CRW

CRW
Maailmanmatkaajat Joppe Vuorela ja Jenni Wihinen

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Kazakstan, Minsk & Serbia 17.7-13.8.2017

Kolsay Lakes, Kazakstan.
Pitkästä aikaa pääsimme jälleen lähes kuukauden kestävälle reissulle. Pääkohde oli Kazakstan; johon meillä oli korkeat odotukset, sillä sen eteläinen naapurimaa Kirgisia on edelleen parhaimpia, ellei jopa paras maa jossa olemme käyneet. Kazakstanin lisäksi kävimme pikaisella kahden yön visiitillä Minskissä josta lensimme reissun loppupäiviksi Serbiaan. Luonnollisesti kaikissa edellä mainituissa maissa emme ole käyneet aikaisemmin.

17-18.7 Maanantai ja tiistai
Saimme kerrankin nukkua hyvät yöunet ennen matkustusta, sillä koneemme lähti lentoon vasta klo. 16:35. Kazakstanin suurimpaan kaupunkiin Almaty:n lensimme Minski:n kautta ja saavuimme määränpäähän vasta klo. 4:00 paikallista aikaa (aikaero Suomeen on 3 tuntia eteen). Kahdeksi ensimmäiseksi yöksi olimme varanneet vähän paremman hotellin Almatyn eteläpuolella olevasta vuoristosta.

Lentokenttäbussit aloittivat liikkumisen vasta klo. 6, joten jouduttiin hengailemaan lentokentällä parisen tuntia. Se nyt sinänsä ei haitannut, sillä hotellien check-in alkaa yleensä vasta puolen päivän jälkeen. Kuudelta siis kaupungin keskustaan ja siellä edessä oli metro matkustamista ja vähän evästä, joidenka jälkeen hyppäsimme bussiin jolla pääsimme vuoristokylään nimeltä: Medeo. Siellä vaihdoimme vain isosta bussista pikkubussiin ja matkustimme kymmenisen kilometriä lopulliseen määränpäähämme Shimbulak:in. Saavuimme sinne jo klo. 10:00 ja toivoimme, että saisimme huoneen jo silloin. Saimme kuin saimmekin sen, kyllä maistui 2,5 tunnin päiväunet.

Näköalat hotellimme ikkunasta.
Unien jälkeen olimme edelleen hyvin väsyneitä, mutta pakko oli nousta ylös jotta saisimme heti rytmit kuntoon. Loppupäivä meni hotellin lämmitetyssä ulko uima-altaassa polskiessa ja illalla kävimme myös pikku kävelyllä vuoriston juurella.

Shimbulakin laskettelurinne.

Komea kotka.

Meidän majapaikkamme oli tämä tyylikäs puurakennus.

Uima-altaamme.

Illan käppäilyt.

Auringonlasku.
19.7 Keskiviikko
Nukuimme hyvät yöunet ja olimme aamulla valmiita reissun ensimmäiseen vaellukseen. Shimbulakista lähtisi hiihtohissit korkeammalle vuoristoon, mutta ne aloittivat toimintansa vasta 10:00. Halusimme lähteä liikkeelle aikaisemmin, joten kävelimme aikalailla hiihtohissien alapuolella 2 260 metristä 3 200 metriin, johon asti hissit kulkivat.

Alkumatkaa.

Saavuimme 3 200 metrin korkeuteen.

Hissien yläpäästä jatkoimme matkaa vielä 3 500 metrisen vuoren päälle. Näkymät huipulta olivat hyvät, mutta uskomme vahvasti, että tulemme näkemään vielä todella paljon näyttävämpiä maisemia.

Aloitimme vuorelle kapuamisen.





Saavuimme huipulle.








Vuorelta kapusimme takaisin 3 200 metriin ja hiihtohissillä pääsi kätevästi takaisin Shimbulakiin ilmaitteeksi (ainoastaan ylöspäin matkustaminen maksaa). Kello oli jo 16:00 kun saavuimme takaisin hotellillemme. Vaellus oli sen verran rankka ja palkitseva, ettei meitä haittanut vain lekoitella ja näprätä kännyköitä loppupäivä.

Tuon vuoren päältä tulimme.
20.7 Torstai
Tänään oli aika aloittaa reissun toinen vaellus. Päätimme lähteä liikkeelle vasta klo. 10:00 ja mennä hiihtohissillä 3 200 metriin ja aloittaa vaellus sieltä (ja tämähän ei ole huijausta, sillä eilenhän me jo kävelimme kyseisen matkan ilman hissin apua :)). Tavoitteemme oli valloittaa 4 010 metriä korkea vuori.

Matka alkoi vähän jyrkemmällä nousulla, jonka jälkeen menimme usean kilometrin tasaisen kivimurskan päällä. Noin 1,5 tunnin kävelyn jälkeen tasaisen kivimurskan päälle oli romahtanut valtava määrä isoja kivenmurikoita viereiseltä vuorelta. Kivenmurikoiden päällä käveleminen oli haastavaa ja yhden kerran iso kivi lähti liikkeelle kun Joppe hyppäsi sen päälle, mutta onneksi Joppe on niin akrobaattinen kaveri, että hyppäsi valtavan loikan kivivyöryn edestä turvaan. :)

Matka sai alkaa.

Sieltä me tulimme.

Ja tällaiseen paikkaan saavuimme.

Kivimurskan päällä kävelemistä.
Kivenmurikoiden jälkeen kävelimme vielä lumista rinnettä ylös, kunnes saavuimme viimeisen jyrkän nousun luokse ennen huippua. Pidimme siinä evästauon ja seurasimme kun jyrkkää rinnettä pitkin kapusi 3 vaeltajaa alas. He tulivat juttelemaan meille ja sanoivat, että huipulle meneminen on hyvin vaarallista, koska jäätikkö sulaa vauhdilla päiväsaikaan ja sieltä vyöryy suuria kiviä alas. He eivät päässeet huipulle asti. Pakkohan siinä oli itsekin sitten tehdä raskas päätös ja käännyttiin takaisin. Vaellus oli hyvä vaikka huippu jäi valloittamatta, mutta kyllähän se kirsikka jäi kakun päältä tällä kertaa saamatta. Pientä mielihyvää antoi se fakta, että takaisin tulomatkalla kuljimme pilven sisällä, joten ehkä emme olisi mitään nähnytkään vaikka vuoren olisimme valloittanutkin. Takaisin Shimbulakissa söimme vähän ruokaa ja aloitimme matkan takaisin Almatyyn.

Lumista rinnettä ylös. Edessä häämöttää viimeinen nousu jota emme koskaan päässyt kiipeämään.
Almatyyn saavuttuamme menimme samantien tourist information centeriin kysymään ohjeita; miten mennä seuraavaan kohteeseemme. Officessa oli samaan aikaan belgialainen pariskunta. He kuulivat meidän suunnitelmasta ja kysyivät olisimmeko kiinnostuneita liittymään heidän seuraansa Charyn kanjonille? He olivat lähdössä private-jeepillä liikenteeseen seuraavana päivänä ja haluisivat meidät mukaan, jotta voisimme puolittaa kulut. Joppe oli aikaisemmin miettinyt kanjonille menoa, mutta oli juuri hinnan vuoksi päättänyt jättää sen väliin. Nyt asia oli kuitenkin toinen ja ei meidän oikeastaan tarvinnut edes miettiä asiaa. Ilmoittauduimme siis mukaan. Lisäksi ostimme tourist centeristä matkan Kolsay-järville, johon lähdemme kanjonilta tulon jälkeen.

Kello oli jo paljon kun saimme hoidettua matka-asiat ja emme kerenneet Almatyssa tehdä muuta kuin syödä ja pakata reput valmiiksi huomista varten.

21.7 Perjantai
Lähtö kanjonille oli jo kello 8:00. Jeeppi tuli ensin hakemaan meidät hotelliltamme ja sen jälkeen otettiin belgialaiset kyytiin. Matkaa kanjonille oli kolmisen tuntia. Matkan aikana saimme ihastella Kazakstanin luontoa, joka on suurimmaksi osaksi tasaista ja kuivaa lääniä, ja lääniähän täällä riittää, sillä Kazakstanhan on maailman kahdeksanneksi suurin valtio. Matkan aikana tutustuttiin hieman belgialaisiin kavereihimme ja he ovat oikein mukavia ihmisiä. :)

Kazakstanin luontoa.
Ajattelimme että kanjonilla tulee olemaan todella kuuma. Sinne saavuttuamme tajusimme, että siellä tosiaan on kuuma, mutta ei mitenkään tukalan kuuma kuitenkaan. Heti ensimmäisten näkymien perusteella huomasimme, että olimme hyvin onnekkaita tavattuamme belgialaiset joiden ansiosta tulimme koko paikkaan. Olemme nähneet reissuillamme monia kanjoneita ja tämä on ehdottomasti yksi parhaista. Maisemat olivat todella hienoja, mutta ehkä parasta paikassa oli se, että alueella ei ollut kuin muutama hassu ihminen ja saimme kulkea siellä lähes keskenämme. Lisäksi paikkaa ei ollut pilattu minkäänlaisella infranstruktuurilla, joten se oli hyvin luonnollinen paikka.

Charyn-kanjoni.







Reissarit ihastelevat kanjonia korkean kivipylvään päältä.

Aijaijaiajai! Siinä se taas on. WoW!

Jenni, Mare, Joppe ja Joseph.
Saavuimme takaisin Almatyyn kuuden pintaan ja menimme neljästään hyvään kahvilaan syömään sekä istuskelemaan pariksi tunniksi. Bussimme kohti Kolsay-järviä lähti klo. 21:30 ja matka sinne kesti 5 tuntia ja 30 minuuttia.

22.7 Lauantai
Saavuimme Saty nimiseen kylään vähän klo. 3:00 jälkeen. Siellä marssimme paikallisen perheen kotiin, jonka emäntä majoittaa turisteja lisätulon vuoksi. Jaoimme neljän hengen huoneen belgialaisten kanssa. Asunnon emäntä tuli herättämään meidät jostain syystä jo klo. 7:00, vaikka lähtö ensimmäiselle järvelle oli vasta 9:00, saimme nukuttua vain noin 2 tuntia.

Klo. 9:00 siis hyppäsimme bussin kyytiin joka ajoi meidät ensimmäiselle järvelle asti. Matka sinne kesti rasittavat 1,5 tuntia. Bussi saapui noin 100 metriä järven yläpuolelle, joten näköalat olivat heti todella hienot. Vähän aikaa ihastelua ja sitten lähdimme kahdestaan kävelemään; ensin järven rantaa pitkin, jonka jälkeen matka jatkui noin 10 kilometriä metsäisessä ja mäkisessä maastossa. Matkalla ajattelimme miten haluamme palkita itsemme tämän reippailun jälkeen kun saavumme takaisin Almatyyn. Lopputulos oli seuraava: KFC:n kanoja noin 3 kipaletta, pari juuri leivottua juusto leipää paikallisesta katukeittiöstä ja jälkkäriksi herkullisen näköistä pehmisjäätelöä viereisestä kojusta, ja kaikki nämä löytyvät kiven heiton päästä Almatyn hotelliltamme. :P

I believe I can fly.

Ensimmäisen järven vieressä tallustamista.

Sen jälkeen pikkaisen aukeampaa maastoa, jonka jälkeen loppumatka toiselle järvelle meni metsässä.
Rankan vaelluksen jälkeen saavuimme toiselle järvelle, joka oli saman tyylinen kuin ensimmäinenkin. Ainoastaan sinne saavuimme järven rantaan, joten sitä järveä emme päässeet ihastelemaan korkealta, täten jälkimmäinen järvi hävisi kauneudessa hieman ensimmäiselle järvelle. Jälleen hyvä vaellus, mutta vähän jäi kirsikka taas ansaitsematta. Ehkä huomenna onnistaa kun menemme vielä kolmannelle järvelle, joka on järvistä kaikkein kuuluisin. Bussin opaskin sanoi, että se on hänen mielestä kaikkein kaunein paikka Kazakstanissa.

Toinen järvi.

Tukki jätkä.
Saavuimme takaisin majapaikkaamme 19:30 aikoihin. Saimme syödä melkein samantien aidon kazakstanilaisen illallisen, jonka jälkeen pääsimme venäläistyyliseen saunaan. :D Meillähän oli jo kokemusta samanlaisesta saunasta Kirgisian reissultamme, mutta tällä kertaa sauna lämmitettiin lehmän kakan sijasta aidolla puulla, joten löylytkin olivat jopa suomalaiselle riittävät (käytännössä Jopelle siis). :D

23.7 Sunnuntai
Vielä aikasempi herätys tänään; klo. 6:00. Onneksi menimme kuitenkin nukkumaan 22:00, joten tällä kertaa saimme nukuttua kelpo yöunet. Meitä tultiin hakemaan maastoautolla vähän seitsemän jälkeen majapaikastamme ja pääsimme sillä Lake Kaindy:n (= kolmas järvi) lähelle. Auton jättöpaikasta oli vain reilu 5 minuutin kävely järven rantaan.

Kun saavuimme järvelle, näkymä oli tottakai hieno, mutta päätimme heti suunnata läheisen vuoren kukkulalle katsomaan järveä ylempää. Matkaan sisältyi joen ylitys joka hoidettiin perinteiseen malliin: eli Joppe otti Jennin reppuselkään ja kahlasi jääkylmän veden sekä terävien kivien läpi vastakkaiselle rannalle. :D

Lake Kaindy.
Joen jälkeen kävelimme noin kilometrin vuorta ylöspäin, jolloin saavuimme kivalle tasaiselle kivimurska tasanteelle, josta oli mahtavat näkymät järvelle sekä sitä ympäröivään vuoristoon. Kaikki muut turistit jäivät järven rannalle ilakoimaan, joten saimme olla ihan kahdestaan kuvan kauniissa romanttisissa maisemissa. <3 Parin tunnin ihastelun jälkeen palasimme takaisin parkkipaikalle, josta maastoauto poimi meidät kyytiin ja vei takaisin majapaikkaamme.

Ihan mukavaa maisemaa näkyi myös jäven vastakkaiseen suuntaan.

Järveen heijastui hienosti alueen vuoret sekä puut.

Romantic.

Tämä Jopen rankentama torni mahdollisti mahtavat kameran itselaukaisimella otetut kuvat. :D

Ei Lake Kaindy nyt ihan Kazakstanin kauneimman paikan titteliä ottanut, mutta oli se ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Takaisin päin.
Nautimme Saty-kylässä vielä maittavan lounaan ja lepäilimme hetken aikaa, kunnes bussi starttasi matkan takaisin Almatyyn. Matka oli pitkä ja hikinen, mutta mukava pieni yllätyskin siihen sisältyi. Nimittäin: matkan aikana oli 2 taukoa ja toinen niistä pidettiin Charyn kanjonin luona. Ei kuitenkaan samassa kohtaa kuin missä jo aikasemmin kävimme, joten saimme ihastella ilmaiseksi uudestaan tätä yhtä reissun isoimpaa highlightiä.

Charyn kanjonin toinen osio.



Kanjonin ympärilläkin oli mahtavaa näkymää.
Almatyyn saavuttua aioimme toteuttaa meidän unelmoimamme päivällisen, mutta kojut olivat niin suosittuja, että jonot niihin olivat tosi pitkät. Emme jaksaneet rinkat selässä jonotella kojuihin ja päätimme täten siirtää sitä nautintoa huomisiltaan. KFC:n mätöt hoitivat kyllä ihan kivasti matkasta puutuneiden reissareiden mielihalut. :P

24.7 Maanantai
Otimme tähän väliin yhden ansaitun vapaapäivän Almatyssa. Suunnitelmissa oli rentoa kaupunki hengailua, kahviloissa ramppaamista ja tietenkin hyvää ruokaa. Aloitimme päivän nousemalla Kok-Tobe nimiselle kukkulalle Almatyn keskustassa, ja koska tämähän päivä oli lepopäivä, suoritimme nousun kaapelihissillä.

Hissillä ylös.
Kok-Toben huipulla oli vaikka mitä. Huvipuisto laitteita, ravintoloita, tietysti hyvät näköalat kaupunkiin ja surullinen eläintarha. Surullinen siksi, että eläinten häkit olivat todella pieniä ja niihin oli sullottu niinkin iso eläin kuin strutsi. Eläimistä komein oli ehdottomasti riikinkukko joka levitti sulkansakin sopivasti juuri kun kävelimme sen häkin ohi.

Vuoret suorastaan kutsuvat meitä.

Almaty Kok-Tobelta.

Komea lintu vangittuna syyttömänä.





Viides Beatles, pianisti Jenni.

Kok-Tobelta laskeuduttuamme kävimme vähän kaupunkia kiertelemässä ja totesimme: ”on tämä Almaty kyllä jännä paikka”. Nimittäin vaikka tämä on lähes 2 miljoonan ihmisen kaupunki, niin silti sen keskusta vaikuttaa aivan joltain pikkupaikalta. Se johtuu siitä, että tiet ovat hyvin leveitä ja niitä reunustaa aina sankka puujono joka peittää näkyvyyden rakennuksiin, joten aina kun kaupungilla kävelee näkee oikeastaan vain tietä ja puita. Kaupungilla kiertelyn ohessa kävimme myös meille jo tutussa tourist information centerissä suunnittelemassa seuraavaa retkeä, joka alkaa huomenna. Kuuma Almaty vei sen verran voimia, että oli aika syödä hieman evästä ja jälkkäriksi herkulliset pehmikset. Kun maha oli täytetty, maistui mennä ilmastoituun hotellihuoneeseen lepäilemään pariksi tunniksi.

Vapauden aukio.

Neuvostoliitto tyylinen kaupunkimaisema.

Pietarin ja Moskovan tavoin täälläkin on todella hienot metropysäkit.

Oijojoijoijoi! Näyttää herkulliselta ja sitä se myös oli. Ainoastaan annos oli vähän liian iso yhdelle kertaa, kuten kuvasta saattaa sen nähdä.
Illalla kävimme vielä vähän katsastamassa kaupunkia ja ostamassa evästä seuraaville päiville.

Illan kaupunki kiertelyiden kohokohta oli tämä ortodoksikirkko.
25.7 Tiistai
Yksi lepopäivä teki terää ja olimme taas valmiita actioniin. Eilen tourist officessa saimme taksiyhtiön numeron jonka autolla pääsisimme seuraavaan kohteeseemme. Kaikki vain kuullosti liian hyvältä ollakseen totta. Matkaa kohteeseen oli noin tunnin verran ja taksi olisi määrä maksaa vain 1 830 tengeä (= noin 5 euroa). Auto tuli hakemaan meitä sovitusti klo. 9:00. Alkumatka näytti hyvältä; taksi ajoi oikeaan suuntaan ja kuski näytti tietävän kohteen. Kuitenkin noin 10 minuutin ajon jälkeen kuski alkoi kysellä venäjäksi mihin olemme menossa? Sanoimme kohteen nimen ja näytimme kartasta missä se on, mutta kuski ei oikein tajunnut kartasta missä se on. Jonkin aikaa ihmeteltiin asiaa ja silloin kuski sanoi ettei hän halua ajaa perille asti. Hän ilmeisesti pelkäsi, että menemme Kirgisian raja-alueelle ja silloin hän joutuisi kaiketi vaikeuksiin. Maksoimme kuskille 1 000 tengeä ja hypättiin kyydistä. Samaan aikaan kun nousimme autosta, tietä pitkin meni bussi jolla pääsisimme lähemmäksi kohdettamme. Bussi oli ahdettu niin täyteen kuin mahdollista ja meillä oli kamat aivan levällään kun ajateltiin, että päästään autolla perille asti. Aika holtitonta kyytiä bussissa oli ja muutamat varpaat tuli tallottua, mutta pääsimme noin 3 tunnin vaellusmatkan päähän kohteestamme. Ajattelimme kävellä ne 3 tuntia, mutta ennen kuin kerkesimme edes aloittaa, niin ohitsemme meni auto joka suostui heittämään meidät perille 5 000 tengellä.

Salaperäinen kohteemme oli Alppiruusu-majatalo vuoristossa, josta on noin tunnin vaellusmatka kuvankauniille Big Almaty Lake:lle. Heitimme isot reput huoneeseemme ja suuntasimme järveä kohti. Kävelimme hetken aikaa tietä pitkin, kunnes näimme tien vieressä paksun vesiteräsputken jota pitkin johdetaan vettä Big Almaty järvestä Almatyyn. Putken päällä oli oikein mukava kävellä ja se menee linnuntietä suoraan järvellä, kun taas tietä pitkin olisi joutunut kiertämään serpentiinimutkia.

Alppiruusu-majatalo.

Putkea pitkin ylös.
Kun saavuimme järven läheisyyteen yritimme liikkua mahdollisimman huomaamattomasti, sillä järven seutu on niin lähellä Kirgisian rajaa, että rajavartiat eivät välttämättä päästä ihmisiä liikkumaan alueella. Pääsimme hiipparoimaan huomaamattomasti järveltä (joka sijaitsee 2 500 metrin korkeudessa) aina noin 2 850 metrin korkeuteen, kunnes sotilaat huomasivat meidät ja huitoivat meille, että menkää pois. Siinä vaiheessa koukkasimme vain hieman alas ja ajattelimme mennä toista reittiä reilun 3 kilometrin korkuisen vuoren päälle. Ei keritty kauaa kävellä kun takaamme kuului ääni ja kovaa puuskuttava nuori sotilas oli juossut tukikohdasta meidän luokse pyytäen nähdä passimme. Hän tarkasti passit nopeasti ja pyysi meitä mukaansa. Menimme yhdessä sotilastukikohdan vieressä menevälle tielle ja hän näytti, että menkää tietä pitkin alas. Tämä oli viimeinen mahdollisuus valloittaa vuori Kazakstanissa ja sekin kosahti sotilaisiin. Parempi onni sitten aikanaan Serbiassa. Kyllähän me 1 vuori täällä valloitettiin.

Järveltä ylöspäin.

Ja pettyneenä tietä pitkin alas.
Menimme hetken aikaa tietä alas ja koukkasimme kivan näköiselle ruohikkotasanteelle ihastelemaan järvi/vuoristo maisemia. Ehdottomasti tänne kannatti tulla, mutta olisi se vuori ollut kiva valloittaa :/ Tunnin verran ihasteltiin mahtavia näköaloja, jonka jälkeen palasimme majataloomme. Siellä vietimme loppupäivän rauhassa, syöden sen hyvässä ravintolassa ja katsoen elokuvaa.

Näköalat ruohikkotasanteelta Big Almaty Lakelle.



Takaisin alas.



Takaisin putkella. Autotien serpentiinimutkat menivät usean kerran putken päältä ja silloin piti vähän kontata.
26.7 Keskiviikko
Aamun otimme rauhassa Alppiruusussa. 11 maissa aloitimme paluumatkan Almatyyn. 1/3 matkasta meni vesiputkea pitkin alas, putki kuitenkin siirtyi maan alle ja jouduimme siirtymään autotielle. Päivä oli kuuma ja tiellä oli tylsä kävellä. Kerksimme siirtyä noin 3 kilometriä tietä pitkin kunnes ohitsemme ajoi nuori poika autolla ja kysyi haluammeko kyydin? Poika otti meidät kyytiin 1 000 tengestä (= noin 2,5 euroa) ja pääsimme ensimmäiselle bussipysäkille asti. Sen jälkeen siiryimme kahdella eri bussilla sekä metrolla takaisin tuttuun hotelliimme.

Putkea pitnkin kohti Almatya.


Päivän suunnitelma oli mennä elokuviin ehkä kaupungin hienoimmassa ostoskeskuksessa. Kuitenkin sinne päästyämme kävi ilmi, että siellä on vain yksi dubbaamaton elokuva ja se alkaisi vasta 4 tunnin päästä, sen lisäksi Joppe oli jo nähnyt kyseisen elokuvan. Eikä siinä vielä kaikki; elokuva oli myös tylsä. :D Ei ole siis vaikea arvata, että emme tarttuneet tähän ”mahdollisuuteen”. Epäonni jatkui kun katsoimme, että ostoskeskuksen lähellä on 3 parturikampaamoa ja Joppe olisi tukan leikkuuta vailla. 1. kampaamo ei ollut enää toiminnassa, 2. kampaamo oli kiinni ja 3. kampaamo oli remontissa. :D

Kaupungin mäkihyppy mäet, ostoskeskuksen ikkunata.

Ostoskeskuksessa oli tosi hyviä ravintoloita.
Ostoskeskukseen pääsimme kätevästi halvalla taksilla jonka hotellimme työntekijä meille tilasi, mutta taksit joita ostoskeskuksen ovella pörräsi olivat 2,5 kertaa kalliimpia. Se oli liikaa, joten hyppäsimme vain johonkin random bussiin ja toivoimme, että pääsisimme sillä lähellä hotelliamme; emme päässeet! Jouduttiin kävelemään kolmisen kilometriä 39 asteen helteessä lähimmälle metropysäkille. Säästettiinpä ainakin 6 euroa (näin näitä reissuja pystytään tekemään 4-6 kipaletta vuoteen kun säästetään kaikessa). ;D

Kävelyä metroasemalle.
Illalla käytiin vähän jumppailemassa hotellin läheisellä ulkoliikunta pisteellä.

27.7 Torstai
Tänään oli aika lentää Almatysta 3 tunnin ja 30 minuutin matka länteen. Kazakstan on kuitenkin niin iso, että siinä ajassa emme edes poistu maasta. Meillä oli vielä hyvin aikaa Almatyssa ennen lentoa, sillä se lähti vasta klo. 18:10. Nautimme lomailusta ja otimme lentoa edeltävän ajan rennosti lepäilemällä ja kahvilassa istuen.

Lentokentältä oli loistavat näkymät Almatyn vuoristoon.
Lentomme saapui aivan maan läntiselle reunalle Kaspianmeren rannalle, kaupunkiin nimeltä Aktau. Enää ei näkynyt jylhiä lumihuppuisia vuoria, vaan toisella puolella kaupunkia maailman suurin järvi ja toisella taas kuivaa ja tasaista erämaata. Lentokentältä oli noin 30 kilometrin matka kaupunkiin ja sinne saavuttuamme sen hienous yllätti meidät. Se näytti paikoittain aivan Lähi-Idän öljyrahalla rakennetuilta kaupungeilta. Hostellimme sijaitsi kaupungin keskustan ulkopuolella, sinne hulppeus ei kuitenkaan enää ylettynyt. Sen seutu oli jätetty Neuvosto-aikaiseen kuntoon. Itse majapaikkammekin oli todella epämääräinen rakennus, jossa ei ollut minkäänlaista kylttiä saati respaa. Joku nainen vain kysyi meiltä hostellin pihalla (kun olimme ihan pihalla): ”hotel?” ja sen jälkeen hän antoi meille avaimen, pyyhkeet ja vessapaperin ja pääsimme huoneeseemme.

28.7 Perjantai
Heti aamusta alkoi rasittava asioiden selvittely. Syy, miksi lensimme näin kauaksi, oli alueen karut kalliot ja kanjonit sekä kuiva erämaa. Tämä alue ei vain ole mitenkään turistiseutua, joten täällä on vaikea löytää yhtiötä joka järjestäisi kulkuneuvon niille seuduille. Opaskirjamme mukaan hotellimme lähellä olisi yksi tour-company, joka järjestäisi retkiä autiomaahan. Yllätys-yllätys, paikka oli lopettanut toimintansa. Asioiden hoitamisen teki entistä rasittavammaksi 40 asteen kuumuus ja hotellimme toimimaton wifi sekä yhden kahvilan erittäin hidas wifi.

Asioiden hoitamisen lomassa näimme myös hieman kaupunkia. Kuvassa Neuvosto-aikainen MiG-hävittäjä.

Siellä se maailman suurin järvi komeilee.
Lopulta löysimme jonkinlaisen matkailuliikkeen, se ei kuitenkaan järjestänyt ko. retkiä, mutta siellä työskentelevä nuori nainen oli erittäin mukava ja avulias. Hän soitteli puheluita, antoi kirjan lahjaksi, tarjosi vettä ja keksiä sekä hommasi meille taksin kandulta erittäin halvalla. Hänen ansiosta löysimme yhtiön joka järjesti meille sunnuntaiksi 12 tunnin retken autiomaahan.

Kaspianmeren rannalla oli kiva kävelykatu.
Hotellimme huonous, asioiden hoitamisen rasittavuus ja kaupungin kuumuus saivat meidät vaihtamaan majapaikkaa. Siirryimme korkeintaan puolikkaan tähden hostellista, hulppeaan 5 tähden hotelliin. Siellä ilmastointi pelasi, wifi toimi ja näiden lisäksi saimme nauttia kuntosalista sekä uima-altaasta.

Lähes meidän tasoista majoittumista.

Näköalat hotellin kattoravintolasta.




29.7 Lauantai
Aamu starttasi hotellin loistavalla aamupalalla, jonka jälkeen huoneessa löllöilyä. Rennon aamun jälkeen läksimme kaupunkia tutkimaan hieman lisää. Ilma oli edelleen erittäin kuuma, mutta kun tasaisin välein osti kylmää juotavaa tai jäätelöä sekä kävi ilmastoiduissa kahviloissa/ostoskeskuksissa, niin päivä oli oikeastaan ihan kiva.

Aktaun pääkatu jonka Neuvostoajan jälkeinen nimi on: Kazakhstan Respublikasy Prezidentininy Dangyly. Helppo ymmärtää miksi ihmiset haluavat kutsua sitä vielä vanhalla nimellä joka on simppeli: Lenina. :D

Kaspianmeren rantaa.



Toisen maailman-sodan muistomerkki: Eternal Flame.
Olemme nähneet sekä Aktaussa, että Almatyssa ihmisten seisovan tien vieressä ja liftaavan taksikyytiä ihan normi autoilta. Olemme nyt ottaneet täällä Aktaussa mallia paikallisista ja itsekin liftailemme jatkuvasti kyytiä ohi ajavilta autoilta. Kilometrin parin matka maksaa noin 40-60 centiä.

Tähän väliin hauska juttu Aktausta. Kaupungissa on vain muutama tie joka on nimetty. Kaupunki on jaoteltu districteihin (= alueisiin) kuin Nälkäpeli elokuvassa, mm. meidän hotelli on district 13:ssa. Alueiden sisällä talot ovat numeroitu, kuin myös talojen asunnot. Joten kun hotellimme district on 13, talon numero on 25A ja huoneemme on 1403, niin esim. postikorttiin kirjoitettaisiin osoitteeksi: 13-25A-1403. :D Onkohan Neuvosto-ajalta jäänyttä perintöä tämä?

Kaupunki tutkimisien jälkeen palasimme hotellille, lepäilimme vähän ja menimme syömään läheiseen ravintolaan. Mahat täytettynä painelimme ensimmäistä kertaa elämässä Kaspianmereen uimaan (tai no tarkemmin: Joppe ui ja Jenni kastoi jalkansa). Ranta oli kallioinen ja erittäin matala. Vaikka Joppe hyppi vedessä kalliolta kalliolle noin 100 metrin päähän, niin siltikään vettä ei ollut kuin vyötäröön asti. Kyllä se kuitenkin lähes 40 asteen helteessä hyvältä tuntui. Uinnin jälkeen syömistä, salia, leffaa ja nukkumista.

Helpotusta kuumuuteen.

Vedessä raikastumisen jälkeen, eikuin lisää vaan hikoilemaan.

Auringonlasku Kaspianmerelle.
30.7 Sunnuntai
Tänään siis läksimme katsastamaan Mangystau:n aavikkoa. Toyota Prado merkkinen maasturi, Anton niminen kuski ja Svetlana niminen opas tulivat hakemaan meitä hotelliltamme klo. 8:00. Ensimmäiselle etapille oli matkaa noin 60 kilometriä. Anton osasi kohtalaista englantia ja Svetlana ei lainkaan, joten matkan aikana Svetlana kertoi Mangystausta, Aktausta ja Kazakstanin kulttuurista ja Anton tulkkasi. Aika hyvin tarinat menivät perille, vaikka jonkin verran kielimuuria olikin.

Ensimmäinen etappi oli Karagie Depression; yksi maailman matalimmista kohdista kuivalla maalla (132 metriä meren pinnan alapuolella). Korkeasta kohdasta katsottuna se näytti ihan kivalta, mutta ei ollut mitenkään erikoinen. Hauska oli kuitenkin käydä yhdessä vihamielisimmissä ympäristöissä maan päällä.

Karagie Depression.
Karagiesta jatkoimme matkaa noin 100 kilometriä Hirakty Mountain:lle. Se on vuori keskellä tasaista aavikkoa. Jälleen kivan näköistä, mutta ei ihan vielä wow-momenttia tullut kuitenkaan.

Tässä kohdassa oli pieni puro, joka sai alueen vähän vihertämään.

Hirakty Mountain.

Samaisen vuoren vierellä.

Menopelimme.




Hirakty-vuorelta ajoimme paimentolaiskotiin, jossa perhe vuohien ja hevosten paimentamisen lisäksi ylläpitää ravintola/jurtta majoituspaikkaa. Söimme siellä lounaan rauhassa ja lepäilimme vähän jurtassa.

Perheen 10 jurttaa.


Tais tulla uusi ennätys ulkolämpötilassa.
Lounaan jälkeen ajoimme vielä Sherkala Mounatain:lle, joka oli samantyyppinen vuori kuin Hirakty. Tämä olikin retken viimeinen etappi ja pieni pettymyksen maku jäi suuhun. Eipä näistä paikoista kunnolla tiedä ennen kuin niissä itse käy. Ei tämä nyt missään nimessä mikään hirveä paikka ollut, mutta kun tietää, että Kazakstanissa olisi ollut paljon muutakin nähtävää, niin sen vuoksi harmittaa vähän, että päädyimme valitsemaan Mangistayn.

Kutsuimme koko jengin kokoon.

Sherkala Mountainilla.





Sherkalalta oli parin tunnin matka Aktauhun ja siellä kirjauduimme halpaan hostelliin. Halpuudessa oli huonotkin puolensa, sillä hostellissa ei ollut ilmastointia ja vaikka Aktaussa oli kymmenisen astetta vähemmän kuin aavikolla josta tulimme, silti huoneessamme oli erittäin epämielyttävä olla ja nukkua.

31.7 Maanantai
Koneemme takaisin Almatyyn lähti klo. 7:40. Olimme hyvin väsyneitä, sillä nukkumisesta ei meinannut kuumuuden vuoksi tulla mitään. Almatyssa otimme aivan lentokentän vierestä hotellin, jossa ei myöskään ollut ilmastointia, mutta onneksi lämpöasteitakin oli hitusen vähemmän kuin Aktaussa. Veimme vain reput huoneeseen ja läksimme vielä viimeisen kerran kaupungin keskustaan.

Keskustassa kiertelimme hieman ympäri-ämpäri ja Joppe kävi vihdoinkin leikkauttamassa hiuksensa. Päivän hauskin juttu oli kun kävimme marketti-alueella ja Joppe löysi itselleen halvalla verryttelyasun. Lompakossa ei kuitenkaan ollut enää tarpeeksi massia, joten kysyimme myyjältä missä on lähin automaatti? Myyjä päätti oikein kädestä pitäen lähteä saattamaan meitä automaatille ja koko ajan matkalla yritti sanoa meille venäjäksi jotain kamerasta ja kuvaamisesta. Ei kuitenkaan ymmärretty mitä hän yritti sanoa. Kun rahat olivat nostettu ja palailimme takaisin marketti-alueelle, myyjä sanoi vastaantulijalle venäjäksi, että ottaa meistä kolmesta kuvan meidän kameralla. Ei tiedetä miksi myyjä halusi saada meille kuvan jossa pällistelemme kolmestaan, mutta joku idea hänellä varmasti oli (tai sitten ei). :D

Tässä se nyt on. :D
Hei hei Almatyn vuoret, teitä tulee ikävä.
Marketin jälkeen palasimme hotellille ja menimme aikaisin nukkumaan, sillä seuraavana päivänä kone lähti jo aamuyöllä uuteen maahan: Valko-Venäjälle, Minsk:n.

1.8 Tiistai
Tiesimme, että emme saa hirveästi nukuttua. Sitä emme kuitenkaan tienneet, että sängyissämme on bedbugeja. ”Nukuimme” sängyssä hetken aikaa kunnes alkoi paikat kutisemaan, siiryimme lattialle nukkumaan vähäksi aikaa, mutta kun sielläkin alkoi kutittamaan niin päädyimme lopulta hotellin aulan sohville. :D Respan työntekijä oli pahoillaan asiasta, mutta eipä edes tarjonnut toista huonetta. Kaippa sitä muutama tunti nukuttiin.

Lento Minskiin kesti 5 tuntia, joka meni aika nopeasti väsymyksen vuoksi. Nukahdimme aikalailla samantien kun kone lähti liikkeelle, heräsimme kun ruoat tulivat ja uudestaan kun laskeutumiseen oli enää puolisen tuntia jäljellä.

Saavuimme Minskiin jo kahdeksan maissa aamulla. Majapaikkana meillä toimi asunto, jonka check-in oli vasta 13:00. Väliajan käytimme kahvilassa istumiseen ja pesulan etsimiseen tuloksetta. Onneksemme asunnossamme oli pesukone, vaikka varaussivusto sitä ei kertonutkaan. Kun pääsimme asuntoon, otimme ensiksi parin tunnin unoset.

Noin viiden maissa lähdimme tutkimaan kaupunkia. Ensivaikutelma Minskistä oli yllättävä: Kaikki tuntui olevan vimosen päälle, ei pelkästään keskustassa, vaan myös sen ulkopuolella. Tietysti katukuvassa on paljon Neuvostoliiton aikaisia jättikerrostaloja, jotka eivät ole niin silmiä hiveleviä, mutta niitä paikkasi hyvin lukuisat kukkaistutukset teitten varrella. Myös ihmisetkin olivat vimosen päälle: kaupungissa näkyi paljon pyöräilijöitä joilla lähes kaikilla oli allaan kallis ja uusi pyörä. Sen lisäksi käsivarressa kiinnitettynä uusimpia älypuhelimia, mistä kuuntelivat musiikkia. Tuli siis fiilis, että Suomi on ihan köyhäläisvaltio tähän verrattuna.

Ensimmäinen ateria jonka Minskissä söimme oli meksikolaista settiä, hyvissä joki näköaloissa.

Vähän (alkoholitonta) pina coladaa ruokaa odotellessa.

Vimosen päälle olevassa Minskissä käppäilyä.



Itkevä pikku enkeli.





Oopera/baletti -talo.
Kaupungissa oli miellyttävä käppäillä; kaikkialla oli nättiä, keli oli hyvä, hyviä ruokapaikkoja oli paljon ja ihmiset olivat sankoin joukoin liikkeellä. Muuten kaupunki menisi ihan tavallisena Eurooppalaisena kaupunkina (kuten Praha), mutta turistien vähyyden vuoksi, me molemmat rankkaamme Minskin hyvin korkealle Euroopan kaupunki-rankingissa.





Minskin modernimpaa puolta.
Mukava päivä oli, vaikka jonkin verran väsyttikin kahden huonosti nukutun yön jälkeen. Normaalisti luonto on se juttu, mistä nautimme reissuillamme. Nyt kuitenkin nautimme kaupungissa olemisesta oikein kunnolla, sillä Kazakstanin kaupungit eivät olleet niin hyviä.

Ostoskeskuksen ylimmästä kerroksesta oli kelpo näkymät keskustaan.


2.8 Keskiviikko
Olemme ennenkin nukkunut asunto-majoituksessa reissuillamme, mutta koskaan niihin ei ole sisältynyt aamupalaa. Tällä kertaa sisältyi; klo. 9:00 kaksi nuorta tyttöä toi meille suoraan ovelle puuroa ja makeita leivoksia. :) Se oli pieni aamupala joka antoi juuri sen verran energiaa, että jaksoimme ottaa metron keskustaan toiselle aamupalalle. :D

Aamupalojen jälkeen matkustimme metrolla keskustan ulkopuolle kansalliskirjastoon, jonka näköalatasanteelta oli ihan ok näkymät kaupungille. Kirjastosta menimme viereiseen ostoskeskukseen kerryttämään vähän nälkää, sillä lähistöllä oli hyvä ravintola, jonka listalta löytyy paikallisen panimon oluita.

National library

Ja näkymät sieltä.



Mmmm. :P

Oluen jälkeen vähän kahvia ja suklaa leivosta jäätelön kera.
Pikkupurtavien jälkeen metrolla takaisin keskustaan, jossa vähän kiertelimme paikkoja sekä söimme vähän lisää kaupungin monissa hyvissä ravintoloissa. Olimme jo näiden kahden päivän aikana tutkineet kaupungin mielenkiintoisimmat paikat, joten illalla päätimme mennä leffateatteriin kun vihdoin ja viimein löysimme teatterin jossa on dubbaamaton leffa.

Takaisin keskustassa.

Illalla tuli pikku sadekuuroja ja vähän ukkostakin oli ilmassa.

Leffan jälkeen kävimme vielä nauttimassa hienosta illasta Minskin keskustassa viimeisen kerran.

Fiilistelyä.


3.8 Torstai
Lyhyt, mutta sopivan pitkä visiitti Minskissä päättyi tänään. Klo. 13:20 hyppäsimme jälleen lentokoneen kyytiin ja matkustimme reissun kolmanteen sekä viimeiseen maahan: Serbiaan. Matkalla kone teki lyhyen pysähdyksen Budapestissä, ja Serbian pääkaupunkiin: Belgrad:n saavuimme klo. 15:30. Olimme varanneet auton reissu kulkuneuvoksi ja haimme sen kätevästi lentokentän autonvuokraus tiskiltä.

Ensimmäinen kohteemme oli Majdanpek -niminen kylä lähellä Romanian rajaa. Sinne oli aikalailla tasan 200 kilometrin ajomatka. Matkan ensimmäinen noin 100 kilometriä päästiin hyvää kaksikaistaista moottoritietä pitkin, jonka jälkeen käännyimme pienemmille maaseututeille. Se ei kuitenkaan mieltä masentanut, vaan nautimme maisemista jotka kertoivat takuuvarmasti sen, että olemme Etelä-Euroopassa.

Joppe pääsi ensimmäsitä kertaa tällä reissulla ratin taakse.

Olimme innoissaan.

Maaseutujen läpi.
Majdanpekiin saavuimme vähän ennen yhdeksää. Kävimme syömässä ravintolassa, kirjauduimme hyvään hotelliin ja painuimme nukkumaan.

4.8 Perjantai
Vaikka Majdanpek on kiva kylä vuoristoisella seudulla, niin se ei kuitenkaan ollut syy miksi tänne tulimme. Todellinen kohteemme oli: Derdap National Park, joka sijaitsee heti Romanian rajalla. Hotellistamme Derdapiin oli noin puolisen tuntia matkaa metsäistä vuoristotietä pitkin. Kun lähestyimme korkealta vuoristosta puistoa, näimme Romanian puolelle sekä maita erottavan mahtavan Tonavan. Joen vartta pitkin kulkee hyvä asfaltti-tie joka kulkee koko puiston läpi. Matkaa puiston päästä päähän on noin 80 kilometriä.

Kun saavuimme Tonavan varrelle olimme aikalailla puiston keskikohdilla. Ajoimme ensiksi 40 kilometriä joen kulkusuuntaan Golubac -nimiselle linnalle. Se on oikein näyttävä, heti joen rantaan rakennettu linna. Harmi, että kunnostustöiden vuoksi sinne ei päässyt käymään sisällä. Hienommalta se tietenkin ulkoapäin näyttää, mutta olisi kiva ollut kiivetä korkeimman tornin huipulle katsomaan maisemia. Ulkoapäin ihastelemista haittasi hieman koko Etelä-Eurooppaa vaivaava kuumuus, joka täälläkin oli lähemmäksi 40 astetta. Ajattelimme Magnistayn jälkeen, että olemme jo kokeneet reissun kuumimman paikan, mutta kyllä tämä aika lähellä sitä oli.

Saavuimme Derdabin luonnonpuistoon.



Siellä se linna komeilee.

Golubac Castle.
Linnalta matkasimme takaisin joen vastavirtaa ravintolaan, josta on hyvät näkymät puistoon. Tarkoituksemme oli syödä siellä, mutta sinne olisi pitänyt soittaa etukäteen, jotta he kerkeisivät valmistaa ruoan. Näkymät olivat silti hyvät vaikka ruoan sijasta nautimme paikallisen viinitilan antimista. :P

Ravintolassa kissa hakeutui kokoajan allergisen Jennin syliin.

Ja sen jälkeen Jenni hakeutui Jopen syliin.

Kivat näkymät.
Ravintolasta oli lyhkäinen matka puiston suurimpaan kylään: Donji Milanovac:n. Siellä söimme kookkaan kana-aterian hyvän alkusalaatin kera. Kun mahat olivat täynnä ajoimme noin 30 kilometriä vaelluspolun juurelle ja aloitimme kiipeämisen Mali Strbac (768 metriä) nimiselle vuorelle.

Suuri kana-ateria.
Lähellä vaellureitin alkua Tonavan rannat muuttuivat kallioisemmaksi.




Huipulle oli noin 4 kilometrin matka, josta ¾ meni kuoppaista metsätietä pitkin. Matka ei ollut pitkä, mutta kuumuus ja todella suuret paarmat tekivät siitä rasittavan. Matkan varrella oli erilaisia kuvatauluja, jossa kerrottiin alueen kasveista ja eläimistä. Yhdessä taulussa oli kuva huipun maisemista ja se ei näyttänyt kummoiselta. Kun paarmat olivat niin rasittavia ja odotukset huipun maisemista eivät olleet kummoiset, niin olo oli vähän turhauttava.

Kohti huippua paarmojen ahistamana ja kuumuuden kärventämänä.
Viimeinen ¼ matkasta kulki metsäpolkua pitkin. Kun saavuimme huipulle, totesimme että taulun kuva ei ollut mitään verrattavissa huipun huimiin näkymiin! Serbian sekä Romanian puoleiset kalliot, joki sekä ympäristön kumpuilevat maisemat olivat todella näyttäviä. Myös paarmatkin kaikkosivat huipulla ollessamme tuulen sekä aukean maaston ansiosta. Ensiksi ajattelimme hengailla huipulla auringonlaskuun saakka, mutta noin tunnin jälkeen siniseltä taivaalta porottava aurinko oli vienyt meistä energian, eikä jaksettu odottaa enää toista tuntia.

Melkein perillä.

Tadaa; siinä ne ovat.

Kuningas tähystää maitaan ja mantujaan.

Ja kuningatar vain istuu ja hymyilee.

Siniveriset yhdessä.

Kiipeilijä Jenni.

Ja lentävä Joppe. Tiedetään että tässä blogissa oli jo hyppykuva, mutta se oli Kazakstan ja nyt ollaan Serbiassa.

Panorama view.
Kaikki vetemme jotka vaelluksella oli mukana olivat aivan kuumia. Hölläsevin juttu oli vaelluksen jälkeen ajaa Donji Milanovacin supermarkettiin ostamaan kylmää urheilujuomaa. Ai että se maistui hyvältä! :P Paluumatka hotellille kulki samaa vuoristoista metsätietä pitkin jota tänne tulimmekin. Pimeys oli jo laskeutunut ja saimme vähän bongata villieläimiä matkan varrella. 4 kettua ja 2 jänistä poukkoilli keskellä tietä kun ajelimme pitkät päällä mutkaista tietä pitkin.

5.8 Lauantai
Otimme aamun rauhassa Majdanpekissa. Noin 11:00 maissa aloitimme matkan Nis -nimiseen kaupunkiin. Eilen saimme suosituksen ravintolan tarjoilijalta, että lähistöllä on hyvät viinialueet. Ne olivat vielä lähes matkan varrellamme, joten teimme siellä välipysähdyksen. Viinialue oli suuri ja tien varrella oli paljon kylttejä eri kyliin, jossa mainostettiin viinejä. Eilinen tarjoilija kuitenkin sanoi, että Rajac on alueen paras viinikylä. Sinne saavuttuamme näytti ensiksi siltä, että koko kylässä ei ole yhtään mitään, mutta sitten näimme kyltin jossa luki: ”to winecellars.” Nousimme noin 100 metriä korkeutta ja saavuimme alueelle jossa oli parikymmentä kivirakennusta, jotka kaikki olivat viininsäilytykseen tarkoitettuja. Ajelimme hetken aikaa eteenpäin kun joku mies huitoi meitä hänen luokseen. Hän vei meidät yhteen kellareista ja saimme maistella eri viinejä sekä omenaviinaa (48% = ihan kamalaa). Päätimme ostaa 2 punaviini ja yhden valkoviini -pullon, hyviä siis olivat. :P

Viinikellareilla.
Rajacista ajoimme 130 kilometriä vuoristoisen maaseutualueen läpi Nisin kaupunkiin. Siellä kirjauduimme hotelliin ja läksimme katsastamaan kaupunkia. Kiertelimme keskustaa reilu 3 tuntia. Ilma oli edelleen sen verran kuuma, ettei kaupungilla jaksanut tehdä kuin pikku pyrähdyksiä, jonka jälkeen ilmastoidut sisätilat kutsuivat luokseen. Parasta kaupungissa oli sen linnoitus, josta oli hyvät näköalat kaupungille ja auringonlaskukin oli todella näyttävä muurien päältä katsottuna.

Saavuimme Nisiin.

Kaupungin noin kilometrin mittainen kävelykatu.

Smoothieta, viilentävän vesisumutteen viilentämänä.





Kaupungin joki.

Auringonlasku linnoituksen muurien päältä.



Näkymät kaupunkiin samaisesta paikasta.

Itse muuri ja sen sivustella oli useampi ravintola sekä kahvila.
6.8 Sunnuntai
Aamulla hypättiin auton rattiin ja käytiin katsomassa vielä yksi nähtävyys Nisissä. Menimme katsomaan mielenkiintoisen kuuloista pääkallo kirkkoa. Se oli pikku kirkko jonka keskelle oli muurattu tiilikasa, jossa oli muutama serbi pääkallo kiinni. Eli siis lähes täysin turha pysähdys tehtiin, onneksi ajamista ei ollut kuin kilometrin verran.

Skull Towerilla.
Nisistä ajoimme aikalailla 100 kilometriä Davolja Varos:in toiselta nimeltään: Devil’s town. Se on alue jossa on erikoisia kivitorneja, joilla on ”hattu” päässä (= isompi kivi kasan päällä). Todella erikoinen paikka käydä ja oltiin iloisia, että tulimme vaikka jouduimme poikkeamaan isolta tieltä noin 50 kilometrin matkan.

Devil's Townin kivipylväät.





Pylväiden jälkeen syötiin Devil's Kebabia.
Kivitorneilta oli vielä toiset 100 kilometriä Kopaonik:n laskettelu kylään. Se on vuoristossa sijaitseva pieni kylä, joka on talvisin suosittu laskettelupaikka. Matkalla Kopaonikiin huomasimme, että Serbian vuoret eivät ole niin jylhiä kuin muualla Itä-Euroopassa, niistä tulee enemmänkin mieleen Lapin tunturit. Kylässä kirjauduimme hyvään hotelliin ja loppupäivän pyhitimme ansaitulle levolle.

Saavuimme Kopaonikin vuoristoon.
7.8 Maanantai
Ei varmaan tullut kenellekkään yllätyksenä, että seuraavana suunnitelmana oli vähän vaeltaa vuoristossa. Aamulla herätessä meitä odotti kuitenkin ikävä pilvinen yllätys; vuorien huiput olivat aivan niiden peitossa. Plan B oli suunnata läheiseen pikku kaupunkiin: Novi Pazaar:n.

Se oli ihan kiva pikku kaupunki, mutta ei mikään erikoinen. Pari tuntia kierreltiin ja käytiin mukavan kävelykadun kahvilassa istahtamassa.

Novi Pazaarin kävelykatu.

Njams. :P




Kopaonikiin palattuamme keli oli jo hieman kirkastunut, mutta vieläkin pilvet vähän häiritsivät. Päätettiin kokeilla onneamme ja siirrettiin vuorilla käymistä vielä seuraavan päivän aamulle, toivottavasti keli on silloin suotuisa. Oli mukava ottaa toinenkin päivä vähän rennommin, sillä sellaisia päiviä ei reissullamme ole montaa ollut.

Takaisin Kopaonikiin.



Päivällistä syödässä Jenni bongasi kilpikonnan ylittämässä tietä. Joppe kävi pelastamassa sen juuri ennen kuin letka autoja oli tulossa sitä kohti.
8.8 Tiistai
Aamulla Kopaonikin korkeudessa oli pilvetön taivas, mutta noin 500 metriä alempana oli sankka pilvikerros. Suuntasimme aamupalan jälkeen alueen korkeimmalle vuorelle: Mt. Pancicev:lle joka on pikkaisen reilu 2 000 metriä korkea. Nousu ei ollut rankka, sillä valloitimme huipun tällä kertaa neljällä pyörällä. Tie sinne oli jyrkkä ja kivinen, mutta luotettava Renault Twingomme painoi ylös kuin tankki konsanaan. Näkymät olivat ihan hyvät, pilvet alempana näyttivät aika siistiltä. Serbian reissun alussa olimme vain 100 metrin päässä Romanian rajasta, nyt ollessamme Pancicevin huipulla olimme vain noin 100 metrin päässä Kosovon rajasta.

Mt. Panciciev.




Kosovon rajalta matka jatkui länteen kohti toista vuoristoa ja tällä kertaa lähelle Bosnia & Hertsegovinan rajaa, matkaa sinne kertyi reilut 200 kilometriä. Matkalla sinne teimme yhden välipysähdyksen Studenica Monastery:lla. 1 100 luvulla rakennettu luostari oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Itse rakennus ja sen muurit olivat hieno näky, mutta sitä ympäröivät vuoret tekivät siitä upean. Luostarin vieressä oli kahvila jossa kävimme syömässä. Kahvilan kokki oli ilmeisesti luostarin työntekijä ja uskon mies joka sanoi meille, että kahvila ei ole mikään perinteinen kahvila ja heillä ei ole ruokalistaa saati hintoja ruoille. Hän vain kysyi mitä haluamme syödä ja voimme maksaa ruoasta lahjoittamalla minkä tahansa summan luostarin lahjoitus-laatikkoon. Söimme hyvän kolmen ruokalajin lounaan ja lahjoitimme noin 8 euroa lahjoitusboksiin. :)

Studenica Monasteryllä.



Pää luostari

Taustalla kohoavat vuoret.
Luostarilta oli vielä 130 kilometriä ajettavaa Zlatibor -nimiseen vuoristo kaupunkiin. Se on kaupunki jonka keskusta oli rakennettu vain, ja ainoastaan turisteille. Eli turistikrääsää myytiin joka kadunkulmassa, hyviä ravintoloita ja kahviloita oli paljon sekä vaatekauppoja. Ei hirveästi tykätty paikasta ja käytiinkin vain juomassa pirtelöt ja kahvit yhdessä kahviloista ja jatkoimme matkaa.

Parasta Zlatiborissa oli tämä tekojärvi ja sen rannalla olevat kahvilat.
Vielä oli jäljellä 40 kilometriä majataloomme, joka niin ikään sijaitsi vuoristossa. Kun saavuimme perille, lepäilimme vain hetken ja lähdimme katsastamaan vain kahden kilometrin päässä olevaa pelkästään puusta tehtyä pikku kylää: Drvengrad:a. Se oli kyllä ihan näpsäkkä paikka; puurakennukset sekä -tiet olivat näyttävä näky, tietysti kirsikka kakun päällä oli taustalla kohoavat vuoret. Päivä kruunautui loistavaan buffet-illalliseen yhdessä puukylän ravintoloissa.

Drvengradin puukylä.





Puinen pääkatu.

Hanhilauma ylittämässä tietä. :D

Näkymää ympärille.

Illan kruunaaja.
9.8 Keskiviikko
Valitsimme tämän alueen Tara National Park:n vuoksi. Sinne suuntasimme heti aamupalan jälkeen. Majatalosta oli vain kahden kilometrin matka luonnonpuiston rajalle, samantien sinne kääntymisen jälkeen tie lähti jyrkkään nousuun. Saimme korkeutta noin 600 metriä ja saavuimme 1 400 metrin korkeuteen, jossa tie muuttui hyvästä asfaltti tiestä kuoppaiseksi hiekkatieksi. Eipä se paljoa mieltä masentanut sillä maisemat olivat hyvät, niin hiljainen vauhti riitti hyvin.

Saavuimme Tara National Parkiin.
Ensimmäinen kohteemme puistossa oli kuuluisa näköala-tasanne: Banjska Stena. Matka sinne ei ollut rankka, sillä saimme ajettua noin kilometrin päähän tasanteesta ja kävelimme loput matkasta. Tasanteelle saavuttuamme emme ihmetelleet miksi paikka on niin kuuluisa. Edessämme oli jyrkkä kanjoni, jonka pohjalla virtasi joki ja sen toisella puolella näkyi Bosnia-Hertsegovinan vuoret.

Banjska Stena.






Banjska Stenalle oli ilmeisesti liian helppo mennä, sillä seuraava kohteemme tuotti suuria vaikeuksia. Ostimme puiston info-centeristä kartan ja tutkailimme sieltä seuraavan kohteen minne mennä. Valitsimme noin 30 kilometrin päässä olevan näköalapaikan. Ajomatka sinne meni ihan hyvin, yhden kerran jouduimme laittamaan Rellun koville ja menimme todella jyrkän ja kivikkoisen mäen ylös, mutta auto jaksoi kuin jaksoikin sen ylös. Autolla pääsi noin 2 kilometrin päähän määränpäästämme. Puolet kävelymatkasta ei tuottanut mitään ongelmia, mutta sen jälkeen polku vain katosi. Harhailimme puolisen tuntia kunnes Joppe löysi keskeltä metsää polun uudestaan. Sen jälkeen menimme polkua pitkin hetken aikaa kunnes se taas katosi. Silloin päätimme vain lähteä kävelemään jyrkkää metsäistä rinnettä ylös kohti määränpäätä. Aikamoista rämpimistä se oli ja kahden kilometrin matkaan kesti yhteensä 2 tuntia ja 15 minuuttia, mutta lopulta pääsimme perille. ’:D Näkymät olivat hyvät, ainoa miinus oli se, että ne olivat aika samantyyliset kuin Banjska Stenalla. Takaisintulo matka oli helpompi seurata polkua, mutta siinä kyllä huomasi, miksi emme nähneet sitä aikasemmin. Polku yksinkertaisesti vain katosi välillä.

Ajelua kohti seuraavaa vaellusta.

Aloitimme vaelluksen.



Rankkaa menoa metsikössä.

Vihdoin perillä.





Vähän evästä.

Siellä se auto odotti meitä kiltisti.
Edelliseen vaellukseen meni suunniteltua pidempi aika, eikä meillä täten ollut enää aikaa kuin yhteen näköalapaikkaan ennen pimeää. Suuntasimme alueen yhdelle korkeimmista vuorista: Zboriste:lle (1 546 metriä). Sen valloitus ei ollut ongelma, sillä autolla pääsi noin 700 metrin päähän huipusta. Huipun näköalat olivat olemattomat runsaan kasvuston takia, mutta onneksi löysimme takaisin tulomatkalta mukavan ruohikko-aukion, josta saimme ihastella auringonlaskua.

Zboristen huipun alapuolen ruohikkotasanne.

Hengailua.

Ja ihalemista.

Lovely.


Päivä oli rankka, mutta palkitseva. Lisäksi palkitsimme itsemme samassa buffet-ravintolassa missä edellisiltanakin illallistimme. Se olikin päivän ensimmäinen ruoka ja sitä nautimme vasta klo. 20:00. :)

10.8 Torstai
Viimeinen reilu 200 kilometrin ajo. Matka kulki Bosnia-Hertsegovinan rajalta tällä kertaa Somalian rajalle… No eivaa, kohteena oli: pääkaupunki Belgradin läheisyydessä oleva Novi Sad. Majailimme siellä yhden yön majatalossa, vähän kaupungin keskustan ulkopuolella. Kuuman ajomatkan jälkeen hölläilimme hetken aikaa ilmastoidussa huoneessa, jonka jälkeen hyppäsimme uudestaan auton rattiin ja ajoimme kaupungin ytimeen.

Aamu sarasti majatalomme parvekkeelta.

Rumaako luvassa?

En sanoisi niin.

Kyl oli ihan mukavaa maisemaa Novi Sadin matkallakin.
Ensimmäinen nähtävyys oli kaupungin suuri linnoitus. Itse linnoitus ei ollut kummoinen, mutta näköalat kaupungin läpi virtaavalle Tonavalle sekä keskustaan olivat hienot.

Novi Sadin linnoitus.

Näkymät sieltä.

Kiertelyä linnoituksella.


Linnalta ylitimme Tonavan ja saavuimme kaupungin ydinkeskustaan. Hetken aikaa pällistelimme hienoa aukiota, jossa on kaksi kirkkoa sekä sieltä lähtevä kävelykatu oli myös kiva. Kuumuus oli kuitenkin niin tukala (38 astetta ja aurinko), että ilmastoidut sisätilat olivat taas suosiossamme. Olimme viettäneet edelliset 4 päivää vuoristossa, siinä ajassa kerkesimme jo unohtaa miten kuuma täällä matalammalla on. ´:S

Kaupungin ydinkeskustassa.

Hieno aukio.

Saman aukion toiselta puolelta.

Ja illallista.
Novi Sadin tutkimisen päätimme hyvään päivälliseen loistavassa ravintolassa, jonka jälkeen noustiin vielä toistamiseen linnoituksen huipulle katsomaan, miltä kaupunki näyttää iltavalaistuksien kera.

Vielä viimeiset nautiskelut linnan päältä.


11.8 Perjantai
Aamulla olikin aika tehdä viimeinen retki vuokra-autollamme takaisin Belgradin lentokentälle. Teimme välissä kuitenkin yhden välipysähdyksen Sremski Karlovci -nimisessä kylässä. Se oli ihan nätti pikkukylä kivan luonnonpuiston reunamilla. Itse kylä ei kuitenkaan ollut pääsyy miksi siellä kävimme. Reissun alussa eräs paikallinen neuvoi meille, että ko. paikassa on Serbian parhaat viinitilat. Tutustuimme kylässä pienviinitilan omistajaan ja hänen viineihinsä. Päädyimme ostamaan viiniä, joka on juuri sen alueen erikoisuus ja sitä ei valmisteta missään muualla. Mukavata oli!

Sremski Karlovcin näköalatasanteelta. Jenni löysi uuden ystävän. :)
Kylän keskustaa.


Viinikellari.
Omalla autolla reissaaminen on aina todella mukavaa ja joka kerta vähän harmittaa palauttaa auto takaisin vuokraamoon. :( Kun auto oli palautettu jouduimme matkustamaan ensimmäistä kertaa Serbiassa julkisella kulkuneuvolla kaupungin keskustaan. Siellä meitä odotti hyvä ja halpa hotelli aivan ydinkeskustassa. Heitimme rinkat huoneeseen ja painelimme ravintolakäynnin kautta kaupungin linnalle. Yleensä kaikki linnat joissa olemme käyneet, eivät ole koskaan nähnyt kunnon taisteluita. Tämä linna oli nähnyt historiansa aikana niidenkin edestä. Linnassa on käyty reilu 200 taistelua ja se on tuhottu ja jälleenrakennettu yli 40 kertaa. Novi Sadin linnan tavoin itse linnoitus ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta näköalat olivat kivat.

Saavuimme Belgradiin.

Linnoituksen sisäänkäynti.

Näköalat Tonavalle.

Linnoituksen rakennuksia ja muuria.



Linnan jälkeen tutkimme vähän laajaa kävelykatujen verkostoa kaupungin keskustassa. Niissä oli menoa ja meininkiä, vähän liikaa meidän makuun. Terassit olivat täynnä, joka puolella soi musiikki ja kadulla ei meinannut mahtua edes kävelemään. Moni nuori reissaaja olisi ollut innoissaan moisesta, mutta me läksimme nukkumaan. :D

Meininkiä täynnä olevat kävelykadut.
12.8 Lauantai
Saimme eilen illalla vielä ikävän viestin lentoyhtiöltämme. Lentomme piti lähteä Belgradista 00:50, saapua 4:35 Moskovaan ja sieltä Helsinkiin 10:20. Lentoyhtiö oli kuitenkin jostain syystä muuttanut lentoja ja Moskovasta kone lähteekin vasta 18:20. Jippii!

Koko reissun aikana ei ole satanut kuin kerran, mutta nyt näin viimeiseksi päiväksi oli luvattu sateita. Aamulla keli oli kuitenkin hyvä, joten kiertelimme hieman lisää keskustaa. Ennen sateiden alkua painelimme niitä karkuun ostoskeskukseen ja siellä teimme perinteisen kahden leffan kombon. :D

Aamullakin kävelykaduilla riitti porukkaa.
Leffojen jälkeen satoi vielä kaatamalla, mutta onneksi se loppui pian ja pääsimme kuivana hakemaan reput hotellilta ja matkasimme bussilla lentokentälle.

Loppusanat:
Reissumme Kazakstaniin, Minskiin ja Serbiaan oli hyvin monipuolinen, ja se ehkä olikin siinä parasta. Noin 5 vuotta ahkeraa reissailua se otti, mutta nyt alkaa olla suunnittelupuoli aika kivasti hanskassa. Ainut juttu minkä reissusuunnitelmasta muuttaisimme näin jälkikäteen, olisi Aktaussa käyminen. Sielläkin nautimme kyllä olostamme ja alueesta jäi hyviä muistoja, mutta silti jokin toinen paikka niin suuressa maassa kuin Kazakstan on, olisi ollut vieläkin antoisampi.

Kazakstan:
Ensimmäisenä maasta tulee mieleen, että se on laaja autiomaa missä ei ole oikein mitään. Vaikka se 90 % pitääkin paikkansa niin se loppu 10 % on hyvin monipuolista ja mahtavaa seutua. Kirgisia on yksi lempimaistamme ja varsinkin Almatyn seutu oli hyvin samantyyppistä kuin Kirgisia, joten Kazakstan luonnollisesti kuuluu samaan sakkiin. Luonto on se juttu! Kaupungit (Almaty ja Aktau) eivät olleet kummoisia.

Hintataso:
Ei mikään halvin paikka missä olemme käyneet, mutta ei myöskään kallein. Hinnat olivat noin puolet Suomen hinnoista.

Sää:
Kaikkialla paitsi vuoristossa oli kuuma, mutta eipä myöskään satanut.

Ihmiset:
Ystävällisiä, vieraanvaraisia ja auttavaisia ihmisiä. Yhtäkään pässiä emme tavanneet.

Minsk:
Tykkäsimme todella paljon. Nähtävyydet eivät ehkä olleet niitä kaikkein hienoimpia jos vertaa muihin Euroopan kaupunkeihin, mutta turistien vähyyden vuoksi tämä oli yksi lempi kaupungeistamme Euroopassa. Hyvää oli myös julkinen liikenne; eli käytännössä metro toimi hyvin ja pysäkkejä oli reippaasti ympäri kaupunkia. Vietimme kaupungissa 2 päivää, joka ainakin meille oli riittävästi. Ilman viisumia maassa saa viettää 5 päivää, mielellämme olisimme jatkaneet Valko-Venäjällä vielä 3 päivää ja käynyt tutustumassa muihinkin alueisiin.

Hintataso:
Aika samaa luokkaa kuin Kazakstanissakin.

Sää:
Täällä sattui se reissun ensimmäinen sadepäivä (joka oli kyllä aika mitätön). Muuten keli oli Kazakstanin kuumuuden jälkeen ihana.

Ihmiset:
Kyllä vähän jää Kazakstanin varjoon, mutta ei voi silti valittaa.

Serbia:
Itä-Eurooppa on kyllä mahtavaa seutua! Olemme käyneet (varsinkin Joppe) monessa Itä-Euroopan maassa ja kyllä Serbia taitaa ottaa kruunun. Kuten aikaisemmin sanoimme: reissun suunnittelu-taitomme on kehittynyt ja täten moni maa olisi varmasti parempi jos nyt kävisimme niissä. Siitä huolimatta Serbia oli aivan loistava!

Hintataso:
Tämän reissun halvin maa. Hyviä ravintola-aterioita sai 3-5 eurolla, bensalitra oli pikkaisen reilu euro ja yöpymiset hyvissä hotelleissa (joihin kuului aamupala) oli 12–20 euroa per. nuppi.

Sää:
Kazakstanin tavoin vuoristossa oli mukavaa. Lähempänä merenpinnantasoa oli tuskaista. Pääasia kuitenkin, että vettä ei tullut kuin yhtenä päivänä ja täten saimme toteuttaa kaikki suunnitelmamme.

Ihmiset:

Pääasiallisesti täälläkin kaikki olivat mukavia, mutta jossain palveluammateissa tapasimme tympeitä hapannaamoja.

Joppe kiittää Jenniä mahtavasta reissusta. :D
Se ois sitten Azerbaidzan seuraavana vuorossa lokakuussa.

31 kommenttia:

  1. Komean näköstä vuorta ja näköalaa - siitä se lähtee. Ei tullu hyppykuvaa vielä... :P

    VastaaPoista
  2. Aikamoisia maisemia heti kärkeen! Makea auringonlasku. T.Marita

    VastaaPoista
  3. Yllättäin tuossa kuvassa taas näyttää siltä, että se huippu ois tossa ihan lähellä - kuhan kävelis vaan ylös. :) Siistit kanjonit ja ihan ok järvet - vielä odotetaan huippunäkymiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varsinkin tossa kuvassa se huippu näytti laimeelta.kyllä on kovat vaatimukset, laitetaan mielestämme todella hinoja kuvia kokoajan, mutta kommentti on vaan "ihan ok". Kaiken lisäksi luo vielä paineita, että huipullekki pitäs vielä päästä. 😀

      Poista
  4. Komeat on järvet ja kanjonit!! Oliko ne Kandyn järvessä olevat 'tolpat' kuolleita puita? Ei taida paljon turisteja olla? - jari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuolleita puita joo. Järvi on syntynyt maanjäristyksen vuoksi ja silloin puut ovat jääneet järven sisään. Länkkäreitä ei oo näknäynyt juurikaan. Jonkin verran kazakki turisteja on noissa luontokohteissa näkynyt.

      Poista
  5. Ai on Kazakstanissakin noin hienoa! Mä en käsitä teitä että mitä ok-maisemia muka :D Kunnon paratiiseja yks toisensa jälkeen! Ja Jessen kanssa samat ajatukset oli kun katto noita kiipeilykuvia, helppoa kävelyä vaan :D Ei oo eläimiä tullut luonnossa vastaan? Aika siisti kotka, harmi kun ei oo vapaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi kotka nähtiin vapaan Charyn kanjonilla ja vuoristossa nähtiin sopuli. :D
      Näillä vuorilla elelee mm. susia, karhuja ja lumileopardeja, jospa seuraavilla vaelluksilla sais niitä nähdä. :)

      Poista
  6. Huh, hengitystä pidätellen luin tän teidän viimeisimmän päivityksen. Onneksi ette joutunu vaikeuksiin sotilaiden kanssa eikä matkatavaroita ole kadonnut kun monta eri kyyditystä jouduitte käyttämään.

    Harmi noi teljetyt eläimet, oisitte vapauttanu ne salaa :D

    Maisematkin on taas henkeäsalpaavia! Toisenlaiset oli jyväsjärven ympäri pyöräillessä :D

    Nauttikaa, turvallisuuden rajoissa ;)

    Riina

    VastaaPoista
  7. No eivaa :D - Komeen näköstä oli, missä oli se järvi 2,5km korkeudessa ja siinä ne huiput ympärillä. Sotilaat veti _taas_ pidemmän korren, kun suomen erikoisjoukot.

    VastaaPoista
  8. Iskä osaa mää tieto tekniikka jutut��

    VastaaPoista
  9. Huh hellettä! Kaspian ranta näytti houkuttavammalta kuin erämää hauskoista kameleista huolimatta. Sotilaiden härnääminen kuulosti kyllä arveluttavalta... Makoisaa Minskiä :) -jari

    VastaaPoista
  10. Jopella farkkushortsit jalassa, vaikka pli +47c! Se mies halusi tietysti sen takia kuvaan että se pääsis teidän blogiin :) Minski vaikutti kyllä mukavalta kaupungilta; tilavaa, väljää, siistä ja ei ruuhkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo farkkushortsit. Tosi ohkaset pellavahousut jotka ostin täältä, meni yllättäen taas yhet shortsit rikki haaroista ku pelleilin jotain. 😀

      Poista
  11. Tulipas surullinen olo tosta itkevästä enkelistä :( Kaunis kuva, mutta äkkiä piti rullat pois. Huikee kirjasto, Minskissä vissiin arvostetaan lukemista! Muutenkin kivan oloinen kaupunki :) Onpas Jenni nättinä aina joka kuvassa <3 Joppekin on ihan ok.

    VastaaPoista
  12. Yhdyn edellisiin ja lisäksi maukkaan näköiset jätskit ja nerokas valokuvaustorni! Ja sotilaita pitää uskoa kerrasta. Soo soo. Minskin kuvat tuttua huttua! T.Marita

    VastaaPoista
  13. Kirjaimellisesti siistein kaupunki missä käyny. Kiva katsella parempia kuvia kuin itse otetut tutuista paikoista -jari

    VastaaPoista
  14. Viinitilalla kävitte, yllättävä veto teiltä :) Huipulla huiput maisemat mutta paarmat varmasti raivostuttavat siinä helteen kyljessä. Kiva loma teillä! T.Marita

    VastaaPoista
  15. Omg - 2 hyppykuvaa yhden hinnalla! Kyllä nyt blogin lukijoita hemmotellaan!!! Hienot maisemat oli taas huipulta, vähän erinlaiset kun yleensä kun oli niin vehreetä. Joppe on kyllä ollu komee jokaisessa kuvassa; miten sää teet sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmänympärysvoidetta ja guava-öljyä ongelmakohtiin. Sekä tietysti peilin edessä harjoittelemista.

      Poista
    2. Tuo muutama purkki sitä öljyä :D

      Poista
  16. hahah, kyl repesin noille silmänympärys voide kommenteille!
    Aivan huippu kuvia, kateudesta vihreänä vaan luen teidän seikkailuja! Jennin kiipeily kuva just hyvä!
    40 astetta ois aika kiva Suomeenkin, mutta urheilu siinä lämpötilassa varmasti tukalaa! Hyvä että olette huolehtineet nesteytyksestä ym ettei ole matkanteko keskeytynyt!

    Nautiskelkaa, kohta taas arki koittaa..

    VastaaPoista
  17. Takuuvarmaa seikkailua kun Jenni ja Joppe reissussa! Serbia näyttää siltä, että sinne voisi matkustaa itsekin. Yksi juttu jäi kuitenkin mietityttämään. Onko Jopesta tullut ns kettutyttö/animal lover? Ps. Jäädyttäkää taas kaikki kamat kun pääsette kotia. Arkkupakastin on hyvä. Kuolee ne lutikan perkeleet. -Mika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mää viitti niitä lutikoita tappaa, nekin on eläimiä, haluan säästää elämän niiltä.
      Terv. Joppe "animals 4ever <3" Vuorela

      Poista
  18. Pitkä saunominen kuulemma myös tappaa luteet. Kannattaa pistää kyllä kaikki kamat kuumaan tai pakkaseen, ettei ne leviä kotiin. Hirmu coolisti suhtauduitte noin ällöttävään asiaan!
    Ja kirjastotäti tietysti tykkää kirjastovierailusta! Pääsikö sinne sisälle lainkaan? Olispa aikamoiset puitteet työpaikalle siellä :) Tykkään myös ruokajutuista ja -kuvista :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahistaako Jenniä lukee ku jää tekstiin tiukan seulankin jälkeen yhdys sana virheitä + muitakin vihreitä? :D ei käyty itse kirjastossa vain näköalapaikassa :D en oo varma oisko sinne ees päässy.

      Poista
  19. Panimon oluita, nestetasojen paluttelua urheilujuomalla, taas mennään panimon viineillä ja vielä kolme viinipulloa matkaan... Todella huolestuttavaa Joppe! Kovalla työllä rakennettu lihaksisto ei kestä loputtomiin tuollaista elämäntapaa, jolloin blogia seuraava naisyleisö ja minä ollaan vaarassa siirtyä muille sivustoille! Guava-öljyä voi kyllä käyttää muihin ongelmakohtiin, mutta lihaksisito vaatisi syhthol-öljyä. ):

    VastaaPoista
  20. Hyvät näkymät Banjska Stena:sta, oikein kuvankin välityksellä rupes hirvittää! Alpilla hyvä kannanotto :D

    VastaaPoista
  21. Upea oli Banjskan rotko! Novi Sadin iltakuvia katsoessa vasta tajusi, miten vähän ollaan itse pimeän aikaan enää liikuttu tai ainakaan kuvia otettu -jari

    VastaaPoista
  22. Mahtava tuo puukylä :) Niin symppistä maisemaa! Taas tuli uus kohde mihin vois lähtee :D Ei ois Serbiasta ennakkotiedoilla odottanut noin siistiä ja kaunista maata.

    VastaaPoista