|
Batu Payung, Lombok, Indonesia. |
Siitä on jo 1,5
vuotta kun Joppe viimeksi reissaili ilman rakasta Jenniään. Nyt oli
aika lähteä tutkimaan toistaiseksi tuntematonta seutua:
Kaakkois-Aasiaa ja tarkemmin paria saarta siellä. Ensin suuntaan
vähän isommalle saarelle: Borneolle (= maailman kolmanneksi suurin
saari), jonka jälkeen lennän reippaasti pienemmälle saarelle:
Lombok:lle.
12-13.4.
Keskiviikko-Torstai
Pitkä matkustus
Borneolle alkoi keskiviikkona klo. 1:15, kun kävelin juna-asemalle
ja hyppäsin helsinki-vantaalle menevään bussiin. Matkalla
Borneolle oli vaihdettava pari kertaa konetta. Ensin Roomassa, jonka
jälkeen Hong Kongissa. Lentoni saapui Borneon Malesian puoleiselle
alueelle. Tarkemmin: Sabah:in osavaltioon ja sen pääkaupunkiin:
Kota Kinabalu:n.
Heti lentokentälle
ulos astuessani kuuman-kostea tuuli puhalsi kasvoihini ja ajattelin
samantien: ”saa nähä, pystynkö nauttimaan täällä ollessani
ollenkaan”. 32 astetta, auringonpaiste ja kostea ilma on aika
tukala yhdistelmä. Onneksi kaupungin keskustaan vievä bussi oli
hyvin ilmastoitu.
Vihdoin, 30 tuntia
kotoa lähdön jälkeen saavuin hostellin dormihuoneeseen, jossa ei
ollut muita yöpyjiä ollenkaan ja sain ottaa rauhassa ansaitut
päiväunet (viimeksi nukuin kevyet 46 tuntia sitten, tietysti
välissä oli muutama torkahdus matkustaessa). Nukuin 2 tuntia ja
lähdin tutkimaan kaupunkia. Aika perusmesta; ei mitään suuria
nähtävyyksiä, mutta joka kadunkulmassa on hyviä ilmastoituja
kahviloita ja ravintoloita sekä kaupungista löytyy loistava
marketti, kotia tuomisia varten. Tiesin heti, että tämä tulee
tuntumaan aivan fantastiselta paikalta tulla takaisin, kun käy ensin
vähän möyryämässä muualla Sabahissa.
|
Ensitöikseni kävelin kukkulan päälle katsomaan kaupunkia yläilmoista. |
|
Ruoan puolesta reissu on ainakin alkanut hyvin. Nam! ;p |
14.4. Perjantai
Aamulla minulla ei
ollut hajuakaan mihin lähtisin seuraavaksi. Kävin kyselemässä
kaupungilla; olisiko jossain pyörävuokraamoa, mutta näköjään
pyöräily ei ole kova juttu täällä. Hostellin check out aika oli
klo. 11 ja kello oli jo viittä vaille. Päätin tehdä nopean
ratkaisun ja varasin huoneen majatalosta, Ranau nimisestä
kaupungista. Siispä eikun reppu selkään ja käppäilemään
läheiselle minibussipysäkille.
Auto lähtikin
melkein heti kun saavuin paikalle. Matka kesti reilu 2 tuntia. Ei
siis kovin paha matka, mutta jalkatilaa autossa oli niin vähän,
että polvet olivat paskana ja reisiä kolotti, onneksi kädessä ei
kuitenkaan ollut isoa haavaa (=”turmion kätilöt – tirehtööri”
-lyrics). :D
Syy, miksi valitsin
juuri tämän kaupungin oli se, että tämän kaupungin lähellä
kohoaa Malesian korkein vuori: Mt Kinabalu. Normaalisti päätös
tulla tänne, olisi ollut erittäin helppo: ”tottakai kiipeän
reilu 4 kilometriä korkean vuoren ylös!” Tässä oli vain yksi
mutta: Malesian kiskurit rahastavat vuoren kiipeämisestä reilu 300
euroa! En todellakaan aio maksaa moista summaa. Siksi matkustinkin
tänne vähän sivuun virallisesta vuoren kiipeämisen
aloituspaikasta ja meinaan huomenna lähteä katsomaan, jospa
löytäisin epävirallisen reitin ylös, enkä maksaisi kiskureille
mitään.
Tämä päivä meni
tavallaan ”hukkaan” Ranaussa ei ollut oikein mitään tekemistä.
Lepäilin vielä matkaväsymystä pois ja järjestelin itselleni
vuokra-autoa huomiselle, jotta pääsen ajamaan Kinabalun
läheisyyteen.
|
Ranau. |
|
Siellä sitä vuoristoa olisi. |
15.4. Lauantai
Kello 10:00 minulle
tuotiin auto, juuri niin kuin oli sovittu. Vuokraaja oli joku
paikallinen mies, jolla oli jonkinlainen paperi mukana, joka piti
allekirjoittaa ennen kuin sain auton haltuuni. Jaa’a, en tiedä oli
heppu mistään virallisesta autovuokraamosta, vai antoiko joku
minulle vain oman autonsa käyttöön rahaa vastaan. Kaveri ei edes
kysynyt ajokorttiani. :D Eihän sitä koskaan halua kolaroida autoa,
mutta nyt on ehkä se pahin mahdollinen aika kolaroida. Enpä jäänyt
turhia ihmettelemään hyppäsin auton kyytiin (jossa oli kottikärryn
kokoiset renkaat) ja lähdin huristelemaan Kinabalua kohti.
Pääsin lähes
perille suunnittelemaani vaellukset aloitus paikkaan asti. Vielä
olisi voinut ajaa 200 metriä pidemmälle, mutta edessäni oli
portti. Portin takana kauempana näkyi mies, joka katsoi minua kohti.
Ensiksi tietysti ajattelin jättää vain auton siihen paikkaan,
mennä portin yli ja aloittaa vaellus siitä. Mutta aivan varmasti
mies ei olisi minua päästänyt jatkamaan matkaa. Plan B oli
painella viereisen viidakon läpi ja kiertää mies.
|
Siinä loppuosuus mitä en enää voinut mennä. |
Reittini huipulle
kulki vuorelta virtaavaa jokea myöten. Auton luota minun oli
laskeuduttava noin 300 metrin matka, jyrkkää viidakon peittämää
rinnettä alas. Lyhyt matka, mutta ilman machetea viidakossa
kulkeminen on lievästi sanottuna perseestä, ja kun on vielä
kuljettava jyrkkää mäkeä alas. Noin 30 minuuttia se otti päästä
joelle. Kuljin jokea myöten muutaman sataa metriä, kunnes sama mies
jonka näin aikaisemmin huuti minulle ja näytti käsimerkein, että
tule pois sieltä. Hetken aikaa mietin, että pitäisikö vain jatkaa
matkaa ja jättää mies huitomaan itsekseen. Mies kuitenkin tiesi,
että autoni oli vähän ylempänä parkissa, joten ei ollut oikein
muuta vaihtoehtoa kuin palata takaisin.
|
Joella. |
Se siitä sitten,
jäi vuori valloittamatta. Hyvää tässä oli se, että tänään
oli pilvinen keli ja taivaalta ripoitteli vettä. Myös seuraavalle
päivälle oli luvattu pilvistä säätä, joten vaikka olisin
huipulle päässyt, niin en olisi todennäköisesti mitään nähnyt.
Takaisin autolla mietin hetken aikaa: mitä tehdä seuraavaksi.
Päätin suunnata takaisin rannikolle ja ajaa aivan Borneon
pohjoisimpaan nurkkaan asti, matkaa sinne oli noin 200 km. Pääsenpä
ainakin harjoittelemaan ajamista vasemman puoleisessa liikenteessä.
:)
|
Maisemaa matkan varrelta. |
Matka meni hyvin,
vaikkakin bensavalo syttyi palamaan jo alkumatkasta ja lähin
bensa-asema löytyi vasta 100 kilometrin ajamisen jälkeen. Onneksi
on taitava kuski ja taloudellinen auto. Yöpymispaikkani Borneon
pohjoispäässä oli eksoottinen, viidakon juurella oleva:
”longhouse” (=bambumaja). Se on nimensä mukaisesti pitkä,
bambuista tehty hökkeli, jossa on 8 huonetta. Longhousen omistaja
omisti myös ravintolan meren rannalla, jossa tarjoiltiin aivan
loistavaa ruokaa (söin illalliseksi; joko pieniä hummereita tai
jäätävän isoja katkarapuja). :P Tietysti meressäkin kävin
pulahtamassa, kyllä oli lämmintä vettä!
|
Ranta. |
|
Ranta ja seikkailija. |
|
Auringonlasku. |
|
Borneon pohjoisimman pään monumentti. |
|
Longhouse. |
16.4. Sunnuntai
Sai kyllä
makoisasti nukuttua bambumajassa keskellä viidakkoa. Aamupalan
jälkeen lähdin kiertelemään alueen lukuisia rantoja. Ensiksi
ajoin läheiselle kukkulalle, jonka päälle jätin auton parkkiin,
ja laskeuduin alas noin kilometrin pituiselle rannalle. Chillailin ja
temppuilin aalloissa jonkin aikaa. Nopeasti kuitenkin tylsistyin ja
seikkailija luonteeni halusi lähteä tutkimaan uusia paikkoja.
|
Ranta kukkulan päältä. |
Lähdin kävellen
tutkimaan, mitä kaikkea vastaani tulee jos jatkan rantaviivaa pitkin
eteenpäin. Välillä sai ylitellä kivikkoja, johon aallot
paiskautuivat sekä kahlata napaa myöten vedessä, pitäen samalla
reppua suorin käsin ylhäällä, jotteivät kamat kastuisi. Kun taas
välillä sai kävellä rauhassa hiekkarantaa pitkin, samalla
varpaita vedessä lillutellen. Parasta tietysti oli se, että kun
hiki alkoi virrata kuumuudessa, oli meri aina vieressä jossa pääsi
virkistäytymään. Tulikin käytyä uimassa varmaan sen 20 kertaa.
:)
|
Yksi kivikoista (ei näytä kuvassa pahalta, mutta piti kahlata ja liukastella kivillä). |
|
Mistä alkaa meri tai taivas loppuu? |
|
Jungle. |
|
Naatiskelee. |
Kun tulin takaisin
autolle minulla oli vielä pari tuntia aikaa, ennen kuin lähden
ajamaan takaisin Ranauhin. Päätin jäädä tutkimaan samaista
aluetta tällä kertaa autolla. Olo oli kyllä maailman rennoin:
kuuntelin hyvää musiikkia, ajoin ilman kenkiä sekä paitaa, auton
ikkunat olivat auki ja ympärilläni oli palmupuita ja viidakkoisia
kukkuloita. Välillä kävin tsekkailemassa alueen rantoja, mitkä
eivät olleet enää niin siistejä, kuin ensimmäinen missä kävin.
|
Mikäs siinä, viidakkoteitä ajellessa. |
|
My shoe is bigger than this car. |
Matka takaisin
Ranauhin meni suurilta osin hyvin. Loppumatkasta nousin korkealle
vuoristoon, jossa en meinannut päästä eteenpäin, kun kokoajan
piti pysähtyä ottamaan kuvia loistavista maisemista. Kun matkaa oli
jäljellä enää 10 kilometriä, alkoi aivan älytön kaatosade. Osa
paikallisista kuskeista oli kyllä maailman varovaisimpia kuskeja ja
ajoivat 15 km/h eteenpäin. Olihan se keli huono, mutta kyllä 50:piä
pystyi helposti ajamaan.
|
Matkan loistavia maisemia. |
17.4. Maanantai
Otin aamun rauhassa
Ranaussa. Klo. 12 maissa hyppäsin bussin kyytiin ja matkustin
takaisin Kota Kinabaluun. Loppupäivä meni vielä rennommissa
merkeissä kuin aamu. Nimittäin hengailin koko päivän
ostoskeskuksessa ja ravasin ravintolan sekä kahvilan väliä. :D
Suunnittelin tulevia retkiä ja juttelin Jennin kanssa Whatsapilla.
Syy, miksi en tehnyt mitään eksoottisempaa oli se, että illalla
minulla lähti lento Malesian toiseen, Borneolla sijaitsevaan
osavaltioon: Sarawak:in.
18.4. Tiistai
Aamulla herätys
siis uudesta osavaltiosta ja sen pääkaupungissa: Kuching:ssa.
Minulla oli varattuna vain tämä yksi yöpyminen täällä, mutta
aamulla päätin varata toisenkin yön ja käyttää tämän päivän
kaupungin tutkimiseen.
Kuchingin keskusta
oli Kota Kinabalun tapaan hyvin kompakti, ja täten sen pystyi
loistavasti kävelemään päästä päähän. Kaupungissa on paljon
kiinalais- ja intialaistaustaisia asukkaita, joten luonnollisesti
myös näiden maiden kulttuuri näkyy selkeästi kaupunkikuvassa.
Aloitin kaupunkiexplooraamisen Old Chinatown -kaupunginosasta.
Alueessa ei sinäsä ollut mitään erikoista, mutta jotenkin
meininki oli niin aitoa, että tykkäsin kovasti. Ainoastaan kuumuus
ja ilmankosteus oli todella painostavaa. 15 minuutin pätkä ulkona
oli jo tuskaa ja silloin kaipasi kovasti jo ilmastoituun kahvilaan.
|
Old Chinatown. |
|
Chinatownin sisäänkäynti. |
Kun Old Chinatown
loppui, alkoi pieni intialaisalue, jonka pääkatu oli autoton
ostoskatu. Mitään en pystynyt ostamaan kun lentoyhtiö Air Asian
lennoissa on niin tiukat painorajoitukset matkatavaroille, etten voi
ottaa yhtään lisäpainoa reppuun. Silti oli kiva kävellä autoton
ja varjoisa ostoskatu päästä päähän.
|
Intialais ostoskatu. |
|
Kaupungin moskeija. Vaikka Malesia on muslimamaa niin se ei silti näy katukuvassa. Ihmiset pukeutuvat polvet ja olkapäät paljastaviin vaatteisiin ja alkoholia on tarjolla lähes joka paikassa. |
|
Kissapatsaita oli työnnetty joka paikkaan. Onkohan intialais- vai kiinalaislähtöistä? |
Näiden lisäksi
kaupungissa on myös joen rannassa kulkeva kävelytie, jossa kaiketi
sesonkiaikaan on kaikennäköisiä kojuja ja kahviloita, mutta näin
offseasonilla kaikki olivat suljettuja.
|
Kaupungin joki. |
Sitten olikin
jäljellä viimeinen tutkimaton alue keskustassa, joka oli New
Chinatown. Itse en nähnyt suurta eroa uuden ja vanhan välillä,
molemmat olivat hyvin samanlaisia. Ainut ero oikeastaan oli se, että
uuden Chinatownin läpi meni nelikaistainen autotie, kun taas
vanhassa on vain ohkainen yksisuuntainen autotie.
|
New Chinatown (huomatkaa kissat kuvan oikeassa laidassa.) |
Keskustan tutkimisen
jälkeen painelin takaisin hostellille tankkaamaan takaisin kaikki ne
20 nestelitraa, jotka tänään menetin hikoillessa.
Illalla ajattelin
vielä käydä pikaisesti katsomassa miltä joenranta näyttää
illalla ja samalla reissulla kävis syömässäkin. Kuinkas kävikään:
kaupunkihan oli parhainmillaan juuri illalla. Joenranta oli hienosti
valaistu ja kojut jotka aikaisemmin näin ja ajattelin, että ne ovat
auki vasta high seasonina olivatkin auenneet näin illaksi. Parasta
oli kuitenkin se, että lämpötila on laskenut varmaan 10 astetta ja
joelta puhalsi mahtava viilentävä tuuli. Kyllä sai Kuching
reippaasti lisäpisteitä!
|
Hienoa iltameininkiä ja mahtava vuori taustalla. <3 |
|
Kelpaa käppäillä. |
19.4. Keskiviikko
Olin hyvin
innoissani aamulla, sillä heti aamupalan jälkeen painelin läheiseen
moottoripyörävuokraamoon vuokraamaan 125cc skootterin. Moottoroitu
kaksipyöräinen on ehdottomasti paras tapa liikkua täällä
helteessä ja hienoissa maisemissa. Heti kun käynnistin skootterin
ja väänsin kahvaa, minulle tuli oikein kunnon vapauden tunne.
Tämän päivän
suunnitelma oli ajaa Kuchingista 40 kilometriä pohjoiseen ja siellä
Santubong:in kansallispuistoon. Vain yksi asia sai minut lähtemään
juuri sinne, ja se oli: 810 metriä korkea Mt. Santubong.
|
Siellä se komeilee: Mt. Santubong. <3 |
Kun saavuin
puistoon, kävin vain nopeasti heittämässä paistetut nuudelit
lärviin ja aloitin kiipeämisurakan. Vuori muistutti hyvin paljon
Brasilian Parrot peakia. Se on kutakuinkin samankorkuinen, sijaitsee
meren vieressä ja on ainut vuori koko alueella. Myös Parrot
peakillä oli kuuman kostea ilma, mutta täällä se oli jotain aivan
toista. Jo ensimmäisen kilometrin jälkeen vaatteeni olivat yhtä
märät kuin olisin käynyt uimassa niiden kanssa.
|
Vielä on suhkot kuivat vaatteet. |
|
Jäätävän kokoinen puu. Varmaankin tämän viidakon kuningas. |
|
Silta. |
Viimeinen kilometri
ennen huippua oli todella siistiä kiipeämistä. Reitillä oli
paljon kohtia missä mentiin ylös täysin pystyjyrkkä kalliota.
Niihin kohtiin oli kiinnitetty köysiä ja extra hakasia hakattu
kallioon, josta ottaa kiinni. Aivan mahtavaa oli!
|
Tästä jyrkkä osuus alkoi. (En sitten tajunnu ottaa kuvaa niistä pystysuorista kalliokohdista.) |
Odotin huipun
maisemilta paljon. Ainut vuori koko alueella ja vielä meren
vieressä, ei kuulosta kovin pahalta, mutta se oli kuitenkin
pienoinen pettymys. Huippu oli kasvillisuuden peitossa, joten siellä
ei ollut kuin muutama aukko mistä edes näki mitään. Niistäkään
kohdista maisemat eivät olleet niin hienot kuin odotin. Todella hyvä
retki se kumminkin oli ja yllättävän rankkakin. Huipulle meno ja
sieltä takaisin tulo, sekä reilu 30 minuutin hengailu huipulla otti
4 tuntia. Puiston vartija sanoi minulle, että normaalisti ihmisillä
menee 4 tuntia huipulle ja 3 takas. :D
|
Huipulla. |
|
Paita kuivumassa,shortsit olivat aivan litomärät. |
Vuorelta ajoin
kaameassa vesisatteessa läheiseen merenratakylään, jossa minulla
oli majapaikka varattuna. Olin sen verran väsynyt reissusta ja
ainoat housut mitkä minulla on mukana koko reissulla olivat
litomärät, joten loppupäivä ja ilta menivät majapaikassa syöden
mahtavia ruokia ja elokuvia katsellessa. :P
20.4. Torstai
Aamusta hyppäsin
skootterin selkään ja ajoin noin 50 kilometrin verran
luonnonpuistosta toiseen, ja tämä puistohan oli: Bako National
Park. Puistoon ei mene lainkaan teitä, vaan pysäköin skootterin
pienen sataman pihaan, josta pääsin kätevästi veneellä puistoon.
Tällä kertaa en ole menossa kiipeämään vuorta, vaan tekemään
viidakkovaelluksia ja bongailemaan eläimiä. Bako on nimittäin
Sarawakin ”best bet” nähdä villieläimiä. Itse en niin
innoissani ollut edes tänne tulosta, mutta kaikki paikalliset sekä
turistit jotka olivat käyneet Bakossa sanoivat, että se on ”must
see” paikka.
|
Odottamassa venettä Bakoon. |
Puistossa
yöpymispaikkanani toimi viidakkohostelli, jossa olisi ollut tilaa
neljälle tyypille, mutta sain olla siellä ihan itsekseni. Bakossa
on noin 20 viidakko vaellusreittiä, joten kysyin ensiksi puiston
työntekijöitä mitä he suosittelevat. He mainitsivat 3 eri reittiä
joista valitsin ensimmäiseksi pisimmän. Se oli noin 6 kilometrin
lenkki lähiviidakossa. Se ei kuullosta paljolta, mutta reitti oli
hyvin mäkinen ja ilmankosteus oli jälleen luokkaa: ”olla
löylyissä minun kanssa”, eli: kosteaa on, sillä löylykauha käy
koko ajan. Reitin maisemat ja viidakon äänet muistuttivat minua
aivan yhdestä elokuvasta jonka parhaat vuorosanat ovat: ”Dillon!
You son of a bitch.” (kuka tietää mistä leffasta on kyse :D).
Reittiin upposi melkein 3 tuntia ja jälleen 10 litraa hikeä. Kyllä
viidakon kasvien kelpaa kun tuon niille niin paljon ylimmääräistä
nestettä. Ihan kiva vaellus oli, mutta en kyllä yhtään eläintä
nähnyt.
|
Suomennos: Varokaa viidakossa väijyy T-Rexejä |
|
Saavuin Bakoon. |
|
Lähtö ensimmäiselle vaellukselle. |
|
Mitä tehdä kun vaatteet kastuvat aivan litomäriksi kuumuudessa? Helppo ratkaisu: kävele ilman niitä. :D |
Vaelluksen jälkeen
söin vähän evästä puiston kahvilassa ja lähdin vielä yhdelle
vain 1,6 kilometrin mittaiselle vaellukselle. Reitin kohokohtia oli
erinlaiset apinat (mm. se apinalaji jolla on jäätävän iso ja
roikkuva...öhöm… nenä :D) ja kaunis hiekkaranta. Viidakko-osuus
vaelluksesta oli ihan peruskauraa, mutta rannalle saapuessani oli
vähän actioniakin. Nimittäin 2 tyttöä olivat aivan kauhun
vallassa, kun apinat tonkivat heidän reppuaan ja repivät sitä
kirjamellisesti palasiksi. Minä tietysti sankarin tavoin otin
viidakosta tullessani ison kepin matkaan ja juoksin apinoita kohti
samalla kepillä maata hakaten. Apinat juoksivat häntä koipien
välissä pakoon ja tytön kiittivät sankariaan. :D Tämä vaellus
oli parempi kuin ensimmäinen; ranta oli todella nätti ja tällä
kertaa näinkin niitä eläimiä mitä varten tänne piti alunperin
tulla.
|
Vasta takaisin puiston HQ:ssa näin ensimmäisen eläimen. |
|
Nättiä. |
|
Pieni ranta johon kävelin. (Nenäapinoista en saanut näpättyä kunnon kuvaa.) |
|
Takaisin puiston HQ:ssa, jonka luona komeilee puiston isoin ranta. |
21.4. Perjantai
Vietin aamupäivän
vielä Bakossa käyden heittämässä vielä yhden vaelluksen. Se oli
mukava 4 kilometrin mittainen pyrähdys kallion laelle, josta oli
hyvät näkymät viidakkoon, pienelle rannalle ja tietysti merelle.
|
Aamulla tällainen kaveri yritti tulla huoneeseeni. |
|
Nukkumispaikkani. |
|
Viimeinen vaellus. |
|
Mietitkin jo varmaan milloin se tulee. Tässä se on ja aivan uusi boxer edition. |
Klo. 12 poistuin
veneellä Bakosta. Skootteri odotteli kiltisti siellä mihin sen
jätinkin ja taas pääsi kaasuttelemaan. Melkein heti kun olin
lähtenyt, alkoi mieletön kaatosade. Skootteri meinasi hyytyä
keskelle tietä, ilmeisesti vettä pääsi pakoputkeen tai johonkin
muuhun paikkaan, mikä sai koneiston yskimään. Pakko oli pysähtyä
huoltoasemalle ja odottaa pahimman sateen loppumista. Ihme juttu
kyllä tämä sade, nimittäin nyt pitäisi olla kuiva kausi ja
maailmanlaajuinen: El Nino käynnissä, eli pitäisi olla kuivampaa
kuin normaalisti. Kuitenkin oikeastaan joka päivä on satanut ja
monina päivinä aivan saavista kaatamalla.
Pahin sade loppui 20
minuutin päästä ja pääsin jatkamaan matkaa. Suunitelmani oli
ajaa reilu 100 kilometrin päähän: merenranta resortiin, jossa
saisin ottaa rennosti kun on ollut aika rankkoja nämä viime päivät.
Vettä satoi koko helvetin matkan ja olin jälleen kuin uitettu
koira, kun saavuin perille resortiin. Eikä siinä vielä kaikki:
odotin, että kun kerran menen 30 euroa (=iso raha Malesian
hinnoissa) maksavaan hotelliin yöksi, mikä sijaitsee kaukana
kaikesta, olisi siellä kaikki vimosen päälle. Mutta ei:
Uima-alteeseen ei huvittanut mennä kun keli oli niin huono, huoneeni
tv:ssä on 2 kanavaa ja molemmat surisee sekä pätkii ja hotellissa
ei ole edes wifiä. Todellinen pettymys! Paikka jossa yövyin
Santubongissa ollessani maksoi 3 euroa, sekin olisi ollut paljon
parempi kuin tämä paikka. Toivoin vain, että huomenna olisi hyvä
keli ja pääsisin edes nauttimaan uima-altaasta sekä merestä.
|
Saavuin paskaan resortiin. |
22.4. Lauantai
Aamulla sentään
aurinko paistoi ja pääsin pulahtamaan uima-altaaseen. Otin vähän
krooli- ja rintauinti spurtteja altaassa, sekä sukeltelin allasta
päästä päähän. Altaassa oli minun lisäksi 5 kiinalaista
turistia, jotka seurasivat uintiani silmä kovana. Aina kun uin
jollain toisella tyylillä altaan päästä päähän, kokeilivat
kiinalaiset perässä samaa uintityyliä. Eivät olleet mitään
mestariuimareita. :D Heidän rintauinti näytti aivan hukkuvalta
koiralta ja kroolissa pää heilui nopeammin kuin jalat ja kädet.
Sukeltamisessa perse ei mennyt kertaakaan veden alle, ja matka jonka
he pääsivät sukeltamalla oli kutakuinkin 5 metriä. :D
Hotellista
kaasuttelin takaisin Kuchingin läheisyyteen, Bau nimiseen
kaupunkiin. Nyt oli mukava ajaa: ilma oli todella kuuma, mutta
skootterilla 90 km/h, t-paita ja shortsit päällä pysyy iho mukavan
viileänä.
Suunnitelmani oli
käydä Baussa syömässä ja ajaa läheiseen puistoon, jossa asustaa
semi villejä Borneon orankeja. Niiden syöttämisaika on kello 15:00
ja kello oli 13:00 kun saavuin Bauhin. Käytin luppoajan menemällä
katsastamaan ”Wind Cave” nimistä luolaa. Se ei ollut kyllä
kummoinen: luolan sisällä ei ollut minkäänlaista valaistusta,
joten ei siellä nähnyt oikein mitään. ”Highlight” olisi ollut
lepakoiden katseleminen taskulampun kera, mutta kun oli niin laimee
kohokohta, niin en edes viitsinyt vuokrata lamppua.
|
Wind Cave. |
Luolan jälkeen
olisi ollut aika lähteä katsomaan niitä orankeja, mutta yllätys
yllätys: todella tummat pilvet lähestyivät. Eipä sitä kiinnosta
sateessa mennä niitä tuijottamaan tai varsinkaan ajaa Kuchingiin
sateessa. Joten lähdin kaasuttamaan sen mitä skootterini kulki
kohti Kuchingia (=110 km/h oli huippunopeus). Todella lähellä olisi
ollut, että olisin selvinnyt perille asti kastumatta, mutta niin se
vain 5 kilometriä ennen määränpäätä alkoi satamaan aivan
täysiä. Pakko oli mennä taas odottamaan sateen loppumista
katokseen, etteivät vaatteet ole taas aivan litimärät (minullahan
ei ollut vaihtohousuja mukana, ja housuni eivät todellakaan kuiva
nopeasti. Itse asiassa: olen reissannut lähemmäks puolet tästä
reissusta märissä housuissa :D). Kova sade ei onneksi kestänyt
kuin 15 minuuttia ja pääsin jatkamaan matkaa pikku riputuksessa.
Loppupäivä meni rennoissa meiningeissä Kuchingissa.
|
Eeeeeiiii jumalauta! Taas se ratkes ryyppäämään. |
23.4. Sunnuntai
Sunnuntai päivä
meni matkustaessa. Aamulla aikainen lähtö Kuschingin lentokentälle
ja matka kohti Lombokia (=saari Indonesiassa) sai alkaa. Matkalla oli
yksi koneenvaihto Kuala Lumpurissa. Paikallisen halpalentoyhtiön:
Air Asian lennoissa on kyllä maailman ahtaimmat jalkatilat,
lähestulkoon polvet suussa piti istua. Näillä hinnoilla valitsen
kuitenkin tämän lentoyhtiön joka kerta.
Saavuin Lombokin
kentälle vasta 20:30 lennon ollessa tunnin myöhässä.
Ensivaikutelma Indonesiasta oli Intian kaltainen; heti kun astuin
ulos lentokentältä, lähemmäks 100 taksikuskia tuli hiostamaan
minua ja tarjoamaan taksimatkaa törkyhinnoin. Ensin vähän
häkellyin, sillä olin jo tottunut olemaan rennoin meiningein
Borneolla, siellä kukaan ei hiostanut tai yrittänyt huijata. Ei
siinä mitään, tämäkin meininki on ihan hauskaa kun suhtautuu
siihen oikealla asenteella. Joltain taksikuskilta kysyin: ”haluan
mennä bussilla saaren pääkaupunki Mataram:n” ja tämä siihen:
”viimeinen bussi lähti jo klo. 18:00, sinun täytyy ottaa taksi.”
Kuitenkin 3 minuutin päästä löysin bussin, joka lähti
Mataramiin. :D Perus settiä.
Mataramiin
saavuttuani lähdin bussiasemalta kävellen varaamaani hotelliin.
Sinne oli matkaa noin 2 kilometriä. Kerkesin kävellä vain 200
metriä kun joku nuori poika pysähtyi skootterilla luokseni ja
kysyi: ”haluanko kyydin?” Minä siihen: ”no mikä ettei.”
Siispä hyppäsin taakse istumaan ja pääsin hotellilleni kätevästi
ilman hien vuodatusta Mataramin kaduille (sillä myös täällä on
kuuma). Kirjauduin nopeasti sisään hotelliin ja menin syömään
läheiseen katukeittiöön. Hyvä ja kookas nuudeli/kana setti maksoi
20,000 rupiaa, eli 1,4 euroa. :D Ensivaikutelmat Lombokista olivat
todella hyvät.
24.4. Maanantai
Aamulla kiertelin
vähän kaupungilla ja yritin löytää skootterivuokraamoa, jonka
osoitteen katsoin netistä. Liike ei kuitenkaan ollut siellä missä
sen piti olla. No näinpähän samalla vähän kaupunkia, mikä ei
kyllä ollut mikään ilo silmälle. Täytyy kyllä sanoa, että
Mataram on rumin kaupunki missä olen koskaan ollut. Kaupungin läpi
kulkee pari isoa tietä, mitkä molemmat ova rumia ja isoja teitä
yhdistää kymmeniä pienempiä teitä, jotka ovat vieläkin rumempia
kuin isot tiet. :D
|
Ruma päätie. |
|
Yksi sivuteistä. |
Kun pääsin taas
Wifi-alueelle katsoin skootterivuokraamon nettisivua uudestaan.
Sieltä selvisi, että he voivat tuoda skootterin asiakkaan haluamaan
paikkaan. Joten otin yhteyttä vuokraamoon ja sain järjesteltyä
itselleni aivan upouuden satakaksvitosen skootterin joka oli Hondakin
vielä. :P
Kello 12:00 lähdin
ajelemaan saaren länsirannikkoa pitkin pohjoiseen. Jos tykkäsin
Lombokista jo Mataramin jälkeen, niin nyt täytyy kyllä sanoa, että
olen jo ihastumis vaiheessa (saa nähdä tuleeko vielä rakkaus
vaihe). Kuvitelkaa tämä: On vähän liian kuuma olla paikallaan,
mutta skootterilla suhatessa lämpötila on juuri sopiva. Autolla
liikkuessa joutuisi kokoajan hidastelemaan ohkaisilla teillä, mutta
kaksipyöräisellä saa mukavasti pujotella liikenteen keskellä.
Toisella puolella tietä on mahtava turkoosi meri ja toisella taas
vuoristoa sekä viidakkoa. Viimeiseksi: matkalla on kokoajan
hyvännäköisiä ruokapaikkoja ja mehubaareja, jossa pysähdyin pari
kertaa virkistävälle mehulle ja maukkaalle ruoalle, mitkä
maksoivat taas käytännössä ei mitään. Kuullostiko pahalta? :P
|
Nättiä on. |
|
Hiekkarantoja oli kymmeniä matkan varrella. |
Päätin mahtavan
rannikkoajelun Senaru nimiseen pieneen kylään, joka on aivan saaren
korkeimman (tuli)vuoren: Mt Rinjan:in (=3,726 m.) juurella.
Loppupäivän otin rennosti ja järjestelin kiipeämisreissua
Rinjanille huomiselle. Aluksi ajattelin kiivetä vuoren vain
itsekseni ja sen pitikin olla ihan laillista tehdä tällä kertaa.
Kun kysyin asiaa puiston työntekijöiltä he kertoivat, että viime
vuonna 3 ranskalaista pässiä oli eksynyt vuorelle. Tämän takia he
eivät enää päästä ihmisiä vuorelle ilman opasta. Ensimmäinen
ajatukseni tietysti oli: ”jos ei kerran laillisesti niin mennään
sitten laittomasti.” Tapasin Senarussa kuitenkin mukavan miehen,
joka näki hirveästi vaivaa järjestääkseen minulle retken
huipulle. Päätin lopulta tarttua hänen tarjoukseensa, joka oli
noin 65 euroa sisältäen kaiken mahdollisen: kamankantajista-ruokiin
ja juomiin.
|
Siellä se Rinjani komeilee. Kuva otettu majataloni terassilta. |
|
Ja tässä itse terassi. |
25.4. Tiistai
Aamulla lava-auto
tuli hakemaan minua majatalosta klo. 7:30. Ryhmään, jonka kanssa
menen huipulle kuului minun lisäkseni 5 muuta turistia. Ajomatka
reitin aloituspäähän kesti reippaan puolituntia, jonka istuimme
lava-auton lavalla kantajien (3) ja oppaan kanssa kuin sillit
suolassa.
|
Lava-auton kyydistä. |
Itse vaelluksen
pääsimme aloittamaan vasta 9:30 kaikenäköisen turhan tonkimisen
jälkeen. Ensimmäisen päivän setti oli aika helppo; matkaa oli
vain 7 kilometriä ylämäkeen. Noin puolet matkasta kävelin
kiltisti ryhmäni kanssa verkkaista tahtia, mutta sitten en jaksanut
enää ja aloitin oman tahtini. Saavuin yöpymispaikalle (noin 2,200
metrin korkeudessa) 30 minuuttia muita aikasemmin. Sinne saavuttuani
tajusin viimeistään, ettemme todellakaan ole ainoa ryhmä joka on
kiipeämässä tälle vuorelle. Nimittäin telttoja oli kymmenittäin
jonossa ohkaisella maakaistaleella. Matkalla oli myös vähän
draamaa, kun vastaani käveli puiston työntekijöitä kantaen
pressuun käärittyä ruumista. Yksi työntekijöistä kertoi, että
23 vuotias indonesialainen mies oli liukastunut tulivuoren
kraaterissa olevaan laguniin. Mies ei osannut uida ja oli täten
hukkunut veteen.
|
Matka sai alkaa. |
|
Sitten tuli pilvet. |
Lähes koko matka
nukkumisalueelle meni pilven sisällä tarpoessa, joten näköalat
jäivät pääosin näkemättä. Tilanne kuitenkin muuttui iltaa
kohti, kun pilvet alkoivat vähitellen väistymään. Ennen kun tuli
pimeää, saimme hetken aikaa ihastella mahtavaa vuoristomaisemaa
johon sisältyi auringonlasku. Sininen taivas muuttui nopeasti
mustaksi kun aurinko oli laskenut. Tähtitaivas oli ehkä hienoin
mitä olen nähnyt. Linnunradankin pystyi selkeästi erottamaan
yötaivaalta. Samaan aikaan kun ihastelimme sitä, kantajamme (jotka
toimivat näköjään myös kokkeina) toivat meille valmistamansa
loistavan illallisen.
|
Pilve väistyivät juuri ennen auringonlaskua. |
|
Teltat jonossa. (Tässä vain murto-osa teltoista.) |
|
Kyl on kaunista. |
|
Ja sinne se aurinko hävisi. |
26.4. Keskiviikko
Erittäin aikainen
herätys: klo. 1:30. Aamupalaksi mätimme vain vähän keksiä sekä
teetä ja lähdimme kävelemään kohti vuoren korkeinta huippua
(3,726 metriä). Myös muut kiipeilijäryhmät lähtivät liikkeelle
samoihin aikoihin, joten reitillä oli vähän ryysistä. Noin 15
minuutin ajan jaksoin tarpoa jonon mukana noin 0,6 km/h vauhtia,
kunnes pistin kakkosen silmään ja lähdin ohittelemaan porukkaa.
Noin 30 minuutin- ja reippaan 100 ohitetun ihmisen jälkeen edelläni
näkyi enää muutama otsalampun valo. Ennen huippua ohitin vielä
loputkin edelläni olevat ja saavuin ensimmäisenä huipulle klo.
4:15.
Ehdottomasti oli
oikea ratkaisu ohittaa kaikki, mutta nyt minun vain piti kärvistellä
huipulla 2 tuntia ennen kuin aurinko nousee. Ensimmäinen 45 minuttia
meni ihan ok, kun oli vielä lämmin kroppa kiipeämisestä, mutta
sen jälkeen alkoi tulla todella kylmä. Vähitellen muitakin
kiipeilijöitä alkoi saapumaan huipulle ja se siirsi vähän
ajatuksia kylmyydestä, kun pääsi juttelemaan ihmisten kanssa.
Klo. 5:45 taivas
alkoi muuttumaan siniseksi ja punainen valo nousi horisontin takaa.
Itse auringonnousu oli todella hieno, mutta nousuja ja laskuja on
tullut nähtyä kymmeniä ellei satoja kertoja. Samaa ei voi sanoa
näköalasta. Lombok on suhteellisen pieni saari ja sen keskellä
kohoaa korkea vuori, joten näkymät olivat tasan 360 astetta. Minne
tahansa katsoikin, niin maisemat olivat aina aivan uskomattomat.
Menee näkymä rankkingissä sijalle 2 (1. Kirgisian Lake Ala-Kol).
|
Aurinko, vihdoin! |
|
Tulivuoren kraateri oli noin 1,500 metriä alempana. (Huomatkaa kuvan vasemmassa ylälaidassa Rinjanin varjo.) |
|
Tässä varjo näkyy vielä paremmin. |
Viimeiset minun
ryhmäni jäsenet tulivat huipulle vasta 7:män jälkeen ja he
tietysti halusivat vielä kuviakin ottaa. Matka takaisin alas alkoi
vasta 8:00, itse olin huipulla siis melkein 4 tuntia. :D Matka
nukkumispaikalle meni todella lentoisasti, sillä lähes koko matka
oli kivisoraa jota pitkin pystyi juoksemaan alas todella kevysti.
Paluumatkallakin sai ihastella uusia näkymiä vaikka reitti oli sama
kuin ylös tullessa, sillä ylös tullessahan oli pilkkopimeää.
|
Paluumatkaa. |
|
Tämä kraateri tässä suihkautti ulos reippaasti laavaa vasta 6 kuukautta sitten. |
|
King of The hill |
|
Ultimate master of the hill |
|
Siinä se Rinjanin korkein huippu kohoaa. |
|
Siinä näkyy kaikki teltat. |
Kun saavuin takaisin
telttapaikalle kantaja/kokit olivat valmistaneet loistavan aamupalan.
Nälkä oli todella suuri, joten syöminen hölläsi toisenlailla.
Syömisen jälkeen kerkesin vielä nukkua 15 minuttia päiväunia,
ennen kuin minun ryhmäni jäseniä alkoi saapua paikalle. Muut
ryhmäni jäsenet olivat ostaneet kahden yön vaelluspaketin, minulle
sen sijaan riitti tämä yksi. Hyppäsin kätevästi toisen ryhmän
kelkkaan, jotka olivat myös lähdössä alas jo yhden yön jälkeen.
Tässä ryhmässä onneksi vauhtia piisasi. Se koostui viidestä
nuoresta ranskalaismiehestä. Käytännössä juoksimme kokonaan sen
7 kilometriä takaisin reitin alkupisteeseen. Pysähdyimme ainoastaan
parille juomatauolle ja yhdelle pidemmälle lounastauolle.
Ai että tykkäsinkö?
100 ihmistä yhtäaikaa huipulla. pakotettiin palkkaamaan lapsenvahti
sekä kantajat kamoille, jotka olisin itsekkin voinut kantaa.
Eteneminen oli todella verkkaista, suurin osa energiasta kului reppu
selässä seisomiseen ja odottamiseen. Näkymät olivat kuitenkin
niin huikeat, että kyllä kannatti lähteä!
Vuorelta palasin
takaisin Senaruun. Kello oli jo 16:00 kun saavuin perille, joten
päätin jäädä Senaruun vielä yhdeksi yöksi. Huomenna aikaisin
ylös ja matka kohti uusin seikkailuihin voi alkaa.
27.4. Torstai
Aloitin päivän
aktiviteetit jo klo. 7:00, jotta iltapäiväpilvet eivät kerkeä
peittämään näkymiä. Kyllä hölläsi kääntää avaimesta ja
startata skootteri taas. On se vaan niin mahtava ajella täällä
lämmössä. Päivän suunnitelmani muuttuivat moneen kertaan.
Lopullinen ratkaisu oli ajaa vuoriston läpi aina saaren
etelärannikolle asti.
Vuoristoteillä sain
ajella pienien maanviljelykylien läpi serpentiiniteille, jotka
kiemurtelivat viidakon keskellä ja välillä kasvusto väistyi ja
sain ihastella vuoristonäköalaa. Tien vierellä oli myös useita
”kahviloita” (=bambupöytä tien vieressä, jossa kaveri istui ja
möi kahvia :D) joista yhteen pysähdyin ja nautin kupposen kuumaa,
samalla maisemia ihastellen.
|
Kahvitaukoni maisemat. |
|
Taianomaisia teitä pitkin pääsin ajelemaan. |
Vuoristosta
laskeuduin lähes merenpinnan korkeuteen, jossa ajelin isompaa tietä
50:n kilometrin verran. Siellä ajellessa ei maisemilla hurrattu,
mutta skootterini kulkee yli 100 km/h joten sielläkin ajaminen oli
tyydyttävää, kun sai pujotella vilkkaassa liikenteessä jossa
liikkuu kulkuvälineitä; aina kuorma-autoista hevosvankkureihin.
Vauhdikkaan ajelun
jälkeen saavuin rannikolle, jossa ensimmäiseksi suuntasin Gunung
Tunak Nature Parkkiin. Puiston kohokohta oli noin 50 metrin korkuiset
rantakalliot, joista luonnollisesti oli mahtavat näkymät merelle.
Kallioiden lisäksi puistoon oli rakennettu noin 30 metrin
näköalatorni, josta sai ihastella näköalaa vieläkin
korkeammalta. Hiostavan merenrantakallioilla kiipeilemisen jälkeen
maistui mennä meren voimakkaisiin aaltoihin hillumaan (Tais olla
voimakkaimmat aallot missä olen ollut.)
|
Saavuin Gunung Tunak Nature Parkiin. |
|
Ranta sekä merenrantakalliot. |
|
Näköalatorni. |
|
Näköalatorni oli rakennettu ohkaiselle maakaistaleelle meren välissä. |
|
Cool. |
|
Lämpötila: 32 C. Maistuuko mennä uimaan?
Maistuihan se, erittäin makoisalta. |
Edessä oli vielä
viimeinen noin 10 kilometrin ajo, Kuta nimiseen rannikkokaupunkiin.
Kuta on Lombokin ranta/bile -mesta numero yksi. En välttämättä
olisi edes halunnut mennä koko kaupunkiin, mutta tiestin että
sieltä saan halvimmalla huoneen seuraavaksi yöksi.
28.4. Perjantai
Yöpymispaikkani
hintaan sisältyi aamupala mikä oli ihan hyvä, mutta ei lainkaan
riittoisa. Siispä hyppäsin skoden selkään ja ajoin
matkailunettisivujen ylistämään kahvilaan syömään toisen
aamupalan. Paikkaa ei suotta ylistetty; kahvilan näköalat Kutan
rannalle olivat mitä parhaimmat ja aamupalakin oli makoisa. Kun
aamupala ja varsinkin paikka jossa sen nautti olivat niin maukkaat,
niin ei loppupäiväkään voi olla huono.
|
Yksi parhaimmista aamupalapaikoista. |
|
Kutan ranta. |
Tänä päivänä
onnistuin saamaan täydellisen balanssin lomailun ja seikkailun
välille. Aamu tietysti oli rento, siitä 2 makoisaa aamupalaa piti
huolen. Niiden jälkeen ajoin rannalle, jossa olisi ollut
teräsmiehestä tuttu kryptoniitti kalliomuodostuma (= eli siis
kallio joka muistuttaa krypto planeettaa). Yritin kovasti päästä
katsomaan sitä, mutta reitti sinne ei ollut helppo. Sinne olisi
pitänyt joko rämpiä tiheässä piikkipensaikossa, tai yrittää
mennä merenrantakalliota vasten. Jälkimmäistä yritin, mutta
jossain vaiheessa aallot alkoivat olla niin isoja, että ne
meinasivat jo paiskata minut kalliota vasten (ja minullahan oli
mukana reppu ja kamera, jotka onnistuin pitämään kuivana ihmeen
kaupalla). Jäi siis kryptot näkemättä, sen sijaan uin rennosti
rannalla hetken aikaa.
|
Ihan näpsällä oli ranta ihan vain uimiseenkin. |
”Kryptorannalta”
ajoin hetken aikaa kunnes vastaan tuli ravintola, josta oli loistavat
näköalat merelle ja viidakkoon. Minulla ei oikeastaan ollut edes
nälkä, mutta paikka oli niin kiva, että oli pakko jäädä siihen
syömään.
|
Lounaaksi indonesialaista kana, riisi, kasvissettiä. |
Eikös se järjestys
mene näin: ranta, ruoka, ranta? Ilmeisesti, sillä ravintolasta
matkasin toiselle rannalle, joka oli surffariranta. Siellä missä on
surffarit on myös luonnollisesti aaltoja. Pari tuntia siinä meni
aalloissa hyppiessä (siis ilman lautaa). Taisi olla isoimmat aallot
jossa olen koskaan ollut. Isoimmat olivat jo niin isoja, että
jännitti hypätä niiden sekaan. Ne kyllä heittivätkin minut
parhaimillaan 3:lla voltilla ympäri.
|
Surffiranta. |
Surffirannalta
ajelin vielä Kutan vieressä oleville Batu Payung nimisille
kallioille. Siellä kiipeileminen oli ehdottomasti päivän raskain
aktiviteetti, iltapäiväaurinko oli polttava ja matka kulki loivasta
ylämäestä aina pystysuoraan kalliojyrkänteeseen. Paikka oli
ehdottomasti vaivan arvoinen; näköalat turkoosille merelle olivat
loistavat.
|
Batu Payungin kalliot. |
|
Alueella oli useampi ranta. |
|
The next american top model. |
|
Panorama wiev. |
Tarkoitukseni oli
ajaa takaisin vuoristoon tulevaksi yöksi, mutta päivän
meininkeihin meni niin paljon aikaa, että päätin jäädä toiseksi
yöksi Kutaan.
29.4. Lauantai
Viimeinen puolikas
päivä Lombokilla. Aamusta ajelin skootterilla takaisin Mataramiin,
joka jäi valitettavasti minun viimeiseksi matkaksi tehokkaalla
Hondalla. Sinne saavuttuani en enää tehnyt mitään erikoisempaa.
Hengailin vain kahvilassa ja kävin parturissa, joka maksoi huimat
1,7 euroa. Annoin parturille euron tippiä, kun teki niin hyvää
työtä ja päähieronta mikä kuului hintaa oli aivan loistava. On
se aina aika jännittävää kun käy parturissa ulkomailla ja ottaa
hiusten leikkuun lisäksi myös parranajon. Useimmiten parturit
tekevät sen partaveitsellä, kun sillä sivelee kaulavaltimon luota,
tulee väkisin vähän hermostunut olo.
|
Matkalla Mataramiin (tie oli kyllä hyvää asfalttitietä, kuvan tie on vain sivutie josta näppäsin kuvan.) |
Koneeni lähti
illalla klo. 19:35 Kuala Lumpuriin, jälleen vain koneenvaihto
siellä. Vaihtoaika oli pitkä; jatkolentoni lähti vasta klo. 6:25
Bruneihin (= pieni ja rikas, sulttaani johtoinen valtio Borneolla.)
30.4. Sunnutai
Lentoni saapui klo.
9:00 Brunein pääkaupunkiin: Bandar Seri Begawan:iin (tai
trendikkäämmin: BSB). Lentokentältä bussilla kaupungin keskustaan
ja sieltä kävelin pari kilometriä hotelliini, joka sijaitsi hieman
keskustan ulkopuolella. Aivan ensimmäinen reaktioni kaupungista oli
se, että ”tämä vaikuttaa kivalta paikalta.” Hotelliin vein
vain nopeasti reppuni ja lähdin tutkimaan kaupunkia.
|
Matkalla hotelliin pysähdyin syömään nuudeli/liha setit. |
Ensimmäiseksi
suuntasin BSB:n läpi virtaavan joen keskelle. Kuinka tämä on
mahdollista?!? Siten että kaupungin joessa on maailman suurin
asuinalue joka on veden päällä, alueen nimi on Kampong Ayer.
Siellä kierteleminen oli ihan mielenkiintoisa, asukkaat elävät
aivan normielämää alueella ja siellä on kauppoja, kouluja,
paloasema, kirjasto, moskeija jne.
|
Rakennukset eivät olleet kauneudella pilattuja. |
|
Joen yli pääsi käteväti huikkaamalla vaan ohi menevälle veneelle. Matka maksoi 1 Brunein dollarin = 0,6 euroa. |
|
Moskeija. |
|
Vähän uudempaakin settiä. |
Joen keskeltä
suuntasin kaupungin modernimalle puolelle. Odotin että kaupungin
kadut ja rakennukset olisivat aivan vimoisen päälle tehtyjä, kun
on kuitenkin kyse maasta joka on rikastunut öljystä. Asia ei
todellakaan ollut näin; rakennukset olivat aivan normaaleja tai
itseasiassa jopa vähän rähjäisiä ja tietkin olivat nähneet
parempia päiviä. Ainoa oikeasti hieno rakennus oli kaupungin suurin
moskeija, mutta ne nyt ovat aina vimosen päälle vaikka kaupunki
muuten olisi kuin Hiroshima sodan jälkeen. Mihinköhän maan
sulttaani kaikki öljyrahat oikein työntää? Loppujen lopuksi
BSB:stä jäi oikeastaan tylsä olo.
|
Moskeija, ei vielä kaupungin pramein. |
|
Vaan tässä se on. Hieno, mutta Istabulin ja Abu Dhabin moskeijat pesevät tämän mennen tullen. |
Kun kaupungin
keskusta oli tutkittu, suuntasin ulkoilman kuumuudesta hotellin
ilmastoituun huoneeseen katsomaan HBO:ta! :P
1.5. Maanantai
Aamulla otin bussin
kaupungin keskustasta maan rannikolle, jossa hyppäsin autolauttaan
ja poistuinkin jo Bruneista. Kuullostipa helpolta näin yhdessä
lauseessa, eikö totta? Sitä se ei todellakaan ollut. Bussiasema oli
todella sekava paikka. Kun viimein löysin oikean bussin, niin sekään
ei mennyt suoraan satamaan, vaan Jouduin vaihtamaan bussia Muara
nimisessä kylässä. Vaihtobussia jouduin odottamaan 1 tunnin ja 15
minuttia. Julkinen liikenne on organisoitu yhtä huonosti kuin
Intiassa. Kaiken tämän jälkeen ei jäänyt kovin mukava kuva
Bruneista, mutta olen silti tyytyväinen, että tulin tänne = sain
uuden valtion kokoelmiin. :D
Lautalla matkasin
1,5 tuntia takaisin Malesiaan. Tarkemmin: Labuan saarelle, joka on
taxfree lentokentän ja trooppisen saaren sekoitus. Nimittäin kaikki
mitä täältä ostaa on verovapaata. Täältä salakuljetetaan
kaikki tupakka- sekä alkoholituotteet Sabahiin ja Sarawakiin.
Saaren pääkaupunki
(=Victoria Labuan) on pieni kaupunki saaren etelärannikolla, johon
autolauttakin saapui. Eipä täällä oikeastaan mitään ihmeellistä
ollut, tulin tänne ainoastaan siksi koska matkustaminen Bruneista
takaisin Kota Kinabaluun on niin paljon mukavampaa vesiteitse tätä
kautta, kuin mennä todella ruuhkaisia teitä pitkin bussilla.
Ensimmäiseksi
kaupungissa kävin ostamassa itselleni puhtaat shortsin ja t-paidan.
Olen nimittäin kulkenut viimeisen viikon erittäin likaisissa
vaatteissa. Jätin uudet vaatteet samantien päälle ja lähdin
tutkimaan kaupunkia. Vähän aikaa käveltyä saavuin
jalkapallokentälle, jossa paikalliset nuoret pelasivat palloa.
Pakkohan sitä oli mennä pelaamaan. Kuinkas kävikään: tunnin
pelit yli 30:n asteen helteessä, uudet shortsini (paita ei, sillä
pelasin ilman) olivat aivan hiestä märät. Ei silti kaduttanut.
Pelien jälkeen vähän evästä ja hotelliin katsomaan leffoja.
|
Jalispelit. Kaupungin keskustasta ei vaan saanut blogin arvoista kuvaa, vaikka yritinkin. Ei siis ollut kovin hieno paikka. |
2.5. Tiistai
Labualta nappasin
toisen lautan, jolla pääsin takaisin Kota Kinabaluun. Sinne
saavuttua heitin kamat hostelliin, tungin kuppilan 1,3 euroa maksavat
nuudeli/lihat suuhun ja uber-taksilla kaupungin seinäkiipeilymestaan.
Kiipeilypaikka oli
todella tunnelmallinen. Siellä oli ihan mukavan kokoinen noin 12
metriä korkea seinä, joka oli katettu. Käytännössä kiipesimme
siis ulkona, mutta sateen yllättäessä pysyisimme kuivana. Fiilis
oli todella korkealla; ensinnäkin siksi, että viime kiipeämisesta
on aikaa jo tasan 3 viikkoa, mutta suurin syy fiilikseen oli paikan
eksoottisuus. Alueella ei ollut muita valoja kuin kiipilymestan
valot, muuten oli täysin pimeää. Kauempana riehui ukkoskuuro jonka
välähdykset pimeässä olivat erittäin tunnelmallisia. Lisäksi
paikallinen kiipeilyporukka oli todella mukavaa ja rentoa sakkia.
Kaikki nauroivat minulle kun kiipeilin, sillä heihin verrattuna (tai
oikeastaan kehen tahansa verrattuna) hikoilin aivan jäätävästi.
Aina kun pidin huilitauon, eteeni ilmestyi oikein kunnon
hikilammikko.
|
Climbing. <3 |
Kiipeilyn jälkeen
kello oli jo melkein 22:00, mutta hostellini edessä oli villit
ulkoilmabileet. Ei siis ollut mitään järkeä mennä nukkumaan, kun
unta ei olisi kuitenkaan melun takia saanut. Päätin mennä vielä
katsomaan elokuvan leffateatteriin.
3.5. Keskiviikko
Jälleen koitti
reissun viimeinen päivä. Ainut hyvä puoli matkustaessa ilman
Jenniä on se, ettei harmita palata Suomeen. Tämä päivä oli kyllä
kaikkien reissun viimeisten päivien äiti! Mukavasti oli rentoa
tekemistä. Aloitin päivän jälleen tupla aamupalalla, sillä
hostellilla join ainoastaan kahvin ja söin vesimelonia. Maukkaamman
ja riittoisamman aamupalan kiskaisin kahvilassa. Aamupalojen jälkeen
kävin vähän ostoksilla kaupungin marketilla. Se nyt ei niin rentoa
ollut, mutta rennot tekemiset maistuvat tuplasti paremmilta, kun
tekee ensiksi jotain vähän epämieluisampaa.
Shoppailujen jälkeen
söin intialaisessa ravintolassa erittäin maukkaat ja juuri sopivan
tuliset chicken piryanit setit ja tietysti valkosipuli naan-leivän
kera. Ennen lentoa kerkesin vielä käydä tunnin
kokovartalohieronnassa. Ainakin tein kaikkeni, että 22 tunnin
lentomatka menisi mahdollisimman hyvin.
|
Intialainen keittiö on meksikolaisen keittiön kanssa lemppareitani. :P |
Loppusanat:
Ensimmäinen
reissuni Kaakkois-Aasiaan ei olisi voinut paljon paremmin mennä.
Ainoa sunnittelu”erhe” oli koittaa lähteä kiipeämään Mt.
Kinabalu salaa, siinä meni pari päivää melkein hukkaan ja
rahaakin oikeastaan, sillä olisin saanut auton vuokrattua paljon
helvemmalla Kota Kinabalusta. Toisaalta, se olisi voinut olla sairaan
hyvä seikkailu jos se olisi vain onnistunut. Toinen mahdollinen
”erhe” oli jättää Mt. Rinjanilla toinen vaelluspäivä väliin.
Tässäkin on kaksi puolta, sillä jättämällä sen väliin sain
extrapäivän skootteriajeluihin ympäri Lombokia, mikä oli todella
mahtavaa.
Todella vaikea sanoa
mihin kohtaa maa-rankingissä laittaisin nämä maat. Tietysti Brunei
menee häntäpäähän. Olisi tietysti siinäkin maassa ollut enemmän
nähtävää kuin pelkästään pääkaupunki, mutta esim. kaikkiin
luonnonpuistoihin vaadittiin pakollinen opas. Joten oli täysin
suunniteltu juttu, että en mene Bruneissa muualle kuin
pääkaupunkiin. Indonesia taas on niin valtava maa, että pelkän
Lombokin perusteella en voi koko maata arvostella, mutta Lombok menee
lähelle top 5:sta. Ehkä turistien paljous miinustaa vähän
Lombokia. Malesiasta taas voi jo sanoa vähän enemmän, vaikka
Manner-Malesia on vielä näkemättä. Sabahissa ja Sarawakissa ei
oikein ollut mitään ”huippu nähtävyyksiä”, mutta ei se niitä
kyllä kaivannutkaan. Jos niitä olisi, niin olisi niiden mukana myös
kymmenen kertaa enemmän turisteja. Myös Malesia hätyyttelee top
5:n sakkia.
En malta odottaa,
että pääsen uudestaan tänne päin maailmaa reissailee ja ensi
kerralla vielä parhaan matka- sekä elämänkumppanini (=parhaan ja
ainoan :D) kanssa. :)
Ihmiset:
Yksi parhaista
puolista tällä reissulla. En tavannut yhtään ikävää ihmistä
koko reissun aikana. Ainoa häslinki tuli Lombokin lentokentällä,
mutta kyllähän sen ymmärtää kun 100 taksikuskia yrittää
kilpailla turisteista. Joka päivä tuli hyvälle tuulelle pelkästään
paikallisten kanssa juttelusta. Englanninkielentasokin oli varsinkin
Borneolla todella hyvää.
Hintataso:
Aivan mahtavaa!
Syömisissä ja juomisissa ei tarvinnut oikeastaan kertaakaan miettiä
mitä tilaa (tietysti hakeuduin lähes aina paikallisten suosimiin
paikkoihin) kaikki olivat niin halpaa. Katsoi vain ruokalistaa ja
tilasi juuri sitä mitä teki eniten mieli ja aina pystyi tilaamaan
myös esim. pirtelön ja kahvin jälkkäriksi jos halusi.
Keskiarvoisesti söin noin 3 euroa per. ateria.
Yöpymisenkään
osalta ei tarvinnut köyhtyä. Keskiarvo yöltä oli noin 7 euron
luokkaa (suurin osa meni 4:n euroon, mutta pari kertaa jouduin
maksamaan 15 euroa, mikä nosti keskiarvoa.)
Matkustaminen oli
myös halpaa esim. skootterin vuokraus 6:ksi päiväksi Lombokilla:
29 euroa ja kaikki sisäiset lennot + lento Lombokille, maksoivat
yhteensä 160 euroa. :)
Sää:
Borneolla sateet
vähän haittasivat. Tietysti myös kuumuus ja kosteus tuntuivat
välillä tuskaiselta, mutta siihen oli varautunut kun tänne päin
matkusti. Lombokilla ei tainnut sataa kuin 2 kertaa ja nekin
sattuivat yölle.
|
Siinä katsotaan jo seuraavaa reissua kohti, eli tasantarkkaan länteen. Nimittäin reilu 2 viikkoa, ja ollaan Jennin kanssa jo Keniassa! |
Hienoja on maisemat jälleen, upeita rantsuja. Olis varmaan kivampi Jennin kaa... Autoajelut vissiin sujuneet vasemmaltakin :) Hyvä lomameininki! T. Marita
VastaaPoistaHienoja on maisemat jälleen, upeita rantsuja. Olis varmaan kivampi Jennin kaa... Autoajelut vissiin sujuneet vasemmaltakin :) Hyvä lomameininki! T. Marita
VastaaPoistaUpeita rantoja ja maisemia. Turvallisia seikkailuja. Riina
VastaaPoistaHaha, se mies oli paikallinen taktikko, kun jäljitti heti sun oikoreitin ja käräytti sut. Kivan näköstä rantaa - vaatis vaan sen 5* hotellin viereen. :D
VastaaPoistaViidakko <3 Osta se veitsi ja lähe tutkii mitä sieltä löytyy :p
VastaaPoistaEn tiennytkään että Borneolla on noin nätit rannat! Harmi kun Mt Kinabalun suhteen tuli pettymys.
VastaaPoistaJohanna
Vartija mies tuumas varmaan, että "taas yks hullu farangi haluaa tiikerin ruoaksi". :D Kävelitkö sen saattelemana pois, juttelitko sen kans mitään?
VastaaPoistaSamaistuin tohon rantakivikossa kahlailuun ja viidakon läpi tunkemiseen ilman veistä. :o
Mietin, että voisko noi kissapatsaat hätistellä paskalintuja? :O
Voisit jotain karttoja lisäillä näihin kans, screenshot + paint vaan. :P
Oho heken yllätti kommentilla. Oon miettiny karttoja mut en oo laittanu kuitenkaan, vois harkita vielä.
PoistaKättälin sitä äijää ja yritin sano että ei musta mitää haittaa oo ja anna mun jatkaa, mut ei antanu. 😀
Uimataito on ihan kätevä, ois kuvitellu saarivaltion ihmisten osaavan... :S Valtava toi kraateri, ku kattoo minkä kokosia puut sen sisärinteillä.
PoistaLähettävä varmaan lounaalle, ku herahti sylki kielielle aina, ku kuvailit mättöjä. :D
Niitä karttoja ois helppo tehdä ihan Google Mapsin reittihaullakin:
https://gyazo.com/90adf0a7683993e60db67e520b6d61b2
Piirsin samalla ku lueskelin, että hahmotin missä meet. :P
Nostalgista lukea näitä juttui, varsinkin skootterilla ajelusta satasta. B) Pitää varmaan vilkasta noita aiempiakin reissujas... :D
Tulipa 'nostalginen' olo ekaa pitkää reissua muistellessa :) Kylläpä on yleisilme kaupungeissa siistiytynyt huimasti! (no, onhan siitä jo reilu 20v..) Mielenkiintoista matkaa!! Brunein päivitystä odotellen, vieläkö jokisatamassa on talot tolppien varassa ? -jari
VastaaPoistaUpea moskeija! Kuin satukirjasta. Siellähän ymmärretään kissojen päälle :) T.Marita
VastaaPoistaEläin kun eläin
VastaaPoista😀 en tajunnu. Viittaako tuo niihin kissapatsaisiin vai?
PoistaKyllä :D
PoistaElokuvahan oli tietty Predator 1. Uintihetki kiinalaisten kanssa piti lukee 2 kertaa. Todella hauskalta kuulosti :D -Mika
VastaaPoistaBlogi ei taaskaan petä! Mielenkiintoista luettavaa kuvien kera. Eräässä kuvatekstissä kuitenkin puhutaan kävelystä ilman vaateitta, mutta kuvassa sulla on alushousut. Iso pettymys!
VastaaPoistakivan näköstä viidakkomaisemaa ja muutkin maisemakuvat:) voin vaan kuvitella ton kauheen kuuman kostean ilman, huhhuh. :/
VastaaPoistaKyllä siinä on varmasti ollut naurussa pidättelemistä, kun kiinalaiset on yrittänyt matkia sua ;D
Aito meno, boksereissa viidakon keskellä :D eikös se oo just tähä aikaa vuodesta ku semi-sadekausi alkaa? Ei sentään oo sellasta jäätävää tihkua ku täällä
VastaaPoista-Hannu
Mun meininki on aina aitoa. ;D Huhtikuussa pitäs sataa toiseksi vähiten kaikista kuukausista ja paikallisetkin ihmetteli sateen paljoutta.
PoistaOn maailmassa paljon hienoja paikkoja ja rantoja, joista ei tiedä mitään! Olisi ollut hienoa nähdä kuva nenäapinasta, se on ollut yksi lempieläimistäni pienestä asti (kissan lisäksi). Turvallista mopoilua toivoo äiti
VastaaPoistaVideo mulla on, missä se näkyy jotenkuten, mutta ei hyvin siinäkään.
PoistaYksi kaikkien aikojen lempipostauksistani, kiva lukea tutuista paikoista. Mahtavaa kun oot tykännyt Lombokista ja Rinjanista, meillä on siis yhteinen ihastus ;D voin kuvitella ettei se ryysis vuorella kyllä ollut ihan sun juttu :/
VastaaPoistaOotko siis vielä Senarussa? Se Pelawangan 1 (lunttasin lounarin kartasta) oli muistaakseni hienoimpia paikkoja Rinjanilla, käy vielä siellä jos onnistuu!
T. Innokas lukijasi
Kiva kommentti, olet ehkä suurin blogin fanittaja. :D Poistuin jo Senarusta, jäi vähän mietityttämään teinkö virheen jättämättä toisen vaelluspäivän Rinjanilla väliin. Googletin ton Pelawangan 1:n ja näytti kyllä jäätävän hienolta. Voi olla että ois pitänyt jatkaa vielä vaellusta sinne. :/
PoistaEli sää olit niitten tyttöjen silmissä vähän niinku Tarzan, ku sää pölähit paikalle suoraan viidakosta keppi kädessä ja pelkät kalsarit jalassa. :DD
VastaaPoistaTiesin jo ennen tekstin loppuun lukemista, että sää hajoot siihen ryhmän vauhtiin - onneks sai kuitenkin mennä edeltä. Oli kyllä uskomattoman siistejä kuvia vuorelta - ei taas yhtään tullu matkakuume, huoh.
Todella kaunista jälleen! Ootko muuten tykännyt indonesialaisesta kahvista? :p
VastaaPoistaTykkäsin joo, aina silloin ku ne ei työntäny sokeria sinne. Usein laittoivat vaikka sanoin etten halua.
VastaaPoistaOliko tuttuja paikkoja Rinjanin jälkeen?
Aika ikävä tunnelma varmaan kun ruumispussi tulee vastaan... Upeita kuvia vuorelta, suosikkini kyllästyneen näköinen apina the King vartioimassa tiluksiaan :) t. Marita
VastaaPoistaKivat kiipeilyt! Nyt nopeasti Jennin luo! �� t.Marita
VastaaPoistaMahtireissu ollut! Noihin maisemiin haluaisi itsekin päästä. Hyvä että kiipeilyt edelleen kiinnostaa :) t: arsi ja jansku kalymnokselta
VastaaPoistaEtkös sää ollutkin samantyyppisissä maisemissa joulukuussa Vietnamissa?
PoistaKyllä kiipeily kiinnostaa ja näköjään suakin kun kalymnokselle oot eksynyt. :)
Kyllä Vietnam aika eri tyyppinen paikka kuitenkin oli...
VastaaPoistaKiipeilyn ympärillä elämä pitkäkti pyörii :) t: arsi ja elias, eliaksen kiipeilybakusta