Norja 25.7-8.8.2020

Skoyteneset, Senja, Norway.

Korona vaikuttaa matkailuumme jälleen. Ilman viruksen aiheuttamia matkustuskieltoja, olisimme varmasti lähteneet jonnekkin kaukaiseen sekä eksoottiseen kohteeseen. "Lohdutuspalkinto": matka Norjaan ei silti välttämättä ollut yhtään hassumpi "rangaistus". Pitkään olemme halunneet matkustella Norjassa, mutta sen läheisyys on ollut ehkä suurin syy, miksi emme ole vielä sinne reissanneet yhdessä.

25.7 Lauantai
Jopella takana 2 yövuoroa ja ennen molempia öitä oli iltavuorot (= eli siis tuplavuoroja; illasta yöhön X 2), joten unta ei ollut kahteen päivään hirveästi tullut. Mikä olisikaan parempi lähtökohta lähteä taittamaan lähes 1,100 kilometrin ajomatkaa? Suoraan yövuorosta Joppe kävi hakemassa auton Hertzin vuokraamosta Jyväskylän keskustasta, ja haki Jennin sekä reissukamat Väinölästä kyytiin, silloin reissu sai kunnolla alkunsa pikkaisen yli 9:00.

Pitkän ajomatkan sää olisi voinut olla hieman parempi, sillä vettä tuli kovaa aina Ylitornioon asti. :D Ajomatka univelasta huolimatta meni suhteellisen kivuttomasti, ehkä Torniosta Kilpisjärvelle oli pientä taistelua väsymystä vastaan. Uneliasuus kuitenkin väistyi kun löytyi toimiva "lääke" hienoista näköaloista, jotka alkoivat noin 50 kilometriä ennen Kilpisjärveä ja jatkuivat aina perille asti. Toinen "lääke" oli porot, joita piti tarkkailla valppaasti. Hauskin juttu sattui Muonion kohdilla, kun yksi poro oli ilmeisesti kapina päällä, eikä millään meinannut päästää meitä ajamaan ohi. Se koukkasi aina vasemmalle, kun yritimme kiertää sitä sieltä ja taas oikealle kun yritimme ohittaa sitä oikean kautta. Kaiken kukkuraksi se vielä pudotti jätöksiä suoraan nenämme edessä. :D

Ihana lomasää.

Poro perhe.

Ensimmäinen kohteemme Norjassa olivat: "Lyngen:n Alpit". Parkkeerasimme auton ja pystytimme teltan Alppien itäiselle puolelle luonnon rauhaan, heti vaelluspolun juureen, jonnekka lähdimme heti seuraavana aamuna samoilemaan.

Teltta ekaa kertaa pystyssä.

26.7 Sunnuntai
Tätä päivää oli odotettu! Saimme aloittaa reissun ensimmäisen vaelluksen. Homma lähti liikkeelle klo. 11:00 jyrkkää soratietä myötäillen, ja sen vieressä kulkevaa polkua pitkin. Vain tunti vaellusta ja olimme saapuneet jo todella hienolle paikalle. Edessämme komeili vuorien ympäröimä lampi: "Rottenvikvatnet" -513 metrin korkeudessa. Ei kuulosta kovin korkealta, jos on tottunut lukemaan blogeistamme 4-5 kilometrin korkuisista vuorista, joita olemme valloittaneet. Norjassa kuitenkin monet vaellukset alkavat suoraan merenrannasta, joten kaikki metrit on ansaittava, ja tämän vaelluksen aloitimme niin ikään luodon rannalta.

Huh, kun on painava rinkka.

Saavuimme lammelle.

Jätimme teltan ja osan muusta kamasta lammen rantaan (jossa yövyimme siis tulevan yön) ja lähdimme vähän kevyemmissä kantumuksissa valloittamaan reissun ensimmäistä vuorta. Kohteemme oli: "Fastdalstinden" (= 1,275 metriä). Ylös ei mennyt mitään kunnollista polkua, vaan ainoastaan satunnaisten vaeltajien talloma reitti, joka välillä katosi. Alkumatka kulki ruohikkoista rinnettä myöten, jossa ylitimme lähes kokoajan jonkinlaisia puroja. Sää alkumatkan aikana oli puolipilvinen ja jatkuva kohtuullisen kova tuuli piti ilman viileänä.

Huippua kohti.

Ruohikon jälkeen koitti kivinen osuus, joka oli kuitenkin helppoa, joskin hyvin jyrkkää nousua. Eikös se näin mene: ruohikosta kivikkoon, ja kivikosta lumelle? Luminen osuus jatkui lähes huipulle asti; noin 1,5 kilometriä. Vaikka luminen rinne oli jyrkkää, niin silti siinä oli helppo tarpoa, sillä aurinko oli pehmentänyt lunta siten, että kengän pystyi hankeen hyvin upottamaan.

Kuvan takana näkyy luoto, jonka rannalta lähdimme vaellukselle. Ja kuvan keskellä on lampi, johon jätimme telttamme.

Lumista rinnettä ylös.

Siellä se huippu on.

Luminen osuus loppui vain parikymmentä metriä ennen huippua. Vuoren huippu oli kivikkoa. Sää oli koko matkan ajan kirkastunut, ja juuri sopivasti huipulle saavuttuamme aurinko tuli kunnolla esille, ja näimme kaikki hienot näkymät täydellisesti. On se uskomatonta miten läheltä Suomen rajaa löytyy näin upeaa mestaa! Lumisia huippua silmänkantamattomiin toisessa suunnassa, ja toisessa taas näkyy 85 kilometriä pitkä: "Lyngenfjord" (= Yykeänvuono). Hengailimme ja ihastelimme maisemia huipulla vajaa 2 tuntia ja lähdimme takaisin alas. Huipulla olisi voinut olla vielä vaikka vähän pidempään, mutta kova tuuli alkoi tunnin päästä ottaa hermoille.

Faststalstinden:n huippu.

Suomalaista jälkiuunileipää Norjan vuoristossa.

Paluumatkalla eksyimme vähän reitistä ja jouduimme kulkemaan huomattavasti jyrkempää reittiä alas, kuin mitä pitkin kiipesimme. Ei se mitään mahdotonta kiipeämistä ollut, mutta hidasta kulkemista kylläkin. Takaisin teltalle saavuimme 20:30, eli siis mukava 9,5 tunnin huipun valloitus oli tullut juuri heitettyä. Teltalla söimme vähän välipalaa.

Takaisin alas.

Kumpa olisi laskettelusukset mukana.

Tähän aikaan vuodesta, ja näillä leveyspiireillä on kätevää se, että pimeyttä ei tule ollenkaan.
Päätimme siis lähteä vielä nousemaan läheiselle kallionjyrkänteelle, josta on hyvät näkymät ohkaiselle vuonolle. Romanttinen ajatuksemme oli ottaa vaellukselle mukaan trangia, illallistarvikkeet ja kaakaovärkit. Niitä oli siis tarkoitus nauttia rauhassa istuen jyrkänteen reunalla ja ihastellen samalla näköaloja. Eikö olekkin mahtava tapa lopettaa hieno päivä?

Teltta pystyyn tässä välissä.

Noin puolituntia käveltyämme olimme jo jyrkänteen reunalla, mutta vuonoa ei vielä näkynyt. Se alkoi vasta vähän pohjoisempana, joten matka jatkui hyvin tuulista jyrkänteen reunaa myöten. Jo siinä vaiheessa tajusimme, että tuuli tekee kyllä selvää meidän romanttisesta illanviettotavasta. Olimme kuitenkin tulleet jo niin pitkälle, että päätimme jatkaa jyrkänteen reunaa niin pitkään, että näemme vuonon. Toinen puolituntia lisää ja siinä se oli. Tosi hienon näköistä, mutta tuuli sen kuin tuivertaa. Ei pystynyt juuri näkymistä nauttia. Nälkä oli kova ja molemmilla oli kylmä; voi että miten romanttista.:D Jyrkänteen vieressä oli pieni kallionreuna, jonka taakse menimme tuulen suojaan ja kokkailemaan sitä illallista. Siinä sitten söimme pienessä tilassa kärvistellen eväitä ja hytisimme molemmat kylmän tuulen vuoksi. Matka takaisin teltalle meni pikaisesti ja eikuin nukkumaan.

Tuulta ei erota tästä kuvasta, joten saa nauttia vain hienosta näkymästä.

Aurinko on juuri laskemassa. Ainoastaan noin 45 minuutiksi kylläkin. :D

27.7 Maanantai
Nukuttiin ihan kelpo unet teltassa. Eilen teimme oikeastaan kaikki vaellukset joita tällä alueella pystyy tekemään, joten lähdimme heti aamupalan jälkeen takaisin autolle. Olimme ennen reissua suunnitelleet, että nukumme aina 2 yötä teltassa ja sen jälkeen yhden yön sisällä. Vaikka Norja on hyvin kallis maa, niin silti oman Airbnb huoneen saa noin halvimmillaan 40 euroon. Siispä ajelimme pikkaisen reilut 80 kilometriä "Trömsö:n", ja siellä keskustan lähetyvillä olevaan Airbnb huoneeseemme.

Kyllä näissä maisemissa kelpaa aamukahvit keitellä.

Takaisin autolle.

Olimme edelleen väsyneitä pikästä ajomatkasta ja vaelluksesta, joten otimme loppupäivän rennosti. 

Ajomatkalle sisältyi lauttamatka. 12 euroa, vain 15 minuutin matkasta; kyllä norjalaiset osaavat kiskoa.

28.7 Tiistai
Tänään tarkoitus oli aloittaa 3 päivän ja kahden yön kestävä vaellus "Kvaloya:n" -saarella, ja "Ersfjord" -nimisen vuonon viereisillä vuorilla. Olimme jo eilen pakannut rinkan valmiiksi, joten pääsimme lähtemään heti aamupalan jälkeen.

Vaellus alkoi rankasti nousemalla: "Store Blåman:in" (= 1,044 metriä) huipulle. Matka sinne kesti 3 tuntia, ja siitä iso osa meni todella jyrkkää rinnettä kiipeämällä (= siis ihan kirjaimellisesti kiipeämällä). Pystysuoria kallio-osuuksia oli matkan varrella kymmenkunta, ja ne tuottivat hieman vaikeuksia, sillä Jopen rinkka painoi reilut 30 kiloa ja samalla sitä kantaessa piti vielä auttaa Jenniäkin. :)

Siellä se Store Blåmanin huippu komeilee.

Huh ':), edellisen kerran näin painavaa rinkkaa on Joppe joutunut kantamaan armeijassa.

Reipasta matkantekoa.

Pieni vesiputous.

Pikku kiipeilyä. Eipä tullut vaikeimmista kohdista kuvia oteltua. :/

Huipulle saavuttuamme huomasimme, että siellä oli meidän lisäksi myös muutama muukin ihminen, mutta huippu oli sen verran laaja, että oman pienen sekä rauhaisen sopen sieltä pystyi kyllä löytämään.

Huipun näkymää pohjoiseen päin katsottuna.

Seikkailijat. Taustalla näkyy näkymät etelän suuntaan.

Tässä myös eteläistä- sekä kaakkoista näkymää.

Siitä lähtisi reilu 20 kilometriä pitkä reitti tätä kalliosta harjannetta pitkin kohti itää.

Vähän lisää etelässä näkyviä lumisia huippuja.

Tähän väliin pikku kunnianosoitus reissun säälle. Lämpötila on koko päivän ajan ollut yli 20, ja aurinko on paistanut siniseltä taivaalta. Aivan kuin olisimme jossain etelän lomalla, ja samalla saa ihastella näitä Pohjois-Norjan uskomattomia näkymiä.

Huipulta matka jatkui ohkaista harjannetta pitkin, jossa jälleen piti käyttää kiipeilytekniikoita. Astelimme eteenpäin noin 500 metriä, kunnes alkoi olla jo niin pelottavia kohtia, että oli pakko kääntyä takaisin. Kyllä ne kiipeilykohdat olisivat olleet ihan tehtävissä, mutta ison rinkan kanssa se ei enää ollut sen arvoista.

Tässä vaiheessa olimme jo luovuttaneet. Jopen oikealla puolella kohoaa: Store Blåmanin huippu.

Jouduimme palaamaan siis samaa reittiä alas. Ajattelimme, että laskeudumme pari tuntia alaspäin kohtaan, jossa oli puro sekä tasaista nurmialuetta, ja pistämme sinne leirin pystyyn. Sinne saavuttuamme huomasimme kuitenkin nurmikon olevat lähes kauttaaltaan märkää, ja autollekkaan ei olisi enää kuin noin tunnin kävelymatka taitettavana. Päätettiin siis kävellä ihan autolle asti. Turhaan tuli siis painavaa rinkkaa raahattua huipulle ja vielä takaisin alas, mutta kaippa se ihan hyvää treeniä kuitenkin oli.

Autolle saavuttuamme ajelimme vielä Kvaloyan läntiseen päähän, josta löysimme kivan hiekkarannan ja laitoimme siihen leirin pystyyn. Kokkailimme illalla vielä vähän evästä ja sytyttelimme leirinuotion, mutta aika pian meitä alkoi väsyttää ja jätimme illanvieton lyhyeksi.

Ajellessa leiripaikalle näimme tämän upean auringonlaskun.

Leiripaikkamme ranta.

On se eräily sitten mukavata.

29.7 Keskiviikko
Aamupalan jälkeen ajelimme pienen matkaa erään vuoren juureen, johon olisimme lopettaneet edellispäivänä aloittamamme 3 päivän vaelluksemme, jos siis se olisi onnistunut. Vuoren nimi on: "Skamtinden" (= 884 metriä). Vuoren huipulle oli matkaa vain 1,7 kilometriä ja lähtökorkeutemmehan oli aikalailla 0 metriä, joten aika jyrkästi rinne siis nousi.

Tästä se aamu lähtee käytiin!

Vaelluksen aikana oli 3 selkeää vaihetta. Ensimmäinen vaihe oli metsäosuus, sitten tuli hiekkaosuus ja lopuksi kivikko-osuus. Kaikki nämä olivat yhtä jyrkkiä, kivikko-osuus oli ainakin ylöspäin mentäessä kaikkein mieluisin, sillä kiveltä kivelle oli mukava astella.

Hikihän tässä tulee. Meneillään on metsäosuus.

Hiekkaosuus, joka on hiljalleen vaihtumassa kivikko-osuudesksi.

Lähellä huippua jo.

Viimeinen 10 metriä huipulle oli pystysuoraa kiipeämistä, mistä löytyi kuitenkin hyviä käsi- sekä jalkaotteita, joten se oli mahtava lopetus hienolle huiputukselle. Skamtindenin huippu oli todella "ahdas", ja sinne mahtui korkeintaan kymmenkunta ihmistä kerrallaan. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä huipulle saavuttuamme siellä oli vain 1 norjalainen nainen, ja hänkin lähti aika pian alas. Saimme siis nauttia huipun näkymistä rauhassa ainakin 15 minuuttia, kunnes seuraavat vaeltajat saapuivat.

Viimeinen kiipeily huipulle.

Paras paikka huipulta. Kallio oli kuin nojatuoli. Ja kyllä kahvi maistuu samalla. :P

Jennin vuoro rentoutua "nojatuolissa".

Matka takaisin autolle oli pitkä ja puuduttava, mutta kyllä sekin aikanaan loppui. Alas tultuamme käynnistimme auton ja ajelimme hetken aikaa, kunnes saavuimme järven rannalle ja keittelimme siellä lounasta. Kyllä maistui ruoka hyvältä niissä näkymissä, ja aika hyviä eväitäkin olemme täällä kokkailleet. Tällaisella reissulla on helppo panostaa vaikkapa ruoan laittoon, kun on saanut kotoa asti ajaa autolla, ja ottaa kamaa mukaan käytännössä niin paljon kuin haluaa. Aika eri homma on kun reissu alkaa lentämällä pelkillä käsimatkatavaroilla toiselle puolelle maailmaa.

Kelpaa kokkailla.

Myöhäisen lounaan jälkeen lähdimme ajamaan vielä, noin 170 kilometrin matkaa "Senja:n" -saarelle. Sinne olisi vaihtoehtoisesti päässyt myös vain 60 kilometrin ajomatkalla, mutta lauttamatkan olisi se vaihtoehto vaatinut. Norjalaiset kiskovat siitä ilosta lähes 40 euroa, joten: "kiitos, mutta ei kiitos" -sanomme me. Kaiken lisäksi autossa istuminen ei edes kuulostanut pahalta rankan vaelluksemme jälkeen.

Löysimme Senjalta todella kivan telttapaikan luodon rannalta, jossa olisi ollut kiva nukkumisen lisäksi myös vähän viettää iltaa, mutta ko. paikka oli hyttysten suosimaa aluetta, joten sanoimme myös tälle huville: - "sayonara". Hyttysiä oli ihan törkeästi, joten helppo päätös oli lykätä teltta nopeasti kasaan, ja katsoa sen sisällä Netflixia "sammumiseen" asti (= nykyaikaa: ilmaiset roaming -hinnat myös Eu ja Eta -maissa).

Kivalta näyttää, mutta hyttysiä ei kuvasta näy.

30.7 Torstai
Aamulla hyttysiä oli vain murto-osa eilisestä, mutta aurinkoinen keli houkutteli kadonneiden hyttysten tilalle paarmoja. Ei siis aamupalankaan nauttiminen ollut mitään ruusuilla tanssimista.

Telttapaikalta oli vain reilu 20 kilometrin ajomatka: "Hesten"- (= 556 metriä) ja "Segla" (639 metriä) -nimisten vuorien läheisyyteen. Olimme vähän "kauhulla" odottaneet tätä päivää, sillä juuri kyseessä olevat vuoret ovat todella suosittuja, ja olemme nauttineet Norjassa ollessamme hienojen näkymien lisäksi lähes yhtä paljon luonnonrauhasta. Aikasemmilla vaelluksillamme ei nimittäin ole montaa ihmistä näkynyt.

Vaellusmatka Hestenin huipun läheisyyeen ei ollut pitkä; vain 1,5 kilometriä. Siinäkin ajassa kyllä otimme noin 400 metriä korkeutta, mutta aikaisempiin vaelluksiin verrattuna tämä oli vain pieni aamujumppa. Ennen kuin kiipesimme aivan Hestenin huipulle, otimme todella pitkän tauon kivan kallion päällä. Tauon aikana keittelimme lounaan, joimme päiväkahvit ja kirjoittelimme blogia monen päivän edestä teille; arvoisa lukijamme. Eipä ole tullut blogiakaan ennen kirjoiteltua näin hienossa paikassa.

Tästä se taas lähtee.

Kyl on kelit kohdallaan kun ilman paitaa voi Pohjois-Norjassa riisi/tonnnikala -settejä vääntää.

Noin 2 tunnin lepäilyn jälkeen Jenniä väsytti vielä kovasti, joten Jenni jäi nukkumaan päiväunia samaiselle paikalle, kun Joppe taas lähti kipuamaan läheistä "Stavelitippen:n" (= 510 metriä) vuorta ylös.

Stavelitippenin huipulta näymät olivat taukopaikkamme tavoin todella hyvät, mutta kun korkeutta oli noin 100 metriä enemmän, niin tottakai näkymätkin olivat vielä paremmat. Joppe otteli kuvia ja nautiskeli maisemista noin 20 minuuttia ja lähti herättelemään nukkuvaa Jenniä.

Näkymät Stavelitippenin päältä.

Kun Joppe sai Jennin ylös päiväuniltaan, lähdettiin yhdessä kohti Hestenin huippua. Matka taukopaikaltamme ei ollut enää pitkä. Matkallisesti noin 500 metriä, jonka aikana otimme korkeutta lisää 150 metriä. Näkymät Hestenin huipulta olivat reissun parhaimmistoa, mutta myös muita ihmisiä (joista suurin osa oli suomalaisia) siellä riitti. Äkkiseltään sanottuna tämä huippu oli näkymiltään ehkä paras, mutta tunnelmaltaan huonoin.

Jenni oli energiaa täynnä päiväuniensa jälkeen.

Hestenin huipulla.

Segla.

Hesteniltä matka jatkui toista reittiä alas, jonka aikana saimme ihastella pylväsmäisen Seglan kauneutta. Autolle saavuimme klo. 18:00, joten koko retkeen meni aikaa 8 hikistä tuntia.

Takaisin alas.

2 yötä teltassa takana, joten nyt meitä odotti taas Airbnb kämppä. Tällä kertaa saimme majoittua oikein mukavaan omakotitalon "sivukämppään", jossa saimme käyttöön oman keittiön, wc:n ja suihkun. Edellinen kämppä sisälsi myös edellä mainitut asiat, mutta ne olivat ahdettu puolta pienempään tilaan, joten se oli lievästi sanottuna ahdas. Kämpälle saavuimme kauppakäynnin jälkeen 19:00 maissa, jolloin viimein saimme vähän illanviettoaikaakin. Sitä ei nimittäin ole liiemmin tällä reissulla vielä jäänyt.

31.7 Perjantai
Kuuma yö takana! Hyvät reissukelit ovat tosiaan olleet, ehkä vähän liiankin hyvät. Sivutuotteena nimittäin tulevat huonot yöunet kuumuuden takia. Varsinkin Jopelle, joka käy lähes aina kuumana. ;D Joppe menikin keskellä yötä lattialle pariksi tunniksi nukkumaan, sillä sänky oli ainakin 5 astetta lämpimämpi kuin huoneen kokolattiamatto. :D

Tämän päivän vaellus sijoittui eilisten vaellumaastojen läheisyyteen. Käppäilimme nimittäin vain yhden luodon sivumpana; Hestenin sekä Seglan maakaistaleesta. Päivän kohteemme oli kaksi huippua: "Grytippen" (885 metriä) ja "Keipen" (938 metriä). Alkumatka huippuja kohti oli märkää ja jyrkkää ylämäkeä, joka oli nähtävästi paarmojen suosimaa aluetta. Ei ollut mitään herkkua kävellä liukkaassa ja märässä maastossa, kun samalla paarmat hyökkäilivät aggressiivisesti.

Joppe auttaa Jenniä äkkiä pois paarmojen valtakunnasta.

Edessä olevan järven rannalta läksimme liikkeelle.

Paarmojen valtakunnan jälkeen käppäilimme hetken aikaa tasaisella harjanteella, josta näköalat olivat jo loistavat.

Tasaisen alueen maisemaa.

 Ensimmäiseksi kiipesimme Grytippenin huipulle. Tasaisen kohdan jälkeen matka sinne oli kaikkea muuta kuin tasaista. Ylämäki huipulle oli todella jyrkkää, mutta todella helppoa teknisesti. Ei tarvinnut muuta kuin laittaa reisilihaksemme töihin.

Rankkaa nousua.

On jylhää.

Kyllä kelpaa evästaukoa näissä maisemissa pitää.

Pikku kiipeilyä...

Huipulta näki hyvin eiliset maastot sekä kaikkialle muuallekin, paitsi korkeamman Keipenin taakse. Huipulla ollessamme huomasimme kun mereltä päin tulee valkoinen "muuri" kohti maata. "Muuri" oli valtava, todella matalalla kulkeva pilvimassa. Säätiedotus lupailikin pilvistä keliä tälle päivälle iltapäivästä eteenpäin. Sieltä ne pilvet vyöryivätkin kovaa vauhtia kohti mannerta. Päätimme siis lähteä pikaisesti Keipenin huippua kohti, jotta kerkeisimme nähdä näkymät myös sieltä, ennen kuin on liian myöhäistä.

Siellä viimeinen urakkamme näkyy. Eli Keipenin huippu.

ON niin KAUNISTA, että meneepi sanattomaksi.

Älä putoa Joppe.

Matka Keipenin huipulle olisi ollut helppo, sillä Grytippenin huippu on vain 50 metriä matalampi. Jos siis meidän ei olisi tarvinnut ensin laskeutua noin 150 korkeusmetriä alaspäin. Tämän kuitenkin jouduimme tekemään, joten 50 metriä muuttuikin 200 metriksi. Eipä sekään nyt mikään mahdoton urakka ollut. Keli oli kuitenkin jälleen loistava ja reissun viides vaelluspäivä tarkoittaa jo sitä, että kinttumme ovat jo lämmenneet kunnolla vaellushommiin.

Lähes Keipenin huipulla.

Keipenin huippu oli suhteellisen pieni. Sieltä pystyi pyörähtämällä näkemään koko 360 astetta ympäristöön. Kaikkialla oli hienoa, mutta meidän lemppari näkymät olivat "Barden" (659 metriä) -nimisen vuoren suuntaan. Vuori oli parhaimmillaan kun muutamat pilvet saapuivat ympäröimään sitä. Hengailimme ja söimme evästä Keipenin huipulla tasan tunnin, ja aloitimme paluumatkan.

Vaikea ollut päättää missä hyppykuvan ottaa tällä reissulla, kun jokainen vuorenhuippu on ollut niin hieno. Keipen oli kuitenkin oiva valinta tähän. Eikö ollutkin?

Heija Norske.

Kyllä kelpaa istuskella kielekkeellä.

Tässä kuvassa näkyy hyvin pilvimassa, joka "syö" vuoria.

Paluumatkan vaelsimme eri reittiä pitkin kuin tulimme. Tämä reitti oli parempi monestakin syystä. Näkymät olivat melkein koko matkan ajan suoraan kohti Barden vuorta, ja loppumatkan saimme kävellä lähes paarmattomalla vyöhykkeellä. Ainoastaan jouduimme viimeiset; reippaat 2 kilometriä kävellä autotien sivustaa pitkin takaisin autollemme.

Kuvan vuori: Grytippen.

Ja tässä taas pilvien ympäröimä: Barden.

Hieman lisää lempivuortamme. Huomatkaa vilkuttava Jenni kuvan oikeassa laidassa.

Tämä reissu on sujunut loistavasti, joten eiköhän ollut aika jo pienille vastoinkäymisille. Tarkoituksemme oli ottaa Senjan läntiseltä rannikolta lautta kohti "Andoya:n" -saarta, ja mennä sinne pystyttämään telttaa johonkin sen yhdelle hienoista hiekkarannoista. Matkamme tyssäsi kuitenkin noin 30 kilometriä ennen Senjan satamaa ,josta autolautta olisi lähtenyt. "Skaland:n" -niminen tunneli oli suljettu liikenteeltä korjaustöiden vuoksi joka päivä klo. 19-6:30 välisen ajan. Kellohan oli sillä hetkellä 19:15. :/ Siitä sitten U-käännös ja ajoimme läheisen "Skaland" -kylän kauppaan; ostamaan lohturuokaa pettymykseen. Kaupassa käynnin jälkeen telttapaikan metsästys tuotti hankaluuksia, sillä Skalandin ympäristön asukkailla on ilmeisesti mennyt hermot telttaileviin turisteihin, kun kaikkialle oli pystytetty kylttejä joissa luki: "no camping/ no parking". Siitä matka jatkui vielä "Steinfjord:n" -kylään, jossa saimme teltan lykättyä hiekkarannalle. Ihan kiva paikka nukkua yö, mutta keli oli edelleen kolea ja pilvinen, ehkä aamulla on taas parempi.

Kuvan vuori: "Breidtind" (1,001 metriä). Se on Senjan korkein vuori.

Nätin telttapaikan löysimme lopulta.

1.8 Lauantai

Yöllä ripsi pikkaisen vettä. Onneksi tämä yö on ollut vasta ensimmäinen kun niin tapahtui. Telttamme telttakepit ovat nimittäin niin huonossa kunnossa, että ne eivät pidä telttaa luonnollisessa kupolimaisessa asennossa, ja täten telttakangas päästi hieman vettä läpi yön aikana. Nukuimme siitä huolimatta reissun parhaimmat unet. Heräilimme vasta 10 aikoihin. Tämä taas oli sateisen kelin ansiota, sillä olemme aina heränneet aikaisin teltan kuumentamaan auringonpaisteeseen, ja nyt kun sitä ei ollut, niin kyllä uni maittoi.

Säätiedotus lupaili tälle päivälle kirkkaampaa keliä klo. 15 eteenpäin. Otimme aamupäivän siis rennosti, eikä pidetty mitään kiirettä. Päivän suunnitelma oli kiivetä "Husfjellet" (632 metriä) -nimisen vuoren päälle, vielä pilvisen kelin aikaan ja kokata huipulla ruoat. Ajattelimme, että viimeistään ruoan jälkeisillä (käytännössä pakollisilla) kahveilla keli olisi jo aurinkoinen.

Matka Husfjelletin huipulle oli kohtalaisen helppo. 4 kilometrin matkan aikana otimme korkeutta tuon reilut 600 metriä, joten rinne ei ollut missään vaiheessa kovin jyrkkää. Huipulle saavuttuamme vähän kahden jälkeen keli oli edelleen pilvinen, aivan kuten säätiedotus lupailikin. Kokkailimme ruoat, söimme ne ja teimme kahvit, joidenka jälkeen kello oli jo 15:45, mutta pilvet peittivät edelleen kaikki näkymät.

Matkantekoa Husfjelletin huipulle pilvisissä tunnelmissa.

Sinne vain pilviä kohti.

Kokkailujen aikana pilvipeite vähän rakoili...

....mutta sitten pilvet tulivat taas. Kahvi onneksi (näköjään) piristi mieltämme. :D

Odottelimme vielä 16:00 asti, jolloin alkoi tulla jo kylmä ja pilvet eivät hellittäneet, joten päätettiin nielaista karvas karkki ja suunnata takaisin alas.

Emme kerinneet kävellä kuin 200 metriä, kunnes pilvipeite alkoi vihdoin väistyä. Käännyttiin siis takaisin huippua kohti ja mentiin huipun korkeimpaan kohtaan odottamaan pilvien väistymistä. Näkymät olivat pilvien väistyessä lähes taianomaisia, ja ehkä jopa parempia, kuin olisivat olleet täysin pilvettömällä kelillä. Fiilistelimme näkymiä noin 30 minuuttia ja lähdimme hiljalleen käppäilemään vuorelta alas. 

Huipulta.

Matkan aikana oli vielä kiva vähän pysähdellä ihastelemaan näkymiä, kun emmehän olleet niitä menomatkalla lainkaan nähneet. Autolle saavuimme vähän kuuden jälkeen. Keli oli siinä vaiheessa lähes täysin pilvetön ja energiamme riitti vielä pikku jumppailuun. Päätimme siis ajella noin 10 kilometrin päähän "Mefjordvaer:n" -kylään. Siellä pakkasimme rinkkoihin eväät sekä nukkumiskamppeet, ja ei kun jälleen menoksi.

Matkalla takaisin alas keli sinertyi entisestään.

Seikkailijat katsovat ulapalle.

Matkalla Mefjordvaeriin. Kuvassa muinaisen lohikäärmeen alaleuka.

Kohteemme oli "Skoyteneset" (= niemen kärki), joka on ympäröity näyttävillä vuorilla. Matkaa sinne parkkipaikalta oli vain 2,2 kilometriä, eikä sen aikana ollut juurikaan nousua, mutta kivikkoa kylläkin! Pystyimme kulkemaan kivikossa vain noin 2 kilometrin tuntivauhtia, joten tuohon 2 kilometrin matkaan kului siis tunnin verran. :S 

Siinä on taas rinkalla painoa sekä kokoa.

Tällä kertaa myös Jenni joutui kantamaan rinkkaa.

Onneksi kaikki oli kuitenkin vaivan arvoista, sillä näkymät vuorille sekä merelle olivat timanttia. Teltallekin löysimme oivan paikan; tasaiselta sekä pehmoiselta nurmikentältä. Keittelimme illalla vielä kuumat kaakaot, jonka kanssa maistui leivät paistetun kanamunan kera. :P

Illallista auringonlaskun aikaan.

Kyllä kelpaa siinä nukkua.

2.8 Sunnuntai

Telttapaikkamme Skoytenesetillä oli niin mahtava, että vietimme siellä vielä koko aamun, vain ihastellen superkauniita näkymiä. Heräsimme jo aikasin, sillä aurinko siniseltä taivaalta lämmitti teltan nopeasti niin kuumaksi, ettei siellä pystynyt enää nukkua. Mutta ei se mitään haitannut, kun niin hienosta paikasta sai herätä. Aamupalaksikin nautimme maukkaat paistetut munat. Kello oli jo 12:30, kun lähdimme käppäilemään takaisin autolle.

Kyllä kelpaa näistä näkymistä herätä.

Olipahan aivan mahtava ja rentouttava aamu, niin kuin kuvasta näkyy.

Takaisin autolle.

Evästauko vielä auton läheisellä kukkulalla, ennen kuin lähdimme jatkamaan autolla matkaa.

Nätti paikka syödä evästä.

Oli aika poistua Senjalta. Emme jaksaneet lähteä enää ajamaan 160 kilometrin kiertomatkaa pois Senjalta.Oikaisimme hieman ja otimme lautan Senjalta - Kvaloyan saarelle, täten matkamme lyheni sadalla kilometrillä. 

Hei hei Senja. Olit kiva..

Olimme taas nukkuneet 2 yötä teltassa, joten oli aika nukkua sisätiloissa. Majapaikkaan (joka sijaitsi Trömsön tuntumassa, mutta Kvaloyan saarella) saavuimme vasta 19 aikoihin. Olimme matkan aikana fiiliksissä, että saavumme majapaikkaan kaupassa käynnin jälkeennoin kuuden pintaan, eli meille jäisi mukavasti illanviettoaikaa. Kauppakäynti tuotti kuitenkin yllättäviä hankaluuksia. Täällä nimittäin (vähintään) 9/10 kaupasta on sunnuntaisin kiinni, ja jouduimme ajamaan Trömsöön asti, että löysimme edes jonkinlaisen pikkukaupan joka oli avoinna. Vihdoin pääsimme majapaikkaan rentoutumaan ja kokkailemaan herkullisia eväitä.

Jo toinen kerta reissun aikana kun syömme illalliseksi nachosettejä. :P

3.8 Maanantai

The main event! Harjoittelut on nyt tehty, oli aika kohdata reissun kovin haaste. Ennen sitä otimme kuitenkin aamun rauhassa nukkumalla pitkään, ja syömällä aamupalaksi kunnon muna/pekoni leivät. Reissun kovin haasteemme oli "Hamperokken" (1,404 metriä) -nimisen vuoren valloitus. Tämä vuori oli reissumme korkein sekä teknisesti vaativin. Olimme saaneet vuoresta infoa netistä sekä reissulla tapaamiltamme ihmisiltä, jotka kertoivat, että viimeiset 400 metriä ennen huippua on enemmän tai vähemmän haastavaa kiipeilyä. Hyvien maisemien lisäksi odotimme vuorelta siis vähän jännittävää actioniakin.

Trömsöstä vuoren juurelle oli matkaa vajaa 40 kilometriä. Otimme aamun niin rennosti, että meillä oli jo lounasnälkä siinä vaiheessa kun pääsimme parkkipaikalle, josta aloitimme vuoren valloituksen. Siispä ennen vaelluksen aloittamista keittelimme vielä nuudeli/tonnikala -setit. Vihdoin pääsimme aloittamaan kiipeilyn! Kello oli siinä vaiheessa jo 13:15. Ensimmäiset 2 kilometriä vaelluksesta meni jyrkkää ylämäkeä noustessa metsän keskellä. Ei siinä muuten mitään, mutta metsä oli soista aluetta, joten se oli ihanteellista kasvuseutua hyttysille, ja niitähän riitti. Painelimme siis pari kilometriä kovaa vauhtia ja yritimme täten välttää ikäviä pistoja. Kahden kilometrin jälkeen metsä loppui, ja samalla ötököiden määrä väheni huomattavasti. Samalla myös hyvät näkymät alkoivat, kun metsä ei enää peittänyt niitä. Voisimme siis sanoa, että kyseessä oli win/win -tilanne. 

Huh. Metsä ja (varsinkin) ötökät loppuivat.

Huippu lähenee ja maisemat paranevat.

Kilometrin korkeuteen asti matka jatkui jyrkkänä, mutta teknisesti helppona käppäilynä. Siitä eteenpäin homma muuttui mielenkiintoisemmaksi, sillä edessämme häämötti ohkainen vuoren harjanne, joka jatkui aina huipulle asti. Eli viimeiset 400 korkeusmetriä saimme siis taivaltaa (välillä vain muutaman kymmenen senttimetrin) ohkaista kivistä harjannetta myöten. 

Siellä se terävä Hamperokkenin huippu komeilee. Vuoren oikeata puolta olisi tarkoitus kiipeillä.

Noin tuhannen metrin korkeudesta.

Ollaksemme rehellisiä: homma ei koskaan mennyt edes helpoimpien kalliokiipeily "grade:n" (= kalliokiipeily asteikon) tasolla, mutta kyllä siinä silti sai katsoa tarkkaan mihin raajansa pistää, sillä usein fakta oli kuitenkin se, että jos horjahtaa, niin ei siitä hyvää seuraa. Samalla kiipeilyyn keskittyessämme näköalat sen kuin paranivat. 

Ohkaista harjannetta pitkin.

Hamperokkenin terävä huippu sai Jennin hyppimään.

Kaikki tuo Jennin takana näkyvä harjanne on jo kuljettu.

Viimeinen nousu huipulle näytti jo kaukaa todella jyrkältä, ja sitä se myös olikin. Siitä huolimatta teknisesti se oli edelleen helppoa, mutta myös todella mukavaa touhua. Tässä vaiheessa viimeistään käsiä sai jo todellakin käyttää apuna huipun valloitukseen. 

Siinä viimeinen (jyrkkä) nousu vielä edessäpäin.

Jenni kiipeilee kuin vanha tekijä.

Hamperokken on tämän alueen korkein huippu, joten lähistöllä ei ollut mitään korkeampaa joka pystyisi "blokkaamaan" näkymät. Huipulta näki myös Lyngenin Alpeille asti, jossa teimme reissun ensimmäisen vaelluksen. Saimme olla huipulla ihan rauhassa ainakin 30 minuuttia, kunnes sinne kiipeili mies ja tyttö. He (onneksi) viipyivät huipulla vain hetken aikaa, ja jäimme sinne taas aivan kaksistaan. Vietimme huipulla vielä noin 20 minuuttia ja aloitimme paluumatkan.

Huipulla! Ja katsokaa taas taivasta, voisiko se olla enää sinisempi?

Tuuletukset huipulla.

Kahvitauko kuuluu aina asiaan.

Paluumatkalla saimme kiittää sitä, että aloitimme vaelluksen niin myöhään, sillä auringonlasku paluumatkan aikana oli todella näyttävä. Olemme aika monta upeata auringonlaskua todenneet reissujemme aikana. Siispä kun sanomme, että tämä oli yksi hienoimmista, niin se merkitsee jo jotain. Takaisin autolle saavuimme vasta 00:30. Pitkä, mutta todella palkitseva, reilu 11 tunnin vaellus oli juuri tullut suoritettua! ':) 

Joppe katselee jäljellä olevaa urakkaa auringon hiljalleen laskiessa.

Kyllä aurinko värjää Hamperokkenin huipun upeasti.

Tiedetään, tiedetään; jo toinen hyppykuva. MUTTA KATSOKAA NYT MITEN HIENO SE ON!!!

Ajoimme vielä muutaman kymmen kilometriä Trömsön suuntaan, ja parkkeerasimme auton luodon reunalle, pystytimme teltan ja aloimme nukkumaan.

Laittaisiko teltan tähän?

Siihenhän se meni oikein passelisti.

4.8 Tiistai

Nukuimme 9:30 asti, teimme aamupalan ja lähdimme ajamaan kohti Trömsöä. Täksi päiväksi oli luvattu sadetta, joten murruimme ottamaan Air bnb -asunnon jo täksi päiväksi, vaikka olimme nukkuneet vasta yhden yön teltassa. Check in asuntoon oli klo. 12:00 ja saavuimme sinne aikalailla juuri silloin. Äkkiä sinne saapumisemme jälkeen, vettä alkoikin jo sataa. Olimme siis tyytyväisiä, että päädyimme tähän ratkaisuun.

Kyllä näistä näkymistä kelpaa taas heräillä.

Sen lisäksi, että murruimme yöpymiseen, päätimme vielä käydä syömässä ihan ravintolassa (ensimmäinen kerta tällä reissulla). Googletimme Trömsön halvimman ravintolan, jossa sai aterioita vähän alle 20 euroon (kertoo jotain Norjan hintatasosta). Ravintolan jälkeen kävimme vielä kaupassa ostamassa illallistarvikkeet, ja menimme majataloonottamaan loppuillan rennosti.

5.8 Keskiviikko

Säätiedotukset kerkesivät lupailla jo huonoa keliä koko loppureissullemme. Onneksi siihen tuli kuitenkin muutos. Täksi illaksi oli luvattu jälleen aurinkoista keliä. Hyviä kelejä odotellessa otimme siis aamun rennosti majatalossa, ja kävimme vähän pyörimässä Trömsön keskustassa. 

Trömsö on pieni kaupunki, jonka keskustan läpi menee parisataa metriä pitkä kävelykatu. Kiertelimme kävelykatua sekä hieman sen ympäristöä reilun tunnin ajan, ja lähdimme jatkamaan matkaa. :D Eipä täällä Norjassa voi oikein mitään kaupungeissa tehdä, kun kaikkeen mikä maksaa, menee puolet omaisuudesta.

Trömsön keskustaa.

Kävelykatu.

Silta Trömsön saarelle, ja sillan päässä kaupungin kuuluisin nähtävyys: "Arctic Cathedral".

Trömsöstä ajelimme takaisin Lyngenin Alpeille. Paikkaan, jossa teimme reissun ensimmäisen vaelluksen. Tällä kertaa menimme vuoriston läntiselle puolelle (viimeksi olimme itäisellä puolella). Olemme tämän reissun aikana valloittaneet aika monta vuorta, joten ajattelimme tällä kertaa käppäillä kevyehkön; 4,5 kilometrin vaelluksen, lähes tasaisessa maastossa: "Blåvatnet" -nimiselle järvelle. Tämä vaellus on Lyngenin suosituin, ja matkan aikana näimmekin todella paljon ihmisiä. Meidän onneksi; lähes kaikki ihmiset mitä näimme tulivat meitä vastaan, ja järven suuntaan oli meidän lisäksi menossa vain muutama muu ihminen. Tämä tietysti oli sen ansiota, että aloitimme vaelluksen vasta klo. 15:30. Juuri tämä oli meidän suunnitelmakin. Aloitimme vaelluksen tämän vuoksi myöhään ja yövyimme järven rannalla, jotta välttäisimme väenpaljouden. Ainut toiveemme oli, ettei järvellä olisi muita saman ajatuksen omaavia reissareita.

Lähdimme matkaan. Arctic Cathedral myös lähikuvissa.

Vaellus Blåvatnetiin meni 1,5 tuntiin ja oli aika kevyehkö, painavasta rinkasta huolimatta. Saapuessamme epätodellisen turkoosille järvelle, siellä ei ollut enää montaa ihmistä. Pystytimme teltan lähelle järveä jälleen niin, että näemme parhaat näkymät suoraan telttamme ovesta. Teltan pystytyksen jälkeen oli vuorossa päiväkahveet.

Painava rinkan kanssa eteenpäin.

Siinähän se Blåvatnet jo kimmeltääkin.

Aika kivaan paikkaan teltamme pystytimme.

Kokkailupisteemme.

Se (lettu) näyttää hyvältä ja siltä se myös maistuikin. :P

Päiväkahvin aikana muita telttailijoita alkoi valitettavasti saapua paikalle, mutta onneksi järvi on sen verran suuri, että ei nyt ihan vieri vieressä tarvinnut muiden telttailijoiden kanssa nukkua. Tämän lisäksi vuorilta tuleva vesiputous piti sen verran kovaa sekä tasaista kohinaa, että muiden ihmisten ääniä ei kuullut, vaikka olisi yrittänyt. Kahvin jälkeen teimme muutaman kilometrin käppäilyn lähialueella, joka oli kiva kalorinkulutusjumppa, mutta parhaimmat näkymät olivat silti telttamme vierestä.

Käppäilyjen tunnelmaa.

Loppupäivä meni telttamme vieressä olevalla kivellä, jossa oli kokkailupisteemme. Sen verran olemme reissun aikana sykkineet vuorelta toiselle, että pyhitimme tämän "vaelluksen" vain luonnosta nauttimiselle ja hyville ruoille, joita väänsimme trangialla pitkin iltaa.

Siinä valmistuvat hampurilaiset illalliseksi.

Niin se keli illaksi kirkastui, aivan kuten säätiedotus lupailikin.

Järven vesi on epätodellisen kirkasta.

6.8 Torstai

Aamuherätys oli jälleen kuuma. Periaatteessa hyvä, sillä se tarkoittaa kirkasta aamua. Aamu meni eilisillan tavoin vain näkymistä nauttimiseen, ja herkkuruokien vääntämiseen. Tätä iloa kesti klo. 8-10:30 asti, kunnes pakkasimme kimpsut ja kampsut, ja lähdimme takaisin autolle. 

Aaahh, luonnossa kanamuna/pekoni leivät maistuvat entistäkin paremmilta. :P

Ihana aamu.

Vähän harmitti lähteä pois niin hienosta paikasta...

Jenni ja puu.

Täksi illaksi ja koko huomiseksi päiväksi oli luvattu pilvistä ja sateista keliä. Päätimme siis lähteä ajamaan jo nyt, hintatasollisesti halvempaa maata kohti (ensimmäistä kertaa kun voimme sanoa Suomen olevan halvempi kuin reissumaamme), eli Suomeen. Emme kuitenkaan ihan Jyväskylään asti vielä lähteneet kurvailemaan, vaan otimme välipysähdyksen "Levi:llä". Sieltä saimme kohtuuhinnalla keittiöllisen ja SAUNALLISEN asunnon kahdeksi yöksi. 

Viimeinen kokkailutauko Norjan puolella. :'(

Vähän harmitti lähteä kun keli oli näin hyvä. Täytyi pitää mielessä, että jo illaksi oli luvattu sadetta.

Lovely peilikuva.

Olipahan mukava käydä paikallisessa S-Marketissa, kun ostokset maksoivat noin 30 % vähemmän, kuin olivat maksaneet Norjassa. Tämän lisäksi pääsimme myös Norjan sateitakin karkuun aurinkoiselle Leville.

7.8 Perjantai

Alkuperäinen ajatuksemme oli vain nautiskella ja lepäillä täällä Levillä. Aamu lähtikin juuri siinä tarkoituksessa liikkelle, sillä heräilimme vasta 12:30 (ilmeisesti meillä oli vähän univelkaa). :D Lepäilyt kuitenkin saivat väistää, kun päätimme lähteä käppäilemään Levi -tunturin (530 metriä) päälle. Pakkohan se oli, kun kelikin oli niin hyvä (= sininen taivas ja reipas 20 astetta lämmintä). Lähtökorkeutemme oli noin 200 metriä, joten reippaat 300 metriä, noin 4 kilometrin matkalle oli siis edessä.  

Lähdimme leppoisin mielin tälle "vaellukselle", ehkä vähän liiankin leppoisin. Lähdimme liikkeelle sandaaleissa ja emme ottaneet juomista ollenkaan mukaan. Ei me siis missään pulassa tämän päätöksen takia olleet, mutta matkaan meni yhteensä kuitenkin 2,5 tuntia, joten olisi se ollut hyvä vaikka edes yksi vesipullo ottaa mukaan. :D Näkymät huipulta olivat tietysti aika latteat verrattuna Norjan näkymiin, mutta kyllä kauas näkeminen Suomen tasaisille mannuillekin on hienon näköistä.

Matkalla Levin huipulle. Keli on mitä mainioin, kuten kuvasta näkee.

Huipun ympäri meni tällainen "skybridge".

Sois sit reissu aikalailla ohi.

Kondolihissilläkin olisi päässyt alas, mutta 6 euron hintalappu oli meille liikaa...

Takaisin Levin keskustassa menimme kahvilaan kirjoittelemaan blogia. Mukava oli päästä kahvilassakin käväisemään edes kerran tällä reissulla. Loppuilta meni saunan, hyvän ruoan ja leffan parissa.

Näyttää ihan houkuttelevalta työpisteeltä.

8.8 Lauantai

Pitkä, 750 kilometrin ajomatka alkoi klo. 11:00. Olimme tehneet hyvät ja runsaat eväät matkaan, joten saimme paahtaa koko matkan kolmella pienellä pysähdyksellä. Kotia saavuimme klo. 19:30.

Loppusanat:

Jos Norjaa ajattelee matkailumaana pelkästään kategoriassa: luonto, niin on se kevyesti yksi parhaista maista jossa olemme käyneet. Vaikka luonto on niin kaunista, niin silti vaeltaminen vaikkapa Indonesiassa, on kuitenkin tunnelmaltaan niin erilaista, kun on kyse niin eksoottisesta maasta. Tämän lisäksi (normaalisti) kelit eivät Norjassa yleensä ole kovinkaan hyvät, ja sadetta (normaalisti) tulee lähes päivittäin. Kulttuuriltaan maa on myös niin lähellä Suomea, ettei siitä saa minkäänlaista eksotiikan tuntua. Ehkäpä kuitenkin suurin miinus on hintataso, joka pakottaa kaksi budjetti matkailijaa telttamajoitukseen ja "erämuonailuun" (mikä nyt välttämättä ei ole huono asia). Reissulla ja lomalla olisi kuitenkin mukava (etenkin) rankan vaelluksen jälkeen mennä ravintolaan nautiskelemaan, ja hotelliin nukkumaan. Näistä syistä Norja ei nouse Maa-Ranking listalla aivan kärkikahinoihin, mutta Eurooppa-Rankingissa emme voi muuta kuin laittaa Norjan Top-5:n, sillä olihan tämä reissu aivan uskomaton! 

Luontomestoista joissa kävimme, lempialueeksemme jäivät Lyngenin Alpit. Tämä vuoristo on laaja, eikä erityisen tunnettu turistinähtävyys, vaikka kauneudeltaan se on vähintään yhtä hieno kun Pohjois-Norjan suosituimmat alueet; kuten Senja. Periaatteessa olisimme voineet olla koko reissun ajan vain Lyngenin Alpeilla, sillä siellä kyllä riittää vuoria kiivettäväksi, vaikka koko kesäksi!

Eikä siinä vielä kaikki. Tässä vielä yhteenveto "vaellusdatasta" Jennin sykemittarista. Eli kaikkien vaelluksien data on laskettu yhteen.

Vaellusaika: 51:05 tuntia

Vaellusmatka: 85,35 kilometriä

Kulutus: 15379 Kcal

Nousua: 7560 metriä

Laskua: 7495 metriä

Vielä reilu kilometri lisää, niin oltaisiin jo Mt. Everestin metrit noustu. ':) On se data kaunista...

Joppe kiittää kaikkia lukijoita.

Ja Jenni antaa erityiskiitoksen kaikille kommentoijille. :)