CRW

CRW
Maailmanmatkaajat Joppe Vuorela ja Jenni Wihinen

tiistai 4. syyskuuta 2018

Indonesia & Singapore 2-30.9.2018

Dieng Plateau, Java, Indonesia.
Kun Suomen ennätyshelteet olivat ohi, niin luonnollisesti siirryimme siis Indonesian helteisiin. Thaimaan reissu oli yksi siisteimmistä reissuistamme, mutta se oli aivan liian lyhyt. Nyt meillä
on lähes koko kuukausi aikaa seikkailla maagisessa Aasiassa. Joppe oli jo aikaisemmin käynyt Indonesiassa, joten olihan tähän reissuun saatava yksi uusi maa myös Jopelle, siispä ennen Suomeen tuloa käymme vielä tutkimassa modernin Singaporen.

2-3.9 Sunnuntai ja Maanantai
Reissu starttasi Jyväskylästä junalla klo. 16:30. Helsingistä Qatar Airwaysin kone lähti klo. 23:20 kohti, jo meille tuttua Dohaa. Siellä reipas 3 tuntia odottelua (hyvässä buffet aamupalapöydän ääressä) ja lähes 9 tunnin lento Jakartaan sai alkaa.

Jakartassa maahantulomuodollisuudet sujuivat ennätysnopeasti, ja eipä aikaakaan kun olimme jo taksin kyydissä matkalla lentokentän lähellä olevaan hotelliin. Vihdoin 27,5 tunnin matkustamisen jälkeen olimme hotellilla peiton alla ja valmiita nukkumaan.

4.9 Tiistai
Olimme reissua suunnitellessa lukeneet Jakartasta tietoa ja meidän korvaamme se ei kuulostanut kovinkaan hyvältä. Päätimme siis jättää väliin tämän kuhisevan metropolin, ja matkustaa heti aamutoimien jälkeen lentokoneella Keski-Java:lle ja Yogyakarta:n.

Lento oli lyhkäinen, vain vähän reilu tunti. Lentokoneesta näimme 4, noin 3,000 metrin korkuista tulivuorta. Olemme sunnitelleet kiipeävämme viimeisemmälle niistä.

Ensimmäinen neljästä tulivuoresta.
Yogyakartassa söimme lounaan ja kävimme vuokraamassa meille menopeliksi skootterin. Siitä lähdimme sitten ajelemaan pohjoiseen, ja kohti suosittua turistinähtävyyttä Borobudur:n temppeliä. Oikeastaan koko matka temppelille meni ruuhakaista tietä pitkin satojen muiden skoottereiden keskellä pujotellessa. Itse temppeliin emme vielä tänään kerinnyt, sillä saavuimme sinne vasta pimeän tultua. Kirjauduimme yöksi mukavaan majataloon temppelin lähettyville.

Majatalossa söimme aitoa indonesialaista kotiruokaa päivälliseksi.
5.9 Keskiviikko
Majatalon aamupalan jälkeen lähdimme tutustumaan siis Unescon perintökohteen tittelin omaavaa temppeliä (= Borobudur temppeli). Pääsylippu oli suolainen 25 dollaria per. nenä. Ennen reissua kuulimme kaverilta, että temppeli ei ole kummoinen paikka, joten vähän hirvitti maksaa niin korkea sisäänpääsymaksu. Kun näimme temppelin kaukaa tien päästä ensimmäisen kerran, niin olomme oli vähintäänkin lupaava. Temppeli oli aivan jäätävän kokoinen kivikasa (2 miljoonasta kiviharkosta väsätty), joka oli kalttaaltaan koristeltu buddhalais kuvioin. Lisäksi temppelin katolta oli hyvät näkymät ympärillä oleville vuorille sekä viidakkoon. Kyllähän pääsymaksu oli toki liian korkea, mutta emme silti kadu, että kävimme tutustumassa tähän hienoon nähtävyyteen. Oikeastaan oli hyvä, että kaverimme Suomessa haukkuivat paikan, niin meille tämä oli vielä positiivisemmin yllättävä, kuin ilman haukkuja olisi ollut. :D

Borobudurin temppeli.



Temppelin päältä.



Joka päivä useat paikalliset haluavat ottaa kuvia meidän kanssa.



On se iso!
Borobudurista ajoimme 80 kilometriä luoteeseen Dieng Plateau nimiseen ikivanhaan tulivuoren kraatteriin. Sinne on rakennettu pieni kylä sekä paljon tupakka- ja perunapeltoja. Kirjauduimme siellä kahdeksi yöksi halpaan majataloon.

Kaikki tämä noin 3 euroa ja herkullista kuin mikä! ;P
Syötyämme lounaan Dieng Plateaussa niin kello oli jo 14:00 ja pilviä alkoi puskemaan kovalla vauhdilla alueelle. Kerkesimme käydä katsomassa kahta hienoa järveä korkealta kukkulalta, ennen kuin pilvet peittivät näkyvyyden. Lisäksi kävimme vielä aluella, jossa vulkaaninen toiminta nostaa rikkiä (ainakin hajun perusteella) maan uumenista, ja saa järven kiehumaan sekä maan sauhuamaan.

Järvillä.







Joppe heiluttaa Indonesian lippua.

Paikalliset pyöräilee ilmassa. ;O

Rikki alueella.

HYI!
6.9 Torstai
Tänään oli luvassa reissun ensimmäinen vaellus. Dieng Plateaun korkein vuori on Gunung Prau (2,600 metriä) ja se oli tarkoitus valloittaa. Heräsimme jo klo. 4:30, nostaaksemme todennäköisyyksiä saada katsoa vuoren huipulta näkymää ilman iltapäivällä tulevaa sankkaa pilvimassaa. Ensimmäinen noin pari kilometriä meni jyrkkää ja metsäistä mäkeä noustessa ja emme juurikaan nähneet näkymiä. Parista kohtaa metsiköstä avautui hienot näkymät Gunung Sindoro tulivuorelle (3,136 metriä).

Vaellus sai alkaa.

Taustalla näkyy Dieng Plateaun suurin kylä: Dieng.

Siellä se jättiläinen komeilee. Ai että!

Metsäpolun keskeltä avautuvat näköalat.
Tunnin vaeltamisen jälkeen olimme jo Gunung Praun huipulla, mutta matkaa oli vielä toinen tunti vuoren harjannetta pitkin sen itäiselle reunalle, josta on parhaat näkymät neljälle, yli 3,000 metrin tulivuorelle. Harjanteella oli leppoista kävellä ja maisemat olivat jo sieltä mitä parhaimmat, ainoastaan todella voimakkaat tuulen puuskat haittasivat vähän meininkiä.

Harjanteella.


Kun vuoren itäreuna viimein näkyi, niin näimme myös ensimmäistä kertaa aivan huikean näyn. 2 tulivuorta olivat lähellä meitä ja kauempana näkyi vielä toiset kaksi, jotka nousivat pilvimassan seasta kuin saaret merestä konsanaan. Ehdottomasti yksi hienoimmista näkymistä ikinä! Kun kokemukset ovat tätä luokkaa jo näin reissun alussa, ja jos ne jatkuvat tämän kaltaisena, niin on jo ykköspaikka parhaista maista joissa olemme käyneet jälleen vaakalaudalla!

Vihdoin perillä. Täyttä timangia!



Neljän yli 3,000 metrin tulivuoren liitto.

Sieltä ne kaksi kauempaa pilkottavat.

Joppe ja Indonesian lippu kohtaavat jälleen.
Normaalisti paluumatka vuorelta menee aika nopsaan, kun ei pysähdytä enää ottamaan kuvia. Kun kiipesimme vuorelle olimme paineessa, että pilvet peittävät näkymät, siksi kiirehdimme määränpäähän nopeasti. Vasta paluumatkalla tajusimme, että myös menomatkan maisemat olivat todella näyttäviä. Siksi paluumatka kesti jopa pitempään kuin menomatka.

Paluumatkaa. Huomatkaa vielä yksi 3,000 metrin jättiläinen kaukana kuvassa.

Evästauko.

Takaisin päin.


Takaisin alhaalla kävimme pikaisesti majatalossa viemässä repun pois ja lähdimme katsastamaan vielä yhtä näköalapaikkaa, mikä eilen runsaiden pilvien vuoksi jäi näkemättä. Näköalapaikka on Javan korkeimman kylän Sembungan:in yläpuolella. Sembunganista kävelymatkaa oli noin 30 minuuttia. Myös täältä näki Gunung Sindoro tulivuorelle, mutta muita vuoria ei täältä näkynyt. Näkymät olivat myös todella hyvät kylän suuntaan ja siellä erityisesti sen järvelle.

Sembunganin yläpuolella.

Kukkulan kuningas.

Kylän järvi.

Kiipeilijä.
Sembunganin jälkeen tajusimme, että rahat alkavat olla lopussa. Ajelimme siis kylän ainoalle automaatille nostamaan sitä lisää. Arvaatkin jo varmaan mihin tämä johtaa? No siihen tietysti, että korttimme eivät toimineet automaatissa ja lähin automaatti on 26 kilometrin päässä Wonosobo:n kaupungissa. Ei siinä muuten mitään, mutta tulimme juuri sitä kautta eilen tänne, joten olemme nähneet jo kaiken mitä matkalla on näkemistä. Ei siinä kuitenkaan muukaan auttanut kuin lähteä ajamaan sinne takaisin. Loppupäivä menikin Wonosobon ravintolassa sekä kahvilassa ja ajomatkoissa.

Sembunganin rakennuksia.
7.9 Perjantai
Alkuperäinen ajatuksemme oli lähteä tänään aikaisin ajamaan Gunung Sindoroa kohti, ja myös valloittaa se. Jennin yli kuukausi sitten satuttama vasen pikkuvarvas kipeytyi kuitenkin elisistä vaelluksista sen verran, että päätettiin jättää vaellus väliin. Nukuttiin tämän vuoksi klo. 5:45 (huhhuh, mitkä unikeot :D) asti ja lähdimme ajamaan Yogyakartan pohjoispuolella olevaan lomaresortiin: Kaliurang:iin. Matkaa sinne kertyi yhteensä 112 kilometriä.

Kun lähdimme Dieng Plateausta ja ajoimme jo tutuksi tulleen (3 kertaa ajettu) pitkän alamäen alas. Vasta nyt ensimmäistä kertaa näimme maisemat, jotka avautuvat ko. reitin varrelta. Aikaisempina päivinä kun ajoimme saman tien, niin iltapäivällä tulevat pilvet ovat joka kerralla peittäneet näkymän, mutta nyt näin aamutuimaan näimme näkymän koko komeudessaan.

Reissarit menopelin päällä. Taustalla Gunung Sindoro, joka jäi nyt sitten kiipeämättä.
Ajoimme tuttuja teitä pitkin noin 10 kilometriä, kunnes käännyimme taas uusille "huudeille". Maisemat olivat todella hyviä seuraavat noin 15 kilometriä ja ikävän pitkää ajomatkaa ei edes ajatellut. Mukava ja leppoisa ajaminen kuitenkin loppui kun vuoristo jäi taakse, ja edessämme oli: oikeastaan jatkuvaa kaupunkisumaa. Siellä ajaminen oli toki paikoittain hyvinkin nopeaa, mutta pakokaasuja haistellessa ja ikävää likaista maisemaa katsoessa ajaminen tuntui kuitenkin työltä.

Uutta ja tuntematonta seutua.








Saavuimme Gunung Merapi:n (2,914 metriä) juurelle, Kaliurangin resortiin jo 11 maissa. Lepäilimme hotellissamme hetken aikaa ja lähdimme katsomaan luonnonpuistoa, joka levittäytyy tulivuoren juurelle. Tummia pilviä oli jo kertynyt alueelle, joten itse tulivuorta emme nähneet. Luonnonpuiston portille saavuttuamme meille sanottiin, että tulivuori on kakkostason  aktivisuustilassa, täten lyhkäisiä vaellusreittejä jotka nousevat vuorta hieman ylös, ei saanut kävellä. Eipä puistossa vaellusreittien lisäksi ollut muuta nähtävää kuin kälyinen vesiputous, viidakkoa ja alueella vilisevät apinat. Tämä luonnonpuisto oli se juttu miksi tänne tulimme, joten päätös oli helppo: "otetaan loppupäivä lepoa ja nautitaan hotellimme lähellä olevan kahvilan herkuista."

Luonnonpuiston hienoin juttu oli ehkä tämä hieno puu.

The planet of the apes 5, coming soon... imdb 9,8.

Luonnonpuiston sisäänkäyntiä varjelee tämä komea kotka.
Kahvilan herkkua.


8.9 Lauantai
Emme ole nukkuneet hyvin oikeastaan kuin yhtenä yönä tämän reissun aikana ja se ei ollut tämä. Aina jostain eri syystä emme ole saaneet unta. Tällä kertaa syynä olivat meluavat naapurit. Eipä mahda mitään, klo. 7 aamupalalle ja skootterin selkään. Ensimmäinen etappimme oli 40 kilometrin ajomatkan päässä, johon sisältyi Yogyakartan läpi ajaminen. Kohteemme oli Imogir:n näköalatasanteet sekä mäntymetsä.

Matkalla söimme ravintolassa, joka ei missään nimessä ollut mikään turistimesta. Söimme ateriat kadulla maton päällä. :D
Kävimme neljällä eri näköalatasanteella, joidenka maisema oli kaikissa suurinpiirtein samanlainen. Ainoa poikkeus oli itse tasanteet; ne olivat rakennettu puusta ja ne vaihtelivat aina puumajoista helikoptereihin.

Joppe lempipuuhansa parissa.

Jennikin pääsi ylös.

Helikopterilentäjä.

Kiipeileminen ja lentäminen käy voimille.

Joki.

Jenni kyllästyi skootterin kyydissä olemiseen, joten luonnollisesti seuraava aste on lentokone.
Sitten olikin vuorossa mäntymetsä. Saattaa kuulostaa tylsältä, varsinkin mäntyihin tottuneen suomalaisen mielestä. Paikasta saikin eniten irti silloin kun katsoi ylöspäin; männyissä ei ollut lainkaan oksia, muuta kuin latvoissa ja täten näkymä taivaalle oli ainutlaatuinen.

WAU!

Luovuutta hyppyyn.
Mäntymetsästä ajoimme 48 kilometriä fantastisia teitä pitkin Baron beach:lle. Teistä teki fantastisen se, että liikennettä ei ollut nimeksikään ja tie poukkoili vuoristoisessa metsikössä pienten kylien läpi. Täten saavuimme ensimmäistä kertaa Intian Valtameren rannalle, ilma muuttui heti tukalasta helteestä raikkaamaksi meri-ilmaksi. Lepäilimme majatalossamme hetken aikaa, kävimme syömässä myöhäisen lounaan (15:00 aikoihin) tosi hyvässä ravintolassa ja kurvailimme rannalle. Ranta oli erityinen sen hienojen kallioiden ansiosta, joihin aallot paiskautuivat voimalla. Aallot olivatkin mahtavia ja niissä hyppiminen ei koskaan ole tylsää.

Baron beach.

Tyylikästä kalastamista.
Ennen pimeää nousimme vielä yhdelle rannan vieressä olevalle kalliolle, ja sen päällä hankimme vielä lisäkorkeutta nousemalla 45 metriä korkeaan majakkaan. Sen huipulla naatiskelimme siitä, kun aurinko laski kauniisti horisontin taa.

Majakan huipulta.

Baron beach lintuperspektiivistä.

"I'm the king of the world!"

"I'm the princess of the world!"
9.9 Sunnuntai
Nyt saimme vihdoin hyvät yöunet, tietysti Joppea vähän häiritsi se, että piti yöllä käydä 4 kertaa wc:ssä ripuloimassa. :D Otimme aamun erittäin rennosti nukkumalla pitkään, syömällä rauhassa aamupalan ja tutustuimme myös rantaan joka on lähimpänä majataloamme. Ranta oli ihan hieno, mutta uimaan siellä ei pystynyt kivikkoisen rannan vuoksi.

Majatalomme lähirannan kalliot.

Ranta oli sopiva ainoastaan kahlaamiseen.

Merenkäynti tuntuu olevan kovaa jatkuvasti.
12 maissa lähdimme vielä tutustumaan kahteen muuhun rantaan. Ensimmäiseksi menimme
8 kilometrin päässä olevaan rantaan: Indrayanti beach. Se oli leveä hiekkakaistale jota reunusti hienot kalliot. Huono puoli oli vain se, ettei täälläkään pystynyt isojen kivien vuoksi uimaan. Kahlasimme hetken aikaa kallioiden vieressä ja lähdimme pois.

Kahlaamista kallioiden lomassa.


Toinen ranta johon menimme vaikutti ensiksi hyvältä sillä sinne ei mennyt lainkaan tietä, vaan sinne pääsi ainoastaan kävelemällä pientä polkua pitkin. Sama juttu kuitenkin täällä; ranta ei ollut sopiva uimiseen. Alueella olisi ollut vielä kymmeniä, ellei satoja muita rantoja, mutta aika ei niiden tutkimiseen olisi enää riittänyt. Baron beach oli kepoisesti paras ranta näistä kolmesta.

Rantojen jälkeen aloitimme paluumatkan Yogyakartaan, matkaa taitettavana oli 80 kilometriä. Noin 50 kilometriä siitä meni mukavasti rauhallisia teitä pitkin, keskinopeutemme ollessa 80 luokkaa. Sen jälkeen ajoimme noin 10 kilometriä jäätävässä ruuhkassa, kaiketi yogyakartalaiset palailivat viikonlopun vietosta. Skootterilla pystyimme hyvin pujottelemaan jonojen ohi, mutta autolla ruuhkassa joka ei liikkunut juuri ollenkaan, olisi mennyt monta tuntia aikaa. Matkan varrelta Joppe löysi apteekin josta sai lääkettä ripuliinsa.

Saavuimme Yogyakartaan juuri ennen pimeän tuloa. Edelliset 5 yötä olemme viettäneet enemmän tai vähemmän rähjäisissä majataloissa, jotkut ovat olleet jopa todella rähjäisiä (mutta tietysti öiden keskihinta kahdelta on ollut reippasti alle 10 euroa). Nyt olimme varanneet itsellemme 4 tähden loistohotellin (eikä siltikään kuin 45 euroa). Kyllä maistui ilmastointi, istuma wc, hyvä suihku josta vettä tulee kovalla paineella ja on myös lämmintä sekä katolla oleva uima-allas. Eipä viitsitty hotellin palveluiden luota mihinkään enää poistua.

10.9 Maanantai
Nautimmme hotellin mukavuuksista 12 asti, jonka jälkeen lähdimme palauttamaan hyvin palvellutta skootteria. Pyörimme Yogyakartan keskustassa tunnin verran, kunnes kuumuus ja kaupungin melu sekä pakokaasut alkoivat ärsyttämään -> siispä otimme riksan ilmaistoituun ostoskeskukseen ja nautimme siellä hyvästä ruoasta ja starbucksin kahvista.

"Ai että mitä luksusta."
Yogyakartan keskustaa.
Lentomme kohti uusia seikkailuja piti lähteä klo. 18:45, mutta kone lähti lähes 2 tuntia myöhässä. Kohteenamme oli  Itä-Jaava ja Surabayan kaupunki. Tarkoituksemme oli matkustaa vielä alkuyöstä parin tunnin bussimatka etelään Malang:n kaupunkiin, mutta myöhästymisen vuoksi emme jaksaneet enää matkustaa. Kirjauduimme sen sijaan hyvään hotelliin lentokentän lähelle. Btw. Jopen ostamat ripulilääkkeet toimivat ensimmäisestä tabletista asti niin hyvin, että mitään ei ole enää tullut ulos. Saa nähdä joutuuko kohta ostamaan sitten laksatiiveja. :D

11.9 Tiistai
Otimme aamun taas rennosti hyvässä hotellissamme ja lähdimme vasta 11 maissa bussiasemalle. Siellä homma toimi erittäin hyvin; heti kun ohitimme bussiaseman ulkona olevat hännystelijä/huijari bussi- sekä taksikuskit, niin virallinen bussiaseman työntekijä kertoi meille mistä Malangiin vievä bussi lähtee. Sen jälkeen nousimme bussiin, istuimme muutaman minuutin ja sitten bussi lähtikin jo liikkeelle. Harvoin menee näin sujuvasti nämä hommat. Matka kesti 2,5 tuntia erittäin kuumassa
bussissa. Meidän piti ottaa kaikkein paras bussi joka kulkee Surabayan ja Malangin väliä, mutta otimmekin vahingossa kaikkein huonoimman. :D Olipahan ainakin halpa (= 1,5 euroa per nenä). Malangissa tyydyimme taas halpaan ja rähjäiseen majataloon, onneksi huoneessamme oli kuitenkin ilmastointi.

Malangiin saavuttuamme menimme ensimmäiseksi syömään hyvään länsimaalaistyyliseen kahvilaan. Siitä suuntasimme tutkimaan hieman kaupunkia. Eipä siinä juurikaan mitään tutkimista kyllä ollut; kaupungin keskustassa on käytännössä vain iso liikenneympyrä, jonka keskellä on pieni puisto. Liikenneympyrästä lähtee monta rähjäistä tietä joidenka varrella on monia hyvän näköisiä ravintoloita sekä kahviloita. Kun kaupungissa ei tutkittavaa löytynyt sen enempää, niin päätettiin
mennä hierojalle. 60 minuutin kokovartalohiertonta maksoi 4,5 euroa. :P Oli rento olo kyllä sen jälkeen.

Ei näytä kaupungilta, mutta tämän parempaa kuvaa kaupungista ei saanut. :D

Toinen puoli joesta näyttää enemmän kaupungilta.

Liikenneympyrän keskellä oleva puisto.
Illalla käytiin vielä varmaan kaupungin hiennoimmassa ravintolassa syömässä. Ravintola sijaitsi hulppean hotellin sisällä. Ruokalistoissa oli varaa valita: sivuja oli varmaan 30 ja kussakin yli 10 vaihtoehtoa. Valitsimme listasta aikalailla halvimmat vaihtoehdot, sillä kalleimmat olisivat olleet jo Suomenkin hintoihin verrattuna kalliita. Kun olimme syöneet ja maksaneet niin yksi tarjoilija tuli kysymään: "haluammeko esittelykierroksen hotellissa?" Pyyntö oli vähän outo, mutta
suostuimme kierrokselle. Hotelli oli kuin sen ravintolan ruokalista: todella paljon erilaisia huoneita, joissa kaikissa oli jonkinlainen teema. Tuntui silti, että tuskimpa suurimpaa osaa huoneista juuri koskaan käytetään, kuten suurimpaa osaa ruokalistan ruokiakaan juuri koskaan tilata. Todella hieno hotelli se kaikesta huolimatta oli.

Ravintolan halvimmat setit.

Hotellin esittely kiertueelta.
12.9 Keskiviikko
Aamulla napattiin skootteri jälleen allemme kätevästi majatalostamme. Tälläkin kertaa vuokrasimme sen 6 päiväksi. Ensimmäisenä ajelua ajelimme 80 kilometriä Malangista länteen Blitar:n kaupunkiin.

Kun lähdimme liikkeelle, niin näimme tällaisen kirjavan korttelin Malangissa.
Blitarissa kirjauduimme jälleen halpaan majataloon. Tulimme tänne siksi, että lähistöllä on Gunung Kelud (1,731 metriä) tulivuori, jonka päälle huomenna aijomme kiivetä. Tämä päivä meni hyvin pitkälti rennoissa meiningeissä Blitarin keskustassa ja majatalossamme.

Blitarin kahvilassa.
13.9 Torstai
Nyt loppui malekseminen ja lusmuilu; herätyskello herätti 5:30, nuudelia aamupalaksi ja skootteri kohti Gunung Keludia. Matkaa majatalolta vaelluksen aloituskohtaan oli 27 kilometriä, osa siitä meni todella kuoppaisia hiekkateitä pitkin. Siksi jo matkaan kului noin 50 minuuttia. Skootterilla pääsi noin 1,300 metriin, joten kävelyä huipulle ei edes jäänyt niin paljoa. Puolet siitä meni tietä pitkin, sillä meidät pysäytettiin noin kilometri ennen kuin tie olisi loppunut ja skootteri piti jättää siihen. Tietä pitkin oli kyllä ihan mukava kävellä, kun jo sieltä näkymät olivat todella hyvät.

Tähän kohtaan jätimme skootterin parkkiin. Maisemasta meille tulee mieleen Jurassic Park, tuleeko sinulle?

Tietä pitkin huippua kohti.
Ennen kuin tulimme tien päähän, näimme että kraaterin ulkoreunaa pitkin lähtee jyrkkä polku. Matka ei ollut pitkä, mutta musta vulkaaninen hiekka sitoo tehokkaasti auringon lämpöä, siihen kun vielä lisää jyrkän mäen jota kiivetä, niin runsas hikoilu on taattu.

Jyrkkää mäkeä ylös.
Kun pääsimme kraaterin reunan päälle, niin näky oli kuin katsoisi suoraan manalaan; karu, musta ja eloton ympäristö jonka keskellä lampi, joka näyttää kuolleelta. Näkymä kraatteriin oli niin ainutlaatuinen, että ihan unohti minkälaiset näkymät kraatterin reunalta on muualle ympäristöön. Ne olivat myös todella näyttävät. Hengailimme kraatterin reunalla tunnin verran ja läksimme takaisin alas.

Welcome to hell!

Pilvimeri ympäröi meitä.

Näyttää siltä kuin seisoisimme ilmassa.

Käppäilyä kraatterin reunalla.

Takaisin alas.
Kun laskeuduimme takaisin tielle, niin emme saaneet enää olla ainoat ihmiset vuorella. Ohitsemme ajoi toistakymmentä skootteria, joissa kaikissa oli kuski oppaana ja turisti istui takana. Se oli siis jonkinlainen "tour grouppi". Myös me menimme vielä katsomaan kraatteria samasta paikasta johon mopotkin menivät. Paikka oli paljon alempana kuin missä aikaisemmin olimme ja näkymät eivät olleet mistään kotoisin verrattuna aikaisempaan. Saimme myöhemmin tietää, että vuorelle ei olisi
edes saanut tulla ilman opasta ja myös kraatterin reunalle ei olisi saanut kiivetä. Onneksi tulimme vuorelle jo niin aikaisin, ettei kukaan ehtinyt meitä estellä. Retki olisi ollut pienoinen pettymys, jos olisimme käyneet ihastelemassa kraatteria vain jälkimmäisestä paikasta.

Ei niin hyvät näkymät alempaa.

Cowboy and -girl on the road.
Keludilta ajoimme takaisin majatalolle, lepäilimme hetken aikaa ja aloitimme 65 kilometrin ajomatkan Batu nimiseen kaupunkiin. Reitti sinne kulki hienoa maaseututietä pitkin kahden tulivuoren välissä. Harmi vain, että puolen päivän jälkeen tulevat pilvet peittivät näkyvyyden vuorille. Kaikki pitäisi pystyä tekemään aikaisen aamun aikana. Ajelu oli siitä huolimatta mukavan leppoisaa.

Matkalla Batuun.
Ai että kun olisi komiaa ilman pilviä.
Melkein perillä.
Batussa meitä odotti keskivertoa parempi majatalo, jossa on myös uima-allas. Kun reppu oli viskattu majataloon, niin ajattelimme mennä syömään ja katsomaan lähistöllä olevaa vesiputousta. Juutuimme kuitenkin ostoskeskuksen leffateatteriin loppupäiväksi. :)

Batu, ostoskeskuksen ikkunasta.
14.9 Perjantai
Aamulla liikkeelle Batusta. Matkaa oli 60 kilometriä Malangin läpi Bromo Tengger Semeru luonnonpuistoon. Noin 40 kilometriä siitä meni ihan perussetillä. Sen jälkeen alkoi rankka ylämäki joka kesti 9 kilometriä, skootteri kulki ylämäessä vain 15 km/h vaikka tasasella sillä päästelee yli sataa, eli erittäin jyrkkää oli. Kun 60 kilometriä oli täynnä, niin edessämme oli todella hieno näkymä: "Sea Of Sand" -nimiselle aukiolle.

Jyrkkää rinnettä ylös Bromolle.

Sea Of Sands.
Laskeuduimme alas Sea Of Sandille. Se on nimensä mukaan hiekkameri, jossa skootterilla ajeleminen oli jokseenkin hankalaa kun pyörät upposivat jatkuvasti hiekkaan. Tämä oli kuitenkin sellaista seikkailua mitä reissuiltamme haemme, joten fiilis oli hankaluuksista huolimatta korkealla. Ajoimme hiekassa noin 10 kilometriä, välillä ajaen ja välillä työntäen skootteria. Saavuimme Cemoro Lawang nimiseen kylään, Gunung Bromo -tulivuoren lähelle. Näkymät Lawangista hiekkamerelle sekä Bromo vuorelle olivat mitä parhaimmat. Lawangista laskeuduimme noin 20 kilometriä jyrkkää alamäkeä alas Sukapura:n kylään ja siellä kirjauduimme homestay:hin. Emme jaksaneet tehdä loppupäivänä enää oikein mitään.

Hiekassa ajelua...

...ja työntämistä.

Välillä taukoa.

Gunung Bromo Lawangista käsin katseltuna.
15.9 Lauantai
Herätyskello oli asetettu aikaan: 4:00. Tämä siksi, että näkisimme auringonnousun Bromon valtavalle kraatterille, kraatterin reunan yhdestä korkeimmista kohdista. Kun nousimme skootterilla ylös 20 kilometrin matkaa kohti Cemoro Lawangia, niin aikaisen aamun kylmyys koetteli meitä. Sormemme olivat aivan kohmeessa kun vihdoin pääsimme ylös. Skootterilla pääsi vielä noin 2 kilometrin matkan kraatterin reunaa pitkin ylös, mutta sen jälkeen oli jatkettava jalan. Kraatterin reunalla oli näin aamusta todella paljon turisteja, jotka olivat tulleet paikalle järjestetyllä tourilla oppaineen. Me emme niistä välittänyt, vaan jatkoimme nopeasti ylöspäin. Ylempänä oli vielä lisää turisteja, mutta suurin osa oli jäänyt alemmalle tasolle. Kun saimme lisää korkeutta, niin maisemat paranivat kohisten. Ensimmäinen osuus päättyi "King Kong Hill" -nimiselle tasanteelle, josta näköalat olivat todella hyvät.

Sieltä se aurinko nousee.

Gunung Bromosta nousi sankkaa höyryä koko aamun ajan. Kuvan vasemmasa laidassa Cemoro Lawang kylä.

Mystistä.
Päätimme jatkaa siitä vielä matkaa kaikkein korkeimpaan kohtaan: Penanjakan -vuoren huipulle. King Kong hilliltä sinne oli matkaa vain kilometri. Lonely Planet opaskirjamme sanoi, että huipulta ei ole niin hyvät näkymät kuin alempaa, mutta olemme ehdottomasti eri mieltä. Huipulta Bromon kraatterin näki laajimmin ja silloin viimeistään tajusi miten iso se onkaan. Hengailimme huipulla tunnin verran ja lähdimme takaisin skootterille. Paluumatkalla emme nähneet enää kuin 4 turistia, jotka olivat tulleet alueelle ilman opasta. Olipahan mahtava aamu!

Sanattomaksi vetää.

Wuhuu!

Näköala sai meidät lentämään.

Kuvassa näkyy hyvin uloimmat kraatterin reunat. Halkaisialtaa se on 10 kilometriä.

Paluumatkaa. Huomatkaa Joppe seisomassa aidan päällä.

Polkua pitkin takaisin skootterille.
Skootterilla hurautimme sen 2 kilometriä takaisin Lawangiin, jossa kävimme hotellin aamupalabuffetissa. Maha täytettynä oli hyvä jatkaa matkaa kohti Bromon valloitusta. Ennen kuin Bromon pystyi kiipeämään, niin meidän oli ylitettävä Sea Of Sand -hiekkameri, tällä kertaa teimme sen kävellen. Noin 30 minuuttia se otti ja pääsimme aloittamaan vuoren kiipeämisen.

Sea Of Sandin läpi (Huom! Saimme vasta nyt itsekin tietää, että kuvan vuori ei ole Bromo vaan Gunung Batok).

Laava kanjoni.

Siellä näkyy Bromo ja sinne vievät portaat. ;D
Bromo ei ollut haastava kiivetä, siihen meni se toinen 30 minuuttia. Kun pääsimme kraatterin reunalle ja kuulimme minkälainen kohina kraatterista kuuluu, niin olomme oli vaikuttunut. Olimme saapuneet kokoajan aktiivisena olevan tulivuoren päälle. Kävelimme kraatterin reunaa pitkin aavistuksen korkeammalle ja jäimme fiilistelemään sinne.

Kumpa voisitte kuulla sen kohinan.

Sinne ei haluaisi pudota.

Kraatterin reunaa pitkin.



Ja takaisin alas.


Bromon jälkeen kello ei ollut kuin vasta 12:30, mutta olimme käytännössä nähneet kaiken mitä halusimmekin nähdä, ja aikasen herätyksen vuoksi olimme väsyneitä. Päätettiin siis käydä vain lounaalla kahvilassa ja mennä nukkumaan päiväunia homestay:himme. Loppupäivän ja illan otimme rennosti.

16.9 Sunnuntai
Nukuimme niin pitkään kun nukutti (klo. 7:00). Oli aika jatkaa matkaa, reittimme seuraavaan kohteeseen kulki isoja teitä pitkin ja kilometrejä oli reipas 90 taitettavana. Ajo oli puuduttavaa kun kokoajan piti olla valppaana, sillä mistä tahansa suunnasta saattaa milloin tahansa tulla auto tai mopo eteen. Matka kuitenkin taittui nopeasti, sillä keskinopeutemme oli noin 80 km/h. Saavuimme määränpäähämme Gunung Arjuna (3,320 metriä) -tulivuoren rinteille mukavaan hotelliin 11 maissa.

Saavuimme Arjunan juurelle. Olimme innoissaan.
Ensimmäisenä hotellille saavuttuamme pesimme pakokaasut sekä noet pois. Päivän suunnitelma oli mennä tutkimaan lähistöllä olevaa Wonosari tee-plantaasia. Ainut ongelma oli vain se, että emme tarkalleen tienneet missä paikka on. Siispä kysyimme  hotellin työntekijöiltä missä paikka on? He eivät osanneet englantia, joten käytimme tulkkina google kääntäjää. Ensiksi työntekijä puhui kääntäjälle indonesiaksi ja kännykkään tuli lukemaan seuraavaa:
"you have go down to qwarius tourist and then back up again."
Vastauksemme: "where is qwarius tourist?" google käänsi sen seuraavasti: "what is klitoris?" :D:D
Me kaikki nauroimme tapahtuneelle ja lopulta, kun emme löytäneet vastausta kysymykseen, niin yksi hotellin työntekijöistä lähti mopolla saattamaan meitä plantaasille. :D

Kun saavuimme plantaasille, niin missään ei oikein ollut mitään informaatiota paikasta. Lähdimme vain kävelemään tee pensaiden sekaan, niiden välissä oleville poluille. Arjuna vuori ja pensaat sen edessä olivat todella näyttävä näky. Vähän aikaa käveltyämme näimme kyltin: "Bukit Kuneer". Emme tienneet mitä se tarkoittaa, mutta ajattelimme, että se saattaa olla jotain mielenkiintoista joten lähdimme kävelemään sen osoittamaan suuntaan. Matkalla meitä vastaan tuli mies jolta kysyimme: "mitä kyltti tarkoittaa?" Hän kertoi, että se on jonkinlainen näköalatasanne, tämähän sattui; sillä niistähän me tykkäämme. Tasanteelle oli pari kilometriä matkaa, mutta mikä onkaan sen parempaa kuin käppäillä luonnossa rauhassa hyvissä maisemissa? Bukit Kuneerista ei ollut sen kummemmat näköalat kuin matkankaan varrelta, mutta kivaa kuitenkin on kun kävelyllä on aina jokin määränpää.

Matkalla Bukit Kuneerille.

Nättiä on.


Kun tulimme takaisin alas Bukit kuneerilta, ajattelimme mennä tutustumaan tehtaaseen jossa teetä valmistetaan. Harmiksemme se on ilmeisesti sunnuntaisin kiinni. Plan B oli mennä "Tea House":n nauttimaan lounas sekä kupposet kotikutoista valkoista teetä. Joimme teetä rauhassa kunnes yht'äkkiä mies istui Jopen viereen, ja alkoi juttelemaan niitä näitä. Vähän aikaa sen jälkeen miehen seurueen naiset tulivat hakemaan Jenniä heidän pöytäänsä. He juttelivat Jennin kanssa ja ottivat yhteiskuvia vuoron perään. Naiset puhuivat ihan perusasioita, mutta sillä välin "miesten pöydässä" Jopen seuraan tullut mies alkoi samantien jutella naisista Jopen kanssa, kun Jenni oli poistunut pöydästä. :D Jonkin aikaa juteltuamme Joppe päätti "pelastaa" Jennin paikallisten naisten piiritykseltä.

Valkoista teetä.
Takaisin hotellilla. Kuvassa spontaania perushengailua.

Gunung Arjuna hämärällä.
17.9 Maanantai
Aamusta siirryimme 25 kilometriä takaisin Malangiin. Siellä palautimme skootterin ja menimme taksilla vähän parempaan hotelliin. Kun saavuimme hotellille niin kello oli vasta 10:00, onneksi saimme huoneen heti käyttöömme. Siinä se päivä aikalailla menikin ihan oikeasti lomaillessa; hotellin uima-altaalla, huoneen kaapelikanavia katsellessa ja hotellin lähellä olevassa ostoskeskuksessa ja varsinkin sen loistavassa food court:issa.

Kahvia nam! :P

Vähän meluisa on, se myönnetään, mutta ruoka on todella hyvää ja ateriat maksavat vain 2 euroa.

Hotellihuoneemme ikkunasta oli kelpo näkymät Malangiin.
18.9 Tiistai
Tänään oli aika jättää Java taakse ja lentää Indonesian suosituimpaan turistikohteeseen: Bali:lle. Lento kesti vain reippaan tunnin, mutta jälleen kerran kone lähti noin tunnin myöhässä (jokainen sisäinen lento on lähtenyt vähintään tunnin myöhässä).Ensimmäinen tuntemus koneesta noustuamme oli kostean kuuma ilma. Lentokentältä oli vain 3 kilometriä hotelliimme, joka sijaitsee keskellä suurimpaa turistihelvettiä: Kuta:a. Otimme sinne taksin, joka maksoi 3 kertaa enemmän kuin samanlainen matka Javalla olisi maksanut.

Heitimme hotellille vain reput ja lähdimme syömään Warung Indonesia nimiseen ravintolaan. Olimme saaneet sisäpiirin vinkin ravintolasta ja näinpä lähdimme testaamaan sitä heti ensimmäiseksi. Matkaa sinne oli reipas kilometri hotelliltamme. Matkalla näimme samalla vähän Kutan meininkiä; ensimmäisenä pisti silmään kaikki länkkäri turistit, joita katukuvassa on enemmän kuin paikallisia. Samalla myös kaupungin kadut olivat täynnä hyvännäköisiä ravintoloita sekä kahviloita ja turisti krääsää myyviä putiikkeja.

Warung Indonesiassa tilasimme hyvät ruoat ja vastapuristetut hedelmämehut. Todella hyvää ja maittavaa oli. Ei tarvitse lyödä vinkin antanutta herraa kasvoihin. :D Ravintolasta lähdimme kokeilemaan onneamme ostoskeskuksen leffateatteriin: "josko siellä olisi joku hyvä leffa pyörimässä?" Eipä ollut! Eikuin takaisin hotellille ja nukkumaan.

Warung Indonesian herkut.
19.9 Keskiviikko
Aamusta nappasimme taas skootterin allemme ja lähdimme tutkimaan Kutan eteläpuolella olevaa Bukit Peninsula:a. Sinne oli noin 20 kilometriä matkaa. Noin puolet siitä meni todella tukkoisessa liikenteessä ja toinen puolikas taas oli mukavaa rentoa ajelua kivoja mutkittelevia teitä pitkin. Menimme ensiksi Single Fin (ei mitään tekemistä suomalaisuuden kanssa) kahvilaan syömään ja suunnittelemaan päivää. Kahvilasta oli loistavat näköalat merelle ja ruokakin oli hyvää, mutta joka ikinen kahvilan asiakas oli länkkäri ja ruokien hinnatkin olivat noin 3 kertaa kalliimpia kuin Javalla. Kahvilasta lähdimme tutkimaan alueen rantoja ja matkalle sattui myös yksi temppeli.

Single Fin kahvilasta.
Suuntasimme ensiksi Pura Luhur Ulu Watu -nimiselle temppelille. Se oli niin ikään täynnä turisteja ja itse temppelin sisälle ei edes päässyt, muuta kuin rukoilutarkoituksessa. Parasta paikassa oli näkymät merelle ja apinat jotka hyppelivät ympäriinsä.

Tempplein apinoita.

Näkymät merelle.



Temppelille piti laittaa päälle polvet peittävä hame.



Jenni, ja hieno kukkapuu.
Temppeliltä läksimme katsastamaan parin kilometrin päässä olevaa pitkää rantaa: Nyang Nyang:ia. Skootterilla pääsimme korkeiden merenrantakallioiden reunalle, mutta siitä piti laskeutua jalkaisin rannalle. Reitti meni viidakkopolkua pitkin ja välillä meille avautui hienot näkymät merelle. Itse ranta oli huono, sillä uiminen oli lähes mahdotonta terävien kallioiden joukossa ja merenkäynti oli niiden lisäksi voimakasta. Kävimme vähän kastautumassa ja pesemässä kävelystä tullutta hikeä (kahta kauheampi hiki kyllä tuli kalliota takaisin ylös noustessa).

Polkua pitkin Nyang Nyang rannalle.

Hyvän näköistä on, mutta uiminen ei oikein onnistu.
Nyang Nyangilta kävimme katsomassa vielä toista rantaa. Se olisi ollut vähän parempi ranta uimiseen, mutta se oli täynnä länkkäreitä ja ei jotenkin ollut fiilistä jäädä sinne. Päivä oli ihan kiva, mutta fiiliksemme Balista tämän perusteella on huonot. Toivottavasti meno muuttuu.

Lounasta, ja jälleen kallista.
20.9 Torstai
Oli aika jättää taakse turistien täyteinen Kuta sekä Etelä-Bali, ja lähdimme skootterilla kohti pohjoista. Määränpäämme oli noin 70 kilometrin päässä oleva tulivuori: Gunung Batur. Matkalle olimme suunnitelleet usean mielenkiintoiselta kuulostavan pysähtymispaikan. Ensimmäisenä ajoimme noin 30 kilometriä Sukawati marketille. Se on värikäs markettialue, jossa myydään vähän kaikkea. Parasta oli kierrellä käytävillä, joissa joka kojussa myytiin erilaisia vaatekappaleita; väriloisto oli silmiä hivelevää. Ainoa miinus oli semi-aggressiiviset myyjät.

Sukawati market.
Seuraava stoppi oli Ubud -nimiseen kaupunkiin. Kaupunki oli samantyyppinen kuin Kuta: täynnä turisteja, paljon liikennettä ja kaikkialla kojuja myymässä krääsää. Kävimme ensiksi syömässä lounaan, joka oli jälleen yli 4 kertaa kalliimpaa kuin Javalla vastaava. Lounaan jälkeen menimme opaskirjamme suosittelemaan temppeliin, joka ei ollut mistään kotoisin.

Surkea temppeli.
Ubudista lähdettyämme päivän kohteet onneksi paranivat. Heti Ubudin vierestä lähti pari kilometriä pitkä Campuan Ridge Walk. Reitti kulkee harjannetta pitkin, josta on kelpo näkymät ympärillä olevaan viidakkoon sekä riisipelloille.

Campuan Ridge Walk.

Allamme kehrää tällä kertaa oikein kunnon peto: 155 cc Yamaha. Kyllä tapahtuu kun kaasua vääntää.
Seuraava kohteemme oli Gunung Kawi temppelialue, noin 15 kilometrin ajomatkan päässä. Matkalla oli lisää loistavia näkymiä riisipelloille ja viidakkoon. Kawilla oli muutamia kallioon hakattuja kivipatsaita ja pari hikistä temppeliä, mitkä eivät olleet kummoisia. Paikasta hyvän teki kuitekin, ei temppelit, vaan niitä ympäröivä luonto.

Matkan varrella olevia riisipeltoja.





Gunung Kawilla vähän lisää riisipeltoja.

Kallioon hakattuja patsaita.

Myös täällä piti käyttää polvet peittävää hametta.


Kawilta vielä viimeinen 25 kilometrin rykäisy Gunung Baturille. Matkalla hieman satoi vettä, mutta ei se ollut kuin pieni kuuro. Baturille saavuttuamme kirjauduimme kraatterin reunalla sijaitsevaan majataloon. Näkymät reunalta Batur vuorelle (1,717 metriä) sekä sen vieressä olevalle järvelle olivat hyvät, mutta osittain usvan peitossa. Hartain toiveemme on, että huomenaamuna keli olisi suotuisa.

Gunung Batur kraatterin reunalta katseltuna.
21.9 Perjantai
Hartain toiveemme toteutui, kun aamulla vähän 5:n jälkeen kömmimme ulos mökistämme ja katsoimme taivaalle: se oli täynnä tähtiä, joten luonnollisesti pilviäkään silloin ei voinut olla. Ajoimme majatalolta 7 kilometriä kraatterin reunan läntisimpään nurkkaan, jolloin Gunung Batur sekä kauempana kohoava Gunung Agung (= Balin korkein vuori: 3,142 metriä) jäivät meidän ja auringon väliin. Kun saavuimme määränpäähän niin vuorien takaa näkyi jo punaista valoa. Pikkuhiljaa taivas alkoi sinertymään ja maisema muuttui valoisammaksi. Ei ehkä paras auringonnousumme, mutta ei missään nimessä huonoinkaan.

Punainen taivas.

3 vuorta jonossa.

Siluetti seikkailijat.
Auringonnousun jälkeen ajelimme kraatterin reunaa pitkin Baturin vieressä olevan järven rantaan. Löysimme sieltä rauhallisen paikan, johon jäimme vain ihastelemaan hienoa näkymää sekä paikan rauhaa. Hetken ajan päästä paikkaan saapui myös mies, joka avasi viereisen kahvilan. Samalla hän myös laittoi kauhean tekno mökän soimaan, se siitä rauhasta. Onneksi vain parin minuutin päästä myös nainen tuli auttamaan kahvilan avaamisessa, ja vaihtoi musiikin samalla rauhallisempaan paikalliseen pimputukseen. Kun he olivat saaneet kahvilan avattua, tuli nainen samantien kysymään meiltä: "haluaisimmeko tilata jotain?" Mikäs siinä kun paikka oli niin mahtava, emmekä olleet syöneet muuta kuin hiki-patukat. Tilasimme siis vähän teetä ja kahvia sekä banaanipannarin. :P Järveltä ajoimme takaisin majataloomme ja kävimme syömässä yöpymiseen kuuluvan aamupalan, jonka jälkeen läksimme kohti Balin rannikkoa.

Lisää hinoja auringonnousu näkymiä näimme myös matkalla järvelle.



Siinä tie kraatterin reunan päällä.

Siellä se järvi komeilee.

Saavuimme rauhalliseen piilopaikkaamme.

Inkivääri teetä nautiskelee Jenni.

Joppe ja kahvi.

Meidän oma mökki, jossa yön nukuimme oli myös aika kivalla paikalla.
Matkaa rannikolle oli tasan 50 kilometriä. Ne kilometrit olivat yhdet parhaimmista kilometreistä joita olemme Indonesiassa ajelleet. Parasta oli se, että matkalla ei ollut liikenettä nimeksikään. Tietysti vuoristo-, riisipelto-, viidakko- sekä (lopussa) merimaisemat eivät tehneet matkanteosta yhtään huonompaa.

Matkan maisemia.

Rauhallista tietä luonnon keskellä.

Siellä se meri jo näkyy.
Määränpäämme oli Candidasa -rantaresortti kaupunki. Kirjauduimme siellä ehkä yhtään parhaimmista resorteista jossa olemme yöpyneet. Meillä on kokonainen kämppä käytössä vain itsellemme, heti sen alapuolella on hyvä ravintola ja uima-allaskin oli ihan kelpo. Lisäksi koko paikka oli viihtyisän puutarhan ympäröimä. Paikan nimi on Dasa Wana resort, jos jotain se kiinnostaa. Vielä hinnasta: 28 euroa ja aamupala kuuluu hintaan, kyllä maistuu! :P

Siinä meidän olohuone ja keittiö. Näiden lisäksi vielä iso terassi ja makuuhuone sekä wc.
Loppupäivän olisi helposti voinut rentoutua resortissa, mutta semmoinen ei meidän laisillemme seikkailijoille sovi. Lähdimme tutkimaan lähistön kallioita, joista on hyvät näkymät alueen rannoille. Korkeimmasta niistä olisi ollut varmasti parhaimmat näkymät, mutta aggressiiviset apinat estivät kulkumme sen huipulle. Yritimme vähän uhitella apinoille, että siirtyisivät keskeltä polkua pois, mutta sen valtataistelun hävisimme. Ai, että kun siihen tilanteesaan olisi saanut haulikon, niin olisi apinoiden isottelu loppunut.

Ensimmäisen kukkulan päältä oli mahtavat näkymät läheiselle rannalle.

Tämän parempaa emme kerenneet nähdä korkeimmalta vuorelta apinoiden takia.
Epäonnistuneen vuoren valloituksen jälkeen matkasimme rannalle, jossa vihdoin pääsi kunnolla uimaan. Se oli lähes täydellinen ranta; hiekka oli pehmeää, aallot jykeviä ja heti rannan vieressä oli warung:ja (= ruoka kojuja) myymässä halpaa ruokaa sekä tuoreista hedelmistä puristettua mehua. Pari tuntia siinä sitten vierähtikin aalloissa temutessa ja hyvistä warungin antimista nauttiessa.

Kutsuvan näköinen turkoosi meri.

Dream beach.

Kumpi voittaa, meri vai mies?
Rannan jälkeen halusimme päästä vielä vähän nauttimaan resorttimme mukavuuksista ennen pimeän tuloa, siispä ajelimme sinne takaisin ja naatiskelimme loppupäivän siellä.

22.9 Lauantai
Aamulla heräilimme rauhassa, söimme hyvän ja täyttävän hotellin aamupalan ja aika pian sen jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa. Ajoimme 15 kilometriä kohti länteä ja Denpasar:a (= Balin pääkaupunki), jolloin saavuimme Padangbai:n. Olimme syöneet tuhdin aamupalan reilu tunti sitten, mutta mielemme teki vähän lisää. Menimme hyvään kahvilaan syömään toisen tuhdin aamupalan, miksi teimme niin? 'cause we can! Samalla kun söimme, kävimme tiukkaa sunnitteluprosessia: mitä tehdä loppupäivän aikana? Meidän piti valita joko rento vaihtoehto, tai vähän enemmän actionia sisältävä vaihtoehto. Kun aamupala oli syöty, katsoimme vielä viimeisen kerran vähän kuvia vaihtoehdoista. Actionia sisältävä vaihtoehto olisi ollut hienot vuoristotiet, mutta kun katsoimme kuvia siitä, niin ne olivat toki hienoja, mutta samantyylisiä mitä olemme jo nähneet tällä reissulla. Silloin päätös oli helppo: chilling' baby! B-)

Toiselta aamupalalta ajoimme hyvin lyhkäisen matkan (= 400 metriä) läheiselle rannalle ja menimme uimaan. Ranta ei ollut kyllä hyvä uimiseen, korallit alkoivat heti rannasta ja päästäkseen kunnolla uimaan, joutui talsimaan terävien korallien joukossa noin 50 metriä. Snorklaamiseen ranta olisi ollut ihan hyvä, mutta ei se oikein meitä kiinnosta. Rannalta painelimme läheisen luksus resortin ravintolaan syömään pikku purtavaa. Olimme jo Suomesta käsin suunnitelleet menevämme juuri tähän ravintolaan, sillä näkymät merelle sekä vuoristoon ovat jotain aivan fantastista! Ennen kuin pääset näkemään kuvat tästä hienosta paikasta, niin kuvittele tämä: "ilma on juuri sopiva; ei liian kuuma, eikä kylmä. Mereltä puhaltaa ihana lämmin tuuli ja ravintolan kaiuttimista kuuluu 2000 luvun hitti biiseistä tehtyjä rauhallisia sovituksia. Edessäsi on huurteinen lempijuomasi sekä lautasella pikku purtavaa, ja tietysti maisema on kuin suoraan paratiisista." Tämäkö on sitä aitoa lomaa?

Bloo Laguun ranta.

Helix 64 restaurant. Reipas 2 tuntia siellä vierähti.

Gunung Agung, jälleen kerran.

mmmm...
Ihanan pitkän ja rauhallisen tuokion jälkeen hyppäsimme jälleen skoden kyytiin, ajoimme 40 kilometriä Denpasariin, tarkemmin: Sanur:in kaupunginosaan. Aioimme viihtyä siellä vain yhden yön ja huomenna hyppäämme veneen kyytiin ja matkustamme Nusa Penida:lle (= pienempi saari Balin lähellä). Denpasar ei oikein matkailukohteena ainakaan meitä kiinnosta, joten nyt oli hyvä syy mennä ostoskeskukseen katsomaan vihdoin sitä elokuvaa.

23.9 Sunnuntai
Aamulla luovuimme taas yhdestä (ja parhaimmasta) skootterista ja jouduimme ihan kävelemään Sanurin satamaan. Sieltä pikavene lähti liikkeelle klo. 11:00, ollessa 15 minuuttia myöhässä aikataulusta. Matka Nusa Penidalle kesti noin 40 minuuttia, veneessä oli kuuma kuin saunassa. Matkan aikana Jopen kohdalle kertyi mukava hikilammikko, sillä sitä tippui solkenaan käsivarsista lattialle koko matkan ajan. Kun saavuimme Penidan satamaan, niin joku nainen tuli samantien kysymään meiltä: "haluaisimmeko vuokrata skootterin?" Tämä oli juuri meidän ensimmäinen suunniteltu tehtävä saarella, joten kävipä meillä tuuri. Skootteri oli ehdottomasti kaikkein rähjäisin mitä meillä täällä on ollut, eipä ainakaan tarvitse käsitellä sitä mitenkään ekstra varovasti. Satamasta oli vain 7 kilometriä majapaikkaamme. Se sijaitsee sisämaassa noin 200 metrin korkeudessa merenpinnasta.

Veneeseen noustiin vedestä, laituria ei ollut.
Lepäilimme huoneessamme hetken ja lähdimme tutkimaan saarta. Heti kun starttasimme skootterin, niin tunnelma oli erinomainen; liikennettä ei todellakaan ole juuri ollenkaan, tiet kiemurtelevat viidakon keskellä ja turisteja on vain murto-osa varsinaiseen Baliin verrattuna. Ensimmäiseen kohteeseemme oli matkaa 13 kilometriä, siitä noin 10 kilometriä meni hyvää tietä pitkin. Viimeinen 3 kilometriä pääosin laskeutui kohti rantaa ja samalla tien laatu huononi radikaalisti. Se muuttui rikkinäiseksi asfaltiksi, joka on täynnä syviä kuoppia sekä irtohiekkaa ja isompia kiviä on kaikkialla. Onneksi nyt tiedämme (Thaimaassa kantapään kautta opitun jälkeen), että jarrut menevät täällä toistepäin; eli vasemmalla puolella tankoa on takajarru ja oikealla etujarru. Otamme kuitenkin huonokuntoisen tien vastaan aina ennemmin, kuin ruuhkaisen kaupungin.

Penidan hienoja teitä.
Pääsimme skootterilla ihan perille asti määränpäähämme. Olimme saapuneet jylhien rantakallioiden päälle. Näköalat merelle ja kallioille sekä muutamille meren seasta nouseville kivipylväille olivat timanttia. Mikä parasta: täällä turisteja ei ollut laisinkaan, ainoastaan muutamia paikallisia nuoria oli tullut alueelle hengailemaan. Yhdessä kohdassa kalliota lähti kiviset portaat, jotka on kaiverrettu kallion kylkeen. Portaat menivät pari kymmentä metriä alaspäin kalliota ja sieltä näkymät olivat vielä paremmat kallioille sekä merelle. Olomme oli kuin Indiana Jonesilla, sillä portaista tuli mieleen kuin ne olisivat tuhansia vuosia vanhoja ja kohta eteemme tulisi kaikennäköisiä ansoja. Ansoja tai natseja ei onneksi tullut vastaan, mutta eipä myöskään minkäänlaista aarretta saati arkeologista esinettäkään.

Penidan lounais rannikon jylhät kalliot.

"I can almost feel the bottom."

Kävelimme kalliota pitkin katsomaan miltä muualla näyttää.

Kadonneet aarteen metsästäjät.

Lisää kallioita.
Aikamme kalliolla hengailtuamme aloitimme paluumatkan. Kun tiet on niin huonossa kunnossa niin luulisi, että myös pelvelutkin loppuvat. Niin ei kuitenkaan tällä saarella käy, sillä kun tie oli melkeinpä huonoimmillaan, niin sen varrella oli silti Warungeja (ruokakojuja) joihinka yhteen jäimmekin syömään. Voiko tästä enää parempaa toivoa?

Warung, ja meidän kälysin skootteri parkissa.

Mango/avokado -juoma, pitää seikkailijat nesteytettynä. (Blogin virallinen sponsori.)
Syömisten jälkeen nousimme vielä lähes saaren korkeimpaan kohtaan (nousimme noin 450 metrin korkeuteen ja saaren korkein kohta on noin 50 metriä ylempänä) katsomaan auringonlaskua. Ihan ok:n näköinen lasku oli se.

Kun aurinko laskee, niin kuski väsähtää.
Täytyykö Jennin jatkaa?
 24.9 Maanantai
Aloitimme aamun majatalon pienellä aamupalalla klo. 8:00. Päivän ensimmäinen kohteemme oli lähellä saaren itäisintä rantaa, 18 kilometrin ajomatkan päässä. Kohde oli "Teletubbies hill": eli siis kumpuja jotka muistuttivat teletappien maata. Ei mikään kovin kummoinen paikka, mutta se olikin meidän varsinaisen määränpään matkan varrella.

Matkalla teletappi kummuille ajoimme tällaisen kylän läpi.

Teletubbies hills.
Teletappimaahan asti ajelu oli helppoa, sillä tiet olivat hyvässä kunnossa ja ruuhkaa ei tietysti tällä saarella tunneta. Matka teletappikummuilta jatkui, ei enää niin hyvää tietä pitkin kuin aikaisemmin. Itse asiassa tie ei enää voisi kovin paljoa huonommaksi mennä, tai silloin ei ainakaan voisi enää skooterilla ajaa.

Tässä kohdassa vielä ihan hyvää asfalttia, mutta hetki tästä eteenpäin niin: "not so much".
Teimme vielä yhden välipysähdyksen Suwehan Beach:lla ennen lopullista määränpäätämme. Jälleen kerran kun lähestyimme rantaa, niin edessämme oli huikeat näkymät reilu 50 metrisiltä kallioilta. Hiekkarantaa kohti lähti portaat kalliota myöten, mutta 20 metriä ennen rantahiekkaa ilmeisesti maanvyörymä oli tuhonnut portaat, joten rannalle asti emme koskaan päässeet. Kuitenkin näköalat olivat hyvät ja saimme myös mukavaan breikin huonoja teitä ajettaessa (se nimittäin on yllättävän raskasta kun joutuu puristamaan jarruista ja yrittää etsiä huonoista tien kohdista sitä vähiten huonoa.)

Suwehan Beach.
Lopullinen määränpäämme oli Atuh beach. Emme meinanneet aluksi löytää oikeaa tietä itse rannalle ja ajoimme vähän harhaan, mutta kun olemme niin siistissä paikassa kuin Nusa Penida, niin täällä harhaan ajokin tietää jotain hyvää. Löysimme nimittäin harhaan ajon seurauksena todella hyvän näköalapaikan Atuh Beachille ja sitä ympäröiville hienoille kallioille. Näkymä oli niin uskomaton ettei silmiä meinannut edes uskoa.

Näkymät "harha kalliolta". Atuh Beach kuvassa vasemmalla.

Näkymät vastakkaiseenkaan suuntaan eivät olleet huonot.
Harhaan ajon jälkeen löysimme perille Atuh Beachin viereisille puumajoille. Niissä olisi voinut yöpyä ja jokaisen majan parvekkeelta oli aivan käsittämättömät näköalat. Meitä melkeinpä harmitti, että olemme seuraavat 2 yötä samassa paikassa kuin edellisenkin yön.

Näkymät puumajojen terasseilta olisivat olleet tällaiset. Kyllähän siinä olisi aamu kahvit mielellään hörppinyt.

Yksi puumajoista.

Seikkailijat puumajojen viereiseltä kukkulalta.
Puumajoilta pääsi polkua pitkin Atuh Beachin yläpuoleisille kallioille. Sieltä lähti jyrkät kallioon hakatut portaat alas rannalle. Portailla ollessamme jatkuvasti kävi mielessä, että: "ei hemmetti minkälaisessa paikassa myö ollaan!" Näkymä vain oli niin uskomaton.

Polkua pitkin Atuh rantaa kohti.

Sen jälkeen portaita.
Rantahiekalle saapuessamme näimme, että vain ranta on hiekkaa, heti vesirajasta alkaa kalliot. Niitä pitkin käveleminen oli kuitenin helppoa, sillä kallio oli lähes sileää. Kyllä uiminen kruunasi tämän hienon päivän.

Saavuimme rannalle.

Merivedessä virkistyneet seikkailijat.

Loppu fiilistelyt.
Eilen kun suunnittelimme tätä päivää, niin tarkoituksemme oli ajaa rannalta vielä syömään saaren pääkaupunkiin Sampalan:in, mennä hotellille vähäksi aikaa lepäämään ja illalla vielä lähteä katsomaan auringonlaskua eräille toisille kalliolle. Atuh Beach oli kuitenkin niin hieno paikka, että kulutimme siellä 3 tuntia enemmän aikaa, kuin olimme sunnitelleet. Kerkesimme vain ajaa Sampalaniin syömään, jonka jälkeen alkoi jo hämärtyä. Kun saavuimme takaisin majatalolle niin oli jo lähes pimeätä, eli kello oli 18:20. Päivä oli kyllä yksi hienoimmista päivistä ikinä, kyllä Penidalle tulo oli reissun paras päätös.

Balin korkein vuori: Gunung Agung näkyy hyvin kirkkaana päivänä Penidalle asti.
25.9 Tiistai
Heräsimme aamulla jo klo. 5:00. Kohteenamme oli saaren suosituimmat paikat ja ajattelimme, että jos menemme niihin jo näin aikaisin, niin silloin saamme olla siellä rauhassa ilman muita turisteja + yleensä aamuisin auringonnousun aikaan vuoret ja muut hienot näkymät ovat parhaimmillaan. Kohteeseemme Kelingkin Beach:lle oli tasan 10 kilometriä, siitä noin 9 kilometriä piti ajaa huonoa tietä pitkin. Hämärällä ajaessa tien kuoppia ja railoja oli vaikeampi havaita ja vauhti oli tästä syystä jopa vieläkin hitaampaa kuin valoisalla olisi ollut.

Matkan aikana aurinko alkoi jo nousta.
Myös tämä ranta sijaitsi korkeiden merenrantakallioiden juurella, ja me tietysti saavuimme kallioiden laelle. Näkymät kallioiden laelta oli toki hyvät, mutta hävisivät kirkkaasti eiliselle Atuh Beachille. Otimme ylhäällä muutaman kuvan ja ajattelimme kivuta puisia portaita pitkin alas rannalle. Pari miestä kuitenkin rakensi aitaa parhaillaan juuri portaiden eteen. Kysyimme heiltä voimmeko mennä rannalle? He vastasivat; tänään on joku typerä "silent beach day" (= jotain hindujen juttuja) ja kaikki rannat ovat suljettuja, myöskään veneet eivät tänään saa ajella meressä. Ranta näytti oikein miellyttävältä, joten todella harmi juttu tämä.

Kelingking Beachin korkeiden kallioiden näkymät.

Ai, että kun olisi ranta näyttänyt hyvältä.
Pettyneenä jatkoimme matkaa toiselle suositulle nähtävyydelle, joka on 9 kilometrin päässä Kelingkin Beachilta. Suurimmaksi osaksi tie oli todella huonoa ja nopeutemme oli alle 20 km/h. Paikassa johon saavuimme on kaksi hienoa luonnonnähtävyyttä. Ensimmäinen oli "Angel's Billabong"; kallioon muodostunut allas, johon merivesi pääsee ainoastaan silloin kun vuorovesi on korkeimmillaan ja aallot ovat tarpeeksi isoja. Nyt vuorovesi oli matalalla ja aallotkaan eivät olleet erityisen isoja, joten vesi altaassa ei päässyt vaihtumaan. Joppe pulahti altaaseen, jossa sai olla ihan rauhassa jos ei lasketa muutamia isoja rapuja, jotka luikkivat kallion koloihin Jopen lähestyessä niitä. Altaassa oli ihan mukava käydä kellumassa ja näkymät merelle olivat hyvät. Mielenkiintoinen ja aika ainutlaatuinen kokemus lisätty "kokoelmiin". (Myöhemmin saimme tietää, että "silent beach day:n" aikana ei saisi edes koskea merivettä, onneksi kukaan ei huomannut Jopen uimisia.)

Angel's Billabong.

Altaassa oli osittain näin matalaa, mutta keskellä allasta oli kuitenkin tarpeeksi syvää uimiseen.

Ruumis.
Toinen paikka on 300 metrin päässä luonnon altailta, se on "Broken Beach". Sekin oli vähän niinkuin allas; merivesi on syövyttänyt kallioon kuopan, siten että maassa on suuri kuoppa jota ympäröi kalliot, jolloin kuopan sekä meren väliin on muodostunut silta. Sekin oli ihan siisti paikka, ei mitään maailmoja mullistavaa kuitenkaan. Aamun seikkailut menivätkin yllättävän nopeasti kun emme uimaan päässyt, joten palasimme majataloomme takaisin pari'kolme tuntia suunniteltua aikaisemmin. Käytimme ylijääneen ajan majatalon uima-altaalla uiden ja rantatuolissa nukkuen.

Broken Beachin silta.

Trooppinen merivesi matalissa altaissa on kyllä kauniin väristä.
Unosten jälkeen (vaikka emme kyllä unta oikeastaan saaneet) ajelimme 11 kilometrin päähän kallioille joista olimme lukeneet, että niistä pitäisi olla jälleen hyvät näkymät merelle ja niiden laelta lähtee myös jonkinlaiset portaat Seganing vesiputouksille. Matka oli jälleen aluksi hyvää asfalttia pitkin, mutta loppumatka oli pomppuista kyytiä.

Näkymät kalliolta olivat todentotta hyvät. Parasta paikassa oli kuitenkin portaat, jotka lähtivät alas vesiputoukselle. Portaat olivat todella jyrkät, osittain portaita, mutta sen lisäksi myös lähes pystysuoraa kalliota. Koko matkalle oli rakennettu avuksi puiset kaiteet, joista pystyi ottamaan kiinni ja myös laskemaan jalkansa vaikeissa kohdissa. Matka oli välillä oikein kunnon kiipeämistä ja kuumankosteassa ilmassa hiki kirjaimellisesti virtasi meillä molemmilla. Matka alas kesti noin 30 minuuttia.

Näkymät kallion laelta. Huom! kuvassa näkyy myös pieni pätkä alas vieviä portaita.

Näkymät toiseen suuntaan.

Alas menossa. Kyllä on hikistä puuhaa.

Jopen tyylinäyte.
Kun "portaat" loppuivat, saavuimme kallion päälle joka nousee viitisen metriä merenpinnan tasosta. Merenkäynti kallion ympärillä oli voimakasta, että uiminen meressä olisi ollut aika hurjaa kyytiä (olisi ollut mielenkiintoista kokeilla, jos tänään olisi meriveteen saanut koskea). Onneksi "vesiputouksesta" (= käytännössä puro) tuleva vesi on tehnyt yhdestä kallion onkalosta ihanan makean veden altaan ja siinä pystyi käydä pulahtamassa (ja mitään hindujen sääntöjähän emme nyt rikkoneet, sillä kielto koskee vain merivettä).

Menossa altaaseen virkistymään.

Ensiksi vähän kellumista altaassa.

...jonka jälkeen vielä kunnon virkistävä suihku.

Sinnekkin olisi ollut kiva hypätä.
Vaikka olo oli virkeä altaassa pulahtamisen jälkeen, niin takaisin ylös noustessa hiki virtasi kahta kauheammin kuin alas mennessä. Ylös kiipeämisessä pidimme kovaa vauhtia, jotta alhaalla samaan aikaan ollut tzekkiläispariskunta ei saisi meitä kiinni (ohittaminen ohkaisessa väylässä ei ollut kovinkaan helppoa).

Pääseekö Jenni tämän jyrkän kohdan ylös?

Ainakin Jopen auttavan käden avulla.
Takaisin ylhäällä nautimme siellä olevan Warungin mangomehuista ja katselimme upeata auringonlaskua merelle. Auringonlaskun jälkeen ajoimme takaisin majatalolle, kävimme nopeasti suihkussa ja lähdimme viettämään viimeistä iltaa Nusa Penidalla, pääkaupunki Sampalan:in. Tilasimme ravintolassa ruoan kanssa viimeisen illan kunniaksi viinpullon aitoa Balilaista viiniä.

Tämä auringonlasku oli vielä kirsikka kakun päälle.

Tai itseasiassa voisilmä puuroon.

Eikun kermavaahto kuuman kaakaon päälle.

Vai viinikö tämän päivän kuitenkin kruunasi?
26.9 Keskiviikko
Tänään alkoi viimeinen kokonainen päivä Indonesiassa. Aamun otimme rennosti majatalossa. Klo. 12 meidän piti olla takaisin satamassa palauttamassa reissun viimeistä skootteria. Klo. 13:10 läksimme veneellä takaisin Balille. Olimme varanneet viimeiseksi yöksi perus hotellin läheltä lentokenttää, eli alue jossa yövyimme on jo tutuksi tullut Kuta.

Heti hotellille tulon jälkeen lähdimme syömään läheiseen ostoskeskukseen. Samalla ostimme myös liput elokuviin illalle (halusimme hyödyntää vielä yhden kerran 2 euroa maksavia leffalippuja.) Ostoskeskukselta lähdimme takaisin hotellille kiertotien kautta, joka kulki Tuban Beach:in läpi. Kutan rannikolla on useampia monta kilometriä pitkiä hiekkarantoja ja Tuban on yksi niistä. Ei ollut enää hienoja, lähes 100 metriä korkeita rantakallioita saati korkeita aaltoja, mutta kyllähän tämmöinen perus merimaisemakin on ihan kivan näköistä. Aurinkokin teki laskuaan samalla, joten se toi myös oman lisämausteensa. Parhaat jutut (varsinkin Jopelle) kuitenkin olivat rannalla pallottelevat pojat joiden peleihin Joppe säntäsi mukaan. Vielä siistimpi juttu oli kuitenkin rannan vieressä nyrkkeilevät miehet. Yksi heistä oli kokenut potkunyrkkeilijä, joka opetti kavereitansa lyömään lyöntityynyyn. Joppe meni juttelemaan kaverin kanssa, ja ei mennyt pitkään kun Joppe jo veteli jykeviä suoria ja murskaavia potkuja potkunyrkkeilijän kanssa. Lopuksi "ammattilainen" sanoi Jopelle: "thank you for teaching me". :D

Tuban Beach.

Jalkapalloa.

Tuhoavaa.
Illalla siis vielä elokuviin ja sen jälkeen nautimme vielä viimeisen kerran "Mie Goreng Ayam" -aterian (= paistettua nuudelia kanan ja kasvisten kanssa) ja vanhat kunnon mango/avokado mehut.


27.9 Torstai
Lentomme kohti reissun viimeistä kohdetta lähti klo. 9:00. Matka kesti 2 tuntia ja 45 minuuttia ja tällä kertaa laskeuduimme Singaporeen jopa 10 minuuttia edellä aikataulua. Singaporen kentällä maahantulomuodollisuudet menivät aivan leikiten (vaikkakin jo maahantulokortissa uhattiin heti kuolemantuomiolla vakavista rikoksista.) Kentältä Geylang:n kaupunginosaan (jossa hotellimme sijaitsee) pääsi kätevästi metrolla. Geylang on viiden metropysäkinvälin päässä keskustasta ja ensivaikutelma alueesta oli hyvä. Alueella asuu pääosin kiinalais- sekä intialaislähtöisiä ihmisiä ja kaiketi siitä syystä se on erittäin halpa. Ravintoloista saa hyvän aterian lähes yhtä halvalla kuin Indonesiassa ollessamme.

Matkalla Geylangiin. Nysse' metro tulee.

Vaikka hotellimme oli yksi halvimmista koko Singaporessa, niin saimme silti näinkin hyvät näköalat.
Heitimme reput hotellille ja suuntasimme ensiksi Orchard road:lle. Se on muutaman kilometrin pituinen tie, jonka varrella on paljon uusia ostoskeskuksia ja niiden sisällä on hienoimpia ökyvaateliikkeitä. Pääsyy miksi tänne tulimme, oli "ilmainen" näköalapaikka 56 -kerrosta korkeasta pilvenpiirtäjästä, joka nousee ION mall:sta (= ostoskeskus). Kuitenkin kun olimme menossa hissiin jolla pääsee ylimpään kerrokseen, niin meille selvisi, että näköalapaikka on toki ilmainen, mutta ennen sinne pääsyä meidän pitää käyttää 20 Singaporen dollaria (= noin 12 euroa) per. nenä ION mall:ssa. Menimme siis H&M:lle ja ostimme Jopelle shortsit ja Jennille laukun. Vielä piti säätää yllättävän paljon ostokuitin kanssa ja meidän piti myös rekisteröityä ION mall:n nettisivuille. Viimein kaiken säädön jälkeen pääsimme nauttimaan todella hienoista kaupunkinäkymistä!

Vaivannäkö palkittiin näillä näkymillä ION Mallin näköalatasanteelta.


Ostoskeskuksen jälkeen kävelimme koko Orchard roadin päähän, josta pienempi tie lähtee loivasti nousemaan mäkeä ylös. Tien nimi on Emerald Hill Road ja se on täynnä hienoja värikkäitä omakotitaloja, paitsi ne ovat kyllä kiinni toisissaan kuin rivitalo. Jalkojamme alkoi jo puuduttaa aikalailla, mutta päätimme kuitenkin jatkaa vielä kaupungin tutkimista, sillä ei meillä täällä niin paljon aikaa kuitenkaan ole käytettävänä.

ION Mall.

Orchard Road.

Emerald Hill Road.


Seuraavaksi painelimme Singapore joen varrelle, jonka varrella on lukuisia korkeita pilvenpiirtäjiä sekä hyvännäköisiä ruoka- ja juomaterasseja. Sinne pääsimme kätevästi menemällä yhden pysäkinvälin metrolla ja oikaisemalla Fort Canning -puiston läpi. Jo sieltä käsin kaupunkinäkymät olivat jo vertaansa vailla.

Fort Canning puisto.
Kävelimme joen vartta pari kilometriä ja päätimme päivän LeVel 33 baariin, joka nimensä mukaisesti sijaitsee kerroksessa 33. Baari oli sen verran tyylikäs paikka, että vähän tuli taas sellainen olo ettemme kuulu sinne, varsinkin kun tilasimme appelsiinimehut. :D Sanomattakin on selvää, että näkymät joelle ja etenkin Singapore Bay:lle (= lahti) olivat täyttä kultaa.

Singapore River.



Singapore Bay.

Mahtava rakennus nimeltä Marina Bay Sands.

Näkymät LeVeL 33.


28.9 Perjantai
Painelimme heti aamusta metrolla sekä bussilla yli tunnin matkustuksen Singapore Zoo:lle. Yleensä emme mene, saati edes tykkää eläintarhoista, mutta Singaporen eläintarhasta olemme lukeneet, että se olisi jopa maailman paras eläintarha. Joten olihan sitä vielä kerran kokeiltava, ennen kuin kiroaa eläintarhat alimpaan helvettiin.

Tunnelma eläintarhassa oli totta tosiaan aivan erilainen kuin muissa tarhoissa, jossa olemme käyneet. Ensinnäkin koko tarha sijaitsi kaukana kaupungin melusta, ja se on viidakon sekä tekojärven ympäröimä. Sen lisäksi eläinten häkit ovat paljon tilavampia kuin yleensä eläintarhoissa (mutta ei todellakaan tarpeeksi tilavia tietenkään). Tarhassa käveleminen oli vähän niin kuin safarilla olisi ollut, sillä eläinten häkkien välissä oli aina noin satakunta metriä viidakkoa. Lisäksi tarha on sen verran iso, että suuretkin ihmismassat hajaantuvat eläintarhan uumeniin, joten tungokseen asti porukkaa ei kertaakaan ollut. Eläintarha oli ehdottomasti paras tarha jossa olemme käyneet, mutta siltikin monet eläimet, joilla luonnossa on suuret reviirit (kuten suuret kissapedot) ovat vähän niin kuin syyttömänä vankilassa.

The White Tiger.

Gepardi.

Ehkä eläintarhan mielenkiintoisin eläin: jättiläiskilpikonna.

He ovat toki yhdessä, mutta kaikilla tuntuu olevan oma juttu meneillään.

Nenäkäs apina.

Tällaisia polkuja pitkin eläintarhassa käveltiin.
Eläintarhalta otimme jälleen bussi/metro yhdistelmän kaupungin keskustaan, jossa menimme moderniin puutarhaan nimeltään: ”Gardens By The Bay”. Se on iso puutarha jossa on lukuisia eri kasvilajeja, mutta parasta paikassa on ehdottomasti ihmiskäden tekemä ”Super Tree Grove”. Kymmenkunta korkeaa betonista sekä teräksestä tehtyä puuta seisoo keskellä puistoa. Ne ovat kasvualusta köynnösmäisille kukille ja ovat yllättävän näyttävän näköisiä, vaikkeivät siltä ehkä kuullostakaan. Jo päivänvalossa ne olivat hienoja, mutta kun pimeä tuli ja puiden valot syttyivät, niin näky oli vielä 10 kertaa parempi. Kahden puun väliin on rakennettu "Skyway"; eli noin 200 metriä pitkä silta, joka on kiinnitetty puiden latvoihin vaijerein. Näkymät sillalta sekä puille, että kaupungin pilvenpiirtäjille olivat mitä parhaimmat. Sillalla ollessamme totesimme toisillemme, että tämä on meidän lempipaikkamme koko maasta ja se nostikin Singaporea kaupunkirankingissä roimasti ylöspäin.

Saavuimme Gardens By The Bay:lle.

Super Tree Grove ja Skyway.



Nousimme Skywaylle.

Näkymät kaupungille.

Joka ilta puilla on 2 valo/musiikki show:ta, jolloin puiden värit vaihtelevat musiikin tahtiin.





Lähdössä pois.
29.9 Lauantai
Edelliset 2 päivää on tullut sen verran kaupunkikävelyä, että jo heti aamusta tunsimme itsemme väsyneeksi. Varsinkin nilkasta alaspäin jalat tuntuivat todella väsyneiltä. Päätimme ottaa siis tämän päivän vähän rennommin. Ensimmäiseksi menimme ”Bugis Street Market:lle” ostamaan pakolliset matkamuistot (eli joku hieno maahan liittyvä magneetti sekä maan lippu). Siinä ei kovin kauaa kestänyt, mutta siltikin olimme jo aika väsyneitä. Ratkaisu tähän oli mennä kahvilaan juomaan kahvia erittäin hartaasti.

Bugis Street Market.
Hartaan kahvituokion jälkeen alkoi selvitä miksi varsinkin Joppe oli niin väsynyt. Mahassa alkoi pikkuhiljaa kiertää ja vointi huononemaan, eikä ehkäpä koko reissun kuumin päivä (35 astetta) auttanut asiaa millään tavalla. Yritimme kuitenkin jatkaa päivän suunnitelmaa ja menimme tutustumaan ”Little Middle East” kaupunginosaan. Ajatuksemme alueesta oli; ”käydään nappaamassa yksi kuva suuresta moskeijasta ja lähdetään pois”. Todellisuudessa alue oli yllättävän viihdyttävä. Suurin nähtävyys eli moskeija oli hieno, mutta alueen pääkadun matalat ja värikkäät talot sekä niiden takana kohoavat pilvenpiirtäjät tekivät siitä mielenkiintoisen.

Little Middle East.


Viimeinen niitti Jopen huonolle voinnille oli lounas intialaisessa ravintolassa. Ruoassa ei ollut mitään vikaa, mutta pelkästään syöminen oli liikaa. Yritimme vielä viimeisen kerran jatkaa matkaa, mutta aika pian oli pakko ottaa metro takaisin hotelille ja päiväunille.

Pari tuntia myöhemmin Jopen olo oli jo vähän parempi, joten lähdimme kokeilemaan jaksaisiko sitä lähteä liikkeelle, sillä olisihan se ollut sääli viettää viimeinen ilta hotellissa makoillessa. Loppuhuipennus reissulle oli nousta ”Marina Bay Sands” – tornitalon näköalatasanteelle nauttimaan 360 asteen näkymistä kaupungille. Marina Bay Sands on aika erikoinen rakennus, sillä se koostuu kolmesta eri pilvenpiirtäjästä ja niitä yhdistää niiden katolle nostettu tasanne (340 metriä pitkä) joka näyttää ainakin meidän mielestä aivan surfilaudalta. Sanomattakin on selvää, että näköalat olivat todella hyvät. Onneksi pystyimme lähtemään vielä nauttimaan reissusta viimeisen kerran.

Singapore Bay:lla. Menossa Marina Bay Sandsin katolle.

Näkymät ylhäältä.

Valoisa panoramanäkymä kaupungista...

...sekä pimeä.

Super Tree Grove lintuperspektiivistä.



Myös täältä käsin pästyi seuraamaan sekä superpuiden valo show:ta, että lahdella tapahtuvaa vesisuihku Show:ta.
30.9 Sunnuntai
Sitten edessä olikin aina reissun ikävin osuus, eli pitkä paluumatka takaisin Suomeen. Jotta homma ei olisi liian helppoa, niin Jopen vointiin ei yön aikana ollut tullut muutoksia ainakaan parempaan suuntaan. Ruokaa ei juuri pystynyt mies syömään ja kävelykin oli hidasta, mutta kotia asti silti selvittiin vaikka matkustelua oli mukavat 26 tuntia.

Yhteenveto:
Keväällä liian lyhyt reissumme Thaimaahan sai meidät janoamaan lisää eksoottista Kaakkois-Aasiaa. Niinpä Indonesia sekä Singapore olivat täydellinen ”juoma” tämän janon sammuttamiseen. Indonesiassa luonto on aikalailla se ykkösjuttu miksi tänne tulla, kaupungit eivät olleet kummoisia. Itse asiassa kaikki kaupungit joissa kävimme, olivat samantyyppisiä; meluisia, ruuhkaisia ja ahtaita. Luonto sen sijaan oli ainutlaatuista mahtavien tulivuorien ja jykevien rantakallioiden ansiosta. Myös hintataso tekee maasta erityisen hyvän; maittavan aterian warungeista sai 1-2 eurolla ja skootterin vuokraus päivälle maksoi noin 5 euroa. Myöskään asuminen ei paljon kukkaroa keventänyt, sillä perus majatalossa selvisi noin 10 eurolla per. yö ja hulppeassa hotellissa noin 30 eurolla.

Java:
Javalla saimme olla lähes ainoat ”länkkärit” paikalla, missä ikinä liikuimme. Toki suosituimmissa paikoissa kuten: Bromo tai Borobudur muitakin valkoisia näkyi. Tästä syystä herätimmekin aina huomiota paikallisissa, ja lähes joka päivä joku halusi ottaa kuvan meidän kanssamme. Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja innoissaan ja heidän kanssaan asioinnissa tuli itsekin aina hyvällä tuulelle (vaikka sitä oltiin kyllä valmiiksikin).

Tiesimme ennen tänne tuloa, että Javan pääuskonto on islam, mutta meitä yllätti se miten selvästi se näkyy jokapäiväisessä elämässä. Naiset käyttävät huivia, alkoholia ei ole tarjolla kun vain muutamissa ravintoloissa ja aamulla aika usein herätys klo. 4:00 moskeijan rukouskutsuihin.

Java jäi reissun jälkeen meidän lempi alueeksi Indonesiasta!

Bali:
Balille saavuttuamme ensimmäinen ajatuksemme oli: ”miksi lähdimme Javalta pois”. Kaikki oli kalliimpaa ja ”länkkäreitä” näki kadulla enemmän kuin paikallisia. Homma kuitenkin parani kun lähdimme pois Kutalta ja pääsimme Gunung Baturille. Siellä ”turreja” ei ollut sen enempää kuin Bromolla ja meininki oli muutenkin parempi.

Candidasa on Kutan tavoin turistipainotteinen, mutta se on enemmän vanhemman väestön suosima kohde, eikä nuoren bileporukan niin kuin Kutalla. Tästä syystä tykkäsimme Candidasasta Kutaa enemmän.

Lopullisesti Balin pelasti kuitenkin Nusa Penida, joka on yksi lempi paikoistamme koko maailmassa. Siellä turisteja ei enää ollut kuin murto-osa pääsaaresta, hintataso oli Javan luokkaa ja rannat sekä niiden jylhät kalliot olivat kuin toisesta maailmasta. Saaren ohkaisilla teillä liikennettä ei ollut juuri ollenkaan, se oli hyvää vaihtelua sekä Balin, että Javan ruuhkaisille teille.

Singapore:
Ehkä Aasian suurkaupungeista se kaikkein paras, jossa olemme käyneet. Julkinen liikenne toimi parhaiten ikinä, hintataso on halpa (jos suhteuttaa sen muihin moderneihin metropoleihin), paljon nähtävää ja vaikka kaupungissa on 5,6 miljoonaa ihmistä, niin silti väenpaljoutta tai ruuhkia ei kertaakaan näkynyt.

Siinä alkaisi olla taas yksi reissu paketissa, mutta yksi asia on vielä tekemättä: rankkaus! Indonesia: missään kohteessa jossa olemme käyneet, ei ole ollut näin montaa ”highlightia” kuin täällä. Siitä kertookin hyvin lähes 4,000 kuvaa joita 3,5 viikossa räpsäisimme. Top 5 paikka nyt on varma, mutta täytyy antaa ajan vähän kulua, jotta todellinen sijoitus löytyy. Singaporea ei nyt oikein maa-rankingiin voi sijoittaa, kun on lähes kirjaimellisesti vain yksi kaupunki. Kaupungeista se nousee todennäköisesti sijalle 3 (kaukana kuitenkin ykkös- ja kakkospaikan haltioita Nykiä sekä Rioa), antaa tässäkin asiassa ajan vähän kulua.


Terima kasih (= kiitos).

27 kommenttia:

  1. Tuo indoruoka on kyllä sairaan hyvää, kateeks käy :P kokeilkaa sitä tempehiä. Ps. Et uskonu et se Borobudur kannattaa skipata. Ootan innolla arvostelua siitä ;D t. Mika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En uskonu en. Se on Unescon perintökohde ja ollaan yleensä niissä käyty aina kun kohdalle sattuu. Onneksi käytiin, kuten tekstistä huomaat. ;P Taitaa meidän kuvien perusteella näyttää omaan silmäänkin paremmalta, vai mitä? :D

      Poista
  2. Kyllähän ton tulivuoren huipulle kelpais kiivetä

    VastaaPoista
  3. Komiaa on, erityisesti tulivuoret. Hauskaa että pääsette paikallisten selfieihin :) t.Marita

    VastaaPoista
  4. Ette menny ilmaan pyöräilemään:D Hauska tuo kalastaja, vähän adrenaliinia lepposeen lajiin :) Upeita maisemia ja cooli hyppy mäntymetsässä!

    VastaaPoista
  5. Onpa jänniä kuvia männyistä ja hienoja maisemia jälleen. Yrittäkäähän saada nukutuksi! T.Marita

    VastaaPoista
  6. Hauska kun kahdella ekalla Indo-reissulla päästiin kymmeniin paikallisten kuviin, mutta kolmannella reissulla ei enää melkein ollenkaan.. oltiin varmaan rupsahdettu 😂

    Hyvä jos Borobudurin käynti kannatti! Kiva kuulla sitten Bromosta, se oli meistä älyttömän upea mut tietty aika turistisoitunut.

    Kuvat näyttää taas niin upeilta! Esim se jossa ootte moottoripyörän kyydissä ja vuori taustalla👌

    Ai niin ja paranemisia Jopen mahalle ja Jennin varpaalle!

    VastaaPoista
  7. Mikä illuusio ne ilmassa pyöräilijät oli :D

    - Hannu

    VastaaPoista
  8. On kyllä hienoja maisemia taas! Ja varmasti tulossa tulivuoren huipulta lisää nähtävää! :) Istumavessaan pääsy varmasti parasta luxusta mitä vaan olla voi! :D joko Jennin varvas on parantunut?

    VastaaPoista
  9. King kong kuvat upeita! Parantukaahan pian!

    VastaaPoista
  10. No nyt oli kyllä huikeita kuvia! Se on lisättävä näköjään Indonesia bucket listiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Meidän ankarin kriitikkokin tykkää. Nyt ollaan onnistuttu! :D

      Poista
  11. Hauskasti kirjoitettu :) ja kuvat 10/10. Ps. Keksin miten ne apinat saa pois polulta. Mulla oli otsalampussa laser ja sitä ne säikähti kunnolla ja pomppi pakoon. -Mika

    VastaaPoista
  12. Kauniita maalauksellisia maisemakuvia toinen toisensa perään ja lomameininkiä! Apinoiden valtakunnassa ihminen on tunkeilija, pitää muistaa :) t. Marita

    VastaaPoista
  13. Uskomattoman hienoja maisemia! Erityisesti tulivuoret. - jari

    VastaaPoista
  14. Tulkaahan kottiin sieltä! T. Marita

    VastaaPoista
  15. Taitaa mennä TOP-sijoihin Indonesian reissu. :)

    VastaaPoista
  16. Kertakaikkisen upeita maisemia! Niihin kun vielä lisää Indonesian kulttuurin ruokineen ja ihmisineen, nousi Indonesia omissa matkatoiveissani aivan kärkisijoille.

    Senseiltä toiselle: potkun tukijalkaa aavistus taaemmaksi. 🙏

    VastaaPoista
  17. On kyllä mielettömän upeita maisemia! Varmasti yksi parhaista reissuistanne. Just luin että Indonesiassa Sulawesin saarella ollut tsunami.. onneksi ei osunut teidän reitin varrelle! Tervetuloa kotiin!

    VastaaPoista
  18. Olipa Singapore mahtipontinen esitys. Varmaan karmaiseva kotimatka Jopella! Toivottavasti olet jo terve. Surulliselta lukea Indonesian maanjäristyksestä. T.Marita

    VastaaPoista
  19. Vähänkö hölmö olo kun ei ikinä tajuttu mennä Penidalle ja Singaporestakin jäi kaikki nuo hienot paikat käymättä 😒
    Muistakaa sitten kertoa mikä on lopullinen ranking-sijoitus!
    Ihana tuo lopetuskuva ja terima kasih vaan teillekin mahtavasta blogista😙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla, että esim. tota super tree grovea oo ollu olemassakaan silloin kun olette olleet Singaporessa. Samoin tuo Marina Bay Sands. Minä vuonna olitte?

      Poista
  20. Olipas Singapore maukkaan näkönen! Jotenkin en oo kodkaan uskonu sitä puhetta et on hieno kaupunki
    - Hannu

    VastaaPoista