USA 15.2-2.3.2015

Grand Canyon, Arizona
New York City, New York
Death Valley, California

Tutut veijarit täällä taas! Jenni ja minä, Joppe aloittivat Yhdysvaltain valloituksen 15.2.2015.

Matkamme käynnistyi oikeastaan jo ystävänpäivänä. Menimme yöksi Helsinki-Vantaan lentoaseman vieressä sijaitsevaan hotelliin, josta kävelimme hyvän tovin nukuttuamme mukavasti suoraan kentälle. Sieltä lensimme Tukholman kautta kohti New Yorkia.

Sunnuntai 15.2.
Aikaero New Yorkin ja Suomen välillä on seitsemän tuntia, ja olimme perillä kello 14.00 paikallista aikaa. Laskeuduimme New Jerseyn puolelle, Newarkin kentälle, joten ensitöiksemme pääsimme reissaamaan osavaltiosta toiseen. Kahden junan, kolmen metrolinjan ja muutaman kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme Brooklynissa sijaitsevaan hotelliimme kello 16.30.

Sää täällä on kaunis ja aurinkoinen, MUTTA aivan sairaan kylmä! Pakkasta on reilut kymmenen astetta ja merituuli puhaltaa yli viisi metriä sekunnissa. Jennin puhelimen sääsovellus näyttikin aamun pakkaslukemaksi -17 astetta ja hyytäväksi hyytävyyskertoimeksi (RealFeel) peräti -28! Kunnianhimoiset suunnitelmamme Brooklynin sillan iltamaisemista vaihtuivat lennosta leffaan ja aikaisiin yöuniin.

Maanantai 16.2.
Alkuilta ja yö menivät vaihtelevasti nukkuessa. Heräsimme ensimmäisen kerran jo kahdelta yöllä ja lopullisesti viideltä. Hotellin aamupala alkoi onneksi kello seitsemän, minkä jälkeen suuntasimme suoraan uhmaamaan kylmyyttä.

Hurautimme metrolla kätevästi Manhattanille, jossa pakenimme aamupakkasta heti ensimmäiseksi kuumalle kaakaolle. Ulkona käveleminen on hetkellisesti ihan mukavaa – varsinkin tuulensuojassa auringon paistaessa kasvoihin – mutta äkkiä sitä silti kaipaa takaisin sisätiloihin.

Aamupäivän kävelimme Broadwayta pitkin bongaillen jatkuvasti elokuvista ja sarjoista tuttuja rakennuksia sekä nähtävyyksiä. Puolenpäivän aikaan saavuimme New Yorkin tunnetuimmalle aukiolle, Times Squarelle. Näky oli vaikuttava, vaikka vierailimme siellä valoisalla. Jatkoimme matkaa muutaman korttelin päähän Rockefeller Plazalle, jossa päätimme nousta ihailemaan New Yorkia lintuperspektiivistä. Kapusimme 70. kerrokseen asti, josta aukesi täysi 360 asteen panoraama yli kaupungin. Täytyy myöntää, että se kliseinen New York on vain aivan UPEA! Tämä suurkaupunkimaisema kiilaa heittämällä jopa Shanghain edelle.

Jenni kävelee kohti varmasti kaikille tuttua nähtävyyttä.

Elokuvista ja sarjoista tuttu pytinki.

Rockafeller Centterin 70. kerroksesta maisemaa.

Kylmissään olevat reissaajat.

Central Park.

Pari tuntia ja noin sata valokuvaa myöhemmin laskeuduimme takaisin maan pinnalle. Seuraavaksi suuntasimme testaamaan paikallisia erikoisuuksia: sämpylän väliin oli ladottu kaksi naudan jauhelihapihviä, salaattia ja jotain mystistä kastiketta. Kyytipojaksi tarjoiltiin suippoja, suolaisia perunatikkuja sekä mukillinen mustaa, kuplivaa juomaa. Vaikka yhdistelmä kuulostaa eksoottiselta, se oli yllättävän hyvää! :P

Auringon laskettua palasimme Times Squarelle ihailemaan valoshow’ta, joka loistaa jättimäisiltä tv-ruuduilta. Sen jälkeen olisimme olleet enemmän kuin valmiita suuntaamaan hotellihuoneen lämpöön, mutta pakotimme itsemme vielä Brooklynin puolelle. Suuntasimme suoraan Brooklynin sillan alle katselemaan Manhattanin iltavaloja, sillä tämä ilta saattoi hyvinkin olla reissumme viimeinen kirkas selkeä sää.

Times Square.

Tämäkin maisema on tullut nähtyä lukuisissa Hollywood-leffoissa, mutta omin silmin koettuna näky oli jotain aivan uskomatonta. Takana on kylmä, mutta takuulla ikimuistoinen ensimmäinen kokonainen päivä Yhdysvalloissa!

Jenni ja taustalla Brooklynin silta ja Manhattan.

Tiistai 17.2.
Pikkuhiljaa elimistö alkaa sopeutua aikaeroon, ja tänään heräsimme vasta varttia yli seitsemän. :D Ikkunasta näkyi hiljalleen satelevaa lunta, ja säätiedotuskin lupaili tälle päivälle vähän lauhempaa keliä.

Yhdeksän maissa hyödynsimme hotellimme kuljetuspalvelua lähimmälle metropysäkille ja hurautimme metrolla koko kaupungin halki Luonnontieteelliseen museoon (American Museum of Natural History). Täällä pääsin toteuttamaan lapsuuden haavettani: päästä ihastelemaan aidon Tyrannosaurus Rexin luurankoa!

Heti museoon päästyämme meitä alkoi kuitenkin vähän ahdistaa ihmispaljous, kuumuus sekä huutavat ja juoksevat lapset. Lisäksi tajusimme nopeasti, että museo on aivan liian valtava yhdelle päivälle. Päätimmekin lennosta skipata vähemmän kiinnostavat osastot ja suuntasimme suoraan merenelävien maailmaan. Siellä odottikin kenties koko museon hienoin juttu: sinivalaan täysimittainen malli, joka roikkui suuren salin katosta.

ON SE ISO!

Ajattelimme mennä seuraavaksi syömään museon omaan ruokasaliin, mutta siellä vallitsi todellinen kaaos. Suuressa salissa lasten huuto ja juoksentelu vain voimistuivat, ja melu oli aivan sietämätön. Päätös oli siis helppo: ensin dinosaurukset ja sen jälkeen ulos syömään. Kyllähän ne hirmuliskot olivat vaikuttavia, ja varsinkin se kuuluisa Rex!

HUIII!

Museosta kävelimme suoraan sen vieressä levittäytyvään Central Parkiin, jonka läpi vaelsimme aina Harlemiin asti. Heti Harlemiin saavuttuamme huomasi selvästi, miten katukuva muuttui ja väestö vaihtui. Vaikka täällä onkin omat selkeät kaupunginosansa eri kulttuureille ja taustoille, New York tuntuu meistä silti älyttömän suvaitsevalta paikalta. Kaikki elävät täällä sulassa sovussa rinnakkain ja tuntuvat tulevan loistavasti toimeen keskenään.

Luminen Central Park.

Harlemista otimme pitkän metromatkan halki koko Manhattanin aina saaren eteläkärkeen asti, josta Vapaudenpatsas siinsi kaukana merellä. Itse patsas ei ehkä tehnyt sellaista vaikutusta kuin olimme kuvitelleet, mutta merelle laskeva ilta-aurinko oli sitäkin upeampi näky! :)

Vapaudenpatsas ja auringonlasku.

Eteläkärjestä jatkoimme matkaa takaisin pohjoiseen, ja seuraavaksi kohteeksi otimme World Trade Centerin muistomonumentit (9/11 Memorial). Niillä paikoilla, joissa kaksoistornit ennen seisoivat, on nykyään kaksi valtavaa, syvää vesiallasta. Altaita ympäröivät muurit, joihin on kaiverrettu kaikkien terrori-iskuissa menehtyneiden nimet.

Uusi WTC -torni.

Toisen romahtaneen WTC -tornin paikka oli tässä

Muistomerkeiltä oli vain kilometrin verran matkaa Chinatowniin, joka osoittautui valitettavasti pettymykseksi! Olemme käyneet aiemmin kahdessa eri Chinatownissa ja kuvittelimme, että New Yorkin versio olisi niistä kaikkein upein. Paikka tuntui kuitenkin vähän tekemällä tehdyltä, eikä aitoa Kiina-fiilistä syntynyt oikein missään kohtaa.

Seuraavan määränpään olimme ajatelleet olevan koko New Yorkin reissun kohokohta: Brooklynin sillan ylitys jalkaisin. Se oli kyllä kaikkien odotustemme arvoinen ja jopa enemmän! Olisimme mielellämme nauttineet maisemista vaikka kaksi tai kolme tuntia, mutta hyytävä kylmyys oli yksinkertaisesti liikaa, ja tuntikin teki jo tiukkaa. Sillalta laskeuduttuamme kapusimme vielä Brooklynin puolella olevaan puistoon, josta saimme ihastella Manhattanin pilvenpiirtäjien lisäksi sitä upeaa siltaa itseään.

Brooklynin sillan alkupäästä.

Riippusillan torni.

Kävelytie kulkee sillan keskellä, kun taas autotiet sivuilla.

Washington Bridge ja Manhattan taustalla.

Keskiviikko 18.2.
Viimeinen päivä New Yorkissa! Ennen hotellimme uloskirjautumista kävelimme takaisin samalle Brooklynin rannalle, jossa olimme vierailleet edellisenä iltana. Halusimme nähdä tämän upean kaupunkimaiseman vielä päivänvalossakin. Tämä päivä oli selvästi aiempia lämpimämpi, joten päätimme ottaa ulkoilmasta kaiken irti ja liikkua metron sijaan puhtaasti kävellen. Rantakävelyn jälkeen palasimme hotellille luovuttamaan huoneemme ja jätimme reput sinne säilytykseen loppupäiväksi.

Brooklynin silta päivän valossa.

Eikun takaisin vain samaa reittiä kuin aamullakin, ja siitä vielä eteenpäin Brooklynin sillan yli Manhattanille. Suuntasimme suoraan Chinatowniin syömään – tällä kertaa takuuvarmasti hyvää kiinalaista mättöä! Mahan täyttämisen jälkeen jatkoimme päivän teemaa ja kävelimme viitisen kilometriä ympäri Manhattania. Matkan varrella ei nähty mitään maailmoja mullistavaa, mutta oli todella kivaa vain paistatella päivää ja seurata sivusta tavallisten manhattanilaisten arkea.

Luminen kenttä ja Manhattan.

Jenni kävelee Brooklynin sillalla.

Washington silta ja Empire State Building taustalla.

Kun aurinko alkoi laskea, suuntasimme vielä viimeisen kerran Brooklynin rannan näköalapaikalle. Otimme sieltä reissun viimeiset maisemakuvat – sekä tietysti lukuisia hassuttelukuvia kameran itselaukaisimella – ja otimme viimeiset nuuhkaisut taianomaisesta New Yorkista.

Auts!

Lyönti sovittiin nopeasti.

Lopputanssit.

Edessä olivat vielä viimeiset kävelyt hotellille reppujen hakuun, sieltä metropysäkille, metrolla juna-asemalle ja junalla takaisin New Jerseyhin. Lopuksi taitoimme vielä muutaman kilometrin kävelymatkan lentokentän lähellä sijaitsevaan hotelliimme. Keskiviikkona tuli käveltyä aika mukavasti: koko päivän aikana mittariin kertyi rapeat 25 kilometriä, mikä alkoi jo tuntua jaloissakin.

Torstai 19.2.
Ison Omenan lopulliset hyvästelyt koittivat tänään. Aamusalitreenien jälkeen yritimme lompsia mailin mittaisen matkan suoraan lentokentälle. Pääsimmekin jo 200 metrin päähän kentästä, kunnes vastaan tuli ylittämätön este: vilkas moottoritie seisoi meidän ja lentokentän välissä. Yritimme varttitunnin ajan turhaan liftata kyytiä tien yli, mutta kukaan ei pysähtynyt. Jouduimme lopulta antamaan periksi ja ottamaan taksin. Jenni oli tästä tosin pelkästään innoissaan, sillä hän pääsi kuin pääsikin kuuluisan New Yorkin keltaisen taksin kyytiin!

Newarkin kentällä Los Angelesin lentoa odotellessa bongasimme reissun ensimmäisen julkkiksen: Jackass-sarjasta tutun Wee Manin! :)

Kone nousi ilmaan kello 16.40, ja reilut kuusi tuntia myöhemmin laskeuduimme Los Angelesiin. Aikaeron ansiosta kello oli perillä vasta 20.00. Heti kun astuimme ulos terminaalista, lämmin tuuli puhalsi kasvoille. Siinä hetkessä ei voinut muuta kuin alkaa laulaa Jukka Pojan biisiä: "Kylmästä lämpimään..." :D

Haimme kentältä valmiiksi varaamamme vuokra-auton ja suuntasimme suoraan kahdeksankaistaiselle valtatielle kohti Death Valleyn kansallispuistoa. Jenni simahti pelkääjän paikalle jo puoli kahdentoista maissa. Minä jatkoin ajamista aina kello yhteen asti yöllä, kunnes kurvasin auton pientä aavikkotietä pitkin keskelle aavikkoa, ja jäimme sinne autoon nukkumaan.

Meidän Nissan, ja nukkumispaikka.

Perjantai 20.2.
Ensimmäinen yö ilman kunnon sänkyä on jostain syystä aina vaikea, ja nukuimmekin vain pätkittäin reilut viisi tuntia. Fiilis oli silti korkealla – varsinkin minulla – sillä aavikkomaisemat auringon noustessa olivat aivan mahtavat! :P Ei muuta kuin Nissan käyntiin ja pitkiä, suoria aavikkoteitä pitkin kohti Death Valleytä.

Saavuimme kansallispuiston alueelle vähän yhdeksän jälkeen aamulla. Mitä pidemmälle ajelimme, sitä upeammiksi maisemat muuttuivat. Keskellä puistoa sijaitsi pienehkö hiekkadyynialue, johon pysähdyimme ensimmäiseksi ja hyppäsimme keskelle hiekkamerta. Kävelimme pehmeässä hiekassa noin kaksi kilometriä kaikkein suurimpien dyynien päälle. Fiilistelimme hetken huipulla, minkä jälkeen talsimme takaisin autolle. Jos New Yorkissa jouduimme vähän kylmyydestä kärsimään, niin täällä tilanne on täysin päinvastainen – nyt meitä koettelee nimittäin kuumuus! :D

Hiekkadyynit.

Jenni kiipeää suurimalle hiekkadyynille.

Suuren hiekkadyynin päällä.

Matkalla takaisin autolle.

Dyyneiltä ajelimme puiston sisällä noin 20 kilometriä Golden Canyonille. Sieltä lähti noin viiden kilometrin edestakainen vaellusreitti ylös kallion päälle, josta avautui näkymä koko kanjonialueelle ja sen takana levittäytyvälle aavikolle. Todella mahtavan näköistä ja karua maastoa! :)

Golden Canyonin näköalapaikka.

Lentokone muuttikin mielensä.

Seuraavaksi vuorossa oli koko Pohjois-Amerikan matalin kohta: Badwater Basin, joka sijaitsee huikeat 86 metriä merenpinnan alapuolella. Paikkaan liittyy hauska fakta: pystyimme seisomaan Yhdysvaltojen matalimmalla pisteellä ja katselemaan samalla taustalla kohoavaa Mount Whitneytä, joka taas on manner-USA:n korkein vuori.

Bad Water.

Joppe osoittaa hienosti, missä on USA:n matalin ja korkein kohta.

Viimeisenä kohteena ajoimme kiireellä Dante’s View -näköalapaikalle katselemaan auringonlaskua. Emme aivan ehtineet ajoissa: aurinko oli juuri painunut vuoriston huippujen taakse. Pääsimme kuitenkin ihailemaan vuorten takaa heijastuvaa, aivan uskomattoman laajaa auringon väriskaalaa. Upeiden värien lisäksi edessämme avautui tietenkin myös täysin käsittämätön aavikkomaisema.

Dante's View.

Auringonlasku.

Kansallispuistosta oli noin kahden tunnin ajomatka Las Vegasiin. Meillä ei ollut tehtynä minkäänlaista hotellivarausta, joten jouduimme ajelemaan sinne aivan summamutikassa. Pienen etsinnän jälkeen löysimme kaupungin loisteesta hotellin, joka oli kyllä aika kallis, mutta väsyneinä päätimme silti ottaa sen. Päätimme vielä väkisin ottaa itsestämme viimeisetkin mehut irti ja lähdimme yhdentoista maissa illalla kaupungille syömään sekä katselemaan Vegasin menoa. Koko paikka oli täynnä humalaisia nuoria ja melu oli aivan kauhea, joten emme oikein tykänneet ilmapiiristä. Rakennukset ja niiden valoshow’t olivat kyllä upeita! Kahden maissa yöllä pääsimme vihdoin kaatumaan sänkyyn ja nukkumaan univelkoja pois. :)

Ajoimmekin vahingossa harhaan, aina takaisin New Yorkiin.

Viva Las Vegas.

Lauantai 21.2.
Lauantaina jätimme välkehtivän Las Vegasin taaksemme heti aamusta ja otimme suunnan kohti itää. Ensimmäinen pysähdys odotti jo muutaman kymmenen mailin ajomatkan päässä, kun saavuimme Hooverin padolle (Hoover Dam). Se on Coloradojokeen rakennettu aivan valtava pato. Ihme kyllä Yhdysvalloissa jokin voi olla myös ilmaista, sillä padon aluetta pääsi ihmettelemään täysin maksutta. Tosin ne kaikkein parhaat näköalapaikat olivat täälläkin maksullisia, mutta meille riitti ilmaisen alueen tarjonta loistavasti. Oli se kyllä vaikuttava rakennelma – varsinainen betonihirviö!

Hoover Dam

Kuvan silta oli yksi niistä maksullisista näköalapaikoista.

koko kompleksi.

Huomasimme padolla myös hauskan jutun siitä, miten Yhdysvalloissa rahalla saa aina vähän enemmän tai ainakin mukavampaa. Padon yhteydessä oli useita parkkialueita, joista osa oli maksullisia ja osa ilmaisia. Ainoa ero maksullisen ja ilmaisen parkkipaikan välillä oli se, että maksullinen sijaitsi noin 200 metriä lähempänä patoa. Tästä pienestä luksuksesta sai pulittaa peräti kymmenen dollaria, mikä ei ole ihan pikkusumma pelkästä kävelymatkan lyhentämisestä! :D

Padolta lähdettyämme vaihdoimme jälleen osavaltiota, kun kurvasimme Nevadasta Arizonan puolelle. Samalla menetimme tunnin reissuajastamme, sillä aikavyöhyke muuttui eteenpäin. Seuraavaksi edessä olikin pitkä, noin 220 mailin ajomatka Grand Canyonille. Loistavissa aavikkomaisemissa se ei kuitenkaan tuntunut matkalta eikä miltään!

Hoover Damin vieressä oli tämä kaunis Lake Havasu.

Pimeyden laskettua kurvasimme auton pienemmälle tielle vähän ennen Grand Canyonin portteja, etsimme suojaisan yöpymispaikan ja aloimme nukkua.

Matkalla Grand Canyoniin saimme ihastella aavikon auringonlaskua.

Sunnuntai 22.2.
Kyllä se vain on nyt todistettu useampaan otteeseen: vain se kaikkein ensimmäinen yö sängyn ulottumattomissa on vaikea! Tänä yönä nukuimme nimittäin yhteensä liki yhdeksän tuntia ja heräsimme vain muutaman kerran. Nukkumispaikastamme oli enää lyhyt ajomatka perille Grand Canyonille.

Ajoneuvolippu kansallispuistoon maksoi 25 dollaria. Ensimmäiseksi suuntasimme pitkähkölle reitille, joka lähti laskeutumaan kanjonin uumeniin. Näköalat olivat aivan loistavat, mutta elämystä varjosti se, että taivas repesi ja alkoi sataa vettä. :( Jatkoimme siitä huolimatta matkaa ja kävelimme kymmenisen kilometriä alaspäin, kunnes routa alkoi ajaa porsaita kotiin ja oli pakko kääntyä takaisin. Kyllähän se rankka nousu takaisin kanjonin reunalle ehtikin alkaa nälättää oikein tosissaan! Autolle päästyämme pidimme ansaitun ja kunnon evästauon.

Grand Canyon.

Kävelreitin maisemaa.

Tässä oli kääntymiskohtamme.

Nämä peurat säikäyttivät Jennin todenteolla ilmestyttyään aivan yllättäen meidän nenämme eteen.

Tarkoituksemme oli viettää koko päivä kanjonilla ja huipentaa se upeaan auringonlaskuun. Sadepilvet kuitenkin kerääntyivät entisestään, peittivät näkyvyyden lopulta täysin ja vesi muuttui sankaksi lumisateeksi. Ei siinä auttanut muu kuin ottaa auto alle ja ajella seuraavaan kohteeseemme, Flagstaffin kaupunkiin. Kirjauduimme siellä perinteiseen amerikkalaiseen motelliin. Saavuimme perille jo kuuden jälkeen illalla, joten pääsimme kerrankin latailemaan akkuja kunnolla loppuillan ajan.

Maanantai 23.2.

Heräsimme aikamoiseen yllätykseen, sillä yöllä oli satanut lunta ja kaikkialla oli pelkkää loskaa! Eihän siinä auttanut muu kuin kääntää auton ilmastointi kylmältä lämpimälle ja suunnata tien päälle. Edessä oli tähänastisen reissun pisin ajopäivä, sillä mittariin tulisi kertymään peräti 320 mailia. Yksi odotettu kohde meillä oli kuitenkin matkan varrella: valtava meteoriittikraateri. Sisäänpääsylippu maksoi ikävät 18 dollaria per nenä. Olihan se kieltämättä vaikuttavaa nähdä, minkälainen voima taivaalta iskeneestä rautakappaleesta lähtee, mutta ei se ehkä aivan niin ison rahasumman arvoinen ollut. Tulipahan kuitenkin käytyä! Kraaterilta ajoimmekin sitten yhden pysähdyksen taktiikalla loput noin 280 mailia aina New Mexicon Albuquerqueen asti.

Vasemmalla: Meidän motelli ja kuvassa aamuinen lumiyllätys.

Meteorikraatteri.

Kraatterilla alkoi yhtäkkiä tuulemaan todella kovaa, koskaan ei olla oltu niin kovassa tuulessa ennen. :)

Albuquerquessa kirjauduimme motelliin ja lähdimme heti kiertelemään legendaarisen Breaking Bad -tv-sarjan kuvauspaikkoja. (Lopputeksti on suunnattu teille, jotka olette sarjaa katsoneet – ja te, jotka ette ole, niin katsokaa ihmeessä, hyvänen aika! :D)

Kierroksen aikana kävimme Skylerin ja Waltin talolla, jossa oli meidän lisäksemme kaksi muutakin autollista tv-sarjan faneja ottamassa kuvia. Vähän ajan päästä talon asukas tulikin pihalle, ja hänen huuliltaan pystyi helposti lukemaan lauseen: "Get the fuck out of here!" :D

White's residence.

Waltin kodin lisäksi kävimme Hankin ja Marien kämpällä, autopesulalla, Gus Fringin talolla, huumalaboratoriona toimineella pesulalla, Miken lapsenlapsen leikkipuistossa, Saul Goodmanin toimistolla sekä tietenkin Wendyn motellissa. :D Paikat tunnisti kyllä heti, mutta livenä ne näyttivät silti jotenkin erilaisilta kuin telkkarissa.

Gussin pesula ja metalabra.

Gus Fringin talo, R.I.P.

Autopesula.

Hankin ja Marien talo.

Wendy's Motelli.

Tiistai 24.2.
Ennen kuin jätimme Albuquerquen taaksemme, kävimme vielä kiertämässä muutamat viimeiset Breaking Bad -kuvauspaikat. Tsekkaamassa käytiin Jessen talo, se ikoninen aukio, jossa Jesse, Hank ja Gomez yrittivät jallittaa Waltin, sekä ehkä kaikista paras kohde: kävimme syömässä aidossa Los Pollos Hermanosissa (oikealta nimeltään Twisters)! Sieltä matkamme jatkui mahan täydeltä suoraan kohti etelää ja uusia seikkailuja.

Heisenberg's.

Skinny Pete tekee diilin Heisenbergin kanssa.

Jesse's house

Los Pollos Hermanos.

Aikalailla koko tiistaipäivän satoi vettä tai lunta, ja muutenkin oli todella kylmä keli. Koko päivä menikin käytännössä autossa istuen ja ajaessa. Kaksi pysähdystä kuitenkin tehtiin.

Ensimmäinen oli "norsun pyllyssä" eli kaupungissa nimeltään Elephant Butte. Se oli ihan mukava, pienen järven rannalla sijaitseva paikka, mutta vesisateen vuoksi siitä ei voinut juurikaan nauttia. Toinen pysähdys tehtiin Las Crucesin kaupungissa, jossa keksimme mennä sadetta piiloon leffateatteriin katsomaan American Sniper -elokuvaa.

Salissa ei ollut meidän lisäksemme kuin ehkä seitsemän ihmistä. Elokuvan lopussa koimme kuitenkin hauskan ja erikoisen hetken: leffahan kertoo amerikkalaisesta Irakin sodan sankarista, joten lopputeksteissä liehuivat USA:n liput ja tunnelma oli muutenkin erittäin patrioottinen. Minä olin jo tekemässä lähtöä ja nousemassa penkistä, kunnes tajusin, ettei kukaan muu hievahtanutkaan. Kaikki seurasivat silmä kovana lippujen liehuntaa täydellisessä hiljaisuudessa. Vasta kun lopputekstit päättyivät, koko porukka marssi ulos salista kuin kirkon kuorojono. :D

New Mexicossa saa loistavaa mexicolaista ruokaa.

Keskiviikko 25.2.
Aamulla meitä odotti iloinen yllätys, kun avasimme motellihuoneen verhot: taivas oli täysin sininen ja aurinko paistoi! Harmaan tiistaipäivän jälkeen reissufiilis oli taas aivan katossa.

Päivän ensimmäinen kohde oli White Sands National Monument (nykyisin White Sandsin kansallispuisto). Se on keskellä aavikkoa sijaitseva hiekkadyynialue, jonka hiekka on poikkeuksellisesti aivan vitivalkoista. Maisema oli kyllä uskomattoman erikoisen näköinen. Kiertelimme jonkin aikaa dyyneillä sekä jalkaisin että autolla aavikkoteitä pitkin. Jennikin pääsi testaamaan reissussa ajamista ensimmäistä kertaa – tosin matkaa kertyi vain sellaiset puoli mailia! :P

White Sand National Monument.

Valkoisilta hiekoilta ajoimmekin pitkän matkan hienoissa aavikko- ja vuoristomaisemissa. Vähän ennen auringonlaskua saavuimme Tombstoneen, joka on aito villin lännen aikainen kaupunki. Paikka on pidetty hienosti ennallaan aina 1800-luvulta asti. Pääkadun muutama kortteli on jätetty kokonaan autottomaksi alueeksi, ja juuri siellä pääsi kaikkein parhaiten sisälle oikeaan villin lännen tunnelmaan!

Tämä suora oli yli 25 mailia pitkä :)

Tombstonen pääkatu.

Tombstonen pahimmat konnat.

Aaijijaijijiaia :P. Illalla käytiin vielä oikein kunnon sisäfilee pihviaterialla.

Torstai 26.2.
Tombstonesta jatkoimme lyhyen matkan aavikkoiseen kansallispuistoon, joka on täynnä valtavia Saguaro-kaktuksia. Siitä alue on saanut nimensäkin: Saguaro National Park. Maisemasta tuli heti mieleen vanhat lännenelokuvat ja Lucky Luke! :) Puiston ympäri kiersi autotie, jonka varrelle pystyi pysäköimään ja lähtemään vaeltamaan syvemmälle luontoon. Me ajoimme tietä pitkin muutaman mailin ja hyppäsimme puistonvartijan (rangerin) suosittelemalle reitille. Reitti oli noin 7,5 kilometriä pitkä, ja kuumassa helteessä se väsytti yllättävän paljon ja vei enemmän aikaa kuin olimme kuvitelleet.

Aijajiaiai. Se ei ollutkaan kanto.

Jenni kävelee vaelluspolkua pitkin.

Huhuhuu! Neste loppui ja pääsimme kuivahtamaan.

Tarkoituksemme oli vaelluksen jälkeen siirtyä autolla vielä toiseen paikkaan puistossa, mutta kello oli jo niin paljon, että huilasimme vain hetken autolla ja kiipesimme läheiselle kukkulalle nauttimaan auringonlaskusta. Se olikin reissun tähän asti upein auringonlaskupaikka! Aurinko laski mahtavasti suoraan kaktusten taakse, ja me ihailimme näkyä täydelliseltä aitiopaikalta. :) Illalla ajoimme vielä muutaman tunnin matkan Arizonan pääkaupunkiin Phoenixiin.

Bonnie & Clyde.

Perjantai 27.2.
Aamu käppäiltiin Phoenixin keskustassa, joka paljastui aivan perinteiseksi jenkkikaupungiksi. Kadunvarsilla näkyi vain vähän muita kävelijöitä, ja ympärillä kohosi korkeita, nelikulmion muotoisia uusia rakennuksia siisteissä neliökortteleissa. Kaupunki oli kyllä ihan hienon näköinen, mutta ainakin näin jalankulkijan näkökulmasta keskusta oli loppujen lopuksi aika tylsä paikka.

Phoenixissa kaktukset muuttuivat palmuiksi.

Phoenixista ajelimme pari, kolme tuntia Joshua Treen kansallispuistoon (Joshua Tree National Park) – eli jälleen yhteen aavikkopuistoon. Saavuimme puistoon vasta kello 16.00 jälkeen. Kurvasimme auton saman tien hieman syrjäisemmälle tielle, nappasimme eväät sekä tulitikut mukaan ja kävelimme läheiselle kukkulalle katsomaan auringonlaskua. Itse aurinkoa emme oikeastaan nähneet, sillä se painui mailleen kukkulan toisella puolella, mutta saimme kuitenkin nauttia upeasti värjäytyneistä pilvistä ja mahtavista näkymistä.

Auringonlasku kukkulan maisemaa: Joshua Tree National Park.

Kun aurinko oli laskenut ja pimeys saapui, kapusimme kukkulalta alas ja pystytimme pienen nuotion. Istuimme siinä iltaa ja ihailimme aavikon kirkasta tähtitaivasta. Kun kaikki poltettava risukko oli loppunut, palasimme takaisin autolle nukkumaan.

Jopen iltanuotio fiilistelyt...

...Jaaa Jennin myös

Lauantai 28.2.
Yö autossa tuli nukuttua tällä kertaa aika hyvin! Heti aamusta lähdimme vaeltamaan puiston halki kohti aavikolla sijaitsevaa palmukeidasta. Matkaa yhteen suuntaan kertyi reilut viisi kilometriä. Keidas oli tällä hetkellä täysin vedetön, joten pääsimme kävelemään suoraan sen pohjalla. Paikka oli täynnä Fan-palmuja, joita me aloimme kutsua "partapalmuiksi", sillä niiden runkoja koristi hassu, aivan parran näköinen kasvusto. Autolle palattuamme olimme jo sen verran väsyneitä ja nälkäisiä, että päätimme vain ajella suuren kansallispuiston läpi ja ihastella loput maisemat mukavasti auton ikkunasta käsin.

Aavikon auringonnousu.

Partapalmut (Fan Palms) keitaalla.

Jenni suuren aavikon keskellä.

Reissaaja.

Joshua Treen kansallispuistosta ajelimme noin 90 mailia takaisin Los Angelesiin. Heti kaupungin rajalle saavuttuamme tajusimme kunnolla, miten älyttömän valtava alue Los Angeles oikein on. Kaupungin rajalta oli vielä noin 50 mailia matkaa varsinaiseen keskustaan, ja koko tämä väli oli pelkkää katkeamatonta kaupunkia ja asutusta!

Nättejä maisemia on myös luonnonpuistojen ulkopuolellakin.

Hotellille saavuttuamme kello oli vasta neljä iltapäivällä, joten päätimme lähteä saman tien katsastamaan kaupunkia. Hurautimme ensin moottoritietä pitkin keskustaan noin 20 minuuttia, ja siitä eteenpäin Hollywoodiin niin ikään moottoritietä pitkin noin 10 minuuttia. Toisin sanoen välimatkat tässä kaupungissa ovat aivan jäätäviä! Hollywoodissa kävimme kävelemässä kuuluisalla Walk of Famella, jossa etsimme tuttujen tähtien nimiä katukivetyksestä. Emme kuitenkaan ehtineet etsiä niitä kovinkaan pitkään, kun äkillinen kaatosade pääsi yllättämään meidät. Autolle oli sen verran paljon matkaa, että ehdimme kastua aivan läpimäriksi. Moni muukin lähti tietenkin sadetta karkuun, ja paluumatkalla moottoritiellä saikin sitten kököttää miltei pysähtyneessä ruuhkassa.

Jenni ja Losin korkeat rakennukset.

Yksi Walk Of Famen tähdistä. Kuka tietää?

Hieman tuli vettä, kuvan lammikko muodostui alle 20 sekunnissa.

Sunnuntai 1.3.
Aamulla suuntasimme autolla Santa Monican rannalle. Huomasimme heti perille päästyämme, että tämä on kyllä koko kaupungin parasta aluetta: ei autoja, valtavasti nähtävää ja ihmiset olivat tulleet sinne urheilemaan sekä viettämään aikaa rauhallisessa hengessä. Kävelimme rantamaisemissa muutaman tunnin, minkä jälkeen jatkoimme matkaa kuuluisalle Hollywood-kyltille. No, minun silmääni se nyt oli vain nippu kirjaimia jonossa kallion rinteellä, mutta Jennin mielestä se oli aivan awesome! Kyltiltä suuntasimme vielä seuraavaksi Jennin kovasti toivomaa ”nähtävyyttä” kohti: Kat Von D:n tatuointiliikettä katsomaan. :D

Santa Monica Beach.

Tyyni valtameri.

Elokuvistakin tuttu laituri Santa Monicassa.

Siellä se on!

Losin pilvenpiirtäjät kalpenevat nykin rinnalla.

Tv:stä tuttu tatuointiliike.

Loppuyhteenveto:

Kumpikaan meistä ei osannut odottaa tältä matkalta näin paljon – reissu ylitti kaikki odotuksemme! Itse maana Yhdysvallat ei välttämättä ole maailman paras, mutta matkakokemuksena tämä oli ehdottomasti yksi elämämme upeimmista. Koko reissun ajan fiiliksemme pysyi korkealla ja nautimme lähes joka hetkestä, niin idässä kuin lännessäkin.

Kaupunkien plussat ja miinukset:

• New York: Yksinkertaisesti paras ja upein kaupunki, jossa olemme koskaan käyneet!
• Las Vegas: Ulkoisesti todella hienon näköinen loisteessaan, mutta tällaisten raittiiden nuorten aikuisten makuun meno oli vähän liiankin villiä. :)
• Albuquerque: Mukavan rauhallinen kaupunki, jonka taustalla kohosivat upeat vuoret. Reissun parasta antia oli kuitenkin Breaking Bad -kuvauspaikkojen metsästys! :)
• Phoenix: Valtava kaupunki keskellä aavikkoa. Keskusta oli kyllä siisti ja moderni, mutta loppujen lopuksi melko tylsä.
• Los Angeles: Liian massiivinen ja ruuhkainen. Meille täällä ei loppujen lopuksi ollut edes niin paljon nähtävää. Hollywood osoittautui pieneksi pettymykseksi, mutta keskusta ja etenkin Santa Monican ranta olivat LA:n parasta antia.

Kansallispuistojen plussat ja miinukset:

• Death Valley: Talviaikaan juuri sopiva lämpötila (vaikka päivällä alkoikin jo vähän kuumottaa). Todella hienoa ja aitoa aavikkotunnelmaa!
• Grand Canyon: Heittämällä upein ja suurikokoisin kanjoni, jonka olemme koskaan nähneet.
• White Sands: Hohtavan valkoiset hiekkadyynit ja taustalla siintävät vuoret tekivät tästä paikasta täysin uniikin. Ehdottomasti käymisen arvoinen kohde!
• Saguaro: Täällä pääsi aitoon länkkäritunnelmaan. Puistossa on todella hyvä vaellusreittiverkosto, josta pystyi helposti valitsemaan itselleen sopivan lenkin aina yhdestä kilometristä viiteenkymmeneen kilometriä asti.
• Joshua Tree: Valtavan kokoinen aavikkopuisto täynnä mahtavaa meininkiä. Jos aikaa olisi ollut enemmän, täällä olisi riittänyt tutkittavaa vaikka kuukaudeksi!

'til a next time.