan lähdimme autolla majatalon pihasta kohti puistoa. Andorra
kun on niin pieni maa, niin välimatkatkaan eivät selkää rasita, sillä puistoon
oli vain 11 kilometrin ajomatka.
Vaellus lähti liikkeelle jyrkällä nousulla, erittäin
ruuhkaiselta parkkialueelta (korkeus: 1,930 metriä). Matkaa ensimmäiselle
etapille tuli 2,4 kilometriä, jonka aikana otimme 330 metriä lisää korkeutta.
Olimme täten saapuneet hienon vuorien ympäröimän järven (= Estany Primer 2,260
metriä) rantaan. Järven ympärillä oli tuhottomasti ihmisiä mikä tietysti
haittasi tunnelmaa, mutta tiedossamme oli, että vietämme tällä vaelluksella 2
yötä, joten illan suussa ihmisiä ei varmasti näy enää ollenkaan. Järveltä oli
vain 650 metrin matka seuraavalle järvelle (= Estany del Mig 2,300 metriä),
jossa keittelimme lounaaksi riisiä ja tonnikalaa.
|
Ja homma lähti liikkeelle. Kuvan oikeassa alalaidassa näkyy valtava parkkipaikka täynnä autoja. |
|
Ensimmäinen järvistä. |
|
Tämän järven rannalla keiteltiin ruoat. |
Ruoan jälkeen matka jatkui vielä kolmannen järven ohi,
jolloin saavuimme Llacuna Superiorin (= pieni lampi, 2,440 metriä) rantaan.
Siinä vaiheessa kello alkoi olla jo sen verran paljon, että saimme alkaa
nauttia vain luonnon rauhasta, kun kaikki muut ihmiset palasivat takaisin
autoillensa.
|
Laguunin vierestä. |
Jälleen edessämme oli todella jyrkkä nousu
vuoristoharjanteen päälle (2,570 metriä), jossa kulkee myös Andorran sekä
Ranskan raja. Näkymät harjanteen päältä olivat tämän vaelluksen parhaimmat ja
jäimmekin niitä fiilistelemään toviksi, jos toiseksikin.
|
Harjanteen päällä, maiden rajalla. Kuvassa Andorran puoli. |
|
Tässä taas Ranskan puoli. |
Päivän viimeiseksi käppäilyksi jäi harjanteen päältä
laskeutuminen Ranskan puolelle: Étangs de l’Albeille (2,460 metriä) -järvelle.
Sen rantaan oli suorastaan houkuttelevaa pystyttää teltta. Meille jäi mukavasti
vielä pari tuntia aikaa nauttia luonnon rauhasta ennen pimeän tuloa.
|
Siellä meidän nukkumapaikka häämöttää. |
|
Ei näytä ehkä niin hyvältä, mutta sitä se kyllä oli. :P |
22.8. Sunnuntai
Eipä voi taaskaan yöunia kehuskella, vaikka telttapaikkakin
oli aika hyvä. Noin klo. 3:00 ja 7:00 välillä tuli nukuttua kohtuu hyvin,
muuten yö oli jatkuvaa heräilyä. Aamun otimme oikein rennosti kokkailemalla
sekä tietysti syömällä maittavan aamupalan, johon kulutimme mukavat 2 tuntia.
|
Aamu valkeni. |
|
Aika mukava paikka viettää yö. |
Matka jatkui 2,1 kilometrin verran edelleen Ranskan puolella.
Vaelluspolut olivat huonommassa kunnossa Ranskan puolella kuin Andorran, ja
täten vauhtimmekin hidastui. Reilu kahden kilometrin matkaan meillä kului noin
1,5 tuntia. Toki matkan aikana tuli ensin laskeuduttua 150 korkeusmetrin verran
ja sen jälkeen nousimme saman verran myös ylös.
|
Matkan varrelta. |
|
Järviä Pyreneereillä riittää. |
|
Huonommat vaelluspolut Ranskan puolella. |
Olimme saapuneet lähes sydämen muotoisen järven (= Étang
Fourcat, 2,400 metriä) rantaan. Siellä makaroni/tonnikala -setit upposivat
meille kuin Haapasalon Hatsapurit Jyskän K-Marketilla.
|
Saavuimme sydämenmuotoiselle järvelle. (Muoto näkyy vasta myöhemmin korkeammalta.) |
|
"Miksi ruoka ole jo valmista!?!" |
Ruoka antoi meille selvästi energiaa, sillä matka aterian
jälkeen jatkui huomattavasti jouhevammin mitä tänään tähän asti. Seuraava 2,3
kilometriä taittui reilussa tunnissa, vaikka matkan aikana tuli laskua melkein
200 korkeusmetriä sekä toiset 200 nousua. Olimme täten saapuneet jälleen
vuoristoharjanteen päälle Andorran vastaiselle rajalle (2,680 metriä). Siinä
kohtaa Jenni jäi vähäksi aikaa nauttimaan näköaloista, ja samalla Joppe juoksi
2,878 metriä korkean Tristaina -vuoren huipulle.
|
Joppe on selvästi täynnä energiaa! |
|
Tristaina vuoren huipulta. Siinä näkyy järven sydämen muoto. |
Kun Joppe palasi takaisin, aloitimme koko vaelluksen
hienoimman osuuden. Matkamme jatkui maiden rajaa sekä vuoristoharjannetta
pitkin järvelle (jolla ei ollut nimeä :D), se sijaitsi Ranskan puolella. Matka
oli vain reilut 2 kilometriä pitkä, mutta sen aikana valloitimme 3 vuorta, ja korkeusmetrejä
kertyi ylös sekä alas useita satoja. Hienoimmat näkymät matkan aikana saimme
kokea: Pic de l’Étang Fourcat (= 2,859 metriä) -vuoren päältä, josta näkymät
sekä Ranskan, että Andorran puolelle olivat todella hyvät. Muutenkin matka
vuoristoharjannetta pitkin oli parasta vaellusta, sillä saimme käyttää
etenemiseen kaikkia neljää raajaamme.
|
Hauskin ja siistein osuus vaelluksesta alkoi. |
|
Vuoristoharjanteen korkein kohta. Kuvassa oikealla oleva järvi toimi meidän toisen vaellusyön nukkumispaikkana. |
Jos matka järvelle (jolla ei ollut nimeä) oli hieno, niin
telttapaikkamme järven läheisyydessä oli myös vertaansa vailla. Saimme
kokkailla sekä syödä illallisemme näteissä vuoristomaisemissa!
|
Pikku pesut maistuivat hikisen urakan jälkeen. Kylmää oli kyllä, hyrr! |
|
Ruoan laittoa pesun jälkeen. |
|
Hammaspesulla saimme ihastella tällaista näkymää. |
|
Telttapaikka jälleen ihan ok. |
23.8. Maanantai
Telttapaikkamme oli tasainen, ja ruoho teltan alla toimi
lähes joustinpatjan tavoin, niin tällä kertaa untakin tuli yhteensä jopa 8
tunnin ajan. Paitsi tällä kertaa Jenni (joka muina öinä on nukkunut Joppea
paremmin) heräsi yöllä kylmyyteen, eikä täten nukkunut klo. kolmen jälkeen enää
juurikaan (samaan aikaan Joppe nukkui tyytyväisenä vain boxerit jalassa
vieressä. :D)
Nautimme jälleen aamupalan rauhassa ja lähdimme suorittamaan
viimeisen, vain reilu kilometrin vaelluksen vuoristoharjanteen päälle. Sieltä
nappasimme laiskoina kondolihissin takaisin autolle. Se oli kyllä hyvä idea,
sillä saimme hyvin säästettyä polviamme. Kyllä, kuulit oikein; myös Jopen vasen
polvi alkoi kipeytyä vaelluksen loppupäässä. Todella hieno reissu! Kyllä
tällaiset useamman yön yli kestävät vaellusreissut ovat parhaita, silloin
pääsee kunnolla nauttimaan luonnon rauhasta.
|
Aamupalalla. |
|
Viimeinen käppäily kondolihisseille. |
|
Andorran hyppykuva. Espanjan kuvaa odotellessa. |
|
Nämä jalat säästyivät alas menon rasitukselta. |
Vaellus on aina mahtavaa, mutta myös pääseminen takaisin
sivistyksen pariin tuntuu aina todella hyvältä. Hyvät ravintola-ateriat
maistuvat erityisen hyvältä, säilyketonnikala painotteisten retkimuonien
jälkeen. Ravintolan jälkeen ajoimme Andorran pääkaupunkiin: Andorra La Vellaan,
ja siellä kirjauduimme halpaan hotelliin, vähän keskustan ulkopuolelle.
Meitä ei välttämättä olisi edes tehnyt mieli enää lähteä
kaupungille, mutta tarvitsimme vähän muonaa sekä lisää butaani -kaasua
retkikeittimeemme, joten lähdimme vähän kiertelemään kaupungin katuja. Pääkaupunki
muiden kylien (joita olemme nähneet Andorrassa) tapaan koostui kivisistä
rakennuksista, mutta myös modernimpaakin settiä täältä löytyi. Meitä yllätti
väen paljous kaupungin pitkällä kävelykadulla. Mieleen tuli aivan Shanghain
kadut, jotka ovat lähes aina täpötäynnä ihmisiä.
|
Andorra La Vella. |
|
Porukkaa riittää. |
|
Vanhaakaupunkia. Pääkaupunki oli yksi siisteimmistä kaupungeista, jossa olemme käyneet. Kaikki kadut, rakennukset ja tienvarsikukat olivat viimeisen päälle. |
24.8. Tiistai
Aamulla tuntui, että olisimme vielä vähän levon tarpeessa,
ja täten päätimme varata majatalon myös täksikin yöksi. Varasimme sen Vielhan
-kaupungista, noin 150 kilometrin ajomatkan päästä Andorra La Vellasta.
Viimeiset fiilingit Andorrasta koimme 1,550 metrin korkeudesta, johon ajelimme
kokkailemaan aamupalaa. Aamupalaa syödessä makustelimme ajatuksella, että
seuraavan noin 7 viikon ajan näistä upeista aamupalapaikoista tulee meille vain
arkipäivää.
|
Aamupalapaikka. |
|
Andorran meiningit.
|
Matka Vielhaan meni mukavasti Pyreneerien mutkikkailla
teillä. Lähes koko matkan ajan keli oli oikein nätti, mutta juuri ennen perille
saapumista ympärillemme kertyi pilviä ja hienot maisemat osittain peittyivät.
Ajattelimme muutenkin ottaa päivän lepäilyn kannalta, mutta nyt pilvien vuoksi
se ei edes tuntunut enää ”rikokselta”. :D Loppupäivä kului hyvien ruokien sekä
blogin kirjoituksen parissa.
|
Gourmet ruokaa: Naudan punaviinilehtipihviä koiran juomakupista. ':P |
|
Päivitystä karttaan. |
25.8. Keskiviikko
Vähän oli sadetta luvattu täksi päiväksi, joten siinä oli
hyvä syy ottaa vielä tämä päivä levon kannalta. Kokkailtiin aamupala kätevästi
majatalon parkkipaikalla automme takana, ja syötiin sitä rauhassa ihan
majatalon check out:n asti. Aamupäivällä keli oli sade-ennusteista huolimatta
nätti ja käytimme sääikkunan hyödyksi kiertelemällä Vielhan katuja. Kiviset
rakennukset eivät olleet vain Andorran juttu, vaan samantyylinen arkkitehtuuri
näyttäisi olevan myös muualla Pyreneereillä. Vielha oli kiva ja nätti
pikkukaupunki, täynnä hyvännäköisiä ruokapaikkoja, ja tietysti upeat vuoret
kaupungin ympärillä kruunasivat koko homman. Tänne olisi kiva tulla tekemään
vaikka parin viikon urheilureissu, joka koostuisi mäkijuoksuista, kiipeilystä
sekä maastopyöräilystä.
|
Vielhan meininkejä. |
Vielhasta matka jatkui etelään sadan kilometrin verran:
Caldes de Boi:n -laaksoon. Matkalla säätiedotukset lunastivat lupauksensa, ja
vettä alkoi sataa. Alkuperäinen suunnitelmamme oli kävellä lyhyen matkaa:
Aiguestortes National Park:n (= kansallispuisto) ja pystyttää teltta sinne. Nyt
kuitenkin sateen vuoksi homma ei niinkään napannut meitä, joten vaihtoehtoinen
suunnitelma oli ajaa läheiselle leirintäalueelle ja pystyttää teltta sinne.
Vähän kirpaisee maksaa omassa teltassa nukkumisesta, mutta saapahan rahalle
vastinetta ainakin lämpimän suihkun sekä vessojen verran.
|
Silloin tällöin myös ravintola-ateria maittaa. |
Ihan mukava ilta meillä leirintäalueella olikin, heti sen
jälkeen kun sade loppui. Kokkailimme rauhassa ruokaa, joimme viiniä sekä
käppäilimme vähän ympäristön pikkukyliä, joiden keskeltä saimme ihailla
mahtavia vuoristonäköaloja.
|
Iltakäppäilyllä. |
26.8. Torstai
Aamu lähti takkuisesti liikkeelle, kun Jenni tajusi olevansa
kipeä. Ilmeisesti jonkinlainen vatsatauti, sillä heti aamusta huono ja voimaton
olo sekä huimausta. Päivän keli olisi ollut mitä mainioin aloittaa parin
yön vaellus Aiguestortesin luonnonpuistossa, mutta nyt se jäi väliin.
Kurvailimme kuitenkin puiston parkkipaikalle ja Joppe lähti yksinään heittämään
reilun kolmen tunnin pikakävely vaelluksen puistoon.
|
Ihana keli. <3 |
Alkumatka puistoon oli tylsähköä, sillä ensimmäiset 3,5
kilometriä kulki tietä pitkin ylämäkeen. Kun tie loppui, edessä häämötti
valtava: Presa de Cavallers -pato. Padon päälle pääsi kiipeämällä jyrkän
ylämäen, jonka jälkeen tulosuunnassa näkyi hienot näkymät ja toisessa sunnassa
tekojärvi.
|
Houkuttais lähetä nousemaan tuonne ylös. |
|
Betoni muuri. |
Järven vierustassa meni vaelluspolku, jota oli hyvä jatkaa
eteenpäin. Järven vieressä matka jatkui tasaisehkoa polkua pitkin 1,5
kilometrin verran, sen jälkeen edessä oli jälleen nousua. Joppe nousi vielä
pari sataa korkeusmetriä ylös, kunnes oli aika kääntyä takaisin toipilaan
luokse. Näkymät kääntymispaikalta järven suuntaan olivat todella hyvät, mutta
vasta niiltä paikkeilta olisi alkanut todellinen luontoelämys. Nimittäin siitä
kohtaa olisi voinut lähteä nousemaan todella jyrkkää mäkeä ylös vuorijonon
päälle, tai jatkaa eteenpäin, jolloin olisi saapunut hienoille
vuoristojärville. Kiva pikku 12 kilometrin lenkki (edes takas) se kuitenkin
oli, jonka aikana Jennikin sai levätä paikallaan olevassa autossa.
|
Tekojärvi. Hukkuneita puita kurkistaa järvestä. |
|
Kääntymispaikan näkymät. |
Jopen palatessa takaisin autolle, ei Jennin olo ollut vielä
kohentunut. Alkuperäinen suunnitelmamme oli ajaa etelään: Mont Rebei -nimiselle
kanjonille, ja yöpyä siellä pari yötä teltassa. Jennin mahataudin vuoksi
muutimme kuitenkin suunnitelmia. Varasimme kanjonin läheltä: Balaguerin
-kaupungista hotellin ja ei kuin sinne lepäilemään.
|
Matkan varrelta. |
Illan suussa Joppe kerkesi vielä tutkimaan Balaguerin
katuja. Ihan katsomisen arvoinen kaupunki se olikin. Hienoin juttu oli joki,
joka virtaa kaupungin läpi, ja sen rannalla kohoavat kirjavasti maalatut talot.
Kaupunkista pisti silmään myös köyhemmän näköiset naapurustot, ja kaduilla
liikkui selvästi enemmän mustaa väestöä, kuin muualla Kataloniassa on näkynyt.
|
Balaguerin värikkäät rakennukset. |
|
Vanhankaupungin pääaukio. |
|
Vielä nousu kaupungin kirkon juurelle. |
27.8. Perjantai
Valitettavasti Jenni oli vielä kipeä, joten solo-reissut
jatkuvat toistaiseksi. Joppe lähti toteuttamaan meidän yhteistä seuraavaa
suunnitelmaa ajamalla: Mont-Rebeille (= vedentäyteinen kanjoni). Joppe ajoi
kanjonin läntiselle puolelle, joka on edelleen Kataloniaa, kun taas kanjonin
itäinen puoli on Aragónian -maakuntaa.
Ensimmäiset tuntemukset kanjonilta olivat suunnaton helle.
Päivän lämpötila huiteli 36 asteen tiennoilla ja kanjonin pohjalla lämpötila
ainoastaan kasvoi. Ensimmäinen etappi oli kuitenkin helppo; oli käveltävä vain
550 metriä, jonka aikana nousua tuli parikymmentä metriä. Vaikka matka oli
lyhyt, niin se ei tarkoita, että näkymät olisivat olleet huonot. Pienen
kalliolle rakennetun kirkon (= Mare de Pertusa) vierestä kanjoni, ja sen takana
nousevat kalliot olivat silmiä hivelevä näky.
|
Mont-Rebei. Kuvan keskellä näkyy Mare de Pertusa -kirkko. |
|
500 metriä vasta takana ja paita lähes läpimärkä hiestä. |
Helpon ”alkulämmittelyn” jälkeen alkoi sitten vähän
hankalammat osuudet. Joppe lähti painamaan kanjonilta poispäin, samalla ottaen
lisää korkeutta ja tavoitteena oli nousta yli kilometrin korkeuteen
ihastelemaan kanjonia. Reitti oli pitkä ja rankka, mutta pahinta oli lähes
umpeen kasvanut polku ja osa kasveista oli piikkisiä. Siinä vaiheessa olisi
ehkä kannattanut jo kääntyä takaisin ja etsiä parempi reitti, mutta reitin varrella
oli ”via ferratta” (= pystysuoriin kallio-osuuksiin kiinnitettyjä aputikkaita
sekä vaijeri, johon saa itsensä kiinni kiipeilyvaljailla) osuuksia, jotka
houkuttelivat Joppea liikaa. Ainoa ongelma oli vain se, että Jopella ei ollut
valjaita mukana koko reissulla, joten via ferrata -osuudet olivat vedettävä
”free solona” (= ilman varmistusta). Matkan varrella olikin muutama aika maukas
via ferrata -osuus, jotka olivat juuri sopivan hurjia, että uskalsi vetää ilman
varmistusta.
|
Vähän esimerkkiä via ferrata kahvoista. |
|
Tässä kohtaa polku oli erinomainen, ainakin verrattuna huonoimpiin kohtiin. |
Via ferrata -osuuden jälkeen oli edessä vielä jyrkkä nousu
reilu kilometrin korkuisille kallioille. Myös tämä osuus sisälsi umpeen
kasvanutta polkua, joka oli hyvin turhauttavaa. Kun viimein määränpää koitti,
niin näköalat eivät olleet edes kovin kummoiset. Parempia näkymiä näki matkan
varrelta sekä alkumatkan kirkolta. Via ferrata oli kuitenkin sen verran
siistiä, että siitä jäi älytön palo tehdä sitä lisää, mutta seuraavaksi
valjaiden kera, jotta voi mennä vielä paljon hurjemmille reiteille. Kalliolta
pääsi onneksi takaisin alas kiertämällä noin 6 kilometrin lenkin, hyvin
huollettuja polkuja pitkin. Rankka oli reissu, paljon rankempi mitä odottama
oli. Vain noin 10 kilometrin matkaan meni melkein 7 tuntia. ’:)
|
Kallioiden päältä. |
|
Ihan kivat näkymät, mutta eivät kyllä puskarämpimisten arvoiset. |
|
Kana ja spagetti maistuivat! :P |
Kun Joppe palasi takaisin Jennin luokse, niin oli Jenni olo
onneksi jo vähän kohentunut, sillä ruokahalu oli palannut. :D
28.8. Lauantai
Aamulla Jennin olo oli kohentunut siihen pisteeseen, että
pystyimme jatkamaan reissua yhteisvoimin. 😊 Ei kun vaan takaisin Mont-Rebeille, mutta
tällä kertaa noin 10 kilometriä pohjoisemmaksi, mihin Joppe eilen meni, pysyimme
kuitenkin edelleen Katalonian puolella. Lähdimme vaeltamaan alueen suosituinta reittiä pitkin, joka
kulkee kanjonin pystysuoriin seinämiin kaiverretuissa väylissä. Vaikka oli
edelleen lomasesonkiaika ja vieläpä lauantai, niin silti porukkaa reitillä
kulki yllättävän vähän. Enemmän porukkaa souteli kanjonin pohjalla virtaavassa
joessa.
|
Tästä se lähti. |
|
Siellä näkyy kun kanjoni lähtee kapenemaan. |
|
Muutama venekin näkyy vedessä. |
Reitti oli kyllä vertaansa vailla. Turkoosina kimmeltävä
vesi kanjonin pohjalla oli todella houkutteleva näky, jonka lisäksi kirjavat, noin
700 metrin pystysuorat kalliot tekivät paikasta ylvään. Kesken matkan oli myös
mahdollisuus pulahtaa kanjonin pohjalla olevaan jokeen, joka noin 30 asteen
helteessä ei tuntunut ollenkaan pahalta.
|
Harva turisti tulee Espanjaan ja käy uimassa ensimmäisen kerran vasta 1,5 viikon reissaamisen jälkeen. |
|
Näkymät uimapaikalta. |
Uimisten jälkeen nousimme vielä 675 metriä korkean kallion
päälle (noin 200 metriä joen yläpuolella), josta näkymät olivat tähänastisista
parhaat. Kallion päälle matkaa oli kertynyt yhteensä 6 kilometriä ja tovin
näkymistä ihastelun jälkeen marssimme samat 6 kilometriä takaisin autolle.
|
Joppe tuulettelee hyviä näkymiä. |
|
Ilta-aurinko paisteli kun lähestyimme parkkipaikkaa. |
Takaisin autolla kello lähenteli jo ilta yhdeksää ja pimeä
alkoi laskeutua. Tarkoituksemme oli ajaa vielä 1,550 metriä korkeiden
kallioiden päälle, ja etsiä sieltä telttapaikkaa. Ajoimme kyllä kallioiden
päälle, mutta ei jaksettu pimeässä enää etsiä teltalle sopivaa paikkaa, joten
nukuimme yön autossa.
Ennen nukkumaanmenoa näimme kallioiden päällä pari
astronomia ison kaukoputken kanssa. Joppe innokkaana (ilman paitaa :D) meni
juttelemaan heidän kanssaan. Avaruudesta (aihe joka kiinnostaa Joppea)
jutteleminen astronomien kanssa oli jo pelkästään mukavaa, mutta samalla Joppe
toivoi, että tyypit olisivat kysyneet: haluammeko katsoa kaukoputkella tähtiä?
Valitettavasti he eivät koskaan sitä ehdottaneet, ja juttutuokio jäi vain
mielenkiintoiseen rupatteluun. Btw. tähtitaivas oli todella upea ja varmaan
tästä syystä astronomitkin olivat paikalla siitä tiirailemassa.
29.8. Sunnuntai
Yö autossa menin ihan okei; me molemmat nukuimme about 5-6
tuntia. Tänään vuorossa oli helpohko 12 kilometrin vaellus suoraan nukkumispaikaltamme
kohti eilistä vaellusmestaa, mutta tällä kertaa vain 700 metristen (kanjonin
pohjasta laskettuna) pystysuorien kallioiden päälle.
|
Ihana aamu. Näimme itsekin nämä näkymät nyt ensimmäistä kertaa, sillä illalla tänne noustuamme oli jo pilkkopimeää. |
Koko matkan ajan reitti kulki korkealla kallioiden päällä,
kuitenkin hieman laskeutuen määränpäätä kohti mentäessä. Ensimmäinen hienompi
näköalapaikka oli: ”La Corona” -vuorenhuippu (1,566 metriä). Näkymä sieltä
olivat hyvät, mutta kanjonin pohjalle virtaava joki ei sieltä vielä näkynyt.
|
Tällaisia kallionreunamia pitkin käppäilimme koko päivän. |
|
Ei ollut La Coronasta meille vastusta. Nyt voimme tuikata maskit tuleen, niitä ei enää tarvita. De nada! |
La Coronalta jatkettiin matkaa noin 3 kilometriä, ja olimme
jo hyvin lähellä eilisiä pystysuoria kallioita, siinä vaiheessa korkeutta oli
1,350 metriä. Tästä kohti joki jo näkyi ja se olikin upea ilmestys näiltä
metrimääriltä. Keittelimme siinä vaiheessa lounaan ja samalla saimme seurata
lukuisia kotkia, jotka liitelivät ohitsemme hyödyntäen kallioiden synnyttämiä
nousevia ilmavirtauksia.
|
Lounaspaikan näkymät. |
Lounaspaikalta oli vielä parin kilometrin verran
määränpäähän. Nyt olimme vihdoin saapuneet moneen kertaan mainittujen
pystysuorien kallioiden päälle. Näkymät niiden päältä olivat samantyyppiset kuin
lounaspaikalta, mutta sieltä jokea näki laajemmin.
|
Pystysuorien kallioiden päältä. |
Enää edessämme oli paluumatka autolle, jonka suoritimme
todella rauhaisaa tahtia. Nautimme vain luonnonrauhasta ja juttelimme mukavia.
Olihan paluumatkaa toki yhteensä 6 kilometriä, mutta ei siihen välttämättä
normaaleissa olosuhteissa olisi mennyt 3,5 tuntia. :D
|
Sieltä saapuu pahamaineinen yksinäinen gringa. Parasta olla varuillaan. |
Autolle saavuttiin tällä kertaa jo hyvissä ajoin ja
kerettiin illalla vielä kokkailla, kirjoitella blogia sekä pystyttää teltta
rauhassa ennen pimeän tuloa.
30.8. maanantai
Telttayön nukuimme ihan mukavasti, paitsi Jennillä oli taas
vähän kylmä. Aamu alkoi pilvisissä meiningeissä ja muutenkin Pyreneereille on
luvattu tälle viikolle epävakaista keliä. Juuri kelien vuoksi päätimme varata
seuraavat, peräti 3 peräkkäistä yötä sisätiloihin. Ensimmäisen yön varasimme
Huescan -kaupunkiin, 130 kilometrin ajomatkan päähän Mont-Rebeiltä.
|
Tällainen telttapaikka tällä kertaa. |
|
Viimeiset tunnelmat Mont-Rebeiltä. |
|
Matkalla Huescaan pysähdyttiin kokkailemaan tämän hienon tekojärven rannalle. |
|
Lihaa pikkukylän lihakauppiaalta sekä couscousia. |
Huescan vanhakaupunki oli ihan kivannäköinen; tyypillinen
eurooppalainen vanhakaupunki. Ainoa outo juttu oli kaupungin lähes kuolleet
kadut. Ihmisiä eikä autoja näkynyt juuri ollenkaan ja lähes kaikki kaupat sekä
ravintolat olivat suljettuja. Kaupungin kiersi siis aika vilkkaasti ja olimme
jo hyvissä ajoin takaisin majatalossamme viettämässä rauhallista iltaa.
|
Huescan tyhjät kadut. |
|
Vanhankaupungin pääaukio ja sekin autio. |
|
Saimme ankaraa palautetta blogiin, että ruoista ja erityisesti pizzasta ei ollut tarpeeksi kuvia. Joppe oli innoissaan tämän kuvan ottamisesta ja Jenni ei niinkään (jos tämä ei siis selvinnyt jo kuvasta). |
31.8. tiistai
Aamulla jatkettiin matkaa kauppojen kautta reilun 30
kilometrin verran: Santa Eulalia de Gállegon -pikkukylään, jossa kirjauduimme
yli 200 vuotta vanhaan majataloon. Sen sisätilat olivat kunnostettu 2000 -luvun
tyyliin, mutta ulkopuolelta se näytti vielä historiallisen puolensa.
Majatalossa saimme käyttöömme oman keittiön sekä parvekkeen ja kauan odotetun
pakastimen (missään aikaisemmassa yöpymispaikassamme ei ole ollut pakastinta,
saati jääkaappia). Olemme halunneet pakastimen siksi, että saisimme ostamamme
kylmäkallet pakkaseen ja laitettua ne, niin ikään ostamamme kylmälaukkurepun
sisälle.
|
Punainen kämppä on meidän 200 -vuotinen vanhus. |
|
Tässä sisätiloja. |
Lomallamme emme ole hirveästi uhranneet aikaa ihan vaan
hengailulle, joten nyt hyvän majatalon turvin uhrasimme loppupäivän juurikin
sille. Lukuun ottamatta pientä käppäilyä pikkukylämme kaduilla.
|
Pikku kylän pääaukio eli: Plaza Mayor. |
|
Näkymää läheiseen: Parque natural de la Sierra y los Cañones de Guara -luonnonpuistoon. Nimihirviöitä nämä espanjalaiset paikat. |
|
Parhaat ruoat tulee itse tehtynä. Näin se vain on! |
1.9. keskiviikko
Aamu starttasi suomalaiselle tuttuun näkyyn: ulkona sataa
vettä, ja oli muutenkin kolea keli. No jos joskus lomalla pitää sataa, niin
tämä oli se hetki, sillä muutenkin meidän oli tarkoitus ottaa rennosti. Olimme
varanneet ajan paikalliselle viinitilalle (= Edra Bodega) klo. 12:30, tilan
kiertelyyn sekä tietysti viinin maisteluun. :P Sadekin onneksi loppui juuri
ennen lähtöä, ja aurinkokin alkoi pilvien välistä kurkistelemaan. Ei niin tuttu
ilmiö suomalaiselle.
Edra Bodega on pienviinitila, joka tuottaa 50-60,000
viinipulloa vuosittain. Esittelyn meille piti todella mukava ja hauska mies,
joka kertoi rentoon tyyliin kaikkea yleistä viinin tekemiseen liittyvästä. Hän
myös kertoi, että vaikka ”isot pelurit” sanovat mitä, niin silti laatuviinin
tekemiseen vaaditaan pientä tuotantomäärää. Maistelimme yhteensä kolmea eri
viiniä; valkoista, rosea sekä punaista. Jopen mielestä kaikki 3 olivat
erinomaisia ja etenkin valkoinen, vaikka se ei normaalisti Joppea niin
miellytä. Mikä hassuinta: Jennin mielestä punainen taas oli parasta, mikä
normaalisti on Jopen lempparia, kun taas valkoinen Jennin.
|
Siinä viini vielä rypälevaiheessa. |
|
Rypälepensaat. |
|
Viinikellari. |
Viinitilalta ajelimme takaisin majataloomme ja kokkailimme
herkulliset hampurilaiset lounaaksi. Tämän jälkeen kävimme vielä ajelemassa:
Mallos Riglos -luonnonsuojelualueella. Siellä kohoaa sedimenttikivestä
koostuvia pylväsmäisiä, yli kilometrin korkeuteen kohoavia kallioita. Paikasta
tuli mieleen kuuluisa USA:ssa sijaitseva: Monument Valley. Kävimme hieman
kävelemässä kallioiden vierellä ja samalla huomasimme sen olevan suosittu
kiipeilymesta. Jopella suorastaan suu vaahtosi katsellessa miten hienoa olisi
lähteä kiipeämään monen sadan metrin kalliota ylös. Lähes mistä tahansa kohtaa
kalliota olisi lähtenyt todella helpon näköistä kiipeilyä, että todennäköisesti
jo Jopen kiipeilytaidoilla olisi päässyt aivan kallioiden päälle asti.
|
Vähän piti tuliaisiakin ostella viinitilalta. Näin pitkällä reissulla tuliaisetkin voidaan hyvin nauttia kätevästi jo reissun päällä |
|
Mallos Riglosin kalliot. |
|
Pakkohan Jopen oli vähän traversea (= sivuttain kiipeämistä) kokeilla kätevästi sandaalit jalassa. |
2.9. Torstai
Päivän ensimmäinen aktiviteetti
oli mennä reilu 20 kilometrin ajomatkan päähän: Castillo de Loarre -linnalle.
Hauska fakta linnasta on se, että sen rakentaminen aloitettiin 1001 vuotta
sitten ja eilisen viini kierroksen pitäjän mukaan; linna on Euroopan parhaiten
säilynyt linna ko. aikakaudelta. Linnasta tuli mieleen Game of Thrones -sarjan
maisemat ja oli yksi hienommista, jossa olemme käyneet. Menee Jopen mielestä
ehkä kakkoseksi linna rankingissa, jossa ykkössijaa pitää nimissään Kyproksen:
Saint Hilarion Castle.
|
Castillo de Loarre. |
|
Linnan sisällä oli erikseen luostari, kirkko ja katedraali. Toivottavasti puolustukseenkin on panostettu. |
|
Olihan siellä muurit sekä tornit siihen tarkoitukseen. |
Linnan jälkeen matka jatkui kohti Pyreneiden
ydintä: Parque nacional de Ordesa y Monte Perdido -luonnonpuistoa. Vaellusta
siis luvassa. Ennen sen alkua jäimme kuitenkin vielä yhdeksi yöksi puiston
lähellä sijaitsevaan: Fiscalin -kylään, jossa kirjauduimme kivaan majataloon.
|
Matkalla Fiscaliin pysähdyimme näin hienoon paikkaan kokkailemaan lounasta. |
|
Fiscalin kylä. |
3.9. Perjantai
Vihdoin kärvistely on ohi ja
pääsimme aloittamaan tositoimet. Huonojen kelien vuoksi jouduimme odottamaan
tätä vaellusta pari päivää enemmän kuin olisimme halunneet, mutta nyt se oli
onneksi edessä. Lähtökohtaisesti odotimme tältä vaellukselta eniten koko
reissulta ja toivoimme, että vaellus tulee jopa ylittämään odotukset.
Suunnitelmamme oli painella puistossa seuraavat 4 päivää ja 3 yötä.
Aamulla herätessämme kahdeksan
maissa keli oli puolipilvinen ja vuoret näyttivät todella maukkailta. Aamupalan
jälkeen lähes murruimme, kun näimme sateen putoavan taivaalta ja tummien
pilvien peittävän ihanat vuorien huiput. Säätiedotukset lupailivat, että sade
loppuisi klo. 13-15 välillä. Toivoimme tietenkin, että sade loppuisi lähempänä
klo. 13. Lähdimme ajamaan vaelluksen aloituspaikkaa kohti klo. 11:30. Sade
tuntui jatkuvan voimakkaana vielä klo. 12, joten menimme kahvilaan odottamaan
sen loppua.
|
Aamupalan kokkailua kätevästi huoneemme ikkunalaudalla. #Pummielämää :D |
|
Kahvia sademasennukseen. Ei auttanut. |
Onneksi sade hellitti tihkuksi
klo. 13, jolloin kokkailimme vielä lounaan retkikeittimellämme ja lähdimme
matkaan. Reittimme ei turhia lämmittelyjä kysynyt, vaan edessämme oli heti
todella jyrkkä; 7 kilometrin nousu, jonka aikana otimme korkeutta 1,100
vertikaalimetriä. Erityisen tuskaista ja suorastaan ärsyttävää matkasta teki
sateenjälkeinen kuumankostea ilma sekä pienet kärpäset, jotka ilmeisesti
tykkäsivät hikisistä vartaloistamme ja niitä pörräsi korvakäytävissämme asti
koko matkan ajan.
|
Vihdoin sade hellitti. |
|
Maisemaa matkan varrelta. |
Vihdoin, neljän (KIRJAIMELLISESTI)
hikoiluttavan tunnin jälkeen saavuimme aika lailla tasan 2,000 metrin
korkeuteen. Olimme täten saapuneet paikkaan, josta tämä luonnonpuisto on
tunnettu. Edessämme näkyi 500 metrin pudotus kanjoniin, ja sen takan yli 2,500
metriin nousevat, todella näyttävät kalliot. Siinä paikalla kelpasi kokkailla
riisiä ja chorizo -makkaraa, samalla tietysti näkymiä ihastellen. Kävelimme
kokkailupaikalta vielä kilometrin verran kanjonia myöten, laitoimme teltan
pystyyn ja aloimme nukkua.
|
Saavuimme huipulle. |
|
Maukasta! |
|
Kanjoni. |
|
Tällä kertaa tällainen telttapaikka. |
|
Sateessa oli se hyvä puoli, että maisema oli erityisen kuvankaunis. |
|
Maisemaa toiseen jälkeen. |
4.9. Lauantai
Ihan kelvosti nukutun yön jälkeen
kömmimme teltasta ulos pilviseen maisemaan. Säätiedotus lupasi aamupäivälle pilvistä,
mutta iltapäivälle sekä illalla pilvetöntä taivasta. Telttapaikalta matka
jatkui seuraavat 8 kilometriä hiekkatietä pitkin, joka kulki lähellä kanjonin
reunaa, mutta näkymiä ei kuitenkaan tieltä pystynyt näkemään. Kanjonin reunalla
olisi mennyt myös polku, mutta kun pilvet peittivät näkymät lähes täysin, niin
päätimme valita helpomman reitin, joka oli siis kulkea tietä pitkin.
|
Tietä pitkin käppäilyä aamutuimaan. |
8 kilometrin jälkeen nousimme
kanjonin reunalla kulkevalle polulle ja jatkoimme sitä myöten seuraavat 7
kilometriä. Samalla kelikin alkoi hieman kirkastua ja näkymät polulta olivat
hienot.
|
Mahtavaa olla taas kanjonin reunalla. |
|
Tässä panoraamassa näkyy hyvin kanjoni kokonaisuudessaan. |
|
Paljon käppäilyä kuten kuvista selviää. XD |
Polku päättyi vuoristomajalle,
jossa pystyi yöpymään sisätiloissa (jos on varannut huoneet tuntuvasti
etukäteen) ja tilaamaan ruokia sekä juomia. Teltassa yöpyminen vuoristomajan
tontilla oli sallittua ja päätimmekin jäädä täksi yöksi siihen. Kello oli vasta
15:00, joten eipä tietenkään nukkumaan vielä ruvettu, vaan lähdimme
valloittamaan: Monte Perdidon (3,355 metriä) -huippua. Matkaa sinne oli neljän
kilometrin verran, jonka aikana vertikaalimetrejä tuli yhteensä 1,150.
Aikamoinen urakka siis oli tiedossa, ja tiesimme jo lähtiessä, että emme
välttämättä kerkeä valoisan aikaan enää takaisin teltalle. Tästä syystä
valitsimmekin telttapaikaksi helpon kohdan vuoristomajan pihasta, jotta pimeällä
ei tarvitsisi enää telttapaikkaa etsiskellä.
Kiipeily huipulle sisälsi lähes
kaikennäköistä maastoa: oli kallioita, joita pitkin piti ihan kiivetä. Välillä
kuljimme suurien kivenlohkareiden joukossa, jolloin hypimme kiveltä kivelle.
Rankimpana kuitenkin kaikista maastoista: oli jyrkkä pikkukiven täyttämää
rinne, jossa kaksi askelta otettua liukui aina yhden taakse. Mieltä piristi
kuitenkin rankan urakan aikana se, että palkintona tulee olemaan mahtavat
näkymät kaikkiin ilmansuuntiin vuoren huipulta.
|
Heti homma alkoi pikku kiipeilyillä. |
|
Vähän lisää kiipeilyä. |
Huipun lähestyessä alkoi
ympärillemme kertyä uhkaavasti pilvimassaa. Eihän sen näin pitänyt mennä?
Säätiedotushan lupasi täyttä aurinkoa illalle. Joppe vielä laittoi kännykästä
mobiilidatan päälle ja tarkasti, että säätiedotus lupaa kuin lupaakin kirkasta
keliä koko loppupäiväksi. Niin kuitenkin pääsi käymään, että pilvet vain
lisääntyivät lisääntymistään huippua lähestyttäessämme ja määränpäässä näimme
ainoastaan valkoista. >:’/
|
Siellä se Perdidon huippu näkyy juuri ja juuri pilvien seasta. |
|
Lähes huipulla. Pikkuisen näkyy maisema hetkittäin pilvien seasta. |
|
Tämä tolppa olikin sitten itse huipun ainoa näkymä. |
Lähdimme huipulta takaisin alas
vasta klo. 19:35. Pimeä täällä tulee 21:00 maissa, joten tiedossamme oli jo
huippua lähestyttäessä, että pimeässä joudumme paluumatkan suorittamaan. Pimeä
tuli noin 3 kilometriä ennen telttapaikkaa, mutta homma taittui otsalampun
valossa ihan kivasti, ja saavuimme vuoristomajalle klo. 22:30. Urakka oli
todella rankka ja palkinnoksi olisi ollut kiva saada kaikki ne hienot näkymät
huipulta, mutta tällaista tämä valitettavasti välillä on. Ylpeitä voimme
kuitenkin itsestämme olla, sillä päivälle kertyi kilometrejä yhteensä yli 21,
ja ne taittuivat todella rankassa maastossa.
5.9. Sunnuntai
Aamulla kun teltasta ulos
kömmimme, saavuimme mitä mainioimpaan keliin: jopa Monte Perdidon huippu oli
vain sinisen taivaan ympäröimä. Totta kai toivoimmekin hyvää keliä, mutta vähän
mieltämme kaihertaa se, että olisimme hyvin voineet valloittaa huipun vasta
tänään. Lähdimme vuoristomajalta liikkeelle ilman aamupalaa, sillä majan
ympärillä oli kymmeniä muita telttoja ja halusimme kokkailla aamupalan
rauhassa. Niinpä kävelimme noin 1,5 kilometriä pohjoiseen, pari sataa metriä
vuoristomajaa korkeammalle nauttimaan aamupalasta pitkään ja hartaasti. :P
|
Ihanan näköinen aamu. Voi kunpa eilinen iltakin olisi ollut samanlainen. |
|
Matkalla aamupalapaikalle. |
|
Siinä aamiaispannari tekeytyy. :P |
Päivän suunnitelma oli vaeltaa
länteen, kohti vaelluksen aloituspaikkaa, mutta ”paluumatkalla” kuljimme
kanjonin pohjoista puolta, kun taas tänne tultaessa patikoimme kanjonin
eteläpuolta. Ennen kuin pääsimme kanjonin reunalle asti, matkamme kulki ylös
alas ruohikkoisia sekä kivisiä rinteitä, ja ison ruohikkotasanteen (= La Plana)
läpi.
|
Ja matka jatkuu... |
|
La Planan -ruohikkotasanne. |
La Planalta tarkoituksemme oli
jatkaa matkaa kanjonin reunaa myöten 1,900 metrin korkeudessa. Ainut ongelma
oli vain 300 metrin pystyjyrkät kalliot meidän, ja kanjonin reunalla kulkevan
polun välissä. Meille ei sattunut köysilaskeutumisvälineitä mukaan, joten jäljelle
jäi vain yksi (todella maukas) vaihtoehto. Lähdimme kiertämään 5 kilometrin
lenkkiä, niin ikään kanjonin reunalle, mutta 600 metriä korkeammalle kuin
alkuperäinen ajatuksemme oli. Matka sinne kulki kallioisen alueen halki, joka
oli täynnä pieniä rotkoja mitä ei voinut ylittää, mitä ei voinut ylittää, mitä ei
voinut alittaa, mitä ei voinut alittaa, eikä kiertää, eikä kiertää, vaan täytyi
mennä lävitse, vaan täytyi mennä lävitse. Miten tämä lause kuulosti jotenkin
tutulta? :)
|
Vuoristossa liikkuvat peurat olivat yllättäen kesyjä. |
|
Kaverukset jyrkänteellä joka laittoi meidät muuttamaan suunnitelmia. |
|
Lähes kanjonin reunalla. |
Yllättävän rankan viisi
kilometrisen jälkeen olimme vihdoin saapuneet kanjonin reunalle. Mieltämme koko
päivän painanut Perdido farssi unohtui heti, kun pääsimme kävelemään metrin
levyistä kanjonin reunamapolkua pitkin. Reitti oli reilut 3 kilometriä pitkä ja
näkymät olivat koko matkan ajan täyttä timanttia. Näkymien lisäksi polun
viereltä lähes kilometrin pystysuora pudotus kanjoniin, teki hommasta
suorastaan surrealistista.
|
Näitä näkymiä kelpaa tuuletella. |
|
Tällaista reittiä pitkin kuljimme. |
Mikä olisikaan parempi paikka
viettää tämän vaelluksen viimeinen yö kuin kanjonin reunalla? Juuri siihen
päätökseen päädyimme. Laskeuduimme 2,500 metrin korkeudessa olevalta kanjonin
reunamapolulta kilometrin verran alas; 2,150 metriin ja laitoimme teltan
pystyyn ruohikkoiselle tasanteelle.
|
Pikku kiipeilyä telttapaikkamme lähellä. |
|
Siihen se väsättiin. |
|
Siinä ihastellaan näitä maisemia vielä viimeisiä kertoja. |
6.9. Maanantai
Aamu alkoi jälleen upealla
kelillä, jossa saimme aloittaa vaelluksen viimeisen 10 kilometrin etapin. Ensin
edessämme oli noin 700 metrin pudotus kanjonin pohjalle. Tämä ainoastaan 3,5
kilometrin aikana, joten jyrkkää settiä oli luvassa. Jyrkän osuuden jälkeen
matka jatkui kanjonin pohjalla vielä 6,5 kilometriä loivaan alamäkeen, takaisin
autollemme.
Polku kohti kanjonin pohjaa meni
paikoittain pystyjyrkkien kallio-osuuksien läpi. Kaikkein vaikeimpiin kohtiin
oli kiinnitetty teräksisiä putkia helpottamaan kiipeilyä. Nämä kiipeilyosuudet
olivat kuin helppoja Via Ferrata ratoja, kuitenkin ilman teräsvaijeri varmistuksia:
maukasta meininkiä!
|
Tällaista vuorilta alas laskeutuminen pitäisi aina olla. |
Kanjonin pohjalla matkaa oli
jäljellä vielä 6,5 kilometriä, mitkä taittuivat loivassa alamäessä
vauhdikkaasti. Ennen autolle saapumista söimme ensimmäisen; jonkun toisen
tekemän aterian pitkästä aikaa: Torla-Ordessan pienessä kylässä. Maistui kyllä,
mutta nykyään panostamme enemmän meidän eräaterioihin, niin tästä syystä
ravintolaan pääseminen ei edes tunne enää niin luksukselta kuin ennen. Emme
kadehti aikaa, kun vaellusateriamme koostui: kuivasta leivästä, monta päivää aikaisemmin
keitetyistä kananmunista sekä sipsistä ja suklaasta. :D
|
Kanjonin pohjalla alkoi kasvusto lisääntyä. |
|
Siellä korkealla me vielä pari tuntia sitten nukuimme. |
|
Ihan kelpo pizza, vaikka ananas puuttuukin... |
Aterian jälkeen hurauttelimme 70
kilometrin matkan: Canfranc-Estaciónin -kylään, lähelle Ranskan rajaa. Olimme
varanneet sieltä asunnon (keittiöineen päivineen) seuraavaksi kahdeksi yöksi,
jossa palauttelimme vaelluksesta väsyneitä lihaksia, ja söimme sekä joimme
kaikkea mitä vain mielemme halajivat.
7.9. Tiistai
Tiistai oli meillä pyhitetty
levolle. Vähän piti kuitenkin käydä lähiympäristöä kurkistamassa. Pitkän ja
rauhaisan aamupalan jälkeen ajelimme aivan Ranskan rajan tuntumaan, jossa
sijaitsee kaksi laskettelukeskusta (= Candanchú ja Puerto Astún). Näin
kesäaikaan paikat ovat lähes kuolleita, mutta vuoristonäköalojen vuoksihan me niihin
menimmekin. Ajelimme vähän ympäristössä ja kiipesimme ruohikkoisen kukkulan
päälle rauhassa katselemaan näkymiä.
|
Canfranc-Estanciónin katuja. |
|
Näkymää hiihtokeskuksien tuntumasta. |
|
Elovena-tyttö kukkulan päällä. |
Ajelujen jälkeen palasimme
asuntoon kokkailemaan lounasta ja lähdimme vielä kävellen kiertämään pikku
kylämme katuja.
|
Siinä menee Jessen ja Jennin tuliaisviini. |
|
Iltakäppäilyt. |
|
Näin se taika tapahtuu... |
8.9. Keskiviikko
Kolme viikkoa Pyreneillä
pyörittyämme oli aika poistua katsomaan miltä muualla Espanjassa näyttää. Vielä
olisimme halunneet tehdä yhden vaelluksen ja vieläpä todella hienossa paikassa
(= Parc National des Pyrénées), mutta seuraavaksi viideksi päiväksi oli luvattu
vesisadetta, joten päätimme siis lähteä muihin maisemiin. Ajelimme lähes 120
kilometriä lounaaseen: Sos Del Rey Católicon -historialliseen pikkukaupunkiin,
ja yövyimme siellä 1,000 vuotisessa talossa.
Sos Del Rey Católico on perustettu
jo 900 -luvulla ja oli tärkeä eturintaman puolustusasema muslimien ja
kristittyjen taisteluissa. Mielenkiintoinen historia teki kaupungin kaduilla
kävelemisestä erityistä. Nopeasti toki kadut kierrettiin, sillä kaupunki ei
todellakaan ollut kovin iso. Mielenkiintoista oli myös majataloomme saapuminen,
sillä majoitukseen sisältyi ilmainen parkkipaikka parkkihallissa, joka sijaitsi
keskellä kaupunkia. 1,000 vuotta sitten rakennetut kadut eivät tietenkään olleet
suunniteltu autoille, ja ne olivatkin juuri ja juuri automme levyisiä. Mutkissa
sai siis olla tarkkana, naarmuilta kuitenkin selvittiin.
|
#pummielämää vol. 2. |
|
Sos Del Ray Católico. |
|
Hip hei! |
|
Kirkon kukkulalta, kaupungin korkein kohta. |
Päivä oli eilisen tapaan hyvin
rento, sillä iso osa kaupungissa olo ajasta meni huoneessamme lepäillessä.
Jaksoimme kuitenkin iltahämärässä lähteä vielä katsomaan, miltä kaupungin kadut
näyttävät iltavalaistuksissa. Eivät kovinkaan hienolta, varsinkaan kaupungin
ulkopuolella olevasta näköalapaikasta katsottuna. Kaupungin valot eivät
nimittäin olleet tarpeeksi tehokkaita, eikä täten sitä meinannut edes erottaa
pimeässä.
|
Kaupungin katuja hämärässä. |
|
Vielä ennen pimeää näytti hyvältä. |
9.9. Torstai
12 pintaan jatkoimme matkaa
ajamalla reilut 50 kilometriä länteen, ja Oliten -kaupunkiin, jossa erityisesti
sen linnalle (= Royal Palace of Olite). Matka ei ollut pitkä, mutta siitä
huolimatta siirryimme Aragónin -maakunnasta Navarren -maakuntaan. Oliten linna
oli todella kuvauksellisen kaunis pytinki, 1200 -luvulta. Nimensä mukaisesti se
oli kuninkaan palatsi, tarkemmin: Navarren kuninkaan. Historiansa aikana linna
on nähnyt useita taisteluja, joista Napoleonin sotaretken aikana vuonna 1813 se
tuhoutui pahiten. Jälleenrakennus tuhon jälkeen kesti yli 30 vuotta. Linna oli
ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja sen ympärillä oleva Oliten kaupunkikin
näytti ihan kivalta. Olisi pitänyt mieluimmin yöpyä täällä, kuin Sos Del Rey
Católicossa.
|
Royal Palace of Olite. |
|
Oliten kävelykatu. |
Olitelta ajelimme reilut 100
kilometriä lähelle San Sebastiánin kaupunkia ja Espanjan pohjoisrannikkoa.
Täten siirryimme jo nyt pois Navarresta, ja saavuimme Basque Country:n,
suomalaisittan: Baskimaa. Olimme varanneet Airbnb:n kautta halvan majoituksen
seuraavaksi kolmeksi yöksi, 20 kilomerin päästä San Sebastiánista. Olimme
sopineet talon emännän kanssa tapaavamme hänet parkkipaikalla, lähellä
majapaikkaa klo. 17:30. Ajelimme siis täyttä häkää kohti tapaamispaikkaa ja
tuntia ennen ”treffejä” tyyppi pistää viestiä, että hänelle käykin vasta 19:30.
:/ Siinä sitten parkkipaikalla kokkailtiin illallista, joka meidän piti
valmistaa vasta asunnolla. Tämän lisäksi ehdimme myös kirjoitella blogia.
|
#pummielämää vol. 3. |
|
Siinä reitti menee jo rannikolta rannikolle. |
10.9 perjantai
Herätys pieneen tihkusateeseen ei
harmittanut hirveästi mieltä, sillä tiesimme säätiedotuksen mukaan, että
päiväksi olisi tulossa hyvä keli. Itse kokattujen aamupalojen jälkeen ajelimme
20 kilometrin matkan San Sebastiánin keskustaan. Parkkipaikan löytyminen tuotti
hieman vaikeuksia, sillä alkuperäinen ilmainen parkkipaikka oli täynnä ja
seuraavaan paikkaan emme päässeet tietöiden vuoksi. Jouduimme siis kurvailemaan
ahtaassa sekä ruuhkaisessa kaupungissa tovin, jos toisenkin. Vihdoin pääsimme
maanalaiseen parkkipaikkaan Vanhankaupungin tuntumaan. Parkkeeraus maksoi 2,5
euroa tunnilta, joten aika tyyristä, mutta tietysti säästimme pitkän pennin
majailemalla halvassa Airbnb kämpässä kaupungin ulkopuolella.
|
Otimme aamun rennosti ja se kannatti, sillä sade loppui ja saimme nauttia aamupalan näin hienossa kelissä. |
Heti maanpäälle noustuamme San
Sebastián näytti oikein kivalta kaupungilta. Ensimmäinen kohteemme oli
Vanhankaupungin pohjoispäässä kohoava: Urgull -vuori (125 metriä). Matkalla
sinne pääsimme näkemään merta ensimmäistä kertaa Espanjassa olomme aikana.
Vuoren päällä oli vanha linnoitus ja sen huipulta näkymät kaupunkiin sekä
erityisesti sen pitkille hiekkarannoille olivat todella hyvät.
|
Kiipeämistä Urgullin huippua kohti. |
|
Huipulta. |
Vuorelta alas laskeuduttuamme
kiertelimme hieman Vanhankaupungin monia kävelykatuja sekä kävimme syömässä
pikkupurtavaa kadunvarsiterassilla. Tämän jälkeen vähän lisää käppäilyä
rannikon tuntumassa sekä blogin kirjoitusta vanhassa kunnon Starbucksissa.
|
Vanhankaupungin katuja. |
|
Nyt on paikallista kamaa kun oikein etiketissä lukee: "Basqueland". |
|
Ois siellä vielä tilaa. |
Kahvitusten jälkeen vielä pikku
kaupunkitutkimiset ja takaisin autolle, jolla kaasuttelimme Airbnb kämppään.
San Sebastiánista jäi meille oikein hyvä kuva. Todella kiva kaupunki, johon
luonto mukavasti yhdistyy. Siitä tuli jopa vähän mieleen: Rio de Janeiro, ainoastaan
pienempänä, vähemmän näyttävänä sekä vähemmän eksoottisempana versiona. Toisin
sanoen San Sebastián voisi olla Rion pikkuveli. Illanvietto sujui vähän erilaisimmissa
tunnelmissa, sillä Airbnb -kämppämme terassi oli yhteydessä naapurihuoneiden
terasseihin. Naapurissamme majaili nuori tanskalaispariskunta, joiden kanssa
vietimme iltaa aina yö tunneille asti. Vähän tuli heistä mieleen itsemme 10
vuotta sitten Kiina seikkailuissa, sillä he olivat tasan 10 vuotta meitä
nuorempia.
|
Kahvin jälkeiset kaupunki kiertelyt. |
11.9. Lauantai
Päivän aktiviteettiin kuului ajaa San
Sebastiánin itäpuolelle, aivan Ranskan rajan tuntumaan. Rajan läheltä lähti
kohoamaan harjumainen vuoristo, kohti San Sebastiánia. Vuoristo oli
korkeimmillaan lähes 600 metriä korkea. Ensiksi ajoimme vuoriston korkeimman kohdan
tuntumaan, pakkasimme reput täyteen tortillavärkkejä ja kävelimme ylös
nauttimaan merinäkymistä sekä kokkailemaan herkkuruokaa. :P Se oli aivan täydellinen
piknikki, jossa ei tarvinnut tyytyä patonkiin ja väsyneisiin sulatejuustoihin.
|
Matkalla korkeimmalle huipulle. |
|
Ai, että mitä herkkuja sieltä syntyy. :P |
|
Ruoan jälkeen oli hyvä vähän istahtaa katsomaan näkymiä. |
Rauhaisan ruokahetken jälkeen
ajoimme vielä samaisen vuoriston läntiseen päähän, lähes San Sebastiánin
tuntumaan. Siellä saimme ihastella pientä luotoa, sekä hiljalleen laskevaa
aurinkoa. Laskeuduimme vielä merenrantaan, jossa pääsi uimaan. Melkein 4 viikkoa
reissua takana ja kävimme vasta nyt ensimmäistä kertaa meressä uimassa. Uimisten
jälkeen keittelimme vielä kahvit ja lähdimme takaisin majapaikalle. Myös tämä
ilta meni tankalaisten kanssa jutustellessa.
|
Näkymät länteen, eli San Sebastiániin päin. |
|
Takaisin autolle. |
|
Luotoa lähestytään. |
|
Ja saavuimme perille. |
|
Uimis- ja kahvinkeittopaikka. |
12.9. Sunnuntai
Aamulla matka jatkui kohti Bilbaon
-kaupunkia, jonka lähettyvillä on näyttävät merenrantakalliot sekä pieni saari
(= San Juan de Gaztelugatxe). Paikka on todella hieno ja täten se houkuttelee
paljon kävijöitä. Sen suosio kuitenkin räjähti muutama vuosi takaperin, kun
Game of Thrones -sarjan jaksoja kuvattiin tässä paikassa. Kun saavuimme, saimme
kuulla, että saarelle pääsee ainoastaan ennalta varatulla lipulla, ja tämä
päivä oli jo myyty loppuun. Tuliko ajeltua noin satakunta kilometriä turhaan?
Onneksi ei, sillä itseasiassa parhaat näkymät kuvauspaikoille olivat maksullisen
alueen ulkopuolella ja kiertelimmekin niitä pari tuntia. Todella hieno paikka
ja ehdottomasti käymisen arvoinen.
|
Ennen lähtöä piti vielä vähän hurvitella. |
|
Gaztelugatxe. Vähän jäi pettymyksen maku paikasta, sillä odotimme kovasti näkevämme Daenerys:n ratsastavan lohikäärmeellä ja huutavan: "Dracarys". Ei nähty. :'( |
|
Noita portaita pitkin John Snow asteli ja näki samalla lohikäärmeet ensimmäistä kertaa. Tämä kaikki siis sarjassa: Game of Thrones. |
|
Näkymät vähän kauempaa. |
Tämän päivän lopullinen kohde sijaitsi:
La Riojan -maakunnassa sijaitsevassa kaupungissa: Logroñossa. Ennen sinne ajamista
kävimme vielä katsastamassa satumaisen: Butrónin -linnan. Linnan sisälle ei
päässyt; mikä on kyllä ihme, sillä kävijöitä näin upeaan linnaan varmasti
riittäisi.
|
Butróen linna. |
Linnalta ajoimme 130 kilometrin matkan
etelään, Espanjan kuuluisimmalle viinialueelle: La Riojaan. Tänään emme vielä
ehtineet viineihin tutustua, vaan asetuimme taloksi Bungalowiin
leirintäalueelle, aivan Logroñon -keskustan tuntumaan.
|
Ensimmäisellä kauppareissulla Barcelonassa ostimme Oatlyn kauramaitoa yhden purkin ja olimme innoissaan, että sitä saa myös ostettua täältä. Kuitenkin seuraava; lähes kuukausi meni sitä löytämättä mistään kaupasta, vaikka etsimme sitä oikein etsimällä. Välillä liippasi läheltä kun kaupan hyllyllä luki: "Oatly Barista", mutta se oli aina loppuunmyyty. Nyt kun vihdoin sitä taas löysimme, ostimme sitä heti koko loppureissulle. :D |
13.9. Maanantai
Ei ollut paljoa suunnitelmia tälle
päivälle, ja vähän sateistakin keliä oli luvattu. Aloitimme aamun siis
rauhassa, jonka jälkeen ajoimme ostoskeskukseen ruokakaupoille sekä kampaajalle.
Äkkiä rauhallisuutemme meinasikin vähän kostautua, sillä yhtäkkiä meillä olikin
vähän kiire. Olimme varanneet viininmaistelun Ostatu -nimiselle viinitilalle,
20 kilometrin päähän Logroñosta. Siinä välissä ajoimme vielä bungalowiimme
kokkailemaan lounasta.
|
Tervetuloa seuraamaan historian ensimmäistä (ja ehkä viimeistä) 'roundtheworldrecepties -ruokaohje postausta. Kuvassa näkyy lettu, joka sopii niin jälkiruoksi, pääruoaksi sekä alkupalaksi. Tässä kuuluu resepti: eilen keitettyä basmatiriisiä (imeytetty), aamulla tehtyä kaurapuuroa (= kaurahiutaleita sekä pahaa mantelinmakuista kaurabarista -juomaa, joka ei ollut tarpeeksi hyvää kahvin sekaan, mutta pitihän se nyt johonkin käyttää.), churro/lettujauhoja (eli siis niitä jauhoja joihin tarvii lisätä vain vesi), 3 kananmunaa. Valmistus: sekoita kaikki ainekset keskenään, niin että taikina jää tahmeaksi. Paista pannulla runsaan oliiviöljyn kera, niin että letun pinta on ruskeaa. Nauti sellaisenaan tai kermavaahdon ja tuoreiden marjojen kera. Oli oikeasti ihan hyvää. :D |
Hyvin ehdimme viininmaisteluihin
sovitusti neljäksi, vaikka vähän kiire tulikin. Pääsimme maistelemaan paria
vuosikertaviiniä vuosilta 2015 sekä 2016. Maistelun pitäjä kertoi vuoden 2015
olevan viime vuosien paras vuosikerta. Vuosikertaviinien lisäksi maistoimme
myös vähän tuoreempaa kamaa, jotka olivat enemmän ”mainstream:impaa” tavaraa.
Maistoimme siis neljää eri viiniä; kahta valkoista ja kahta punaista. Vähän
yllättäenkin meidän molempien lempparit olivat kaksi valkoviiniä. Myös punainen
2015 -vuoden Tempanrillo -rypäleen viini oli erinomaista. Maistelun jälkeen
ajelimme takaisin ”kämpille” chillailemaan.
|
Matkalla kerkesimme vielä pysähtyä katsomaan tätä pikseleiden näköistä viinitilaa. |
|
Ostatu Bodega. |
|
Hyviä viinejä, mutta asiakaspalvelu oli tässä paikassa "kliinisempää". Ei siis huonoa, mutta enemmän vain työntekoa. Kun taas Edra Bodegassa kaveri kertoi viineistä meille intohimoa uhkuen. |
|
Tämä miljoonia pulloja viinejä vuodessa tuottava viinitila on päättänyt rakennuttaa 85 miljoonaa euroa maksavan hotellin, joka näkyy kuvassa. Olisimme halunneet käydä katsastamassa myös tämän viinitilan tuotantotiloja, mutta kaikki ajat olivat jo täynnä. |
14.9. Tiistai
Aamulla olimme reippaita ja
lähdimme treenaamaan läheisen urheilualueen ulkokuntosalille. Itse Sali oli
tavanomainen kuntosali leuanvetotankoineen sekä vatsalihaspenkkeineen. Koko
urheilualue sen sijaan oli maailman huippua. Alueella pystyi harrastamaan lähes
lajia kuin lajia. Suomen urheilupääkaupungin liikuntafasiliteetit jäävät
selvästi kakkoseksi, tämän noin Jyväskylän kokoisen kaupungin taakse.
|
Aamujumpat. Huomatkaa Jopen kirmaamista taustalla. :D |
Urheilun jälkeen lähdimme
katsastamaan Logroñon keskustaa. Kaupungista löytyi ihan kivannäköistä
kävelykatua, joidenka varrelta olisi löytynyt erinomaisia Pintxo paikkoja (= Espanjan
pohjoisissa maakunnissa käytetään Pintxo -sanaa Tapaksista). Emme niihin
kuitenkaan menneet, sillä mahamme olivat täynnä itse kokkaamiamme herkkuja :D
|
Logroñon kävelykatuja. |
|
Siinä niitä Pintxo -paikkoja olisi ollut. |
15.9. Keskiviikko
Maiseman vaihto oli taas edessämme.
Kymmenen maissa kirjauduimme ulos Bungalowista ja ajoimme noin 100 kilometriä
luoteeseen, pieneen keskiaikaiseen: Fríasin -kylään. Matkan varrella ajelimme
kivan maaseutumaiseman läpi, sekä ylitimme reilun 1,000 metriä korkean vuoriston.
Päivän keli oli pilvinen sekä kolea, kuten viimeiset pari päivääkin ovat jo
olleet. Näyttäisi syksy alkavan aika aikaisin täällä: Pohjois-Espanjassa.
Matkan varrella saavuimme taas uuteen maakuntaan, eli postuimme La Riojasta ja
saavuimme: Castilla y Leóniin.
|
Nätti kirkko matkan varrelta. |
Fríasin 1000 -vuotta vanha kylä oli
ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Kylä on rakennettu kummun päälle, Ebro
-joen varrelle. Keskiajalla sillä oli tärkeä strateginen tehtävä joen ylityspaikkana,
tätä nykyä turismi on ainut mikä pitää kylän vielä hengissä. Eikä ihme, sillä
koko kylä ja varsinkin sen upea linna sekä kirkko, olivat todella hieno näky.
|
Frías. |
|
Linnan tornista. |
|
Fríasin linna. |
|
Kylän kirkko. |
|
Loppu fiilistelyt kylästä. |
Fríasista ajoimme vielä 80
kilometriä: Burgosin -kaupunkiin. Heti kaupunkiin saavuttuamme, tuntui kun olisimme
saapuneet ihan suurkaupunkiin. Myöhemmin tarkistimme sen olevan kuitenkin vain
hieman isompi kuin Jyväskylä (Burgosin asukasluku: 178,000 asukasta). Kaupungin
keskusta koostui kivasta värikkäästä aukiosta, muutamasti viihdyttävästä
kävelykadusta, tylsästä linnasta sekä yhdestä upeimmista katedraaleista, jonka
olemme nähneet. Katedraalia kun katsoi, se tuntui vain jatkuvan loputtomiin,
niin iso rakennus se oli. Sisälläkin olisi ollut kiva käydä, mutta emme
jaksaneet edes ottaa selvää pääsymaksuista, sillä ei kiinnostanut laittaa
maskia naamalle. :D
|
Burgosin pisin kävelykatu. |
|
Plaza Mayor, eli pääaukio. |
|
Nyt kun siirryimme Castilla y Leóniin, niin Pintxot eivät ole enää Pintxoja vaan tutummin: Tapaksia. Oli muuten sairaan hyviä, maksoivat noin 3 euroa kipale ja mahat tulivat täyteen. |
|
Burgosin Unescon perintökohde Katedraali. |
|
Katedraali sekä kaupunkia linnan kukkulalta. Itse linna ei ollut kuvan arvoinen. |
Illalla ajattelimme vielä lähteä
katsomaan miltä kaupungin kadut näyttävät iltavalaistuksineen. Kova sade
kuitenkin tyrehdytti nämä ajatukset. Sen sijaan pysyttelimme hotellihuoneessa
ja siirsimme samalla 3.10.2021 olevat paluulentomme 2 viikkoa myöhemmäksi.
Joten uusi Suomeen saapumispäivämäärä on: 17.10.2021. Samalla varasimme myös
uuden auton loppureissuksi ja viimeiset kurvailut Espanjassa saamme kaahailla:
Citroen Berlingo -pakettiautolla. :) Luvassa on siis monen monta yötä auton tavaratilassa.
Todella kiva ilta oli meillä siis, sateesta huolimatta.
|
Kokkailua hotellihuoneen ikkunassa ja ulkona sataa vettä. #pummielämää vol. 4 |
16.9. Torstai
Jo pitkään olimme halunneet päästä
jälleen luontoon vaeltelemaan ja telttailemaan. Meitä oli kuitenkin estellyt
huonot kelit, jotka olivat jatkuneet jo viikon verran lähes koko
Pohjois-Espanjassa. Nyt keleihin oli onneksi tulossa muutos; koko päiväksi oli
luvattu mahtavaa keliä. Huomiselle samoin, ainakin klo. 14 asti. Mikään ei siis
voinut estää meitä enää lähtemästä tutkimaan Pohjois-Espanjan jylhiä vuoria.
Kohteenamme oli: Parque Nacional de Picos de Europa -luonnonpuisto sekä sen
ympäristö. Aloitimme aamun jo klo. 7:00, koska matkaa Burgosista vuoristolle
oli reilut 170 kilometriä, ja halusimme aloittaa vaelluksen mahdollisimman
aikaisin. Emme edes syöneet aamupalaa, vaan pakkasimme auton ja lähdimme
ajelemaan. Ajatuksemme oli pysähtyä matkan varrella kokkailemaan aamiaista,
mutta koko matka menikin mukavasti Jennin nukkuessa, ja Joppe taas ei malttanut
pysähtyä, kun halusi äkkiä päästä luontoon. :D
Ensimmäinen Pohjois-Espanjan
vaelluksemme suuntautui: Riaño -nimistä pikkukylää ympäröiville vuorille.
Alueesta tekee erityisen vaikuttavan: Rio Yuson -padottu joki, minkä ansiosta
vuorien väliin on syntynyt kerrassaan upea tekojärvi. Vaellus ei kerennyt
vanhentua kuin reilun kilometrin verran, kun lähdimme nousemaan 150
vertikaalimetriä vuoristoharjanteen päälle. Näkymät harjanteen päältä, vain
1,200 metrin korkeudesta, olivat jo yhdet reissun parhaimmista. Harjannetta
pitkin matka jatkui seuraavat 800 metriä, mikä ei kuullosta paljolta, mutta se
oli täynnä pikkukiipeilyä kalliolta toiselle sekä satunnaisia piikkipensaita.
Tästä syystä 800 metrin matkaan meillä kului: 1,5 tuntia. Erityisen
ainutlaatuisen matkasta teki suuret Hanhikorppikotkat (siipiväli 250-280 cm),
jotka lentelivät suurissa määrin kaikkialla ympärillämme. Välillä ne tulivat
aivan lähellemme, jolloin tuntui kuin lentokone olisi lentänyt ylitsemme, kun
suhina vain kuului niiden syöksyessä alas.
|
Alkumatkan tasaista paahtamista. |
|
Tasaisuus loppui ja nousu harjanteelle alkoi. |
|
Harjanteen päällä taiteilemista. |
Ensimmäisen vuoristoharjanteen
jälkeen emme saaneet kuin hetken kävellä polkuja pitkin, kun lähdimme nousemaan
jo toiselle harjanteelle. 1,1 kilometrin aikana otimme 380 metriä lisää
korkeutta, jonka teimme tasan tunnissa. Olimme täten saapuneet tämän vaelluksen
korkeimpaan kohtaan: Pico Gilbolle (1,679 metriä). Näkymät sieltä tekojärvelle
ja sen takana kohoaville vuorille, olivat aivan käsittämättömän hienot.
|
Kuvan vasen huippu oli vaelluksen korkein huippu. Sinne matkasimme seuraavaksi. |
|
Sieltä me juuri saavuimme. ´:) |
|
Korkein huippu sai Jennin lentämään. |
Pico Gilbolta jatkoimme
kohtalaisen haastavaa vuoristoharjannetta pitkin seuraavat 300 metriä, jolloin
törmäsimme tasaisehkolle nurmialueelle. Niitä ei paljoa näiden harjanteiden
päällä ole, joten päätimme jäädä siihen yöksi. Kello siinä vaiheessa oli vasta
17:00, joten meille jäi mukavat 4 tuntia aikaa fiilistellä luonnonrauhaa ennen
pimeän tuloa. Rattoisasti aika menikin kokkaillessa hyviä ruokia sekä tietysti
maisemia ihaillessa.
|
Ja matka jatkui seuraavaa harjannetta pitkin. |
|
Aika mahtavaan paikkaan lykättiin teltta. |
|
Aurinko lähes jo vuorten takana. |
17.9. Perjantai
Tasan kuukausi sitten lähdimme
Jyväskylästä matkustelemaan. Aikaisemmilla reissuillamme olemme tässä vaiheessa
olleet jo naama mutrulla, kun pisimmätkin reissumme ovat olleet jo
loppusuoralla. Aamulla kömmimme teltasta ylös jo seitsemältä huonosti nukutun
yön jälkeen, mutta silti fiilis oli mitä mainioin; reissu on vasta puolessa
välissä. Aihetta iloon toi myös näkymät joihin saimme herätä. Aurinko ei ollut
vielä noussut, mutta pientä valoisuutta oli jo havaittavissa. Yön aikana
harjanteen alapuolelle oli kertynyt suuret pilvimassat, mutta me olimme niiden
yläpuolella. Näkymä oli siis lähes taianomainen ja se ainoastaan parani, kun
auringon säteet alkoivat pilkottaa vuoren huippujen takaa. Yksi hienoimmista
näkymistä sekä fiiliksistä ikinä! Kolmisen tuntia me siitä nautittiinkin
aamupalan kera.
|
Tähän taianomaiseen maisemaan saimme herätä. |
|
Meditaatio -harjoituksia lootus asennossa. |
Rennon aamun jälkeen matka jatkui
harjannetta pitkin. Harjanteella matkanteko oli edelleen kohtalaisen haastavaa,
mutta hyvät näkymät tekivät siitä erityisen miellyttävää. Hidasta matkanteko
oli kuitenkin jälleen, sillä kilometrin kävelyyn harjanteen päällä meillä meni
1,5 tuntia.
|
Jos näillä eväillä ei päivä lähde käyntiin, niin sit se ei käynnisty ollenkaan. |
Jos harjanteella meno oli hidasta,
niin sieltä alastulo oli matelua. Nimittäin seuraavaan kilometriin meillä
tuhrautui 2 tuntia. :D Alastulossa jouduimme laskeutumaan lähes pystyjyrkkiä
rinteitä pitkin, joissa tasaisen välein meidät yllätti mukavat
piikkikasvikaverukset.
|
Vihdoin harjanteelta laskeutuminen oli ohi. |
Alas tultuamme joimme viimeiset
nesteet, jotka meillä olivat jäljellä. Matkaa takaisin autolle oli vielä 3,4
kilometriä. Pienessä nestehukassa paahtavan auringon alla viimeinen etappi
meillä meni 1 tuntiin ja 10 minuuttiin. Ei sekään matka mitään herkkua ollut,
sillä piikkikasvit vain lisääntyivät jyrkänteiden jälkeen. Aivan uskomattoman
hienoista näkymistä saimme tällä vaelluksella nauttia ja ne eivät tulleet
ilmaiseksi, mikä on tietysti vain entistä palkitsevampaa.
|
Väsyneitä oltiin, kuten kuvasta näkyy. :D |
Olisimme halunneet tehdä vähintään
kahden yön vaelluksen, mutta illalle oli luvattu vesisadetta ja täten olimme
varanneet yön hotelliin Asturian -maakunnasta, lähes 100 kilometrin ajomatkan päähän. Koko matkan
hotellille saimme nauttia hyvistä näkymistä sekä loistavasta kelistä. Paitsi
vain 10 kilometriä ennen määränpäätä taivas aukeni ja vettä tuli hurjasti.
Sateen lisäksi myös salamat välähtelivät. Tavallaan olimme tyytyväisiä
sateeseen, sillä nyt emme turhaan tulleet pois vuorilta. Olisikin ollut
aikamoista kärvistellä teltassa noin kovassa sateessa.
18.9. Lauantai
Olimme aika puhki edellisestä
vaelluksesta (varinkin eilisestä päivästä), joten tänään ei jaksanut lähteä
vaeltamaan, vaikka kelit säätiedotuksen mukaan näyttivät ihan hyviltä.
Vaihtoehtoinen suunnitelma oli vuokrata pyörät ja lähteä pyöräilemään: Picos de
Europa -luonnonpuistoon, ja siellä kahdelle nätille vuoristolaguunille (= Lago
Enol & Lago de la Encina). Vuokrasimme Jennille sähkömaastopyörän, ja
Jopelle maastopyörän ilman sähköä.
Liikkeelle päästiin lähtemään
11:00 maissa. Ensimmäinen 9 kilometriä meni aika lailla tasaisessa maastossa.
Tasaisuuden jälkeen edessä olikin kaikkea muuta kuin tasaista taivaltamista.
Nimittäin seuraavat 14 kilometriä menivät enemmän tai vähemmän jyrkemmässä
maastossa. Parhaimmillaan mäen jyrkkyys oli peräti 20 % luokkaa. Jopen sykkeet
huitelivat korkeimmillaan 185 lyönnin minuuttitahtia. Kun matkaa oli jäljellä
vielä kolmisen kilometriä, alkoivat reitemme olla jo todella hapoilla. Siinä
vaiheessa pyöräilymme muuttui vain hitaaksi, mutta tasaiseksi puurtamiseksi.
|
Vähän erilaista pyöräilyä kuin työmatka Palokkaan. |
Ensimmäiselle järvelle saavuimme
klo. 14:30. Vaikka olimme keitelleet herkulliset ja täyttävät kana/cous cous
-setit vain 2 tuntia sitten, niin silti ruumiimme kaikki solut huusivat lisää
energiaa. Päiväkahvit sekä lähes kokonainen iso leipä upposivat meihin, kuin maalit
Ruotsin verkkoon vuonna -95. Päiväkahvien aikana alkoi hieman sataa ja sitä
jatkuikin kuurottain seuraavat 2 tuntia.
|
Ensimmäinen järvistä. |
Ensimmäiseltä järveltä toiselle
matkaa tuli vain kilometrin verran, jonka aikana noustiin noin 100 metriä.
Vaalean leivän nopea hiilihydraatti antoi meille sen verran energiaa, että tuo
ponnistus ei tuntunut edes pahalta. Toinen järvi ei ollut ehkä ihan niin
näyttävä kuin ensimmäinen, mutta ihan kiva sekin. Alkuperäinen suunnitelmamme
oli jatkaa matkaa järviltä eteenpäin, niin kauan kuin jaksaisimme. Huono keli
sekä kieltokyltit pyörällä jatkamiseen toiselta järveltä eteenpäin, saivat
meidät kääntymään takaisin ja etsimään telttapaikkaa tulosuunnastamme.
|
Ensimmäinen järvi korkeammalta. |
|
Toinen järvistä. |
Alamäkeen ajoimme parhaimmillaan
60 kilometrin tuntivauhtia, joka oli ihana palkinto ankarasta noususta. Vauhtia
hidasti ainoastaan tiukat serpentiinikurvit, ilman niitä olisi pystynyt
varmasti ajamaan yli 80 km/h. Halusimme pystyttää teltan mahdollisimman
korkealle, jotta näköalat olisivat mahdollisimman hyvät, mutta sopivaa
telttapaikkaa ei löytynyt useiden tiedusteluretkien aikana. Lopulta jouduimme
tyytymään mutaiseen lehmien tekemään polkuun, jonka keskelle pystytimme teltan.
:D Se vain kerta kaikkiaan oli ainut tasainen, ja ei niin märkä kohta, jonka
alueelta löysimme.
|
Ja ei kun takaisin alas. |
|
Välillä tientukkeena oli vihaisen näköisiä lehmiä. |
|
Näkymiä epäonnistuneelta telttapaikan tiedusteluretkeltä. |
|
Kuvassa telttapaikka näyttää aika hyvältä. |
19.9. Sunnuntai
Vaikka telttapaikkamme oli mitä
oli, niin silti nukuimme ehkä jopa parhaat telttayöunet, jotka olemme tällä
reissulla nukkuneet. :D Mistä lie tämä johtuukin, niin otimme mielellään
vastaan. Nousimme ylös vähän seitsemän jälkeen ja lähdimme jatkamaan alamäkipyöräilyä
ilman aamupalaa. Halusimme syödä aamupalan hyvissä maisemissa, kun
telttapaikassa jouduimme tyytymään vähempään. Parhaat maisemat valitettavasti
olivat ylempänä telttapaikastamme ja täten aamupalakin meni vain tien sivussa
olevilla penkeillä. :/ Alamäkipyöräily sen sijaan oli täyttä nautintoa, joten
ei sitä nyt huonoksi aamuksi voi sanoa.
|
Paluumatkalla ohitimme tämän hienon kirkon. |
Kello 11:00 palautimme pyörät ja
lähdimme jatkamaan autolla matkaa. Päätös paikan vaihdosta ei ollut helppo.
Nimittäin Picos de Europa -luonnonpuistossa olisi ollut vielä mahtavia
vaellusmestoja. Säätiedotukset vain lupailivat niin huonoa säätä lähipäiville.
Kun taas noin 150 kilometrin päässä oleville vuorille (= Las Ubiñas-La Mesa
-suojelualueelle) kelit näyttivät paljon lupaavimmilta, niin päätimme lähteä matkaamaan
sinne suuntaan.
|
Juuri kun olimme lähdössä ajamaan näimme tämän hienon keskiaikaisen sillan. |
Ennen seuraavaa vaellusta olimme
vähän levon tarpeessa, jonka lisäksi kelit vuoristossa olivat vielä maanantai-iltaan
asti huonoja. Tässä oli siis oiva tilaisuus suunnata uudestaan Atlantin
-rannikolle, ja pieneen Candásin -kaupunkiin. Saimme todella hienon
hotellihuoneen suoraan rannikolta yllättävän halvalla (45 euroa per yö).
Huoneestamme oli suora näköyhteys merelle. Aika mukava päästä rentoutumaan
tällaiseen paikkaan, mudassa nukutun telttayön jälkeen. :D
|
Aamupalaa huoltoaseman parkkipaikalla. #pummielämää vol. 5 |
Candásissa loppupäivä meni hyvien
ruokien (meillä oli hyvä syy käydä ravintoloissa kun kaikki ruokakaupat olivat
kiinni, ilmeisesti Espanjassa aina sunnuntaisin) sekä blogin kirjoituksen
parissa.
|
Pakko oli maistaa aitoa asturialaista omenasiideriä, josta tämä maakunta on kuuluisa. Ei tykätty. |
|
Nämä villisika-ateriat sen sijaan olivat herkkua. Tai siis Joppe tykkäsi omasta ateriasta ja Jenni ei niinkään. |
20.9. Maanantai
Viettelimme tänään rennon päivän
Candásissa ja keräilimme samalla voimia seuraavaan vaellusurakkaan, joka alkaa
huomenna. Rentoutumisen lisäksi kävimme pikkaisen kävelemässä Candásin
merenrantakallioita sekä kokkailimme herkullisen piknikin hotellin lähellä
merenrantapuistossa.
|
Näkymät hotellimme parvekkeelta. Kyllä kelpasi pummieväitä tässä parvekkeella keitellä. |
|
Käppäilyjen maisemaa. |
|
WoW! |
|
Piknik -paikan edustalta. Kuvan vasemmassa laidassa oleva korkea rakennus oli meidän hotelli.
|
21.9. Tiistai
Tänään vuorossa oli ehkäpä
reissumme viimeinen kunnon vaellus. Vaelluskohteeksi olimme valinneet: Parque
Nacional Las Ubiñas-La Mesa, noin 100 kilometrin ajomatkan päässä.
Luonnonpuiston säätiedotukset vielä pari päivää sitten näyttivät todella
hyviltä, mutta nyt ne olivat päivä päivältä menneet huonompaan suuntaan. Olimme
kuitenkin odotelleet ja suunnitelleet tätä vaellusta jo niin pitkään, että oli
pakko lähteä yrittämään. ”Jospa ne säätiedotukset alkaisivatkin menemään
parempaan suuntaan.”
Viimeinen noin 10 kilometriä ennen
vaelluksemme aloituspaikkaa, nousimme autolla tietä pitkin melkein 1000
vertikaalimetriä. Siinä samalla maisema muuttui täysin valkoiseksi, kun ajoimme
pilvien keskelle. Vettäkin alkoi sataa ja lämpötila tippui viiden tuntumaan. Ei
me vielä luovutettu; vaan kokkailimme autolla lounaan, kolmen koiran sekä
kuuden hevosen ahdistelemana ja lähdimme liikkeelle. Säätiedotukset olivat
luvanneet tällä päivälle pientä sadetta ja lähes täysin pilvistä keliä, mutta
huomiselle jo parempaa. Suunnitelmamme oli siis kävellä hyville näkymäpaikoille
jo tämän päivän aikana, nukkua siellä ja huomenna nauttia työmme hedelmistä.
|
Ihana vaellussää. |
Kävelimme 2 tuntia ja 45 minuuttia
pilvimassojen läpi näkemättä mitään, samalla kova ja kylmä tuuli piiskasi
kasvojamme, etenimme täten 5,7 kilometrin matkan. Tämän aikana nousimme 650
vertikaalimetriä. Kun olimme saapuneet halutulle näköalapaikalle, halusimme
löytää tuulelta suojassa olevan telttapaikan, jossa olisi kiva kokkailla ja
tietysti nukkua. Melkein tunnin tiedustelun jälkeen löysimme aivan täydellisen
paikan kahden kallion välistä, johon telttamme mahtui juuri ja juuri.
Kokkailimme ruoat ja lämpimät kaakaot, ja yritimme hengailla ulkona pimeään
asti, mutta siellä oli kerta kaikkiaan liian kylmä. Menimme siis telttaan
lämmittelemään. Teltassa huomasimme kännyköissämme olevan täydet kentät, joten
päätimme vilkaista minkälaiselta tämän ja huomisen säät näyttävät. Booom! Se
läsähti päin kasvojamme kuin kaksipiippuinen haulikko: myös huomisen sää
näyttää yhtä huonolta kuin tämä päivä, ja nyt ylihuominen näyttää samalta,
miltä huominen näytti vielä eilen. Vähän aikaa pähkäilimme kylmissämme (jopa
teltassa) mitä tehdä, ja ainoa järkevä päätös oli lähteä takaisin autolle.
>:’/ Kyllähän vaelluksen olisi voinut viedä päätökseenkin, mutta olemme
kuitenkin lomalla ja tarkoitus olisi vähän nauttiakin. Pilvisyys hieman
hellitti juuri ennen lähtöä ja näimme jopa edes jonkinlaista näkymää. Pian
pilvet kuitenkin peittivät näkymät uudestaan.
|
Nyt on yksi luovimmista telttapaikoista. |
|
Tällaista näkymää olisimme voineet nähdä koko ajan vähän paremmalla tuurilla. |
Paluumatkalla autolle saimme
kävellä jopa niin, että näimme 200 metriä eteenpäin, kun pilvisyys hieman
väisti. Täten paluumatka meni joutuisammin kuin menomatka, ja kerkesimme
takaisin autolle juuri ennen pimeää. Ajelimme tänään vielä reilut 70 kilometriä
(linnuntietä matka olisi ollut vain 10 kilometriä) todella hienolle
tekojärvelle (= Embalse de Luna), johon säätiedotukset ovat luvanneet parempaa
keliä huomiselle. Saavuttumme järven rantaan, pysäköimme auton tienviereiselle
parkkipaikalle ja aloimme nukkua autossa.
|
"Let's get the hell out of here!" |
22.9. Keskiviikko
Aamu lähti käyntiin pilvisissä ja vähän
sateisissakin meiningeissä, mutta rauhassa nautitun aamupalan jälkeen keli
onneksi kirkastui. Säätiedotus lupasi puolipilvistä säätä aamupäivälle, vähän
kovempaa sadetta 14 tienoille ja loppupäiväksi hyvää keliä. Päivän suunnitelma
oli siis ensiksi kiertää tekojärveä ympäri autolla, kokkailla lounasta sen
rannalla ja lähteä pikku vaellukselle klo. 14 sateiden jälkeen.
|
Pimeällä saavuimme ja aamulla saimme herätä tähän näkymään. |
Järvi oli joka puolelta oikein
nätti ja muistutti paljon Riañon järveä. Juuri tästä syystä tämä järvi ei
kuulunut meidän alkuperäiseen suunnitelmaan, vaikka muuten järvi onkin niin
upea paikka. Järven rannalla kerkesimme juuri ja juuri kokkailla lounaan sekä
syödä sen, ennen kuin sateet alkoivat aika lailla tasan klo. 14:00.
|
Järveä kiertämässä. |
|
Pato. |
|
Tässä meidän kokkailu näkymät. Pikkaisen lämpimämpi kuin olisi ollut, niin uimassa olisi ollut kiva käydä. |
Sade ei onneksi kestänyt kuin puolisen
tuntia ja päästiin aloittamaan päivän käppäilyt. Toivottavasti paremmalla
menestyksellä kuin eilen. Kohteeksemme olimme valinneet järven rannasta
nousevan vuoristoharjanteen, jonka korkein kohta on lähes 1,600 metriä korkea:
Pico de la Cruz. Lähtökorkeutemme oli 1,100 metriä, joten vertikaalimetrejä vaellukselle
tuli tasan 500.
|
Tästä se lähti, vähän paremmassa kelissä kuin eilen. |
Harjanteen päälle kiipesimme
vajaassa tunnissa ja pääsimme heti nauttimaan hyvistä näkymistä. Kiipeily harjanteelle
oli sen verran helppo, että lähdimme lähes saman tien kävelemään kohti
korkeinta huippua. Matkan varrella tarkkailimme samalla potentiaalisia
telttapaikkoja, ja pian löysimmekin oivan paikan keskeltä harjannetta. Siinä
täyttyi kaikki hyvän telttapaikan kriteerit, joista tärkeimpinä: hyvät näkymät
ja tasainen alusta. Jätimme siihen kohtaan kaikki roinamme kokkailuvehkeitä lukuun
ottamatta, ja jatkoimme matkaa huippua kohti.
|
Saavuimme harjanteen päälle. |
|
Siellä se korkein huippu häämöttää. |
|
Mikä ei kuulu joukkoon tässä kuvassa? |
|
Melkein huipulla. |
Telttapaikkamme oli 1,450 metrin
korkeudessa, joten huipulle oli vain 150 vertikaalimetrin kapuaminen. Mukavaa
kapuamista se olikin, sisältäen pikku kiipeilyjä ja tasapainottelua suurten
kivenlohkareiden päällä. Näkymät huipulta eivät olleet juurikaan telttapaikkaa
paremmat, mutta kiva siellä oli silti käydä ja kokkailla samalla herkulliset
riisi/tonnikala -setit. Takaisin telttapaikalle saavuttuamme pystytimme teltan
ja hengailimme ulkona lähes pilkkopimeään asti, kunnes painuimme pehkuihin.
|
Huipulla Näkymää länteen. |
|
Joppe evästää ja katsoo itään. |
|
Takaisin telttapaikalla ja telttakin jo pystyssä. |
23.9. Torstai
Nyt oli kyllä reissun kylmin teltta
yö. Jopa Joppe nukkui koko yön makuupussin sisällä, kuitenkin vain boxerit jalassaan.
Kahdeksan maissa kömmimme teltasta ulos ja aloitimme vuosisadan rauhallisimman
aamupalan. Valmistimme ja söimme aamupalaa yli 3 tuntia. :D
|
Aamun ensimmäinen valo. |
|
Unelma! |
Telttapaikalta takaisin autolle matka
taittui 40 minuuttiin. Meillä olisi ollut fiilistä tehdä vielä yksi samantyylinen
yhden yön vaellus, mutta huomiselle on jälleen luvattu sateita, joten antaapa
olla. Ei mennyt nyt ihan putkeen nämä Pohjois-Espanjan vaellukset. Vain yksi vaellus
onnistui niin kuin olimme suunnitelleet (= Riañon vaellus). Eniten jää
harmittamaan Picos de Europan vaelluksen poisjäänti, sillä se oli ennen reissua
yksi eniten odotetuista jutuista.
|
Takaisin alas. |
Embalse de Lunalta ajoimme vain 20
kilometrin matkan etelään: La Magdalenan -pieneen kylään, jossa meitä odotti
halpa majatalo.
24.9. Perjantai
Aamulla jatkettiin matkaa La
Magdalenasta 170 kilometrin verran kaakkoon. Täten saavuimme: Tordesillasin
-pieneen kaupunkiin, ja samalla lähes 900 kilometrin pituisen: Rio Duero -joen
rantaan. Duero -joki oli alun perin isossa roolissa meidän
reissusuunnitelmassa. Tarkoituksemme oli ajaa jokea myöten Portugaliin ja aina
Atlantin rannalle asti: Porton -kaupunkiin. Aika ei kuitenkaan valitettavasti
siihen riitä, tai riittäisi jos jättäisimme Välimeren rannikon kokonaan väliin,
mutta sitä emme aio tehdä. Vielä aamulla ajattelimme, että käymme tänään
katsomassa 25 kilometrin ajomatkan päässä olevaa: Castle of la Motan -linnaa,
mutta ei jaksettukaan enää lähteä sinne ajamaan. Päätettiin jättää linna
huomiselle. Sen sijaan kiertelimme hieman Tordesillasin -kaupunkia ja käytiin
polskimassa hotellimme sisäuima-altaalla.
|
Duero -joki. |
|
Vesipeto. |
25.9. Lauantai
Lauantai 25.9.2021 tullaan aina
muistamaan nimellä: kolmen linnan päivä. Ensimmäinen tutkimamme linna oli siis:
Castle of la Mota, joka meidän piti käydä katsomassa jo eilen, mutta ei
jaksettu. Sana: ”Mota” tarkoittaa espanjaksi kumpua, joten linnan
suomenkielinen nimi on: kummun linna. Linna on rakennettu 1400 -luvulla, ja
ulkonäöltänsä se on juurikin linna, eli jos joku kysyy: ”piirräppä minulle
linna” -niin piirustus tulisi olemaan samankaltainen kuin Motan -linna. Linnan
historia on todella mielenkiintoinen. Kaksi kilpailevaa kuningaskuntaa
kamppaili linnasta, ja sitä ympäröivästä: Medina del Campon -kylästä. Välillä
taistelujen ja kiistojen aikana toinen kuningaskunta hallitsi linnaa ja toinen taas kylää sen ympärillä. Linna on toiminut historiansa aikana myös vankilana,
jonka aikana muutama vanki onnistui pakenemaan 40 metriä korkeasta linnan
tornista, köyden avulla.
|
Castle of la Mota. |
|
Valitettavasti kuvassa olevaan linnan korkeimpaan torniin ei päässyt. |
|
Second Breakfast. #pummielämää vol. 6. |
Päivän toinen linna oli reilun 40
kilometrin ajomatkan päässä oleva: Castillo de Coca. Linna on rakennettu 1500
-luvun vaihteessa, sen arkkitehtuuri oli hyvin samantyylinen kuin läheisen
Motan -linnan. Coca -linnan historia ei ollut ihan niin mielenkiintoinen kuin
Motan, mutta kyllä sielläkin 500 -vuotisen taipaleen aikana oli sattunut ja
tapahtunut.
|
Castillo de Coca. |
|
Cocan linnassa taas pääsi korkeimpaan torniin. |
Cocan -linnalta matka jatkui reilun
60 kilometrin verran Segovian -kaupungin lähistölle; pieneen Espirdon -kylään.
Kylässä kirjauduimme majataloon seuraavaksi kahdeksi yöksi. Segovian -kaupunki
oli ennen reissua yksi reissun odotetuimmista kaupungeista. Suuret odotukset
johtuivat kaupunkia ympäröivistä näköalapaikoista sekä todella näyttävistä:
linna, -katedraali ja -akvedukti (= vedenkuljetusjärjestelmä) näkymistä.
Olimme hieman väsyneitä jo kaikesta
ajamisesta ja linnojen tutkimisista, joten ajattelimme jäädä vain rentoutumaan
loppupäiväksi majataloomme. Hyvästä itse kokkailemastamme nuudeli/kana -setistä
saimme kuitenkin uutta energiaa, että jaksoimme lähteä katsomaan vielä Segovian
keskustan ulkopuolella olevia näköalapaikkoja. Ajoitimme sinne saapumisen niin,
että saamme ihastella kaupunkia sekä valoisan, että pimeän aikaan. Heti kun
saavuimme parkkipaikalle, totesimme kaupungin olevan jo odotuksiemme arvoinen.
Laivan keulan muotoisen kallion reunalla komeileva linna, oli silmiä hivelevä
näky. Näkymät vain paranivat, kun nousimme korkeammalle kukkuloiden päälle,
josta linnan lisäksi näkyi vielä Segovian suuri katedraali. Viimeistään tässä
vaiheessa meidän oli helppo ymmärtää, miksi koko Segovian vanhakaupunki on
Unescon maailmanperintökohde. Kun pimeys saapui ja kaupungin valot syttyivät,
oli edessämme todella hieno näky, mutta siitä huolimatta kaupunki oli silti
näyttävimmillään ilta-auringon aikana.
|
Herkullista kanaa siinä valmistuu. |
|
Alcázar de Segovia. |
|
Leikki-ikä on koko ikä. |
|
Segovian katedraali. |
|
Aivan kuin linna leijuisi ilmassa. |
26.9. Sunnuntai
Todella rennosti otetun aamun
jälkeen ajelimme takaisin Segovian keskustaan. Heti ensimmäiseksi saavuimme
akveduktin luokse, josta Segovian vanhakaupunki alkaa. Akvedukti on rakennettu
vuonna: 50 (selvennyksenä: ei siis 50 -luvulla eli 1950, vaan oikeasti vuonna
50). Se on 18 kilometriä pitkä vedenkuljetusjärjestelmä. Akvedukti on
näyttävimmillään juuri Segovian kohdalla, kun se saapuu jokilaaksoon. Sen yli
on rakennettu 813 metriä pitkä, ja lähes 30 metriä korkea akveduktisilta. Eipä
olisi ennen tätä reissua uskonut, että vedenkuljetusjärjestelmä voi olla näin
näyttävä näky.
|
Segovian akvedukti. |
Akveduktilta jatkoimme
vanhakaupungin ytimeen. Lähes joka kolkka siellä oli viihdyttävää kävelyä,
mutta parhaimpina paikkoina meille jäi mieleen: Plaza Mayor (= keskusaukio),
katedraali ja linnoituksen edusta. Mietimme pitkään, menisimmekö linnoituksen
sisälle? Lopulta 9 euron sisäänpääsymaksu, sekä etenkin maskipakko linnan
sisätiloissa, sai meidät jättämään sen väliin.
|
Katedraali. |
|
Plaza Mayor. |
|
Alcázar de Segovia. |
Ruokailuksi tälle päivälle olimme
miettineet käyvämme neljässä eri baarissa syömässä: tapakseja, ja illalliseksi
meksikolaista mättöä. Olimme valmiiksi katsoneet netistä 4 kivannäköistä tapas
baaria, joista 2 ensimmäistä olivat kiinni, kolmannessa saimme onneksi maistaa
paria eri sorttia ja neljäs paikka oli myös kiinni. Huutava nälkämme ei aivan
muutamasta tapaksesta lähtenyt, joten ajattelimme mennä sitten vähän aikaiselle
illalliselle sinne meksikolaiseen. Googletimme kuitenkin vielä kerran
ravintolan, jotta emme kävelisi sinne turhaan. Tuloksena oli: ”pysyvästi suljettu”.
Yritimme vielä löytää hyvännäköisiä tapas paikkoja kävelemällä kaupungin katuja,
mutta Segovia ei ilmeisesti ole tapaksista tunnettu, sillä minkään ohimenemämme
ravintolan listoille ei ollut tapas -vaihtoehtoja. Niinpä päädyimme syömään (vähän
kälyisiä) patonkeja halpaan kahvilaan ja lähdimme takaisin majataloomme
lepäilemään. Segovia ylitti kirkkaasti kaikki, jo valmiiksi suuret odotuksemme
ja voimme lämpimästi suositella kaikille tätä kaupunkia. Madridista tänne on
vain 100 kilometrin ajomatka, joten kaupunki toimisi hyvin vaikkapa päivän
retkenä sieltä käsin.
|
Ainut onnistunut tapas visiitti. |
|
Kaupungin suurin kävelykatu. |
|
Hei hei Segovia. |
27.9. Maanantai
Segovian ohella meidän seuraava
kohteemme: Toledo, oli myös erittäin odotettu paikka. Ajomatkaa Toledoon kertyi
reilut 170 kilometriä, jonka aikana ohitimme Madridin ruuhkat ja siirryimme
Castille y Leónin -maakunnasta; Castilla-La Manchan -maakuntaan.
Ensimmäiseksi Toledoon
saavuttuamme ajoimme kaupunkia kiertävän kanjonin reunalle. Sieltä käsin pystyi
ihastelemaan kaupunkia kokonaisuudessaan. Lähdimme kävelemään kanjonin reunaa
myöten kohti kaupunkia. Kanjonin pohjalla virtaavan joen (= Rio Tajo) yli pääsi
kätevästi vanhaa keskiaikaista siltaa myöten.
|
Toledo. |
Toledon keskusta oli hyvin
tavanomainen espanjalainen kaupunki. Eli ohkaisia teitä, vanhoja rakennuksia,
hienoja kirkkoja sekä linna. Tykkäsimme kovasti kaupungista kaikin puolin,
mutta kuten arvelimmekin, ei se kauneudellaan pystynyt Segoviaa kuitenkaan
kukistamaan. Siitä huolimatta Toledo menee kevyesti kakkossijalle Espanjan
kaupungeista.
|
Toledon kävelykatuja. |
Kun olimme kulkeneet kaupungin
halki, ylitimme kaupunkia kiertävän joen uudemman kerran. Tällä kertaa vain
kaupungin vastakkaiselta (= läntiseltä) puolelta. Sieltä kävelimme vielä pari
kilometriä takaisin autollemme, jossa kokkailimme parkkipaikan viereisillä
piknik pöydillä hyvän lounaan. Siitä sitten lyhyt ajelu tämän yön hotelliin, jossa
vähän keräilimme voimia Toledon tutkimisretki kakkoseen.
Illan kaupunkikierros alkoi kuuden
maissa kävelemällä takaisin vanhaan kaupunkiin. Kiertelimme siellä hetken
aikaa, jolloin saimme edelleen todeta sen olevan oikein viehättävä paikka. Ennen
pimeää nousimme takaisin kaupungin ulkopuolella oleville näköalapaikoille.
Tällä kertaa nousimme vielä pikkaisen korkeammalle kuin päivällä olimme. Hieman
korkeampi näköalatasanne tekikin suuren eron näköaloihin. Tietysti upealla
ilta-aurinko valaistuksella oli oma osuutensa asiaan. Pimeän saavuttua
näkymälle kävi samoin kuin Segoviassa; se ei ollut enää niin hieno kuin
ilta-auringon aikaan.
|
Kaupunkikierros numero: 2. |
|
Kaupunki oli täynnä tällaisia hienoja muurin ovia.
|
|
Oviaukko aivan kuin suoraan Aladdinista. |
|
Takaisin kaupungin parhaassa mestassa. |
|
Tästä kun ilta vielä pimeni, ei meidän kamera kyennyt enää hienoihin kuviin. |
28.9. Tiistai
Pikkaisen oltiin jo lepo/rennomman
päivän tarpeessa, mutta 1.10 meidän pitäisi olla palauttamassa/noutamassa uutta
autoa Barcelonassa, joten meidän oli melkeinpä pakko jatkaa matkaa. Nämä
viimeiset kolmisen päivää on jouduttu reissaamaan vähän kiireisempään tahtiin,
juurikin tuon auton vaihtamisjupakan takia. Tämän illan Real Madrid vs Sheriff
-Mestareiden liiga pelinkin jouduimme pitkin hampain ja pitkän pohtimisen
jälkeen jättämään väliin. :´/ Vaihtoehtoisesti olisimme voineet mennä tutkimaan
Madridin kaupunkia ja mennä illalla peliin, mutta silloin olisimme joutuneet jättämään
Cuencan sekä keskiviikon kohteet väliin. Tämän lisäksi olisimme joutuneet
ajamaan Madridista Barcelonaan yhtä kyytiä. Vaikeita päätöksiä, mutta tähän me
kuitenkin päädyimme.
Takaisin tähän aamuun. Aloitimme
aamun samaan tyyliin kuin eilisenkin, eli starttasimme auton ilman aamupalaa ja
söimme sen ”pummityyliin” huoltoaseman parkkipaikalla matkan varrella. Tällä
kertaa matkaa kertyi Toledosta – Cuencaan reilut 180 kilometriä. Jo toinen
kerta, kun reissaillessamme matkustamme Cuencan -kaupunkiin. Edellisen kerran
se vain sattui toisella mantereella rapakon takana. Silloin oltiin siis
Ecuadorin Cuencassa vuonna 2013. Muslimit ovat perustaneet Cuencan -kaupungin
kahden joen (= Júcar & Huécar) väliin, vuonna 714. Kaupungin sijainti on
strategisesti lähes täydellinen, sillä sitä suojaa kaksi joen synnyttämää
rotkoa.
Saavuttuamme Cuencaan kirjauduimme
sisään Hotel Plazaan. Nimi kuulostaa joltain viiden tähden huippu hotellilta,
mutta todellisuudessa yksi yö maksoi 40 euroa ja me saatiin käyttöömme ihan
perus halvahkon hotellihuoneen. Heitimme kamat nopsaan huoneeseemme ja lähdimme
tutkimaan kaupunkia. Hotellimme sijaitsi ”uuden kaupungin” -puolella, joka ei
ollut mitenkään erityisen näyttävä. Hyvän näköisiä ravintoloita sekä kahviloita
näytti kuitenkin kaduilla olevan useampia. Saavuttuamme vanhaan kaupunkiin,
meno jatkui kutakuinkin samana. Eli ihan kivan näköistä meininkiä, mutta ei
mitään erityistä, vaikkakin: Plaza Mayor, eli pääaukio oli ihan näyttävä.
|
Plaza Mayor. |
Kaikki kuitenkin onneksi muuttui,
kun kuljimme vanhaa kaupunkia pohjoiseen, samalla nousten koko ajan
korkeammalle. Vanhankaupungin rakennusten päättyessä, saavuimme kaupungin
itäisellä puolella virtaavan Huécar -joen synnyttämän rotkon reunalle. Sieltä
näkymät rotkoon sekä sen reunalle rakennetuille ”riippuville taloille” (=
espanjaksi: casas colgadas) olivat täyttä timanttia. Ennen tätä näköalapaikkaa
olimme vähän harmissamme, että päätimme jättää Madridin väliin, mutta Cuenca
ansaitsi paikan reissukohteenamme tämän näkymän ansiosta. Otimme rennosti näköalapaikalla
pitkän tovin, jonka jälkeen käppäilimme takaisin hotellille ja rentoutuminen
sai jatkua.
|
Cuencan paras paikka. |
|
Mushroom cloud. |
29.9. Keskiviikko
Aamulla ajelimme Cuencan
pohjoispuolella kohoavan Cerro del Socorron -vuoren (= 1,120 metriä) huipulle,
kokkailemaan aamupalaa. Näkymät vuoren huipulta eivät olleet niin hyvät kuin
eilisiltä mestoilta, mutta aivan mahtava aamupalapaikka se silti oli.
|
Aamupala mesta. |
Aamupalan jälkeen matka jatkui 110
kilometrin verran: Albarracínin -pientä keskiaikaista kaupunkia kohti. Matka
sinne taittui pienempiä vuoristoisia teitä pitkin. Viime päivät olemme ajelleet
lähinnä moottoriteillä, joten oli kivaa vaihtelua ajella välillä maaseudulla sekä
vuoristossa, pienempiä teitä pitkin. Matka vei ajallisesti pitempään, mutta
silti tuntui siltä kuin se menisi nopeammin, hyvien näkymien ja haastavampien
teiden vuoksi.
|
Näkymiä matkan varrelta. |
Albarracínin keskusta ei ollut
mitenkään erityinen; tavanomainen keskiaikainen kylä. Ainoa poikkeus oli
ravintolat, joita oli kyllä runsaasti, mutta noin puolet niistä oli suljettu ja
toinen puolisko ei ottanut meitä vastaan. Syy tähän jäi meille tuntemattomaksi,
sillä osassa ravintoista oli runsaasti vapaita pöytiä tarjolla. Onneksi lopulta
löysimme gourmet -ruokaa pikku rahalla.
|
Albarracínin ohkaisia katuja. |
|
Siitä saimme mahtavan lounaamme. |
”Lounaan” jälkeen suuntasimme paikkaan,
jonka vuoksi tänne tulimmekin. Nousimme vuoren päälle kaupungin muurin
vierellä. Näkymät vuoren sekä muurin päältä kaupunkiin ja sen ympäristöön
olivat todella hyvät. Erityisen näyttäviä olivat kaupungin keskeltä nousevat,
vähän venäläistyyliset kirkon tornit.
|
Tuota muuria pitkin lähdimme kävelemään ylös. |
|
Näkymät ylhäältä käsin. |
|
Venäläistyyliset kirkon tornit. |
Albarracínista jatkoimme matkaa vielä
65 kilometrin verran: Zafran -linnalle. Matkan aikana saavuimme takaisin
Aragonin -maakuntaan, joka oli siis reissumme toinen maakunta, heti Catalonian
jälkeen. Ympyrä alkaa sulkeutua. Zafran -linna on rakennettu 1200 -luvun alussa,
sillä oli suuri sotilaallinen merkitys muslimien ja kristittyjen raja-alueella.
Linnaa ei koskaan onnistuttu valloittamaan useista yrityksistä huolimatta. Linna
ja sen kallioinen ympäristö olivat todella näyttäviä, mutta ehkä suurin syy tänne
matkustamiseen oli: Game of Thrones -sarja, jossa Zafran -linna toimii
kuvauspaikkana. Ilman sarjaa emme olisi edes osanneet tänne tulla, pisteet siis
sarjalle, sillä paikka oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Linnan ympäristö oli
sopivan autiota, että päätimme pystyttää alueelle teltan ja jäimme sinne yöksi.
|
Castillo de Zafra. |
|
Tämän harjanteen päälle pystytimme telttamme. |
|
Auringon laskiessa linna oli upea ilmestys. |
|
Näissä näkymissä saimme kokkailla ja nauttia illallista. |
30.9. Torstai
Aamu valkeni Zafrassa pilvisenä,
eikä näkymät olleet enää eilisen veroisia. Teltan purun ja aamupalan jälkeen
meillä oli edessä yli 400 kilometrin ajomatka takaisin Barcelonan alueelle, ja
tarkemmin: Castelldefelsiin. Pitkä ajomatka kulki lähinnä moottoriteitä pitkin,
jolloin matka sujui sutjakasti, mutta eipä näkymilläkään päässyt hurraamaan.
Matkan aikana vaihdoimme jälleen maakuntaa ja täten saavuimme reissun
aloituspaikkaan eli: Cataloniaan. Ympyrä on täten sulkeutunut, mutta reissu ei
kuitenkaan onneksi ole vielä ohi, vaan saamme nyt aloittaa uuden ympyrän. 😊
|
Siinä kelpasi nukkua. |
Saavuttuamme Castelldefelsiin
kirjauduimme yllättävän halpaan hotelliin, sen ollen niin hyvä. Ajomatka oli
puuduttava, joten heitimme nopeasti vain kamamme huoneeseen ja lähdimme
katsomaan merta. Fiilis oli erittäin korkealla, kun vihdoin saavuimme alkuillasta
merinäköalalle, jolloin kuuman kostea tuuli puhalsi ajomatkasta puutuneihin
matkaajiin. Joppe kävi uimassa, jonka jälkeen maiskuttelimme erittäin hyvät
ateriat merenrantaravintolassa.
|
Ai, että miten se hölläsi päästä lämpimään osaan Espanjaan ja uimaan! |
|
Kippis sille! |
1.10. Perjantai
Tässä päivässä oli paljon hyvää,
mutta sen eteen oli tehtävä ensin töitä. Edessähän oli siis auton vaihto. Aamu
alkoi itsekokatulla aamupalalla (jo tuttuun tapaan), jonka jälkeen tyhjensimme
automme (auton sisältä kertyi noin 10 repullista/pussillista kamaa). Saimme
kaikki kamat kätevästi hotellin varastoon säilytykseen, ja Joppe lähti
palauttamaan autoamme Barcelonan lentokentälle, ja Jenni jäi nautiskelemaan
Castelldefelsiin.
Jopella auton palautusrumba sujui
hyvin, jonka jälkeen piti matkustaa metrolla Barcelonan keskustaan, ja noutaa
sieltä pakettiauto klo. 12:00. Joppe saapui paikalle sovittuun aikaan, mutta
auto ei ollut vielä edes saapunut paikalle. Auton saamisessa piti kestää 30-40
minuuttia, mutta siinä menikin 2 tuntia. >:( Vihdoin klo. 14 Joppe sai auton,
ja lähti ajelemaan takaisin Jennin luokse.
Noin klo. 15:30 haimme kamamme
takaisin hotellilta, ja lähdimme ajamaan Välimeren rannikkoa myöten lounaaseen.
Ajoimme reilut 100 kilometriä, kunnes koukkasimme: La Rojala -nimiselle
suojelualueelle, aivan Välimeren tuntumaan. Joppe kerkesi kivasti käydä uimassa
(nudisti rannalla. Kokemus se on sekin. ;D), kokata päivällisen ja käppäillä
suojelualueen vuorilla, ennen pimeän saapumista. Jäimme nukkumaan automme
tavaratilaan La Rojalan keskellä olevalle parkkipaikalle.
|
La Rojala. |
|
Tunneli nudistirannalle. |
|
Ainakin Espanjan Carrefour -super-marketista saa ostettua tätä luostari-olutta. Kehotamme kaikkia maistamaan sitä ketkä tänne päin matkustavat. Halpa ja erittäin hyvä! Kuva btw. illan käppäilyltämme. |
2.10. Lauantai
Aamu starttasi rauhaisalla
aamupalalla hyvissä näköaloissa, jonka jälkeen aamu-uinti jälleen ilkosillaan
(siis Joppe kävi uimassa). Nyt oli jo perus rantaloman tunnelmaa, kun aamun saa
aloittaa suorastaan kuumassa kelissä ja aamu-uinnilla.
|
Kyllä nyt kelpaa! |
|
Tuommoinen menopeli. |
La Rojalasta jatkettiin matkaa
lähes 100 kilometrin verran: Peñíscolan -kaupunkiin. Näin ollen maakunta
vaihtui jo kolmatta päivää putkeen, tällä kertaa vaihdos tapahtui:
Cataloniasta-Castellóniin. Peñíscolan vanhakaupunki on perustettu 1000 -luvun
taitteessa pienelle saarimaiselle kielekkeelle, sen ollessa kuitenkin yhteydessä
mantereeseen. Uuden kaupungin läpi kävellessä tajusimme saapuneemme ensimmäistä
kertaa Espanjassa oikein kunnon turistirysään. Rannoilla oli tuhottomasti
porukkaa, ravintoloiden ruokalistat olivat englanniksi ja joka kadunkulmassa
myytiin turistikrääsää. Sama jatkui myös vanhassa kaupungissa. Vanhastakaupungista
oli hyvät näkymät merelle ja muutenkin se oli ihan kiva paikka. Paras näköala
olisi varmasti ollut linnan tornista käsin, mutta siellä oli hirveästi
porukkaa, pääsymaksu oli 4 euroa ja maskejakin olisi pitänyt käyttää ainakin
sisätiloissa, joten jätettiin väliin. Peñíscola oli ihan ok paikka, mutta
turistien paljous ahdisti sen verran paljon, että ei siitä mikään erityinen
maku meille jäänyt.
|
Peñíscolan vanhakaupunki. |
|
Herkulliset tapakset. :P |
|
Näkymää vanhasta kaupungista. |
Peñíscolan jälkeen edessä oli
pitkä, yli 200 kilometrin ajomatka: Alicanten -kaupungin läheisyyteen. Matka
oli puuduttava, mutta pyrimme sen olevan viimeinen pitkä ajomatka koko loppu
reissun aikana. Saavuttuamme perille ajoimme: Bèrnia -nimisen vuoren (1,126
metriä) läheisyyteen, kokkailemaan illallista ja valmistautumaan huomiseen
yhden yön vaellukseen Bèrnialle ja sen ympäristöön.
3.10. Sunnuntai
Aamu alkoi sinisellä taivaalla.
Kirkasta taivasta vasten oleva: Bèrnian -huippu suorastaan kutsui meitä
luokseen. Aamupalan tekoon ja vaellukseen valmistautumiseen meni kiduttavan
paljon aikaa, ja varsinkaan Joppe ei meinannut pysyä nahoissaan, kun halusi
niin kovasti jo lähteä luonnon rauhaan. Vihdoin vähän kymmenen jälkeen pääsimme
aloittamaan vaelluksen.
|
Ihana keli aloittaa vaellus. |
Ensimmäinen 3,5 kilometrin pätkä
oli helppoa tasaista loivaa nousua, jonka aikana vaellusvauhtimme oli ripeää.
Helpon pätkän loputtua olimme saapuneet linnan raunioille Bèrnian -huipun
tuntumaan, korkeutemme siinä vaiheessa oli reilut 800 metriä (aloitus
korkeutemme oli 600 metriä). Näkymät olivat hyvät, mutta jonkinmoinen
sumu/hiekkapöly leijaili kaikkialla ja täten näkyvyys oli vain tyydyttävällä
tasolla.
|
Bèrnian -huippu. |
|
Linnan rauniot ja Bèrnia kohoaa niiden takana. |
Nousu linnan raunioilta huipulle
oli jyrkkää puurtamista, mutta noustavia korkeusmetrejä edessämme oli
ainoastaan kolmisen sataa metriä, joten urakasta suoriuduimme 40 minuuttiin. Matkan
aikana huipun ympärille oli kertynyt pilviä, jolloin näkymät olivat vain
valkoista. :/ hätä ei onneksi ollut tämän näköinen, sillä säätiedotus lupaili
kirkasta taivasta jälleen klo. 15 eteenpäin. Kellohan huipulle saavuttuamme
oli: 13:00. Halusimme nähdä näkymät korkeimmalta huipulta, joten meillä oli
hyvä syy lepäillä kunnolla ja keitellä maittavat lounaat sekä kahvit.
|
Bèrnian -huipulla näkyvyys oli nolla, joten täytyi yrittää opetella lentämistä, jotta pääsisi pilvien yläpuolelle. |
Säätiedotus osui nappiin, sillä
kun klo. 15 lähestyi, alkoivat pilvimassat väistyä ja näimme huipun näkymät.
Vaikka pilvet lähtivät, niin sumu kuitenkin jäi, joten näkymissä oli edelleen
parantamisen varaa. Huipulta matka jatkui, jo reissulle tyypilliseen tapaan
vuoristoharjannetta pitkin. Seuraavan reilun kilometrin aikana nousimme sekä
laskeuduimme vielä kahdelle eri vuoren huipulle. Tämän jälkeen edessämme oli
todella jyrkkä noin 200 metrin laskeutuminen tasaisehkolle polulle. Nuo 200
vertikaalimetriä laskeuduimme 500 matkalla ja aikaa siihen kului tunti, joten
se kertonee laskeutumisen haastavuudesta aika paljon.
|
Ja matkaa jatkuu taas huipulta käsin. |
|
Haastavaa laskeutumista. |
|
Lisää samaa. |
|
Sitten edessä oli vielä viimeinen sekä jyrkin laskeutuminen tasaisehkolle polulle. |
Polkua pitkin matka jatkui 1,2
kilometrin verran, kunnes reittimme kulki pienen luolan läpi vuoristoharjanteen
vastakkaiselle puolelle. Eipä ole vaelluksiemme reitti koskaan ennen luolien
läpi mennyt. 😊
|
Polkua pitkin. |
|
Ja luolan läpi. |
|
Varokaa! Luolassa väijyy myös tällainen peto. |
Kello alkoi olla sen verran
paljon, että oli aika alkaa katsomaan telttapaikkaa. Luolalta kuljimme vielä
reilun kilometrin verran vuoristoharjanteen Välimeren -puoleiseen päähän,
jolloin näimme tietysti meren sekä useita rannikkokaupunkeja. Harjanteen päältä
löysimme myös tasaisen telttapaikan, johon pystytimme teltan ja keittelimme
cous cousia sekä tonnikalaa päivälliseksi. Näkymät olivat edelleen sumuiset,
mutta olomme olivat luottavaiset aamun näkymiin, sillä säätiedotus lupaili
sadetta yöksi ja ajattelimme sateen puhdistavan ilmaa, jonka jälkeen näkymät
olisivat kirkkaat. Illan saimme onneksi vielä nauttia ilman sateita ja koko
päivän ollut semi-kova tuulikin rauhoittui illaksi.
|
Illallista hyvissä näköaloissa. |
|
Siellä näkyy Bèrnian -huippu kauimpana sekä koko vuoristoharjanne sen edellä. |
|
Ei ole taas huono telttapaikka ollenkaan. |
|
Läheisen Benidormin -kaupungin valot. |
Telttaan kömmimme klo. 21 maissa,
ja katsoimme iltaohjelmaksi vähän Netflixiä. Lähes tyynen illan jälkeen tuuli
alkoi hieman lisääntyä ja vettäkin alkoi sataa ripotellen. Klo. 23 maissa tuuli
oli yltynyt jo kovaksi ja puuskissa se oli jo myrskyn luokkaa. Telttamme heilui
välillä todella holtittomasti, mutta kesti kuitenkin puuskat hyvin. Puolen yön
aikaan tuuli oli edelleen voimakas, jolloin katsoimme säätiedotuksesta, että
klo. 2:00 tuulen pitäisi rauhoittua. Nukkua ei oikein tällä kelillä voinut,
joten jatkoimme Netflixin katsomista. Klo. 00:15 keskellä hauskaa Modernin
perheen jaksoa, tuli niin kova tuulenpuuska, että se repi teltan päällysosan
(eli siis sen osan, joka suojaa meitä tuulelta ja sateelta) pois. Viimeinen
näky teltasta oli, kun se lensi vapauteensa noin 100 metrin päässä meistä. :D
Teltan päällysosan mukana meni myös telttakepit, eli sisäteltta vain lysähti
päällemme. Ei siinä ollut tietenkään muuta vaihtoehtoa, kuin pakata kamat äkkiä
rinkkaan ja lähteä pilkkopimeässä myrskyn keskelle patikoimaan takaisin
autolle. Onneksi teltan repeämisvaiheessa vesisateissa oli meneillään pieni
tauko, joten saimme kamamme pakattua niin, etteivät ne kastuneet.
Alkumatkan (noin kilometrin
verran) kävelimme pahimmassa myrskytuulessa ja mitään polkua ei ollut. Tämän
lisäksi veden kastelemat kalliot olivat paikoitellen kuin jäisiä (eli
liukkaita), joten sen pätkän kuljimme pilkkopimeässä erittäin verkkaista
tahtia. Tämän jälkeen saavuimme polulle, joka muutamaa mutaista sekä kallioista
kohtaa lukuun ottamatta oli hyvässä kunnossa. Tämän lisäksi polku kulki
vuoristoharjanteen vähemmän tuuliselle puolella, joten ainoastaan vesisade ja
pimeys kiusasi meitä loppumatkan ajan. Takaisin autolle saavuimme vähän klo.
2:00 jälkeen, jolloin laitoimme märät vaatteet kuivumaan ja puhalsimme
retkipatjat täyteen uudemman kerran. Loppuyön nukuimme siis autossamme.
Semmoinen vaellus tällä kertaa. Luontoäiti päätti meidän puolesta, että tähän
loppuivat telttayöt tämän reissun osalta.
4-5.10. Maanantai & Tiistai
Nukuimme autossa 9:30 asti, jonka
jälkeen kokkailimme aamupalaa hyvissä merinäköaloissa. Aavistuksemme sateen
puhdistamasta ilmasta osuivat oikeaan, ja näkymät olivat ihanan kirkkaat.
Tietysti hyvä näin, mutta samalla harmitti se, että jos asiat olisivat menneet
toisella lailla: olisimme voineet myös herätä vuoristoharjanteen päältä, aivan
käsittämättömän hienoon aamun.
|
Aamupalapaikalta. |
|
Kuvassa näkyvä: Gibralter -tyylinen kallio on tarkoitus valloittaa vielä loppureissun aikana, kun ajamme tämän alueen läpi vielä uudestaan. |
Olimme varanneet Airbnb:n -kautta
seuraavat 2 yötä todella hienoon asuntoon, joka sijaitsi noin 10 kilometrin
päässä merenrannasta. Kuitenkin vain 2 kilometrin päässä asunnolta, sijaitsi
todella hieno tekojärvi. Ajelimmekin ensin 60 kilometrin verran kaupan kautta
järvelle (= Embalse del Amadorio), jossa nautiskelimme mahtavista näkymistä,
lämpimästä kelistä sekä raikkaasta järvivedestä. Klo. 15:00 saavuimme
asunnolle, jossa loppupäivä kului rattoisasti hyvien ruokien sekä aurinkoisen
sään parissa.
|
Embalse del Amadorion -tekojärvi. |
|
Saimme alkumalja pullon kuohuviiniä. Kuului siis majoituksen hintan. |
|
Illalla vähän grillailua. |
Asuntomme oli niin maukas, että
päätimme pyhittää tiistain vain levolle sekä itsemme, että kamojemme
huoltoon.
|
Tiistaina käytiin järvelle uudemman kerran. |
|
Grillailua myös illalla. :P |
6.10. Keskiviikko
Joppe sai eilisestä itsemme
huollosta sen verran uutta puhtia, että heräsi klo. 5:15 valloittamaan erittäin
houkuttelevan näköistä, kuin pyramidin muotoista vuorta (= El Puigcampana:
1,408 metriä). Jennillä taasen oli liian kirkkaassa muistissa edellisen
vaelluksen tapahtumat, ja jäi täten huoneeseen jatkamaan unia.
Aurinko nousee Espanjassa tähän
aikaa vuodesta vähän ennen kahdeksaa, joten Jopen oli kuljettava koko matka
huipulle pimeässä. Hyviä puolia asiasta löytyi aamun viileys, kaunis tähtitaivas
sekä auringonnousu, jota pääsee huipulta käsin katselemaan. Matkaa vuoren
huipulle oli 3,5 km, jonka aikana vertikaalimetrejä kertyi yli 1,000, joten
koko matka oli aika jyrkkää nousua. Ensimmäinen reilun kilometrin etappi kulki
polkua pitkin metsässä, koko ajan nousten tasaisesti. Tämän jälkeen homma
jyrkkeni kivimurskaiseksi rinteeksi, jossa meinasi jalka koko ajan lipsua
alaspäin. Kivimurskan jälkeen homma olikin melkein taputeltu, sillä matkaa
huipulle oli enää 700 metriä ja nousua vain 130 metriä. Joppe saapui huipulle
pikkaisen ennen auringonnousua, ja täten aikaa jäi vielä pikku aamupalan
syöntiin ennen parhaimpia näkymiä.
Auringon noustua: näkymät merelle,
ympäröiville vuorille sekä Benidormin hulppeille hotelleille olivat aivan
fantastiset. Tämän lisäksi huipulta olisi löytynyt useampi tuulelta suojassa
oleva telttapaikka. Kunpa vain olisimmekin yhdessä tulleet tälle vuorelle
yöpymään Bèrnian -sijasta, jolloin telttamme olisi säästynyt ja olisimme
voineet nauttia näistä näkymistä yhdessä.
|
Pikku hiljaa alkoi kirkastumaan. |
|
Sieltä se nyt vihdoin tuli! Meinasiko joku jo lopettaa blogin lukemisen, kun hyppykuvaa ei meinannut näkyä? |
|
Näkymiä länteen päin. |
Vuoren päälle Jopella meni aikaa
1,5 tuntia ja alas vain 56 minuuttia. Eniten aikaa säästyi kivimurskarinteessä,
jossa ylös meno oli koko nousun rankin kohta, mutta alaspäin rinnettä pystyi
juoksemaan kivimurskan pehmentäen askelia. Takaisin Jennin luokse Joppe saapui
10 -maissa, jolloin söimme yhdessä maittavan aamupalan.
|
Tällaista kivimurskaa pitkin sitä piti tähti taivaan alla nousta. |
|
On se komia vuori! |
|
Kyllä maistui aamupala urakan jälkeen. Arvaatko kumpi aamupala on kumman? ;) |
Airbnb -kämppämme oli todella
maukas, mutta nyt sekin ilo oli ohi ja lähdimme kohti uusia seikkailuja.
Päätimme eilen, että emme halua enää hukata arvokkaita reissutuntejamme pitkien
matkojen ajamiseen, joten tästä lähtien ajamme pitkät matkat vasta illalla,
jolloin olemme jo saaneet nauttia päivästä ja ajaminen silloin voi olla jopa
nautinto. Se oli todella hyvä päätös ja suuntasimmekin kämpiltä vain reilun 10
kilometrin ajomatkan päähän: Benidormin -kaupungin viereiseen
luonnonsuojelualueelle (= Parc Natural de la Serra Gelada).
Saimme automme parkkeerattua noin
150 metrin korkeuteen, josta jatkoimme matkaa jalkaisin. Kohteenamme oli: Alt
de la Monteran -huippu (337 metriä). Näkymät merelle heti matkan alusta olivat
loistavat. Vähän korkeammalle noustuamme näimme myös Benidormin -kaupungin, ja
sen lukuisat korkeat pilvenpiirtäjät. Näkymästä tuli jo melkein mieleen kuin
olisimme saapuneet: Dubain tai Dohan -kaltaisiin öljy kaupunkeihin.
|
Benodormin -kaupunki. |
|
Matkalla näkyi joku eläin puussa. |
Määränpäähämme saavuimme noin
tunnin käppäilyn jälkeen. Sieltä Benidormin -pilvenpiirtäjiä ei enää näkynyt,
mutta sen sijaan edessämme oli useamman sadan metrin pudotus mereen, jolloin
näkymätkin ovat yleensä aika komiat.
|
Komiat olivat merenrantakalliot. |
|
Takaisin päin. |
Luonnonsuojelualueen sisällä ei
oikein ollut hyviä uimapaikkoja, ja hikisen urakan jälkeen uiminen kuulosti
erittäin houkuttelevalta ajatukselta. Siispä katsoimme kartasta mukavan
näköisen rauhaisan rannan, noin 20 kilometrin päässä ja ajelimme sinne uimaan. Valitettavasti
matkan aikana tuuli yltyi ja aurinko meni pilveen, jolloin Jenni ei halunnut
uida. :D Joppe joutui siis yksin käydä uimassa jälleen kerran. Jennihän ei ole
siis käynyt vielä kertaakaan meressä uimassa. Ainut kerta kun Joppe sai Jennin
houkuteltua veteen, oli matkan alkupuoliskolla: Mont-Rebein -kanjonilla.
Toivottavasti huomenna olisi oikein kuuma keli, että Jennikin saataisiin
pulikoimaan (yhä) todella lämpimään Välimereen. Uimisen jälkeen olimmekin
suorittaneet kaikki aktiviteetit, joita tälle päivälle olimme kaavailleet,
joten aloitimme noin 200 kilometrin ajomatkan etelää kohti.
Kerkesimme juuri ja juuri ajella
matkan ennen pimeän tuloa ja olimme täten saapuneet: Parque Regional Cabo Cope
y Puntas de Calnegren -luonnonsuojelualueelle. Löysimme alueelta rauhaisan
parkkipaikan aivan merenrannan tuntumasta, johon jäimme täksi yöksi autoon
nukkumaan.
7.10. Torstai
Yöllä nukuimme oikein erityisen
sikeästi noin klo. 5:00 asti. Silloin heräsimme siihen, että joku yritti saada
takaoveamme auki nykimällä ovenkahvasta edes/takas. Joppe heräsi siihen aivan
unenpöpperössä, eikä ensiksi tajunnut mistä on kyse. Joppe vain paukautti nyrkillä
ovea. :D Silloin ulkoa kuului nopeat askeleet, ja auton oven sulkemisen ääni sekä
nopea kaasuttelu paikalta. Siinä vaiheessa myös Jenni oli herännyt lähinnä
auton heilumiseen. Noin muutaman kymmentä sekuntia siihen meni, kunnes Joppe
tajusi, että joku tietysti yritti päästä auton sisälle varastamaan mahdollisia
tavaroita. Varas ei tietysti tiennyt meidän olevan auton sisällä, ja pakeni
heti paikalta Jopen pamautuksen jälkeen. Vähän aikaa kesti, että saatiin
uudestaan unen päästä kiinni, mutta lopulta nukuimme kuitenkin hyvin klo. 9:30
asti.
|
Näin hienosta paikasta aamun sai aloittaa. |
Päivän aktiviteetit alkoivat siis
klo. 9:30; aamupalan kokkailulla. Lämpötila jo aamupalan aikana oli polttavan
kuuma, johon onneksi sai nopean ”lääkkeen” pulahtamalla, vain parin metrin
päässä olevaan mereen. Rauhaisan aamun jälkeen lähdimme lenkkeilemään
viereisille vuorille. Tarkoituksemme oli kävellä sopiva reippailu vuorilla,
mutta lopulta matkaa kertyikin lähes 10 kilometriä. Sen aikana valloitimme
viisi, yli 200 metrin huippua, joista korkein oli: Cocón de Copen (242 metriä)
-huippu. Vuorilta laskeuduimme alas pieneen: Calabardinan -kaupunkiin uimaan
sekä syömään lounasta. Päivä oli kyllä kuuma! Kuumin pitkään aikaan, ainoastaan
reissun alkupuoliskolla on ollut kuumempia päiviä.
|
Tästä vaellus lähti liikkeelle. |
|
Saavuttiin yli 200 metrin korkeuteen. |
|
Kuuma päivä, joten asustus on hyvä pelkät uikkarit jalassa. |
|
Jenni ja Calabardinan -kaupunki. |
|
Laskeutumista alas kaupunkiin. |
|
Vihdoin Jennikin ui meressä! |
|
Noilla vuorilla me samoiltiin. |
|
Ensimmäistä kertaa Espanjassa myös vähän sangriaa. Hyvää oli! :P |
Vaelluksen jälkeen vaihdoimme jälleen
mestaa. Ajelimme 140 kilometrin verran: Parque Natural Cabo de Gata-Níjar
-luonnonsuojelualueelle. Jälleen kerran kerkesimme ajella sinne juuri ennen
pimeän tuloa. Löysimme alueelta tosi kivan parkkipaikan merinäköaloineen,
kokkailimme siellä illallista ja aloimme nukkua.
|
Ei hullumpi paikka jäädä autoon nukkumaan. |
|
Reissun Välimeri-osuuden lounaisin kohtakin alkaa jo lähenemään. |
8.10. Perjantai
Tällä kertaa saimme nukkua yömme
rauhassa. :D Heräsimme jo klo. 7:00 jälkeen, jolloin aurinko ei ollut vielä
noussut. Meillä oli siis helppo päätös käppäillä läheisen majakan kummulle
katselemaan auringonnousua. Nouseva aurinko mereltä oli oikein näyttävä, mutta
sen lisäksi merestä törröttävät, vulkaanisesta kivestä koostuvat terävät
kalliot, olivat myös vaikuttava näky.
|
Aikaisen aamun tunnelmaa. |
Seuraavana luvassa oli pientä
sukutapaamista; nimittäin Jopen täti sekä serkku asuvat tällä hetkellä Malagan
-kaupungin lähettyvillä: Alhaurín de la Torren -kaupungissa. Ajomatkaa sinne
oli ikävät 250 kilometriä, jonka paahdoimme yhden pysähdyksen taktiikalla.
|
Pysähdys paikkamme. |
Sukuloimaan saavuimme vähän ennen
neljää. Loppuiltaan kuului pieni autoretki läheisen vuoren päälle, sekä
grillailua serkun kämpillä.
|
Läheinen vuori. |
9.10. Lauantai
Eilen illalla suorastaan tungimme
itsemme mukaan Sinin (= Jopen serkku) crossfit -harrastukseen, joka pidettiin
lähistöllä olevan omakotitalon pihalla. Treeni oli tosi rankka, oli
kuntotasomme mikä hyvänsä, mutta nyt pitkän lihaskuntotreenitauon jälkeen se
oli äärimäisen rankka.
Treenin lisäksi päivään kuului:
pitkään ja hartaasti vietetty päivä ja -ilta kauniilla: Playa Victorian
-hiekkarannalla. Rannalla aika kului äkkiä ja oikeastaan vasta nyt kun reissua
on jäljellä enää viikko, tuntui siltä, että olisimme oikeasti lomalla. :D
|
Playa Victorian -hiekkaranta. |
Ilta päättyi ravintolaillalliseen
aivan fantastisen auringonlaskun aikaan, jonka jälkeen lähdimme jatkamaan
matkaa kohti Granadan -kaupunkia sekä sen itäpuolella kohoaa: Sierra Nevadan
-vuoristoa. Matkaa sinne oli 140 kilometriä. Starttasimme auton sinne päin
vasta vähän ennen klo. 22:00, niin perille saavuimme vasta puolenyön aikoihin.
Löysimme vuoristosta hyvän tienvarsiparkkipaikan, johon jäimme nukkumaan. Tämä
ajomatka suuntautui siis takaisin Barcelonaa kohti. Auto pitää palauttaa
vuokraamolle ensi perjantaina, ja reissukin loppuu viikonlopun jälkeen
sunnuntaina. :´(
|
Upea auringonlasku. |
10.10. Sunnuntai
Kömmimme autosta ulos klo. 9:00.
Kokkailimme aamupalan törkeän hienoissa järvimaisemissa (= Embalse de Canales),
josta lähdimmekin jatkamaan matkaa vasta klo. 11 -jälkeen.
|
Embalse de Canales. |
Yöpymispaikkamme sijaitsi
pikkaisen reilun 1,000 metrin korkeudessa, josta nousimme autolla yli 2,500
metrin korkeuteen, lähelle: Sierra Nevadan Luonnonpuiston korkeimpia huippuja
(puiston korkein huippu on: Pico de Mulhacén (3,482 metriä) ja samalla se on
myös Espanjan korkein vuori). Jossain vaiheessa reissua ajattelimme, että
kiipeämme Mulhacénin huipulle. Näkymät sieltä eivät ainakaan kuvien perusteella
olleet niin hyvät, että luovuimme siitä ajatuksesta jo viikko sitten. Vielä
pari päivää sitten ajattelimme ajavamme pyörillä, lähes 3,400 metriä korkean:
Pico de Veletan päälle, mutta eilinen treeni tuhosi lihassolumme sen verran
pahasti, että maitopurkin nostaminenkin on jo kova suoritus. Tästä syystä
tyydyimme vain automatkaan niin korkealle kuin sillä sai ajaa (2,500 metrin
korkeudessa tiellä oli puomi ja ajo siitä eteenpäin oli kiellettyä). Sen verran
jaksoimme kuitenkin reippailla, että käppäilimme noin sadan vertikaalimetrin
verran parkkipaikalta; pienen ja rosoisen kallion päälle, noin 2,600 metrin
korkeuteen.
|
Sierra Nevadan -vuoristoa. |
|
Kiipeämämme pikku kukkulan päältä. |
|
Käppäilyjen jälkeen maistui lounas parkkipaikalla. #pummielämää vol. 7. |
Sierra Nevadalta jatkoimme matkaa
kohti Barcelonaa. Ajoimme 170 kilometrin verran pienen: Tabernasin -kaupungin
tuntumaan, jossa sijaitsee oliiviöljytehdas nimeltään: Oro del Desierto. Tehdas
on pieni, varsinkin kun puhutaan Espanjasta ja etenkin Andaluciasta, jossa
tuotetaan oliiviöljyä enemmän kuin missään muualla koko planeetalla. Vaikka
tehdas on pieni, niin laatua siltä ei puutu, nimittäin sen öljyt löytyvät
maailman parhaimpien oliiviöljyjen listoilta.
|
Ja matka jatkuu... |
Ennen oliiviöljytehtaalle saapumista,
pysähdyimme vielä pikaisesti; matkan varrella näkemämme linnan (= Castillo de
La Calahorra) kohdalla. Emme tienneet linnasta ennalta mitään, satuimme vain
näkemään sen moottoritien varrelta ja pysähdyimme katsastamaan miltä se
näyttää. Hyvältähän se näytti, varsinkin kun aurinko oli juuri laskeutumassa,
jolloin päivän valo on parhaimmillaan. Tämän lisäksi linnan kukkulan takana
kohoava: Sierra Nevadan -vuoristo, teki näkymästä erityisen hyvän.
|
Castillo de La Calahorra. |
Oliiviöljytehtaalle saavuimme vasta
pimeän saavuttua, jolloin sopivan nukkumispaikan löytäminen on vaikeaa.
Ratkaisimme pulman jäämällä nukkumaan tehtaan vieressä olevaan pusikkoon, johon
saimme automme ajettua. :D
11.10. Maanantai
Aamu alkoi aamupalalla
nukkumassamme pusikossa. Sen jälkeen oliiviöljytehdas olikin juuri avautunut,
ja pääsimme maistelemaan seitsemää eri öljyä. Kaksi maistamaamme öljyä löytyy
maailman parhaimpien öljyjen listoilta. Joppe tykkäsi niistä molemmista, mutta
Jenni vain toisesta. Loput 5 öljyä olivat myös todella maukkaita (ainakin Jopen
mielestä), mutta seitsemästä (riippuu kummalta meistä kysyy) 4-5 olivat ylitse
muiden. Oliiviöljymaistelut olivat kiva kokemus, varsinkin kun liikutaan
alueella, joka on varsinainen oliiviöljy Mekka.
|
Herkullisia oliiviöljyjä. |
|
Ankara kriitikko arvioi juuri öljyä, joka on äänestetty maailman 13. -parhaaksi oliiviöljyksi. Kriitikko on hyvin kriittinen; kyllä paikan omistajat jännittävät minkä arvion kriitikko antaa. |
Vatsa täynnä öljyä ajelimme 40
kilometrin verran takaisin rannikolle. Täten saavuimme: Aguadulcen -kaupunkiin,
jossa meitä odotti varaamamme asunto. Sinne pääsi kirjautumaan klo. 14:30,
johon oli vielä tunnin verran aikaa. Odotellessa ajoimme merenrannalle uimaan.
Olimme huomanneet jo aamusta, että päivä oli hyvin tuulinen. Vasta merelle
saavuttuamme tajusimme; miten tuulinen päivä tämä oikeasti olikaan. Rannan
palmut taipuivat tuulen voimasta ja hiekka pöllysi, mutta mikä parasta: aallot
Välimerellä olivat useamman metrin korkuiset. Selvää oli heti, että Jenni ei
veteen mennyt. Vähintään yhtä selvää oli, että Joppe hyppäsi veteen kuin pikku
lapsi pallomereen. Joppe haastoi aallot kovaan ja tasaväkiseen kamppailuun,
jossa voittaja jäi vähän epäselväksi. Kuulostaako jo klassikkona tunnetulta
uusintamatsilta? Mereltä ajoimme asuntomme ja viettelimme siellä rennon
loppupäivän.
|
Palmupuut huojuivat tuulessa, mutta ei se pikku kiipeämistä estänyt. |
|
Kova matsi, näyttäisi Joppe olevan vähän niskan päällä? |
|
Asuntomme parvekkeelta oli kelpo näkymät. |
12.10. Tiistai
Aamulla matka jatkui 200
kilometrin verran kohti Barcelonaa. Pakko oli ajella pitkiä matkoja myös
päiväsaikaan, sillä reissuaika vain meinaa loppua kesken. Aamusta asti puudutti
kyllä sen verran, että ajomatka meni yllättävän kivuttomasti.
Ajomatkan jälkeen saavuimme:
Cartagenin -kaupungin läntisen puolen rantakallioille. Niiden päällä sijaitsee
myös: Batería de Castillitos -linnoitukset. Emme tienneet sinne saavuttuamme
linnoituksen historiasta mitään, mutta arkkitehtuurista päätellen ajattelimme
niiden olevan keskiaikaisia rakennelmia. Vasta illalla paikkaa googletellessa,
meille selvisi niiden olevan peräisin 1930 -luvulta. Toki valtavat tykkitornit
linnoituksen päällä antoivat meille osviittaa nykyaikaisemmasta historiasta,
mutta ajattelimme vain, että paikkaa on päivitetty nykyaikaisemmaksi ennen
toista maailmansotaa. Tykit olivat paikan vaikuttavin rakennelma, mutta parasta
paikassa oli silti mahtavat meri/vuoristo -näkymät.
|
Näkymät linnoitukselta. |
|
Kyl sillä laiva uppois. |
Kallioilla tuli käveltyä kuumana
päivänä sen verran paljon, että mielemme teki päästä uimaan. Katsoimme kartasta
lähimmän rannan. Sinne piti laskeutua reilun kilometrin verran linnoitukselta.
Polku rannalle oli huonossa kunnossa ja mäki oli todella jyrkkää. Jenniä ei
uinti kiinnostanut niin paljoa, että olisi jaksanut rämpiä piikkipuskien ja
irtokivien seassa rannalle. Joppe lähti sinne siis yksin. Lopulta kävi niin,
että myös ”ranta” oli vain rosoisia kallioita, joihin parin metrin aallot
iskivät voimalla. Olisihan sinne uimaan toki voinut hypätä, mutta nousu
takaisin kallioille olisi vaatinut vähintään kymmenkunta syvää haavaa terävistä
kallionreunoista. Jäi siis uinti väliin meiltä molemmilta. :/
|
Menossa rantaa kohti. |
|
Tästä kohtaa ois voinu hypätä. |
Linnoitusten luokse olisi ollut
mahtavaa jäädä yöksi, mutta pakko saada kilometrejä ajettua kohti Barcelonaa,
joten jatkettiin matkaa. Ajoimme vielä (osittain) iltapimeällä: Calp:n
-kaupunkiin, 220 kilometrin verran. Kaupunkiin saavuttuamme löysimme
suhteellisen rauhaisan parkkipaikan merenrannalta johon jäimmekin yöksi.
13.10. Keskiviikko
Heräsimme jo klo. 6:30, jotta
kerkeisimme kiivetä viereisen: Gibraltar -tyylisen vuoren (= Penyal d’lfac (332
metriä)) ennen auringonnousua. Nousu alkoi heti jyrkällä kiipeämisellä. Calpin
-kaupunki on (varsinkin) kesällä varsinainen turistirysä, josta johtuen vuoren
päälle asti johti todella hyvä polku. Ihme etteivät ole rakentaneet
gondolihissejä vuoren päälle. Kerkesimme ylös asti vielä hämärän aikaan. Aurinko
ei ollut vielä noussut horisontin yläpuolelle. Olimme pakanneet reppuihimme
mukaan aamupalatarvikkeet, joten saimme herkutella hyvällä aamupalalla, samalla
kun aurinko teki nousuaan. Piti vain koko ajan olla valppaina lukuisien lokkien
vuoksi, jotka näyttivät hyvin kiinnostuneilta meidän herkuistamme.
|
Calpin rantahotellien valot. |
|
Penyal d’lfacin huipulla. |
|
Ruokiamme kärkkyvä lokki ja auringonnous. |
Laskeuduttuamme alas vuorelta,
päivän lämpötila oli jo noussut helteen puolelle. Mikä olisikaan siis parempi
tapa päättää mahtava vaellus, kuin hypätä ihanaan virkistävään mereen?
|
Alastulomatkaa. Kuvassa keskellä näkyvä tulivuoren näköinen vuori, oli Jopen yksin kiipeämä vuori aamutuimaan, noin viikko sitten. |
|
Calpin -kaupungin rantoja. |
|
Siellä kohoaa Penyal d’lfac. Huomatkaa Jenni polskimassa kuvan vasemmassa laidassa. |
Sen verran aktiivinen aamu oli,
että reilun 130 kilometrin ajomatka ei edes kuulostanut kovinkaan pahalta.
Siispä ajelimme Valencian -lentokentän lähellä sijaitsevaan ostoskeskukseen
syömään ja ruokakaupoille, mutta lähinnä Starbucksin vuoksi kuitenkin. :D
Maukkaat kahvit juotuamme ajeltiin
vielä 130 kilometrin verran, lähelle Peníscolan -kaupunkia (siellä siis käytiin
ajellessamme Välimeren rannikkoa etelään päin.) Löysimme mahtavan yöpymispaikan
reilun 300 metriä korkean vuoren päältä. Vuoren päällä oli pieni kirkko (=
Ermita de Sant Benet i Santa Llúcia), jossa oli kymmenkunta ihmistä
pällistelemässä näkymiä meidän saavuttuamme. Kaikki muut ihmiset kuitenkin
lähtivät ennen pimeän tuloa. Vuoren päällä oli mahtavaa viettää iltaa kahden
kesken; syöden ja juoden hyviä ruokia sekä juomia. :P 😊
|
Yöpymispaikkamme. |
|
Kirkon edustalta. |
|
Ei päästy Portugaliin tällä reissulla, kun aika ei vain yksinkertaisesti riittänyt. Port- viinin myötä pääsimme edes vähän maistamaan Portugalia. Vähän liian makeata on, mutta kyl se alas menee. :D |
|
Punainen viiva kulkee nyt lähinnä samoja reittejä pitkin, joita ajoimme Malagaan päin ajettaessa. Uusia paikkoja matkan varrelle kuitenkin ilmestyy. |
14.10. Torstai
Univelkaa oli sen verran, että
nukuimme kelpo unoset 8:30 asti. Päivälle ei ollut juurikaan suunnitelmia,
muuta kuin ajalle lähelle Barcelonaa. Oli siis oiva tilaisuus ottaa päivä
rennosti. Kirkolta ajelimme ensiksi 160 kilometrin matkan: Tarragonan
-kaupungin tuntumaan. Siellä saavuttiin rannalle, jossa uitiin, kokkailtiin
ruokaa sekä päivitettiin blogia.
|
Aamupalaa kirkon juurella. |
|
Ranta Tarragonan lähellä. |
Rannalta vielä 70 kilometrin
ajomatka Barcelonan -lentokentän lähellä olevalle luonnonsuojelualueelle
nimeltään: Parc de Garraf. Ajeltiin puistoon lähinnä nukkumaan, mutta se sopi
hyvin myös rauhaisaan illanviettoon hyvien ruokien parissa. :P
|
Näitä lähes läpikuultavia naudan pihvejä olemme tehneet useamman kerran reissun aikana. Todella herkullisia hyvän espanjalaisen viinin kera. :P |
|
Ei huono paikka nukkua tämä yö. |
15.10. Perjantai
Niin se on sitten viimeinenkin
auto yö takana tämän reissun osalta. Herättyämme pakkasimme kamat rinkkoihin
lentokonevalmiuteen, söimme aamupalan ja lähdimme Barcelonan -keskustaan
palauttamaan autoa. Palauttaessamme autoa kysyimme vielä kerran vuokraamolta;
saisimmeko jotain hyvitystä, kun autoa noudettaessa, auto saapui 2 tuntia
myöhässä? Kannatti kysyä, sillä saimme hyvitykseksi ilmaisen kyydin
hotellillemme vuokra-autolla, jolla vuokraamon työntekijä lähti meitä
kyyditsemään.
|
Viimeinen pummiateria. #pummielämää vol. 8. |
Virkistävän suihkun jälkeen päivämme
kului: La Ramblan -vilkkaalla kadulla, jonka varrelta löytyy ravintoloita sekä
kauppoja laidasta laitaan, sekä ehkäpä Barcelonan kuuluisimmalla nähtävyydellä:
Sagrada Família -kirkolla. La Rambla oli lukuisien ravintoloiden vuoksi
viihdyttävä paikka, mutta eipä se niiden lisäksi ollut mitenkään kummoinen.
Antoni Gaudín suunnittelema maailmankuulu Sagrada Família oli mielestämme myös
yliarvostettu. Olemme nähneet kaikkien reissujemme aikana todella hienoja
kirkkoja, jotka eivät ole olleet mitenkään erityisen kuuluisia, mutta silti
olleet hienompia kuin tämä. Tunnelmaa tietysti pilasi se fakta, että kirkko ei
ole vieläkään täysin valmis ja ruma nostokurki kirkon katolla ei oikein sopinut
näkymään. Oli se kaikesta huolimatta käymisen arvoinen paikka, Gaudín tuoman
ainutlaatuisen arkkitehtuurin myötä. Näiden nähtävyyksien lisäksi kävelimme
kaupungilla useita kilometrejä. Ensimmäisen päivän jälkeen Barcelonasta jäi
vähän tylsä maku. Odotimme, että korona-aikaan sekä turistikauden ulkopuolella
kaupunki olisi voinut olla todellinen helmi, mutta toisin kävi.
|
Oma auto vaihtui tunkkaiseen metroon... |
|
...ja luontopolut betoniviidakkoon. Kuvassa La Ramblan -katu. |
|
Churroja viimeisen kerran. |
|
Konserttitalo. |
|
Sagrada Família -kirkko. |
16.10. Lauantai
Jälleen kerran olemme
vuosipäivänämme reissun päällä: 14 -vuotta tuli tänään täyteen! <3 Lähdimme
aamusta kaupungille viettämään merkkipäivää. Ensimmäinen kohteemme oli entinen
härkätaisteluareena, joka on muutettu kätevästi ostoskeskukseksi (= Arenas de
Barcelona). Itse rakennus oli jo näkemisen arvoinen. Kuitenkin suurin syy sinne
saapumiseen, oli näköalatasanne areenan katolla. Parhaat näkymät tasanteelta
olivat viereiselle: Placa de Espanyolille (= suuri aukio sekä liikenneympyrä). Ostoskeskukselta
suuntasimme eiliselle La Ramblalle, jossa nautimme herkullista lounasta.
|
Vuosipäivämme kunniaksi päätimme, että vuoron perään saamme päättää mitä tänään syömme ja juomme. Toisen on suostuttava toisen toiveeseen. Onneksi tykkäämme kutakuinkin samoista ruoista ja juomista. :) Joppe sai aloittaa. Kuvassa siis Jopen toive: kunnon aamupala kälyisen hotellin aamiaisen jälkeen. |
|
Entinen härkätaisteluareena. |
|
Placa de Espanyol. |
|
Jennin toive: Starbucksin kahvia. :D |
|
Jopen toive: kunnon panimo-olutta. |
|
Jennin toive: mexicolaista -ruokaa La Ramblalla. Paljon ruokakuvia, mutta se olikin parasta kaupungissa. :) |
Päivä oli kulunut nopeasti hyvien
syöminkien parissa. Auringonlaskuun oli aikaa enää pari tuntia ja oli aika
painella kaupungin (todennäköisesti) toisiksi kuuluisammalle nähtävyydelle:
Park Güell:lle (= puisto korkean mäen päällä, jossa on Gaudín suunnittelemia,
mosaiikki päällysteisiä rakennelmia). Paras juttu puistossa oli näkymät suuren
parven päältä, josta näkyi pari mosaiikki päällysteistä rakennusta sekä
Barcelonan kaupunkia aina merelle asti. 10 euron pääsymaksu puistoon (joka
meidän mielestä pitäisi olla ilmainen) oli ehdottomasti liikaa. Toki mosaiikki
-päällysteiset rakennukset ja liskot olivat ihan kivan näköisiä, mutta Aasian
maista löytyy miljoonittain erilaisia ”örvelöitä” Buddha temppeleiltä, joista
suurin osa ei ole yhtään kuuluisia ja ovat kuitenkin vähintään yhtä hienon
näköisiä. Tämän lisäksi niitä voi yleensä käydä katsomassa ilmaiseksi.
|
Näkymät parven päältä. |
|
Tämä oli siis se parvi. |
|
Mosaiikki päällysteinen lisko. |
Park Güelilta kävelimme vielä
viereiseen: Parc del Carmelin -puistoon, jonka korkeimmalta kummulta näkymät
Barcelonaan olivat todella hyvät. Hengailimme siellä pimeän tuloon asti.
Puistoilta matkustelimme vielä syömään illallista; minnekäs muuallekaan kuin La
Ramblalle.
|
Näkymät Parc del Carmelin korkeimmalta kummulta. |
|
Ja sitten vielä pari ruokakuvaa loppuun. Jopen toive: intialaista illallista. |
|
Jennin toive: överi vohveliannos. Huom: söimme annoksen puoliksi. |
Olimme varanneet viimeisen
yöpymisen majatalosta lentokentän läheltä. Saavuimme sinne vasta klo. 23
-jälkeen, jolloin nukkumisaikaa jäi vain viitisen tuntia aikaisen lentomme
vuoksi.
17.10. Sunnuntai
Lentomme takaisin Suomeen lähti
ajallaan klo. 8:00. Majatalosta kuului yöllä kaikennäköistä kolinaa, jonka
vuoksi saimme nukuttua vain pari tuntia. Tästä on Jopen sitten ”kiva” suunnata
maanantaina aamuvuoroon oikein pirteänä. Jenni taas saa pehmeän Suomeen paluun,
jäämällä heti viikon syyslomalle. :D
|
Ympyrä on sulkeutunut. Aika hyvän siivun kerkeseimme maassa kiertää. Vielä jäi kuitenkin pari suurempaa aukkoa karttaan... |
Yhteenveto:
Tasan 2 kuukautta reissua takana.
Pisin reissuaika koskaan, mutta aikaa ei ollut lähellekään tarpeeksi. Noin
kolmannes paikoista, joissa olisimme halunneet käydä, jäivät käymättä ajan
puutteen vuoksi. Eli kolmessa kuukaudessa reissun olisi voinut suorittaa
kokonaan. Toisaalta, olisimme halunneet jo nyt 2 kuukauden reissaamisen aikana
käyttää enemmän aikaa treenaamiseen, uimiseen, hyvien ruokien valmistamiseen
rauhassa ja rentoutumiseen. Jouduimme siis jatkuvasti painimaan tämän asian kanssa;
eli mennäänkö vaeltamaan tai tutkimaan kaupunkia, vai otetaanko hotelli
seuraavaksi viideksi yöksi ja rentoudutaan. Nyt suurimman osan aikaa valitsimme
uusien paikkojen tutkimisen rentoutumisen sijasta. Toisin sanottuna 3 kuukautta
kaiken suunnittelemamme näkemiseen, olisi sekin ollut liian lyhyt aika, kun siihen
ei ole laskettu tuota ”rentoutumisaikaa”. Jos aikaa olisi loputtomasti,
olisimme halunneet käyttää Espanjan ja Portugalin tutkimiseen vähintään 5
kuukautta.
Meitä ei ihmetytä enää yhtään,
miksi niin moni ihminen valitsee Espanjan matkakohteekseen. Emme siis puhu
viikon rantalomista, vaan elämäntapamatkailijoita, jotka elävät ”pummielämää”
pakettiautossa vuodesta toiseen juurikin Espanjassa. Maasta löytyy kaikkea;
kelit ovat ympäri vuoden hyvät (talvella Malagan seudulla, ja kesällä taas kaikkialla
muualla kuin siellä (kuumuuden vuoksi) :D), löytyy vuoristoa, historiaa,
rantoja, kaupunkeja, you name it. Voitaisiin kuvitella löytävämme itsemmekin
täältä joskus tulevaisuudessa, nukkuvamme pakettiautossa rannan tuntumassa,
jälleen kerran.
Olisiko rankkauksien aika?
Käymistämme kaupungeista Segovia on ehdoton ykkönen. Toledo tulee hyvänä
kakkosena ja kolmossija menee San Sebastianille. Sen jälkeen muut tulevat
kaukana perästä, mutta ehkäpä Barcelona tulisi neljänneksi, lähinnä hyvien
ravintoloidensa ansiosta. Alueena Pyreneerit oli kuningas! Lukuisat järvet ja
kanjonit tekivät vuoristosta erityisen kauniin. Pohjois-Espanja olisi voinut
kivuta vaikka ykkössijalle, jos kelit olisivat vain suosineet, mutta sateisen,
pilvisen sekä kylmän sään vuoksi alueesta jäi pettymyksen maku suuhun. Ruoka
taasen (etenkin tapakset, eli pinxtot) olivat ehkäpä parasta mitä Espanjalla
oli tarjottavana. Keski-Espanja (lasketaan tähän alue Tordesillasista – Safran
-linnalle) tarjosi upeita linnoja sekä kaupunkeja, mutta luonnonnäkymät sen
sijaan reissun tylsintä. Välimeren alueella olisi voinut viettää vielä
kuukauden verran enemmän aikaa, eli alueen tutkinta jäi pahasti kesken. Lähes
suoraan mereltä nousevat korkeat vuoret olivat todella näyttäviä, joiden
lisäksi kymmenien kilometrien pituiset hiekkarannat kiipeilyjen jälkeen eivät
myöskään luotansa pois työntäneet. Yksi koko reissun lempialueista oli Calpin
ja Benidormin -ympäristö. Vuoret sillä seudulla olivat todella näyttäviä.
Olisimme voineet viettää aikaa pelkästään sillä alueella viikkotolkulla.
Andorra -visiitti oli myös mukava lisä reissulle. Luonto siellä oli toki
todella hienoa, mutta Pyreneiden hienoimmat alueet löytyvät silti vuoriston
keskiosista. Kokonaisuudessaan Espanjan reissu menee lähellä kärkisijaa, mutta tähän
vaikuttaa tietysti reissun pituus. Espanja maana on todella monipuolinen ja
voisi periaatteessa napata jopa ykkössijan, mutta kaukomaiden eksotiikka maasta
kuitenkin puuttuu. Jos vaikka vertaa Espanjaa Argentiinaan, jotka
kulttuuriltaan ovat hyvin samantyylisiä. Niin siitä huolimatta tunnelma
Argentiinassa reissatessa oli jotain aivan muuta. Odotamme jo kuumeisesti:
milloin saisimme nautiskella Argentiinan kaltaisista maista näin pitkällä
reissuajalla.
Kunniamaininta myös useille
tekojärville joissa kävimme. Ne tarjoilivat yksiä parhaimpia näkymiä koko
reissulta. Niitä (järviä) olisi vielä riittänyt vaikka kuinka paljon. Tuntuu,
että lähes kaikki joet Iberian -niemimaalla ovat padottuja. Tästä syystä siis
nämä tekojärvetkin ovat tänne ilmestyneet.
Teimme reissun aikana tilastointia
yöpymistämme öistä ja syömistämme ruoista. Eli kuinka monta yötä nukuttiin
missäkin ja monta ateriaa tehtiin itse jne.
Nukutut yöt:
Autossa: 13
Teltassa: 11
Leirintäalueella: 1
Hotelli/muu majoitus: 33
Yöpyminen sukulaisilla: 1
Ruoat toisen tekeminä:
Ravintola: 30
Kahvila: 14
Aamupala: 3
Itse kokkailemamme ateriat:
Aamupala: 58
Lounas: 44
Päivällinen: 50
Kaasupulloja retkikeittimeen meni:
10
Auton tankki täyteen: 11
Ateriat ravintoloissa maksoivat
keskimäärin kahdelta 24 euroa. Eli 24 x 30 = 720 euroa. Itsetekemämme
aterioiden ainekset kaupoista, keskimäärin kahdelta 5 euroa. Eli 5 x 94 = 470
euroa.
Aamupalat olisivat maksaneet
kahviloissa noin 10 euroa kahdelta, eivätkä olisi olleet lähellekään niin
täyttäviä kuin meidän itse tekemämme. Aamupala ainekset kahdelta itse
valmistettuna maksoivat noin 5 euroa. 5 x 58 = 290 euroa. Kaasupullot olivat
noin 8 euroa kipale, siitä siis 80 euron kustannukset. Itse tekemiemme
aterioiden kustannukset siis noin: 840 euroa (470 + 290 +80).
Jos nuo kaikki ateriat oltaisiin
syöty ravintoloissa, olisi kustannus ollut noin: 24 x 94 = 2256 euroa ja
aamupaloista: 10 x 58 = 580 euroa. Yhteensä 2256 + 580 = 2836 euroa.
Säästön lisäksi kokkailimme
ateriat pääosin vuoristo- ja merimaisemissa, joten elämys aterioilla oli
suurempi kuin missään ravintolassa.
Yöpymiset majapaikoissa maksoivat
keskimäärin 45 euron pintaan kahdelta. Eli yöpymiset yhteensä: 45 x 33 = 1485
euroa. Yöpymällä autossa ja teltassa säästettiin siis: 25 x 45 = 1125 euroa.
Tässä myös elämys nukkua vuoren päällä tai merenrannalla, on parempaa kuin
missään hotellissa ikinä!
Auton tankin täyttäminen maksoi keskimäärin
48 euroa. Bensoista kustannukset siis yhteensä: 48 x 11 =528 euroa.
|
Kiitos kaikille hyvästä seurasta! Tämä blogi sai ennätys paljon kommentteja. Kiitoksia niistä. :) |