Nepal 13.9-6.10.2019

Views from Gokyo Ri, Nepal.

Niin kuin olet jo varmaan huomannut; tykkäämme luonnosta ja siellä erityisesti vuoristoista. Mikä sopisikaan paremmin vuorista tykkääville kavereille, kuin maailman korkeimman vuoren; Mount Everest:n kotimaa: Nepal. Jo ennen lähtöä meitä mietitytti monsuunisateet, jotka normaalisti loppuvat syyskuun puolessa välissä. Kuitenkin kotona säätiedotuksia seuraillessa näytti kovasti siltä, että sateet vain jatkuvat meidän reissupäivien aikana. Toivottavasti tämä ei tule olemaan "geissi" koko reissun ajan.

Tarkoituksemme olisi viettää noin puolet reissusta vuorien seassa samoillessa, ja toinen puolisko tutustuen nepalilaiseen kulttuuriin ja maan suurimpiin kaupunkeihin: Kathmandu ja Pokhara.

Uudet ostokset joita matkallemme ostimme. Aurinkopaneeli/varavirtalähde, veden puhdistavat juomapullot, kuuloke adapteri (= 2 kuuloketta saa yhteen reikään) ja kallein ostos: uusi kamera: Sony a6000.

13.-14.9 Perjantai ja Lauantai
Reissu lähti kivasti käyntiin onnenpäivänä, vai miten se meni? Jyväskylästä liikkeelle VR:n junalla klo. 10:11 ja Helsinki-Vantaalta Qatar Airwaysin koneella lentoon klo. 18:00. Kun Qatarilla lennetään, niin koneen vaihto tapahtuu luonnollisesti Dohassa. Sieltä lähdimme lentoon vasta 2:50 ja meitä molempia väsytti aivan pirusti. Tästä johtuen toinen lento Kathmandu:hun meni lähes täysin nukkuessa.

Kathmandun kansainvälinen lentokenttä on maan suurin ja ehdottomasti kaikkein kälyisin kenttä jossa olemme käyneet, kun puhutaan maiden suurimmista kentistä. Kenttä on pieni ja vanha, punaisista tiilistä väsätty rakennus, joka ei missään nimessä näyttänyt kansainväliseltä lentokentältä.

Kentän sisällä hankimme ensimäiseksi Nepalin viisumit. Homma sujui helpohkosti; viisumit pitivät vain maksaa (= 48 euroa), jonka jälkeen passimme jo leimattiinkin. Matkatavaraosastolla oli täysi kaaos meneillään, osasto oli todella pieni ja se oli täytetty ääriään myöten kärryillä, joihin ihmiset nostelivat matkatavaroitansa. Eteenpäin ei meinannut päästä ja hälinä oli korvia särkevää. Tervetuloa Nepaliin. :D Kentän ulkopuolella meitä vastassa piti olla hotellimme hintaan kuuluva kuljetus, mutta eipä kaveria näkynyt. Taksin sai onneksi helposti ja se maksoi 8 dollaria. Kaupungin keskusta on nimittäin vain 5 kilometrin päässä lentokentästä.

Vihdoin, noin 23 tunnin matkustamisen jälkeen olimme saapuneet määränpäähämme. Ennen ansaittuja päiväunia söimme ensimmäisen aterian Nepalissa. Tilasimme ei nepalilaista, vaan (naapurimaa) intialaista sapuskaa: namia oli. :P Aikaeroa Nepalin ja Suomen väillä on yllättävän vähän 3 tuntia ja (voitko kuvitella) 15 minuuttia. :D

Väsynyt matkailija 1.

Väsynyt matkailija 2.

Parin tunnin päikkärit maistuivat erihyvältä ja jaksoimme niiden voimin lähteä tutustumaan levottoman pääkaupungin katuihin. Hotellimme sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa Thamel:n -kaupunginosassa, jossa majailee suurin osa kaupunkiin saapuvista turisteista. Katukuvassa ei kuitenkaan juuri turisteja näy, vaan paikallista väestöä arkisissa askareissaan. Thamel koostuu suurilta osin ohkaisista kaduista, jossa kulkee sekaisin jalankulkijat, skootterit, autot ja satunnaiset kulkukoirat eli tästä seuraa väkisinkin jatkuva kaaos. Tunnin verran kun kaupungilla kulkee, alkaa pakokaasun käry, ahtaus, kuuman kostea ilma sekä jatkuva tööttäily käydä pikkuhiljaa hermoille. Siltikin kaupungin aito meininki kiehtoo meitä. Yhteensä kiersimme Thamelin alueella pari tuntia ja päätimme päivän maukkaaseen illalliseen kivassa ravintolassa.

Kathesimbhu Stupa. Ensimmäinen varsinainen nähtävyys, jonka näimme Nepalissa.

Ohkaisia Thamelin katuja.

Maukas illallinen. Tällä kertaa thaikku ruokaa. :P

15.9 Sunnuntai
Heräsimme klo. 9:00, tämä tarkoitti lähes 13 tunnin unia ja olisimme voineet jatkaa niitä vieläkin. :) Hotellin aamupalan jälkeen läksimme hoitamaan asioita. Ensiksi marssimme matkanjärjestäjän toimistoon hommaamaan meille lentoliput Sagarmatha:n kansallispuistoon (= Everestin kansallispuisto). Saimme liput haluamallemme päivälle; eli lentomme lähtee 18.9 klo. 8:30. Aiomme vaeltaa puistossa kokonaiset 12 päivää, eli paluulipun otimme: 30.9 klo. 7:55. Lentoliput maksoivat suolaiset 653 euroa yhteensä meiltä molemmilta, mutta kerran elämässä sitä Everestin lähettyvillä pääsee käyskentelemään. Kun liput olivat hommattu, tarvitsimme vielä 2 erillistä lupaa puistossa vaeltamiseen. Ne sai onneksi hommattua samasta paikkaa noin kilometrin kävelymatkan päästä matkatoimistosta. Homma siellä sujui ihan näppärästi. Meidän piti täyttää muutama lappu sekä maksaa luvat. Luvat maksoivat yhteensä: 56 euroa per. nenä.

Ruuhkaisin Kathmandun katuja.

Siinä ne ovat. :P :) Keskiviikkona se alkaa!!

Seuraavaksi kävimme syömässä hyvät kana/riisi -setit ja lähdimme tutkimaan "Durbar Square":a (= Vanhakaupunki). Se on ehdottomasti tähän astisista kaupungin nähtävyyksistä se kaikkein hienoin. Durbar Squarella on kymmeniä vanhoja temppeleitä, joista osa on edelleen romuna vuoden 2015 maanjäristyksen seurauksena. Lisäksi alueella ei ollut juurikaan autoja eikä skoottereita, joten siellä oli mukava rauhoittua hetken aikaa.

Tukamabahal Stupa. Lähellä Durbar Squarea.

Durbar Square.

Jenni katselee hienoja temppeleitä.

Tarkoituksemme oli käydä katsomassa vielä muutama temppeli, joita on ripoiteltu ympäri kaupunkia, mutta olimme jo levon- sekä hiljaisuuden tarpeessa. Siispä käppäilimme lyhintä mahdollista reittiä takaisin hotelliimme. Kathmanduhun sekä koko Nepaliin oli luvattu sadetta 9 päivää eteenpäin. Todellisuudessa sekä tänään, että eilen taivaalta on tullut vain muutama kuuro. Eräs sääsivusto lupaili peräti 50 mm sateita useimmille päiville, se ei voisi olla enempää väärässä.

Matkalla takaisin hotelliimme. Keltainen rakennus kuvan keskellä on aika ohkaista mallia. :)

16.9 Maanantai

Vieläkin tuntui olevan hieman univelkoja meillä molemmilla. Herätyskello herätti klo. 9:00 ja edelleen olisi väsyttänyt kovasti. Aamupalan jälkeen tulimme vielä takaisin huoneeseemme ottamaan noin tunnin ruokaperäiset. Rennon aamun jälkeen oli aika lähteä tutkimaan "Swayambhunath" -temppeliä (toiselta nimeltään "monkey temple"). Temppeli sijaitsee samanimisessä kaupungissa, joka on vain 5 kilometrin päässä Thamelista. Menimme sinne taksilla joka maksoi vain kolmisen euroa. Temppeleitä on useampia jotka kohoavat noin sata metriä korkean kummun päällä. Kummulle pääsi kiipeämään paikoittain todella jyrkkiä portaita pitkin. Jo portailla huomasi miksi paikan nimi on toiselta nimeltään "apina temppeli". Apinoita poukkoili ympäriinsä kaikkialla mihin sattui katsomaan. Apinoiden lisäksi temppeleiden ympärillä oli kymmeniä kulkukoiria, jotka eivät välittäneet apinoista eivätkä apinat niistä. 

Tästä alkoivat portaat. Vielä selkämme ovat kuivat.

Näkymiä portaiden yläpäästä.

Mahtavin temppeli kummun päällä oli suuri valkoinen "Stupa", joka on suurin mitä olemme reissun aikana nähneet. Tämä ko. Stupa on myös Unescon perintökohde. Jo pelkästään kummun päällä olevat temppelit olivat todella hienoja, mutta parasta paikassa oli kuitenkin sitä ympäröivä viidakko, tuhannet rukousliput sekä hyvät näkymät kaupunkeihin, jotka ympäröivät kumpua. Kiersimme temppelialuetta tunnin verran ja lähdimme takaisin Thameliin, jossa painelimme suoraan kahvilaan rentoutumaan. 

Kummun näkymät Swayambhunathiin sekä Kathmanduhun.

Swayambhunathin valkoinen Stupa.

Kummun viidakkoa.

Taivas peittyy rukouslipuista.

Kahvilan jälkeen päätimme mennä hierojalle. Kathmandusta löytyy paljon valinnanvaraa hieronnoista. Päädyimme valitsemaan "Seeing hands" -hieronta salongin, joka kouluttaa sekä palkkaa sokeita nepalilaisia hierojiksi. Hieronta kesti tunnin ja maksoi noin 16 euroa. Varsinkin Jopen hieroja hieroi paikoitellen erittäin kovaa ja kerran hänelle piti sanoa, että vähän voisi hiljentää.

Hieronnan jälkeen satoikin vettä koko loppuillan, joten katsoimme hotellihuoneessa vain elokuvia ja tilasimme ruokaa kotiinkuljetuksella.

17.9 Tiistai
SADEPÄIVÄ! Tänään oli tarkoitus tutkia Kathmandun eteläpuolella olevaa Patan:in kaupunkia, mutta sade pilasi suunnitelmamme. Vaihtoehtoinen suunnitelma oli mennä kuntosalille, mutta Jennin selkä alkoi kipeytymään, ilmeisesti hieronnasta johtuen, joten sekin suunnitelma meni viemäristä alas. Myös Jopen lapaluun aluiset olivat hyvin kipeät. Päivä menikin käytännössä hotellihuoneessa neljän eri elokuvakanavan parissa.

Sateiset näkymät hotellimme kattoterassilta.

Momo's, lot of momo's. Joppe kävi hakemassa vähän perinteistä nepalilaista ruokaa: taikinanyyttejä, joidenka sisällä on kaikkea strutsin lihasta suklaaseen.

18.9 Keskiviikko
Tiistai loppuillasta Jennille nousi kuume. Tänäänhän meidän oli tarkoitus lentää Sagarmathan kansallispuistoon ja aloittaa vaellus. Ei siinä auttanut kipeänä jäädä lepäilemään, vaan meidän täytyi matkustaa lentokentälle sekä nousta jo maksamaamme koneeseen. Eikä siinä vielä kaikki. Hommaan toi lisäjännitystä myös se, että viime perjantaista (13. päivä) asti yksikään kone ei ole pystynyt laskeutumaan/nousemaan kansallispuiston tärkeimmältä lentokentältä; joka on Lukla:n kenttä.

Kun saavuimme Kathmandun kentälle, niin heti ensimmäiseksi huomasimme etteivät koneet olleet nousseet ilmaan tänäänkään. Siinä sitten odoteltiin ja odoteltiin jotta keli paranisi Luklassa. Odottaminen on aina tylsää, olit sitten missä vain, mutta erityisen tylsää siitä tekee meluisa sekä pieni Kathmandun lentokenttä, täällä odottaminen oli todella raskasta puuhaa. Kentältähän ei löytynyt yhtäkään ravintolaa tai kahvilaa, vain pari kioskia missä myytiin makeata sekä suolaista roskaa. Yhteensä kentällä odotimme 7 tuntia ja 30 minuuttia. Käytännössä siis kokonainen työpäivä ja emme siis koskaan päässyt lentoon. Ei siinä muu auttanut kuin varata hotelli läheltä lentokenttää, ja matkata sinne taksilla. Huomenna nokka kohti uusia pettymyksiä.

Always look on the bright side of life.

Hotellille saavuttuamme Jenni oli edelleen kuumeessa ja myös Jopella oli kova päänsärky, pitkästä ja meluisasta istumisurakasta johtuen. Puhumattakaan syömättömyydestä (hotelliltahan saimme vain kälyiset aamupalat mukaan aikaisen lähdön vuoksi). Loppupäivä menikin siis nukkuessa ja lepäilessä.

19.9 Torstai
Uusi yritys! Jennin kuume oli onneksi yön aikana mennyt ohi ja Jopen päänsärky menikin ohi jo eilen, päiväunien sekä särkylääkkeen ansiosta. Kun saavuimme kentälle näimme heti, että Luklan lähtöselvitystiskit ovat auki ja ihmiset jonottavat niihin. Emme vielä kuitenkaan juhlinut, sillä minä hetkenä hyvänsä voi tulla ilmoitus, että lennot ovat peruttu. Teimme lähtöselvityksen ja menimme odottamaan konetta lähtöporteille. Vieläkään emme uskaltanut innostua, mutta hymy oli silti herkässä. Kun pääsimme nousemaan "jumbojettiimme" (= 13 paikkainen potkurikone), niin alkoi jo tuntua hyvältä. Lentomatka Luklaan kesti vain puolisentuntia, jo pelkästään tämä matka oli kokemus itsessään. Välillä kone lensi kahden vuoriston välissä, niin että ikkuinoista näkyi vain vuoren seinämää. Laskeutuminen suoraan kallion jyrkänteeltä alkavaan kiitorataan oli myös mahtava kokemus. Kun koneen renkaat koskettivat kiitorataa, oli sen heti tehtävä kova jarrutus, jotta emme törmäisi seinään. Kiitorata on nimittäin vain noin 500 metriä pitkä. Tästä syystä Luklan kenttää sanotaankin maailman vaarallisimmaksi lentokentäksi.

Vihdoin nousimme koneeseen.

13 paikkainen peltipurkki...

...mutta kyllä sillä paikasta toiseen pääsee.

Luklan 500 metiä pitkä kiitorata joka laskee alamäkeen, jotta kone saisi nopeammin tarvittavan lentovauhdin.

Ensitöiksemme Luklassa kävimme syömässä kunnon aamupalan (tänäänkin söimme aamupalaksi vain hotellin pakkamaan pikku snacksin konetta odotellessa). Syömisten jälkeen lähdimme suorittamaan ensimmäistä vaellusurakkaa. Tämän päivän urakka oli helppo, sillä matkaa Phakding:n kylään (jossa aiomme viettää ensimäisen yön) oli vain noin 7,5 kilometriä. Tämän lisäksi kuljimme alamäkeen, sillä Phakding on 2,610 metrin korkeudessa ja Lukla makaa 2,840 metrissä.

Matka meni kokoajan hyvää polkua pitkin ja näimme kymmenittäin muita vaeltajia. Tämän lisäksi vähintään kilometrin välein polun varrella oli "Tea house:ja" -majatalo/ravitola komplekseja. Ei siis täydessä luonnonrauhassa saatu ainakaan vielä tarpoa. Siitä huolimatta fiiliksemme oli korkealla, mitä nyt Jennin nuha vähän painaa mieltä tähtien korkeudesta.

Luklan kaduilta homma alkoi.

Reissun ensimäiset luontomaisemat.

Teräksisiä riippusiltoja matkan aikana riittää.

Tea houseja matkan varrelta.

Rukouspyörä.

Phakdingiin saavuttuamme kirjauduimme vanhan naisen pitämään viihtyisään Tea houseen, jonka jälkeen keräilimme vain voimia tulevia päiviä varten.

Vuoristonäköalat huoneemme ikkunasa.

Kylissä joissa nukumme on mahdollista saada myös vähän luksusta. Tässä kuvassa Joppe nautiskelee irish coffeeta irkku pubissa. :P

Kartasta näkyy kulkemamme reitti tummalla.

Ensimmäisen päivän tilastot GPS -sykemittareistamme. (Tilastot viitteellisiä, sykemittari ei välttämättä pysynyt kokoajan menossa mukana): Vaellusaika: 2:42, Matka: 7,54 km, Nousua 192 m / laskua 352 m, Keskisyke: Jenni 102 bpm / Joppe 96 bpm, Max. Syke: Jenni 139 bpm / Joppe 140 bpm, Kalorit: Jenni 682 kcal / Joppe 929 kcal.

20.9 Perjantai
Ensimmäinen yö takana ja se olisi voinut mennä paremmin, mutta myös huonomminkin. Nukuimme yhteensä noin 8 tuntia, mutta heräilimme noin kahden tunnin välein ja uni ei meinannut tulla uudestaan heräämisten jälkeen. Aamupalalle möngimme jo 6:30, jotta saisimme valoisaa aikaa päivälle mahdollisimman paljon. Aamupalan jälkeen liikkeelle lähdimme 7:30 maissa.

Tänään matkaa oli taitettavana 11 kilometriä ja nousua peräti 830 metriä. Tulevan yön aiomme viettää Sagarmathan suurimassa Sherpakylässä: Namche Bazaar:ssa. Tänään keli oli kirkkaampi kuin eilen ja lähes koko matkan saimme nauttia auringonpaisteesta. Matkan ensimäiset noin 7 kilometriä kuljimme suuren joen (= Dudh Koshi) varrella ja reitti nousi välillä jyrkästi ylös, mutta yleensä laski heti nousun jälkeen takaisin samaan korkeuteen (= turhauttavaa). Maisemat olivat koko matkan ajan todella hienot.

Heti Phakdingista lähdön jälkeen alkoi huippu näköalat.

Aurinko paistaa ja matkanteko maittaa.

Matkan ensimäinen lumihuippuinen vuori.

Lounasta Tea housesta matkan varrelta.

7 kilometrin jälkeen homma muuttui totisemmaksi. Vaelluksen viimeiset noin 4 kilometriä Namche Bazaariin oli todella jyrkkää nousua ja korkeusmetrejä tuli kohisten. Ennen jyrkkää nousua olimme noin 2,850 metrin korkeudessa ja päädyimme 3,440 metrin korkeuteen, jossa Namche sijaitsee. Nousu oli rankka ja täten vaellus vauhdistamme tippui puolet normaalista, noin 3 kilometrin tuntivauhdista. Eiliseen verrattuna tämä päivä oli ainakin tuplasti haastavampi. Vaikeudet kuitenkin voitettiin kun vihdoin olimme saapuneet viihtyisän oloiseen Namche Bazaariin.

Matkan tähänastisista riippusilloista korkein. Joki virtaa noin 150 metriä alempana.

Paikalliset kantavat uskomattomia kuormia niskan ja selän varassa.

Olimme jopa ihan varanneet yöpymisen Namche Bazaarista ja luulimme, että meitä odotti hieman parempi majoitus. Todellisuudessa majoitus oli ilmaista wifiä lukuunottamatta huonompi kuin edellinen Tea House. Vaellushikien poispesun jälkeen marssimme viihtyisään kahvilaan nautiskelemaan kahvia sekä kylkiäisiä, ja kirjoittelemaan blogia.

Illalla pilvet nousivat Namchen korkeuteen ja peittivät kaikki näkymät. Kävimme silti vähän kiertelemässä kylän sumuisia katuja ja katselemassa miltä ne näyttävät. Namche on sekoitus turisteille suunnattua kylää sekä perinteistä Sherpa/paimentolais asutusta. Tykkäsimme kyllä kierrellä Namchen katuja ehkä siksi, että suurin turistisesonki ei ole vielä alkanut ja kylän kaduilla näkee edelleen enemmän paikallista väestöä kuin länkkäreitä.

Pilvinen Namche bazaar.

Namchen stupa.

Jos jotain on unohtanut ottaa vaellukselle mukaan, niin Namchesta sen löydät.

Toisen päivän tilastot GPS -sykemittareistamme. (Tilastot viitteellisiä, sykemittari ei välttämättä pysy koko ajan menossa mukana). Tänään sykemittareilla oli vaikeuksia löytää GPS yhteyttä, ja täten tilastot ovat hädin tuskin edes suuntaa antavia. Vaellusaika: 4:15, Matka: Jennin kello 8,14 km / Jopen kello vain: 5,79 km (todellinen matka noin 11 km), Nousua 630 m / laskua 45 m (= ei todellakaan pidä paikkansa), Keskisyke: Jenni 132 bpm / Joppe 112 bpm, Max. Syke: Jenni 162 bpm / Joppe 151 bpm, Kalorit: Jenni 1,961 kcal / Joppe 2,154 kcal.

Toisen päivän reitti.

21.9. Lauantai
Tänään luvassa oli "climatisoitumispäivä", eli totutellaan kroppiamme korkeaan ilma-alaan. Namchesta olisi mahdollista tehdä muutamia hyviä päivävaelluksia joita harkitsimme tänään tehtäväksi. Heti aikaisen aamun jälkeen pilvet kuitenkin pilasivat vaellusaikeet. Ne nielaisivat koko kylän syleilyynsä ja emme nähneet enää yhtäkään kylän ympärillä olevista vuorista. Tämän vuoksi kävimme vain pienellä, alle 2 kilometriä mittaisella "vaelluksella" kylän Visitor Centeriin sekä kälyiseen museoon.

Aamulla klo. 7 hotellin ikkunasta päivän keli näytti vielä lupaavalta.

Museo oli kyllä ehkä huonoin jossa olemme käyneet. Se oli vain pieni kaksikerroksinen hökkeli, jossa oli muutamia vanhoja esineitä esillä. Museon pääsymaksuun (2 euroa) sisältyi myös kuvagalleria, joka oli hieman mielenkiintoisempi, mutta eipä sekään mikään suosittelemisen arvoinen paikka ollut. Visitor center oli vähän kiinnostavampi, varsinkin 50 -luvulla otetut kuvat ja niiden vieressä 2010 -luvun kuvat samasta paikasta. Suurimmat erot kuvissa olivat jäätiköt, jotka kaikki olivat joko pienentyneet huomattavasti tai kadonneet kokonaan (= ilmastonmuutos propagandaa). Centerin takana olisi ollut myös huikaisevat maisemat Himalaya:n vuoristoon sekä muuan Mt. Everest:lle, mutta pilvet valitettavasti peittivät nämäkin näkymät totaalisesti. Käppäilyjen jälkeen palasimme kylän keskustaan ja otimme loppupäivän rennosti.

Jälleen pilvet peittivät näkymät vuorille.

Pilvet hieman väistyivät hetkeksi aikaa.

Kolmannen päivän tilastot GPS -sykemittareistamme. (Tilastot viitteellisiä, sykemittari ei välttämättä pysy koko ajan menossa mukana): Vaellusaika: 1:02, Matka: 1,61 km, Nousua 70 m / laskua 115 m (= ei voi olla mahdollista, sillä lähdimme samasta paikasta ja päädyttiin takaisin samaan paikkaan :D), Keskisyke: Jenni 103 bpm / Joppe 78 bpm, Max. Syke: Jenni 138 bpm / Joppe 117 bpm, Kalorit: Jenni 272 kcal / Joppe 288 kcal.

22.9 Sunnuntai
Nyt oli aika taas jatkaa matkaa kohti lopullista määränpäätämme. Heräsimme klo. 6:15 ja katsoimme heti ikkunasta ulos, siellä näkyi pettymys. Samanalailla oltiin pilven sisällä kuin koko eilinenkin päivä. Satoi tai paistoi, niin matkan on silti jatkuttava. Heti Namchesta lähdettyämme nousimme jyrkästi 15 minuutin verran ja saimme heti noin 100 metriä lisää korkeutta (hyvät alkulämmöt). Nousun jälkeen matka jatkui vuoren sivua myöten, lähes tasaisessa maastossa. Ensimmäiset 4 kilometriä tulivat nopeasti reiluun tuntiin. Tällöin olimme saapuneet pieneen Kyanjuma:n -kylään, 3,550 metrin korkeuteen. Siitä matka jatkui vielä tasaisena puolisen kilometriä, jonka jälkeen me siirryimme pois pääväylältä joka johtaa Everest Base Camp:lle (= EBC), kun myö taas matkaamme Gokyo:lle. Olimme hieman kateellisia niille jotka jatkoivat matkaa EBC:lle, sillä meidän polkumme lähti todella jyrkkään nousuun, kun pääväylä taas jatkui tasaisena. Jyrkkää nousua jatkui miltei 2 tuntia, jonka aikana saimme kartutettua matkaa ainoastaan 2 kilometriä. Tällöin saavuimme 4,080 metrin korkeuteen Mong -nimiseen paikkaan, eli 2 tunnissa nousimme korkeutta 530 metriä. Näkymät Mongista olisivat varmasti olleet huikaisevat, harmi vain, että olimme edelleenkin pilven sisässä.

Välillä pilvipeite hieman hellitti ja näimme vilauksen siitä, mitä voisimme nähdä paremmalla onnella.

Tästä se jykkä nousu alkoi.

Kaikki se korkeus mitä saimme Mongiin tullessa, laskeuduimme heti sieltä lähdettyämme. Seuraavat 1,5 kilometriä kuljimme nimittäin todella jyrkkää alamäkeä alas. Kun alamäki loppui, saavuimme pieneen Phortse Tenga:n kylään 3,680 metrin korkeuteen, eli tulimme alas mukavat 400 metriä (= todella turhauttavaa).

Laskeuduttuamme Phortse Tengaan, matka jatkui jälleen jyrkän ylämäen merkeissä. Tällä kertaa nosua oli 3,2 kilometrin verran, jolloin saimme korkeutta lisää 430 metriä ja olimme vihdoin saapuneet tämän päivän määränpäähämme: Dole:n (= 4,110 metriä). Tämän päivän vaellus oli rankin tähän astisista ja korkeuttakin on jo tullut sen verran, että sekin vaikeuttaa matkan tekoa, mutta jalkamme ovat ilmeisesti jo tottuneet vaeltamiseen ja täten päivän urakka meni yllättävän helposti. Kokonaismatka Namchesta Doleen on 11,4 kilometriä.

Uudet vesipullot kovassa käytössä. :)

Näkymää joen syövyttämään kanjoniin.

Näitä monstereita täytyi varoa vähän väliä. Naaras jakit väistävät meitä, mutta urokset puskevat vain päälle jos ei itse väistä.

Viimeiset rankat nousut Doleen.

Melkein perillä.

Dolessa kirjauduimme samantyyliseen Tea houseen, jossa vietimme vaelluksen ensimmäisen yön. Mitä korkeammalle nousemme, niin sen korkemmaksi myös hinnat nousevat. Tai Tea house itsessään maksoi vain 1,5 euroa, mutta esim. lämmin suihku täällä maksoi 4,7 euroa per. nenä, kun Namchessa se maksoi vain 3 euroa. Koko loppupäivän keli pysyi edelleen pilvisenä, joten meillä oli hyvä syy vain rentoutua Tea housen sisällä.

Tämän päivän setti.

Neljännen päivän tilastot GPS -sykemittareistamme. (Tilastot viitteellisiä, sykemittari ei välttämättä pysy koko ajan menossa mukana): Vaellusaika: 4:40, Matka: 9,98 km (todellinen matka 11,4 km), Nousua 1,230 m / laskua 485 m, Keskisyke: Jenni 128 bpm / Joppe 118 bpm, Max. Syke: Jenni 163 bpm / Joppe 165 bpm, Kalorit: Jenni 1,976 kcal / Joppe 2,660 kcal.

23.9. Maanantai
Verhoa varovasti raottaessa huomasimme taivaalla sinistä väriä ja samalla jylhät lumihuippuiset vuoret, jotka olivat tulleet esiin. Ryntäsimme heti ulos ihastelemaan reissun hienoimpia maisemia. Klo. 6:30 menimme aamupalalle ja odotimme innolla päivän vaellusta kirkkaassa kelissä. Kuitenkin jo aamupalan aikaan huomasimme sankan pilvimassan nousevan läheistä kanjonia ylöspäin. Aamupalan jälkeen maisema olikin jo tutun harmaa ja mitään emme enää nähneet.

Aikainen aamu näytti niin hyvältä.

Päivän vaellus alkoi samantyylisellä jyrkällä nousulla kuin eilinenkin. Ainoa eroa oli vain, että 15 minuutin nousun sijasta nousimme jyrkästi kokonaisen tunnin. Maisema pysyi tylsän harmaana ja pilvet joiden sisällä olimme olivat märkiä ja täten ne hieman kastelivatkin meitä.

Pilvet, ne saamarin pilvet.

Tunnin vaelluksen jälkeen aurinko oli jo noussut korkealle ja se alkoi pikkuhiljaa hävittää kosteita pilviä. Yht'äkkiä ympärillämme olikin useita lumihuippuisia vuoria sekä kuohuava joki, noin 500 metriä alempana kanjonin pohjalla. Näkymien lisäksi mieltä virkisti aurinko, joka lämmitti mukavasti selkiämme. Maisemia ihallessa saavuimmekin äkkiä jo tämän päivän määränpäähän: Machermo:n kylään (4,470 metriä). Tämän päivän urakka oli aika helppo: kilometrejä kertyi vain 5,85 ja korkeutta saimme lisää 360 metriä.

Aaaahh, kyllä kelpaa nämä näkymät.

Machermossa tarkoituksemme oli levätä hieman Tea housessa ja lähteä vielä tekemään pieni retki läheiselle kukkulalle. Pilvet kuitenkin pilasivat kaiken taas kerran. Pilvien mukana tuli myös verrattaen kova sade, joten eipä siinä muu auttanut kun tonkia loppupäivä Tea housen sisätiloissa.

Small pot inkivääri teetä. Eikös olekin pieni termari? Perinteinen nestetankkaus aina vaelluksen loputtua: kuvassa oleva termari puokkiin inkivääri teetä.

Helpohko vaelluspäivä.

Viidennen päivän tilastot GPS -sykemittareistamme. (Tilastot viitteellisiä, sykemittari ei välttämättä pysy koko ajan menossa mukana): Vaellusaika: 2:11, Matka: 5,85 km, Nousua 490 m / laskua 125 m, Keskisyke: Jenni 124 bpm / Joppe 115 bpm, Max. Syke: Jenni 154 bpm / Joppe 158 bpm, Kalorit: Jenni 877 kcal / Joppe 1,160 kcal. Tällä kertaa sykemittarin tulokset ovat hyvin pitkälti tarkat.

24.9 Tiistai
Minkäslainen keli ulkona tänä aamuna on? Yöllä taivaalta oli satanut mukava kerros lunta ja edelleenkin sitä satoi rännän muodossa. Aamupalan jälkeen sade oli onneksi jo lähes lakannut, joten lähdimme suorittamaan viimeistä vaellusta retkemme lopulliseen määränpäähän: Gokyo:n. Jälleen tuttu rutiini: heti lähdön jälkeen edessämme oli jyrkkä 15 minuutin ylämäki, jonka jälkeen matka jatkui tasaisena. Vaikka keli oli pilvinen ja lunta maassa, niin silti näkyvyys oli paras edelliseen kahteen päivään. Vaikka olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset, niin toisaalta näkymä oli aika kaunis, kun maa oli saanut valkoisen peitteen.

Tämä urosjakki ei säästä piittaa.

Lunta tulvillaan.

Tasaisen osuuden jälkeen nousimme korkeutta noin 300 metriä, ja kun olimme jo yli 4,500 metrin korkeudessa, niin tuollainen nousu ottaa aikas paljon voimille. Hitaasti ja varmasti matka kuitenkin eteni ylös asti, jonka jälkeen edessämme oli ensimmäinen kuudesta Gokyon järvestä. Ensimmäinen järvi on aika pieni, mutta silti itse järvi sekä sen takana olevat vuoret olivat hieno näky.

Älä Jenni liukastu.

Gokyon ensimäinen järvi.

Loppumatka Gokyon kylään oli tasaista puurtamista reilun kahden kilometrin verran. Matkalla näimme myös Gokyon toisen järven, joka on pikkaisen isompi kuin ensimmäinen. Suurin Gokyon järvistä on kolmas järvi, jonka rannalla sijaitsee myös Gokyon kylä. Tänäänkään matka ei ollut erityisen pitkä (= 6,8 km), mutta kyllä tämä ohkainen ilmanala tuntuu mukavasti meissä molemmissa. Korkeutta Saimme tänään lisää 320 metriä; Gokyo siis sijaitsee 4,790 metrin korkeudessa. Btw. nyt olemme rikkoneet aiemmat korkeusennätykset joihinka olemme jalkaisin kiivenneet. :) Chilessähän kävimme yli 5,500 metrin korkeudessa, mutta sen teimme autolla.

Gokyon toinen järvi.

Edelleen toinen järvistä.

Ja kolmas sekä suurin järvistä.

Gokyon kylä. Kuvan keltainen rakennus järven rannassa on meidän hotellimme.

Maisemaa Gokyon ympäristössä.

Gokyossa majoituimme koko vaelluksen parhaimmassa paikassa: se oli enemmänkin hotelli kuin Tea house. Rakennus on myös uusi, sillä se on rakennettu vasta 2018. Hotellin seinässä on kuvia rakennustyömaasta sekä siitä kun sherpat raahaavat rakennusmateriaaleja vähintään saman matkan, kuin mitä me tänne olemme kävelleet (kovia ukkoja nuo sherpat). ':)

Vähän välipalaa ennen päiväunia.

Otimme hotellissa pienet päiväunet, jonka jälkeen vähän lounasta nassuun. Näiden toimien aikana keli oli kirkastunut jo ihan mukavan näköiseksi; tämähän oli lähdettävä hyödyntämään! Nousimme noin 50 metrin korkuisen kummun päälle, josta on hyvät näkymät sekä järvelle, että kummun takana olevalle; Himalayan pisimmälle jäätikölle: "Ngozumpa Glacier". Harmiksemme kummulle noustessa pilviä alkoi jälleen kertymään ja emme tämän vuoksi nähneet hyviä näkymiä järvelle, mutta jäätikölle kylläkin. Ainoastaan jäätikön takana olevat vuoret olivat kaikki pilvien peitossa. Jäätikkö oli vaikuttava näky, sen luokse olisi voinut jäädä vaikka moneksi tunniksi ihmettelemään sekä kuuntelemaan pamauksia, joita kuuluu kun jäätikkö hiljalleen liikkuu.

Ihana aurinko pitkästä aikaa.

Ngozumba Glacier.

Kuuletko jäätikön äänet sinne kotisohvalle asti?

Jakkien kakat kuivumassa. :D

Kuvassa loistavaa nepalilaista ruokaa: Dal Bhat.

Päivän vaellus.

Kuudennen päivän tilastot GPS -sykemittareistamme. (Tilastot viitteellisiä, sykemittari ei välttämättä pysy koko ajan menossa mukana): Vaellusaika: 2:50, Matka: 6,53 km, Nousua 435 m / laskua 95 m, Keskisyke: Jenni 125 bpm / Joppe 117 bpm, Max. Syke: Jenni 156 bpm / Joppe 160 bpm, Kalorit: Jenni 1,158 kcal / Joppe 1,562 kcal. Tälläkin kertaa mittarit pysyivät aika mukavasti menossa mukana.

25.9. Keskiviikko
Tätä päivää olemme odottanut jo lähes Nepalin lentojen varaamisesta asti, eli noin 3 kuukautta. Homma ei alkanut mieluisilla rutiineilla. Herätys oli nimittäin jo klo. 3:45, tämän jälkeen jalkaan piti laittaa vaellusbootsit jotka ovat märät eilisestä lumiloskassa kävelystä. Tilasimme eilen hotellin työntekijältä 2 pientä termospullollista cafe americanoa aidoista nepalilaisista pavuista, joita työntekijä heräsi keittelemään meille jo klo. 4:00. Siitä matka sai alkaa elämämme hienoimpaa näkymää kohti, eli Gokyo Ri:n (= 5,360 metriä) huippua. Aurinko nousi vasta noin 5:30, joten ensimmäiset 1,5 tuntia painelimme pilkkopimeässä otsalampun valon auttamana. Pilviä näytti olevan paljon ympärillämme ja olimme tästä syystä vähän kauhuissaan. Kun päivä alkoi vähitellen valjeta, niin näimme Gokyon järven turkoosin värin ensimmäistä kertaa. Järven lisäksi korkeat vuoren huiput jo hieman pilkottivat pilvien seasta, kuin saaret merestä konsanaan. Toivomme hyvistä vuoren huipun näkymistä alkoivat varovasti kasvamaan.

Hälvenevä pilvimassa loi toivoa.

Puolessa välin matkaa alkoi jo näyttää jo todella hyvältä.

Matkan edetessä pilvet alkoivat yhä enemmän väistymään, jolloin näkymät noin 5,000 metrin korkeudesta olivat jo parhaimmat mitä olemme ikinä nähneet. Näkymät olivat niin hyvät, että ei edes tajunnut miten rankkaa on nousta jyrkkää vuoren rinnettä ylös, yli 5 kilometrin korkeudessa. Huipun lähestyessä myös vuoren lumipeite kasvoi ja jälleen jo valmiiksi märät kenkämme kastuivat yhä enemmän. Näkymät olivat jo kuitenkin niin hyvät, että melkeinpä mikään ei voinut alentaa fiilistämme.

Aurinko alkoi tulla esiin vuorien takaa.

Sieltä se pilkistää.

Lumihanki sen kuin paksuuntui kun huippu lähestyi.

Noin sadan metrin päässä huipusta. Huomatkaa takana Ngozumba Glacier. Lisäksi suoraan Jennin pään yläpuolella komeilee Mount Everest, jonka huippu on valitettavasti pilvien peitossa.

Jälleen korkeusennätykset paukkuivat kun viimein valloitimme huipun. Nousimme korkeutta yhteensä 570 metriä, ainoastaan 1,9 kilometrissä, joten aikaslailla jyrkkää rinnettä olimme juuri kavunneet. Näkymät olivat lähes niin täydelliset kuin voivat olla. Ainoa miinus on, että Everestin huippu oli pilvien peitossa. Näimme kuitenkin Makalu:n (8,485 metriä) sekä Cho Oyu:n (8,201 metriä), joten pari, maailman 14:sta yli 8,000 vuoresta on nyt nähty. Toivottavasti huomenna onnaa Lhotse:n (8,516 metriä) sekä etenkin Everest:n (8,848 metriä) suhteen.

Huipulla! Nämä näkymät vastakkaiseen suuntaan kuin missä Everest on.

Kuvassa näkyy kolme ensimmäistä Gokyon järveä. 

Siinä on Everest mountain range (Everest pilven sisässä).

Gokyo Rin valloitettuamme etsimme mahdollisimman hyvän paikan lumiselta sekä kivikkoiselta huipulta ja istuimme siihen nauttimaan kuumasta kahvista, voiko asiat enää paremmin olla? :P Nautiskelimme huipun näkymistä yli tunnin, jolloin pilvet alkoivat jälleen kerääntyä ja peittää näkymää. Vähän harmitti, sillä olisimme voineet nauttia vangitsevista näkymistä vielä helposti toisenkin tunnin. Tähän täytyy kuitenkin olla tyytyväinen kun kelit ovat koko vaelluksen ajan olleet aika epäsuotuisat.

Ei pahat näkymät kahvitauolta.

Kelpaa tuulettaa.

Ou jee! Tätä hyppykuvaa on vaikea voittaa tulevilla reissuilla.

Viimeiset siemaukset vuorista ennen pilvien tuloa.

Paluumatka pilven sisässä kesti yllättävän pitkään, osittain liukkaan lumisen rinteen- sekä myös meidän leppoisan tahdin vuoksi. Takaisin hotelilla maisema oli taas täysin pilven peitossa, joten oli helppo päätös syödä vain kunnon aamupala ja ottaa pikku päiväunet. Muutosta keliin ei enää loppupäivän aikana tullut, joten samoissa merkeissä viettelimme myös loppuillan.

Takaisin Gokyolla.

Lyhkäinen, mutta jyrkkä matka.

Seitsemännen päivän tilastot GPS -sykemittareistamme. (Tilastot viitteellisiä, sykemittari ei välttämättä pysy koko ajan menossa mukana):Vaellusaika: 4:22, Matka: 3,36 km, Nousua 610 m / laskua 620 m, Keskisyke: Jenni 120 bpm / Joppe 110 bpm, Max. Syke: Jenni 156 bpm / Joppe 165 bpm, Kalorit: Jenni 1,604 kcal / Joppe 2,114 kcal.

26.9. Torstai
Sängystä ylös jo tuttuun tyyliin klo. 3:45. Tämän päivän suunnitelma oli painella 10 kilometrin päähän Gokyosta; Cho Oyu -vuoren Base Camp:lle. Samoin kuin eilen, olimme pyytäneet hotellin työntekijää keittelemään meille kahvit mukaan vaellukselle. Homma lähti käyntiin vähän neljän jälkeen, pimeässä otsalampun valon avittamana. Alkumatka oli tasaista kivikkoa, jonka seassa meni ohkainen polku, mutta pimeässä hukkasimme sen vähän väliä. Vajaan kahden tunnin päästä aurinko alkoi tehdä nousuaan ja polun seuraaminen oli helpompaa. Keli ei ollut taaskaan suotuisa; pilvet peittivät lähes kaiken näkyvyyden ja hetken aikaa satoi myös vähän vettä. Ainut poikkeus keliin oli pilviverhon sopiva rakoilu, juuri Cho Oyun suunnalta ja täten näimme mahtavan vuoren muutaman minuutin ajan täydellisesti. Se antoi voimaa jatkaa, vaikka kelistä ei ollut tietoa mihin suuntaan se kehittyy. Noin tunnin vaeltamisen jälkeen saavuimme neljännelle Gokyon järvistä. Se ei ollut mitenkään erikoinen, joten jatkoimme pienen juomatauon jälkeen matkaa.

Siinä se on: Cho Oyu. Ai, että kun on komia vuori.

Gokyon neljäs järvi.

Neljänneltä järveltä oli noin 1,5 tunnin matka viidennelle Gokyon järvelle, jossa pidimme oikein kunnon ruokatauon. Olimme eilen pyytänyt hotellilta vähän lounasta mukaan folioihin käärittynä. Kylmä hampurilainen sekä niin ikään kylmät kevätkääryleet upposivat nopeasti nälkäisiin massuihimme. Ruokapaikkamme oli ihanan rauhallinen peilityyni järvi, jossa ei kuulunut pihaustakaan mistään suunnasta. Tähän asti keli oli edelleen pysynyt pilvisenä, mutta syödessä, sinistä taivasta alkoi vähitellen näkymään pilvien raoista ja näimme myös torahampaita muistuttavia vuoria määränpäämme suunnassa. Tämä antoi meille toivoa ja motivaatiota jatkaa pidemmälle.

Gokyon viides, peilityyni järvi. Alueen rauha teki meihin vaikutuksen.

Keli onneksi parani paranemistaan kun jatkoimme matkaa viidenneltä järveltä. Noin kilometrin kävelyn jälkeen nousimme ylös kanjonin reunalle, josta näimme Ngozumpa Glacierin (syypää kanjonin syntymiseen) sekä sen takana kohoavat lumihuippuiset vuoret ja myös aurinko alkoi paistaa. Näiden tapahtumien johdosta olimme todella innoisaan päivän vaelluksesta ensimmäistä kertaa.

Ngozumba Glacier.

Taustalla näkyy "torahammas vuoret" joista mainittiin aikaisemmin.

Ylväs vuori sekä -tyttö.

Viides järvi taustalla.

Tässä kuvassa Everest näkyisi jos pilvet ei vain peittäisi näkymää.

Matka jatkui vielä parin kilometrin verran kanjonin reunaa seuraten, kunnes saavuimme Gokyon kuudennelle järvelle sekä Cho Oyun Base Campille (5,200 metriä, viisi donaa rikkoutuu rutiinilla). Kuudetta järveä emme edes nähneet, sillä se on niin pieni ja osittain hautautunut kivenlohkareiden alle. Myöskään Base Camp ei ole ollut enää muutamaan vuoteen täällä, vaan ihmiset kiipeävät vuoren nykyään vain Tiibetin puolelta. Ei me näiden asioiden takia tänne asti onneksi tulleet, vaan mahtavien näkymien vuoksi. Myös Everest olisi ollut mahdollista bongata täältä, mutta ujo jättiläinen ei halua näyttäytyä meille, se piileskelee näköjään jatkuvasti pilviverhon takana. Myös Cho Oyu oli osittain pilvien takana, mutta onneksi näimme vuoren huipun hetken ajan pilvien takaa. Hengailimme ja joimme kahvit alueella sekä nautimme auringonpaisteesta oikeastaan ensimmäistä kertaa koko reissun aikana. Aikaa rentoutumiseen menikin yhteensä reipas tunti. Base Campilla ollesamme olimme kaikkein kauimpana Luklasta kuin tulemme olemaan, joten kaikki seuraavat askeleet tulevat olemaan lähempänä vaelluksen aloitus- ja lopetus paikkaa: Luklaa.

Cho Oyu -vuori heti tummien vuorien vasemmalla puolella.

Kahvitauko.

Kuvassa taas "torahammasvuoret".

Paluumatka takaisin viidenelle järvelle asti meni mukavasti ja näimme edelleen mahtavia, joskin jo tuttuja näkymiä matkan aikana. Loppumatka viidenneltä järveltä jouduimme kärvistelemään miedossa vesisateessa. Vaikka sadetta ei tullut kovasti, niin silti parin tunnin kävelyn aikana se kerkesi kastelemaan meidät ikävästi.

Askel askeleelta lähempänä Luklaa.

Peikonhammas/murhahuippu. Nämä nimet lainattu Aku Ankasta sekä Simpsoneista.

Saavuimme hotelliimme vasta 14:30, joten koko reissu kesti kymmenisen tuntia. ':) Kilometrejäkin tuli yli 20, mikä on ihan kiitettävä määrä missä vain, mutta etenkin 5,000 metrin korkeudessa. Matka oli rankka ja ulkona satoi vettä, joten oli helppo päätös ottaa loppupäivä rennosti hotellin mukavuuksien äärellä.

Tämän päivän tiukka setti.

Kahdeksannen päivän tilastot GPS -sykemittareistamme. (Tilastot viitteellisiä, sykemittari ei välttämättä pysy koko ajan menossa mukana): Vaellusaika: 7:37, Matka: 13:43 km (matkaahan tuli oikeasti yli 20 kilometriä), Nousua 320 m / laskua 480 m (tämähän ei voi pitää paikkansa, koska lähdimme ja palasimme samaan paikkaan), Keskisyke: Jenni 117 bpm / Joppe 115 bpm, Max. Syke: Jenni 151 bpm / Joppe 175 bpm, Kalorit: Jenni 2,718 kcal / Joppe 3,594 kcal (Jopen mittarista loppui akku tunti ennen vaelluksen loppua, eli neljä tonnia olisi voinut paukkua).

27.9. Perjantai
Tänään nukuttiin ruhtinaalisesti klo. 5:00 asti. Edessämme oli pitkä paluumatka Namchen lähellä olevaan Kumchung:n -kylään. Aamun sää oli ihan lupaavan oloinen; pilviä oli jonkin verran, mutta näkyvyys oli hyvä. Gokyosta lähdimme liikkeelle ilman aamupalaa ja söimme sen vasta Machhermon kylässä, vanhassa tutussa Tea housessa. Näimme matkalla todella hienoa luontomaisemaa, mutta valitettavasti pilvimassa peitti kaiken näkyvyyden noin tunnin vaeltamisen jälkeen.

Eri näköistä kuin viimeksi, sillä lumi on sulanut pois.

Takaisin Gokyon ensimmäisellä järvelle.

Vielä näyttää hyvältä, mutta ankara pilvimassa tulossa meidän suuntaan.

Tässä vaiheessa pilvet näyttävät vielä hyvältä.

Reppu ja reissumies.

Machhermosta matka jatkui tuttuja polkuja pitkin. Menomatkalla ajattelimme jatkuvasti: "sitten paluumatkalla tulemme näkemään kaikki hienot maisemat, jotka ovat nyt pilvien peitossa." Eipä käynyt niin, sillä koko paluumatkankin ajan maisemat olivat pilvien peittämiä. :( Kyllä käy huono tuuri meillä. Matka meni lähes kokoajan alamäkeen, paitsi menomatkalta tuttuun Mongin -kylään jouduimme nousemaan 400 rankkaa metriä.

Kirjavaa ruskaa.

Kuohuvan koskan ylitystä.

Kumchungin kylään saavuimme kahden maissa, yli 20 vaelluskilometrin jälkeen. ':) Olimme tulleet tasan 1,000 metriä alaspäin Gokyolta, sillä Kumchung sijaitsee 3,790 metrin korkeudessa. Loppupäivä meni Tea housessa hengaillessa, sillä ulkona alkoi yllättäen sataa vettä.

Taianomainen puskatunneli.

Yhdeksännen päivän tilastot GPS -sykemittareistamme. (Tilastot viitteellisiä, sykemittari ei välttämättä pysy koko ajan menossa mukana): Vaellusaika: 7:17, Matka: 21,07 km, Nousua 590 m / laskua 1,360 m, Keskisyke: Jenni 119 bpm / Joppe 106 bpm, Max. Syke: Jenni 149 bpm / Joppe 152 bpm, Kalorit: Jenni 2,657 kcal / Joppe 3,193 kcal.

28.9. Lauantai
Säät eivät ole olleet oikein suotuisat meille. Sadekauden olisi vuoristossa pitänyt jo loppua syyskuun puolessa välissä, mutta ilmeisesti tämä vuosi on nyt jonkinlainen poikkeusvuosi ja sadekausi jatkuu edelleen. Aamulla Kumchungissa herättelimme vielä viimeisiä toiveita nähdä vuoristomaiset sekä Mount Everest. Tämän vuoksi herätyskello oli herättämässä klo. 5:30. Herätyksen jälkeen nousimme läheisen, noin 100 metriä korkean kukkulan päälle katselemaan... pilviä. >:/ Kyllä se nyt tais käydä niin, että Everest jäi näkemättä. Tämän päivän vaelluksen aikana on toki vielä mahdollista se nähdä, mutta todenäköisyydet siihen ovat lähes nollassa vesisateiden ja etenkin pilvien takia.

Pilvien peittämä näköalapaikka.

Tätä mieltä olemme pilvistä.

Rutiini aamupala: herkullista tiibetinleipää. Njam! :P

Kukkulalta kävelimme pettyneenä takaisin Tea houseen syömään aamupalaa. Tämän jälkeen kävelimme tunnin verran erittäin jyrkkää rinnetta alas Namche Bazaariin. Heti kylään saavuttuamme vettä alkoi sataa, joten menimme vain kahvilaan istuskelemaan ja kuluttamaan aikaa.

Koko loppupäiväksi emme kuitenkaan Namcheen voineet jäädä, sillä lentomme (toivottavasti) takaisin Kathmanduhun lähtee 30.9. Vitkuttelimme viimeiseen asti kahvilassa ja odotimme sateen loppumista, mikä ei koskaan tapahtunut. 12 maissa lähdimme uhmaamaan sadetta, joka onneksi hellitti noin kilometrin kävelemisen jälkeen. Alkupätkä Namchesta oli jyrkkää alamäkeä noin kahden kilometrin verran, sen jälkeen painoimme vuoron perään ylä- ja alamäkeä. Tämän päivän määränpää oli tuttu kylä: Phakding. Saavuimme sinne vähän ennen viittä ja valitsimme kylän keskustasta mukavimman näköisen Tea housen. Päivälle kertyi kilometrejä yhteensä reilu 14 ja pudotimme Kumchugista korkeutta mukavat 1,180 metriä. Jalkamme ovat olleet kipeämmät alaspäin menemisestä kuin ylöspäin. Saa nähdä miltä jalat huomenna tuntuvat, sillä nythän oli jo toinen päivä putkeen kun kävelimme yli tuhat metriä alaspäin.

Jakit ylittämässä riippusiltaa.

Kymmenennen päivän tilastot GPS -sykemittareistamme. (Tilastot viitteellisiä, sykemittari ei välttämättä pysy koko ajan menossa mukana): Vaellusaika: 4:52, Matka: 12,26 km, Nousua 325 m / laskua 1,450 m, Keskisyke: Jenni 109 bpm / Joppe 101 bpm, Max. Syke: Jenni 145 bpm / Joppe 148 bpm, Kalorit: Jenni 1,499 kcal / Joppe 1,927 kcal.

29.9. Sunnuntai
Elämämme pisin vaellusreissu on tullut miltei päätökseen. Enää oli jäljellä reilu 7 kilometrin matka reissun aloitus/lopetus paikkaan: Luklaan. Otimme aamun "rauhassa" kun heräsimme vasta 6:30 ja aamupalan jälkeen lepäilimme puolisen tuntia. Phakdingissa satoi koko yön vettä ja sitä satoi edelleen aamulla, näkyvyys oli kuitenkin yllättävän hyvä. Luklahan sijaitsee pari sataa metriä korkeammalla kuin Phakding ja kun matkalla on myös laskua nousun lisäksi, niin ylämäkikävelyä tuli matkalle useampi kilometri. Kyllä hyvin huomasi miten helppoa täällä vajaassa kolmessa tonnissa on nousta mäkiä ylös, verrattuna viiden tonnin korkeuteen. Mäissä toki hengästyi, mutta palautuminen oli huomattavasti nopeampaa. Minkähänlaisia superatleetteja täältä kotia tulee, kun verestämme löytyy lisääntyneiden punasolujen armeija? Viimeinen vaellus kesti reilun 2 tuntia ja saavuimme Luklaan jo 11 maissa.

Vaellushikien pois pesun jälkeen kävimme syömässä vähän mättöä Luklan keskustassa, josta löytyy ihan kelpo valikoima eri ravintoloita. Mietimme kumpaa menisimme syömään: pizzaa vai hampurilaista? Päädyimme jälkimmäiseen, sillä "hampparipaikka" oli hyvännäköinen ja pizzat eivät todennäköisesti täällä ole mitenkään erikoisia. Syömisten jälkeen loppuilta meni tuttuun tyyliin hotellin sisällä huonon kelin vuoksi.

Äkkiä vaelluskalorit takaisin!

Tästä vähän lisää.

Illalla näkymät majatalomme kattoterassilla.

Yhdennentoista päivän tilastot GPS -sykemittareistamme. (Tilastot viitteellisiä, sykemittari ei välttämättä pysy koko ajan menossa mukana): Vaellusaika: 2:21, Matka: 5,92 km (todellinen matka: 7,54 km), Nousua 215 m / laskua 65 m, Keskisyke: Jenni 116 bpm / Joppe 99 bpm, Max. Syke: Jenni 150 bpm / Joppe 142 bpm, Kalorit: Jenni 822 kcal / Joppe 917 kcal.

Kokonaistilastot GPS -sykemittareistamme. (Tilastot viitteellisiä, sykemittari ei välttämättä pysy koko ajan menossa mukana): Vaellusaika: 45:03, Matka: 95,69 km (todellinen matka: 112,3 km), Nousua 5,107 m / laskua 5,192 m, Keskisyke: Jenni 115 bpm / Joppe 102 bpm, Max. Syke: Jenni 163 bpm / Joppe 175 bpm, Kalorit: Jenni 16,226 kcal / Joppe 20,498 kcal.

Siinä se on kokonaismatkamme. AIkalailla koko kartta mentiin päästä päähän ja takas. :)

30.9. Maanantai
Aikanen herätys Kathmandun lennon vuoksi. Tietysti klo. 5:00 on meille aika tuttu herätys viime aikoina, joten eipä se edes pahalta tuntunut. Keli oli aamulla onneksi kirkas, joten ei ollut pelkoa siitä ettemme pääsisi lentämään. Kone lähti lentoon 45 minuuttia aikataulusta jäljessä, mutta emme koskaan odottaneetkaan, että lähtisimme ajallaan. Tällä kertaa lentomatkan aikana oli puolipilvinen sää, joten näimme jonkin verran mahtavia vuoristonäkymiä myös koneen kyydistä. Hienoimmat näkymät olivat Annapurna:n- (8,091 metriä), Dhaulagiri:n- (8,167 metriä) sekä Manaslu:n (8,163 metriä) vuoristojonoihin, jotka näkyivät täydellisesti, täysin kirkasta taivasta vasten.

Viimeiset fiilistelyt Himalayan ytimessä.

Kohta taas pikku peltipurkilla lentoon.

Kuvassa vasemmalla Dhaulagiri ja keskellä korkein huippu Annapurna 1.

Kathmanduhun saavuttuamme tarkoituksemme oli vain hakea rinkka hotellin "luggage storagesta" ja lähteä uudestaan lentämään Nepalin toiseksi suurimpaan kaupunkiin: Pokhara:n. Mielemme muuttuivat monta kertaa; mennäkkö sinne hätäisesti kolmeksi yöksi, vai jäädäkkö loppuajaksi Kathmandun alueelle? Päädyimme säästämään rahaa (lentoliput Pokharaan maksavat: 80 euroa per. suunta per. nenä) ja jäämään Kathmandun Valley:n. Heti päätöksen tehtyämme varasimme hyvän sekä vähän erikoisen hotellin, tutusta Thamelin keskustasta. Hotellimme nimi on Royal Penguin Hotel & Spa. Nimensä mukaisesti hotellin sisustuksessa on jäämäistä meininkiä. Kyllähän 4 tähden hotelli tuntui todella luksukselta kälyisten Tea housejen jälkeen.

Luxury feels more luxurious after 11 days in shit holes. :D

"Jäinen" ravintola.

Pikku hotellilepäilyjen jälkeen läksimme katsastamaan "Pashupatinath" -temppelikompleksia, samannimisen kaupungin keskustaan. Matkasimme temppeleille taksilla ja jälleen kerran matkan aikana kaupunki ei koskaan loppunut, vaan nämä kaksi kaupunkia ovat kasvaneet toisiinsa kiinni.

#Se siitä luonnonrauhasta #Takaisin betoniviidakossa.

Nepalin kiskurit kiskovat lähes 10 euron pääsymaksua Pashupatinathista. Me emme tähän suostuneet, vaan "sneakkasimme" itsemme ilmaiseksi sisään pikkupolkua pitkin metsän läpi. Emme koskaan kuitenkaan mennyt temppeleiden sekaan kiertelemään, vaan pysyttelimme rauhallisella, tosin apinoiden täyteisellä näköalatasanteella, josta oli mahtava seurata hindujen seremonioita temppeleiden ympärillä.

Pashupatinah temple.

Pashupatinathista oli lyhkäinen matka Bauddhanath:n Stupa:lle, joka on Aasian suurin Stupa sekä Unescon perintökohde. Sinne emme pystyneet livahtamaan ilman pääsymaksua, mutta tänne hintalappu olikin järkevämpi (= noin 3 euroa). Stupa on todella vanha, eri lähteiden mukaan vanhimmillaan jopa 1,400 vuotta vanha. Itse Stupa oli todella näyttävä, mutta todella kivan paikasta teki autoton tie, joka kulki kokonaan Stupan ympäri. Tietä ympäröi rakennukset, jotka toimivat täysin turistien tarpeille. Rakennuksista löytyi matkamuistomyymälöitä, ravintoloita sekä hotelleja. Joku voisi sanoa aluetta turistirysäksi, mutta siitä huolimatta tykkäsimme paikasta kovasti. Kiertelimme Stupaa jonkin aikaa, kunnes nousimme espanjalaisen ravintolan kattoterassille nauttimaan paellasta ja hyvistä näkymistä Stupalle sekä sitä ympäröiville rakennuksille. Viihdyimme ravintolassa pari tuntia, jonka aikana kerkesi tulla jo pimeä, silloin näimme Stupan myös iltavalaistuksineen. Stupalta otimme taksin takaisin Thameliin. Matkan alussa tuntui, ettemme tule koskaan pääsemään perille, sillä liikenne oli aivan tukossa. Onneksi kuskimme tiesi parhaimmat pikkutiet Thameliin ja viiden kilometrin matkaan meni VAIN tunti. :D

Rauhallinen paikka tarkkaila Stupan ympärillä tapahtuvaa vilskettä.

Stupan ympäri menevä kävelytie.

Bauddhanat Stupa valoisalla...

...sekä pimeällä.

1.10. Tiistai
Uusi kuukausi uudet kujeet. Pitkästä aikaa otimme aamun aivan rennosti, vaikkakin heräsimme jo 6:30 eikä saatu enää unta. Nämä ne unirytmimme vain nyt ovat. Aamupalan jälkeen otimme rennosti hotellihuoneessamme ja lähdimme päivän aktiviteetteihin vasta yhdeksän maissa. Päivän suunnitelma oli suunnata jälleen kerran kaupunkiin, joka on kasvanut kiinni Kathmanduhun. Tämä kaupunki on
"Patan" ja siellä meitä kiinnosti nähdä "Golden Temple" -temppeli sekä kaupungin Durbar Square (= vanhakaupunki). Ensiksi vuorossa oli Golden Temple, joka oli ihan käymisen arvoinen paikka. Temppeli oli nimensä mukaisesti lähes kauttaaltaan päällystetty kullalla. Erityisen hienoja temppelillä olivat pikkutarkat kuviot sekä kohokuvat, melkeinpä kaikkialla temppelin pinnoilla.

Golden Temple.

Rukouspyöriä.

Pikkutarkkaa yksityiskohtaa.

Kuuluisa seisova jättiläisbuddha.

Golden Templeltä oli lyhkäinen kävelymatka Durbar Squarelle, johon nepalin kiskurit kiskovat jälleen lähes 10 euron pääsymaksua. Tämä tuli meille yllätyksenä ja emme halunneet maksaa näin suurta summaa alueesta, sillä sen pystyi näkemään lähes kokonaan maksualueen ulkopuolelta. Käytännössä 10 euroa olisi siis maksanut kävellä alueen läpi. Vaikkemme koskaan pääseetkään alueen sisälle, niin silti olimme tyytyväisiä, että tulimme katsastamaan tätä nähtyvyyttä.

Patanin Durbar Square.

Toisesta suunnasta.

Durbar Squarelta kävelimme vielä 2,5 kilometriä Patanin keskustan halki, jolloin totesimme, että kaupunki ei oikeastaan poikkea millään tavalla Kathmandusta. Jos ei tietäisi, niin luulisi, ettemme koskaan poistunutkaan pääkaupungista. Kävelyn määränpää oli loistava ravintola, jonka erikoisuutena oli grillattu liha. Liha tuli eteemme tirisevässä pannussa ja oli aivan törkeän hyvää. :P

Patanin vilkasta keskustaa.

Tämä oli niin hyvveetä. :P

Ravintolalta otimme taksin takaisin Thameliin, jossa hoidimme (lähes) pakolliset pikku tuliaiset (itsellemme :D) ja menimme hotelliin/kahvilaan ottamaan hetken aikaa huilia. Huilien jälkeen kävimme katsastamassa Thamelin pohjoisosat, jossa emme olleet vielä käyneet. Turistien
suosima kaupunginosa on hyvin pitkälti samanlainen kaikkialla, paitsi Thamelin keskusta (jossa me olemme eniten pyörineet) on auto vapaa alue, joten se on "crazyssa" Kathmandussa yksi harvoista rauhallisista pakopaikoista. Mitä nyt (varsinkin iltaisella) muutamat hasis -kauppiaat hieman
häiritsevät, mutta nekin kyllä uskoo viimeistään kolmannella "no thank you" sanomalla.

Thamelin katuja.

Illalla avasimme vielä huippulaadukkaan 4 euron nepalilaisen punaviinipullon, joka maistui mehulta. Outoa juoda "mehukattia" joka nousee päähän. :D Hotellilta lähdimme vielä syömään vasta klo. 21 maissa, joten mehän ihan riehaannuttiin yöelämään näin reissun ehtoo puolella.

2.10. Keskiviikko
Olimme hommanneet meille kuskin viemään meidät aamusta Nagargot:iin, ei siis siihen Jyväskylän matkakeskuksen viereiseen ravintolaan, vaan ihan oikeaan Nagargotin kylään. Nagargot on olemassa ainoastaan todella hyvien Himalaya -näkymien ansiosta. Kylä sijaitsee 2,150 metrin korkeudessa, harjumaisen vuoren päällä. "Harjun" reuna onkin täynnä hotelleja, joidenka huoneet ovat suunnattu Himalayanvuoria kohti. Tämä on nyt se viimeinen "chance" nähdä se hiivatin Everest! Olimme varanneet itsellemme huoneen, ehkä jopa Nagargotin hulppeimmasta Resortista. Hotellistamme löytyy "infinity pool", kuntosali ja tietysti loistavat näkymät vuorille. Kun kirjauduimme sisään hotelliin, niin saimme ilmaisen "upgraden" parempaan huoneluokkaan. Muuten huoneemme on ihan tavallinen 5 tähden hotellihuone, mutta parvekkeemme on aivan julmetun kokoinen, sehän kelpaa kun vuoria tänne tultiin katsomaankin.

Mystic Mountain Resort & Hotel.

Keli oli koko päivän puolipilvinen, mutta illalla pilvet vähän rakoilivat ja näimme osan mahtavista vuorista. Everest pysytteli yhä piilossa, mutta näkymät olivat silti todella hienot. Vuoripällistelyiden lisäksi kävimme vetämässä mukavat jumpat hotellin salilla ja muuten vain nautiskelimme lomailusta.

Kuvan korkein vuori on Mount Langtang (7,205 metriä).

Parvekkeemme näkymät.

3.10. Torstai
Tämä päivä meni hyvin pitkälti samanlailla kuin eilinenkin päivä (lukuunottamatta matkaa Kathmandusta Nagargotiin). Ainoastaan eilen (valitettavasti) näimme parhaimmat vuoristonäköalat, sillä tänään lähes koko päivä oli pilvinen. Huono tuurimme pilvien kanssa siis jatkuu jatkumistaan. Kaikesta huolimatta päivämme loistavassa hotellissa oli mukava lomapäivä, sillä yleensähän
reissuillamme emme hirveästi varsinaisesti "lomaile", vaan painamme eteenpäin pää kolmantena jalkana.

Päivän parhaimmat näkymät lumihuippuisille vuorille.

Hotellin aktiivisimmat salilla kävijät. :)

 4.10. Perjantai
Aamulla jälleen pettymys verhojen takaa kun näimme korkeiden vuorien edessä ainoastaan pilviä. Periaatteessa voisi sanoa, että Nagargotin matkamme on mennyt hukkaan, mutta olimme varautuneet tähän ja (osittain) siksi otimme näin hyvän hotellin, että voisimme nauttia edes siitä, jos tuurimme säiden suhteen jatkuu yhä huonona.

Aikaisen aamun näkymät.

Aamupala vohveli live-grillistä.

Jenni tähystää pilviä ylisuurelta parvekkeeltamme.

HUOM! Tarkastelimme tänään kuviamme Gokyo Rin huipulta ja vertasimme niitä muiden ottamiin kuviin samasta paikkaa (siis kuvia joissa kaikki vuoret näkyvät selkeästi). Huomasimme, että Everestin "vartalo" näkyy meidänkin kuvissa, mutta "pää" eli vuoren huippu häviää pilvien peittoon. Pientä lohtua saimme siis siihen, ettemme ole Everestiä nähnyt. :) Ko. kuva on Gokyo Ri -vuoren
puolesta välin otettu, missä me molemmat poseeraamme. Kuvatekstissä lukee ohjeet, mikä vuorista on Everest, jos haluat vilkaista. :)

Olimme tilanneet meille kyydin takaisin Kathamanduhun samalta kuskilta, joka meidät tänne toikin. Kuski tuli ajallaan klo. 11 hakemaan meitä. Jälleen 34 kilometrin matka taittui 2 tunnissa, joka on Nepalin huonokuntoisilla sekä ruuhkaisilla teillä ihan normaali aika (Joppe ja Jani painoivat pyörillä tuplasti kovempaa heinäkuun Latvian reissulla :D).

Jälleen kerran saavuimme jo hyvin tuttuun Thameliin, mutta nyt jo kolmanteen eri hotelliin. Hotellin kirjautumisen jälkeen painelimme syömään erinomaiset meksikolaiset ruoat, jonka jälkeen käytiin leikkauttamassa hiuksiamme ja Joppe otti myös parran sheivauksen samaan syssyyn. Loppupäivä sekä -ilta meni "bailaamiseen". Käytiin vähän syömässä hyvässä intialais ravintolassa ja mentiin kuuntelemaan live-musiikkia paikallisten suosimaan baariin.

Jenni ennen ja jälkeen parturin.

Jopen päivitys.

Wuhuuu! Reissun viimeisillä hetkillä näimme sen Everestin viimein...

...ja kyllä maistuu hyvältä.

Aijai; tandoori kanaa ja naan-leipää.

5.10. Lauantai
Sit se ois taas viimeinen reissupäivä enää jäljellä. Lentomme yleisurheilun MM-kisojen isäntäkaupunkiin: Dohaan lähti vasta 20:50, joten meillä oli vielä koko päivä aikaa hengailla Kathmandussa. Päivä meni rennoissa merkeissä ravintoloissa sekä kahviloissa. Rentoudesta teki erityisen rentoa se, että meillä oli hieman liikaa Nepalin rupioita lompakossa ja ei niitä viitsinyt enää takaisin euroiksi vaihtaa, sillä vaihtokurssit/automaattinostomaksut on typerää maksaa kahteen kertaan. Eli ainoa vaihtoehto oli tuhlata ne. :D

Vimoset setit Nepalissa.

Banaani Lassia. :P

Toimiva blogin kirjoituskombo. Näillä eväillä syntyy ne huikeat tarinat sinun iloksi.

Yhteenveto:
Nepali maana sekä koko reissumme olivat hyvin pitkälti sitä mitä odotimmekin. Isoimmat yllätykset/pettymykset olivat tietysti sää, joka oli vuodenajalle epätyypillisesti sateisempi sekä pilvisempi. Toki syyskuu on täällä päin maailmaa viimeinen monsuunikuukausi, mutta sateet ja pilvisyys yleensä loppuvat vuoristossa syyskuun puolen välin jälkeen. Ikävin juttu keleissä oli se, että kun päivän vaellus oli tehty, niin koimme aina tekemisenpuutetta, sillä ainoa asia mitä vuoristossa haluaa tehdä: on mennä katselemaan näköaloja. Kun se otettiin pois, niin eipä siihen paljoa muuta jäänyt. Ei voida kuitenkaan liikaa valittaa, sillä näimmehän kaikesta huolimatta parhaimmat luontonäkymät mitä olemme ikinä nähneet. Toinen yllätys reissulle oli hintataso, joka oli vieläkin kalliimpi kuin mitä odotimme. Ei tämä nyt mikään Länsi-Eurooppa ole, mutta Itä-Eurooppa onkin jo huomattavasti halvempi. Tyypillisesti söimme mahamme ravintolassa täyteen 8-10 euron hintalapulla (per. nenä). Ruokiin menikin suurin osa reissurahoista, jos mukaan ei lasketa lentoja (sekä maan sisäisiä-, että kansainvälisiä lentoja). Yöpymiset taas olivat aika halpoja, paitsi nukuimme kaikki kaupunkiyöt aika hyvissä hotelleissa, joten niihin meni rahaa, mutta mahdollisuus olisi ollut yöpyä todella halvoissa mestoissa.

Voisi kuvitella Nepalin olevan naapurimaa Intian kanssa samanlaisia kulttuuriltaan, mutta Nepal on aivan oma juttunsa. Tietysti joitain yhtäläisyyksiä löytyy, mutta enemmän Nepal muistuttaa Kaakkois-Aasialaisia maita kuin Intiaa. Köyhyys maassa näkyy kaikkialla, mutta esim. Intiaan verrattuna kaduilla ei näy lähellekkään niin paljoa kerjäläisiä. Maan tiestö ja ruuhkat ovat pahimpia mitä olemme nähneet: vaivaiseen 30 kilometrin matkaan menee 2 tuntia ja esim. Pokharan bussimatka olisi kestänyt 8-10 tuntia kun lentomatka olisi ollut vain 25 minuuttia. :D Ennen reissua luimme monesta paikkaa, että nepalilaiset ihmiset ovat todella mukavia sekä ystävällisiä. Allekirjoitamme tämän, mutta todella monessa muussakin maassa olemme tavannut yhtä ystävällistä väkeä, joten ei Nepal selvästi erotu joukosta.

Olemme nyt useamman reissun ajan jättänyt rankingit tekemättä, asian sulattelun vuoksi. Asiasta on myös tullut useita kyselyitä, joten täältä pesee. Tässä tulee kattava listaus parhaista maista. Eikä siinä vielä kaikki: rankkaamme myös parhaimmat kaupungit ja luontoelämykset. Kyllä nyt hemmotellaan! Ennen ranking -listaa täytyy vielä sanoa, että suurin "error" listan tekemisessä on reissukokemuksen lisääntyminen ja täten reissut jotka olemme tehnyt lähivuosina, ovat todennäköisemmin parempia kuin ensimmäiset reissukohteemme. Lisäksi tuuri näyttelee suurta osaa siinä, kuinka hyvänä pidämme mitäkin maata ja mitä lyhkäisemman ajan olemme kyseisessä maassa viettänyt, niin sitä suurempi rooli tuurilla on. Mutta kyllä listaukset vähintäänkin suuntaa antavia ovat.

Siinä kattava lista nyt on. Paljon tullut muutoksia edelliseen listaukseen. :D

Namaste!